Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 430 kommenttia.
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vanhana kannuttajana pitää sanoa että prkl ku on vihanen rumpali! Hyvin biisi kehittyy kokoajan ja on täynä hyviä melodioita. Sanoista en vaan saa selvää, mut se on vissii aika yleistä genressä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi erikoinen saundi bändillä, varsinkin noi kitarat. Lauluun saa kyllä keskittyä välillä että saa sanoista selvää, muuten hyvällä tavalla persoonallinen. Tää oli toosi jeba! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika karu meininki. Nälkäisen miehen blues rokkaa hyvin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella hieno kappale. Sopivasti progea ilman että kikkailu nousee pääosaan. Puolessa välissä biisiä vasta tajusin, että täähän on sama pumppu mitä olin kattomassa torvessa torstaina. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika random juttuja. Biisi itsessään jää vähän toisarvoiseksi. Kuitenkin ihan hauska. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
MarcoN biiseistä aina huokuu jotain aitoa ja rehtiä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hemmetin tiukka biisi. Hyvin tuotettu ja miksattu jne. Genressään parasta mitä mikseristä löytyy. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää oli enemmän mun makuun kuin alkuperäinen, joten onnistunut coveri. Hatun nosto tietenkin alkuoeräiselle säveltäjälle myös. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella onnistunut tribuutti. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipas kaunis kappale. Todella kaunis lauluääni sulla ja herkkää tulkintaa. Tota mies laulu comboa ois voinnut käyttää enemmän kappaleessa, hyvin sopii teidän äänet yhteen. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää oli yksi parhaista trance kappale mitä on kommenttiringissä tullut vastaan. Hyviä meloja ja biittejä ja variaatiota. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Harvoin toimii tämmöinen combo mutta tässä oli onnistuttu hyvin. Hieno kappale. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää tykitystä alusta loppuun. Todella taitava bändi ja hyvin tehty kappale. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi hyvä biisi. Miksaus jää vähän tunkkaiseksi, mutta ei muuta pahaa sanottavaa. Sopivasti sitä progeilua mukana. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä meininki ja iloinen tunnelma. Laulu aavistuksen liian kovalla, muuten hyvä meininki. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis ja yllätyksellinen melodia kappaleessa. Sanotuskaan ei ollut sitä perus huttua. Erittäin hieno sävellys. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ränttätänttä rähinä rokkia. Tässä oli kaikki kunnossa, iso plussa että oli suomeksi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Harmitonta ja mukavaa poppia. Ei tarjoa oikein mitään uutta, mutta ei myöskään ärsytä. Hauska virvelinpyöritys komppi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää laitto jalan mukavasti polkemaan. Vaihdot osiosta toiseen toteutettu hyvin ja biisi elää hyvin loppuun saakka. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt on sitä GROOVEA prkl. Hullut soolot! | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rummut vähän pilasi herkkää fiilistä eikä tuonnut oikein mitään lisä--arvoa biisiin. Ilman rumpuja olisi hieno kappale. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää perusrokkia. Väliosa oli hieno. Hyvä soundi bändillä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi hyvää rokkia. Vähän rollari henkistä. Varmasti livene todella viihdyttävää. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kunnon sankariheviä. Ihan siistejä kitara riffejä ja laulu istuu musaan hyvin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika rankkaa kuuneltavaa näin aamutuimaan. Aivan kauheat konerummut jne jne... | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvän kuuloinen biisi, tosin soundit oli vähän turhan kevyet! Toimiva paketti,selkeästi omaa juttua oli havaittavissa | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis kappale, ja laulaja osaa oikeasti laulaa ja tulkita kirjoittamansa sanat. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rentouttava kipale. Aika lyhyeksi jää, tuntuu että sen olisi pitänyt vielä pari nostetta ja kasvua käydä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt ollaan jännän äärellä. Hauskat sanat ja sävellykset. Eli hyvä ja omaperäinen biisi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää pumppua. Pari ihan siistiä nostatusta. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi siistejä riffejä. syna pyöritykset oli ainakin omaperäisiä. Kyllä tämä kappale kunnon laulajan antsaitsee. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisin kuvaus. Pari kohtaa oikeen särähti vittumaisesti korvaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää synapoppia. Oli sopivasti sitä gay discoa mukana. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varmaan hväkin biisi mutta kun katkase tuossa 20 sec paikkeilla joten en voi arvostella | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää soitantaa ja laulantaa. Kazoo on aina piristävä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
One and a half minutes of my life ei mennyt hukkaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
tosihyvä biisi ja upeasti soitettu alusta loppuun | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siistit saundit kappaleessa. Mies laulu ei mun makuun mutta varmaan genreen hyvä. Hyvin toteutettu sovitus kokonaisuudessaan | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei soi kappale. Jää nyt kommentoimatta sitten. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitaraintro oli tosi siisti, vähän puuroa sen jälkeen kaikki saundit. Hyvä ja hauska biisi kokonaisuudessaan. Pau Pau!! :D | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauska biisi,vähän repesin tolle älyvesi läpelle. Mikähän tässä susimiehessä on, kun sen suomiräbät ei vituta ja aiheuta myötähäpeää niinkuin genre yleensä... Olen iloisesti hämmentynyt. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pirun siisti kappale. Mukavan hämyinen äänimaailma. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hän mies, hän mies, hän mies on spiidi . | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi ja hienot sanoitukset. Pientä vaihtelua riffeissä ei ois ollut pahaksi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipas hieno kappale. Torvet oli kiva pikku ylläri. Hienosti kasattu ja sovitettu biisi kokonaisuudessaan. Miskaaja kans onnistunut vaativassa tehtävässä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauska ralli. Ukulele saa kyytiä. Sopivan häröä meininkiä | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taistelutanner rauhoittunut ja hengissä selvinneet seivovat selkäsuorana tappioista huolimatta, kohti uutta alkua.... | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipas hauska ralli. Hyviä nykiviä riffejä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taitavia muusikoita koko bändi, vähän vaikeaa kuuneltavaa vaan tämä äänitys. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin hyvin tehtyä iskelmä rokkia. Hauska saundi bassokitarassa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeetä ja kevyttä menoa. Hauskoja noi syna mausteet taustalla. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipas hieno kappale. Siisti saundimaailma ja hyvin miksattu. Hyvin elää kappale loppuun asti. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi personaalinen saundi. Magee bassolinja | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää settiä taas. Sun kappaleissa on aina tosi hyvä flow joka pysyy mielenkiintoisena loppuun asti. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan helvetisti nähty varmaa vaivaa tän häröilyn tekemiseen. Hyvä meininki. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin hineo kappale. Kaikki saundit ja miksaukset vimppanpäälle kunnossa. Kaunis lopetus. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Leppone kappale. Iso plussa hauskasta basso saundista. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
hyvä kohta se proge-homoilu.Biisi oli toimiva. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menee vähän yli mun ymmärryksen, ei vaan aukea tämä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää tykitystä alusta loppuun. Jos ois tukkaa niin heiluttaisin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää riffittelyä ja laulajalla asennetta. Kokonaisuus toimii erittäin hyvin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan hämyinen tunnelma kappaleessa. Upea laulaja ja yllättäviä riffejä. Hieno kappale kokonaisuudessaan. Laulussa vähän sellaista Jim Morrisonin tyylistä heittäytymistä. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi onnistuu tavoitteissaan täydellisesti. Tässähän olisi potentiaalia "isompaankin" biisiin. Bändiä mukaan. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Piristävä poikkeus tuolta kommenttiringistä löydettynä. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi ja hyvä sovitus. rock rock . | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää tunnelmointia, vähän ehkä liian laiska biitti mun makuun, mutta flow toimii silti hyvin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin tehtyä rokkipoppia. Ei mtn suuria tunteita herättävää mutta mukavaa kuuneltavaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan nykivä biitti ja hauskaa samplailua. Hyvää jumitusta | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi. Kitaristi ihan tulessa. Sanoituksetkin aika kekseliäät. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sopivän hämyinen tunnelma kappaleessa. Laulajan ääni rokkaa ja sanotukset on hyvät. Valmis radiohitti. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oikein mukavaa ja hyvin tuotettua poppia. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää chiptune farmari fiilistelyä. Hauska biisi, aiheutti pientä hymyilyä :) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno sävellys. Biisi toimisi varmasti myös laulun kanssa hyvin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi hauska kappale hyvällä tarinalla. Pojat on kyllä taitavia. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No huhhuh, uskomattoman hieno kappale. Hypnoottinen tahtien venytys ja mahtava tarina sanoissa. Talteen menee tämä kappale. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jos ois tukkaa niin heiluttaisin. Vihanen rumpali, pellit saa kyytiä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi ja tosi siisti saundi bändillä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hittikamaa ehdottamsti. Siisti skeba soolo. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ehkä tää uppois paremmin jos ois itekki kännis, tälleen just herränneenä aika rankkaa kuuneltavaa. Pakko silti myöntää että naurahdin muutaman kerran. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä perus kasari biisi. Pojilla riittäisi varmasti taitoa tehdä vähän persoonallisempaa settiä. Tästä vähän puuttuu se "jokin" mikä tekisi tästä Sunset Boulevardin kappaleen, eikä minkä tahansa muun kasaribändin biisin. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi. Laulajalla on just passeli ääni tälläiseen rockiin. Studio versiota odottelen kiitos. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanaakaan en saanu selvää mutta meininki korvasi sanat. Rock rock | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella hieno sävellys. Jos tunnelmallisuus oli tavoitteena niin siinä on kyllä onnistuttu. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Herkkää, niin herkkää. Vaikka vähän rosoista, niin kyllä suomalainen mies osaa silti ilmaista itseään. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Puhtaat ja pehmeät saundit ja miksaus kohillaan. Tarina rullaa taas mukavasti ja jalka naputtaa lattiaa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Samaistuin niiiiin paljon. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää poppia. Yllätävän elävän kuuloinen "bändi". | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipas mukavat sanoitukset ja fiilis biisissä leppoinen. Bassorumpua jäin kaipaamaan, mutta saattaa toki johtua omasta äänentoistosta. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi, täynnä kivoja pikku ylläreitä ja nyansseja. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tiukka minuutin ralli. Saman verran siinä oli ideaa ja sävellystä kuin useimmissa 3-4min kappaleissa, ei vaan turhaan venytetty. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on sitä rokkia ja rollia! Mahtava meno ja pianisti on ihan liekeissä. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Makeita rytmikoukkuja ja saundeja. Tosi hyvää progee. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mahtava biisi, harvoin on instrumenttaali kappaleissa näin paljon tunnelmaa ja tarinaa. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lopun instrumentaali osuus oli mahtava. Biisissä olisi varmaan potentiaalia vähän tunteikkaampaan tulkintaan, mutta pistetään liven piikkiin. Lahjakkaita muusikoita koko bändi. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin rakennettu biisi. Helmi riffejä toisensa perään. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genressään oikein mallikelpoista tykitystä. Kitara riffit mukavasti vähän outoja. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rento kappale, laulu tyyli sopi kappaleeseen hyvin. Biisin olisi kruunannut pieni huilu soolo. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno sovitus hienosta kappaleesta. Sopivan uskollinen alkuperäiselle. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan hypnoottinen äänimaailma. Ei jää junnaamaan missään vaiheessa. | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi siisti biitti, räpit kuulostaa vähän irtonaiselta muusta biisistä ja kertsin kaiku vähän liioiteltu. Biisi silti hyvä, kyllä tällästä kuuntelee mielummin ku niitä suomiräppi artisteja mitä radiosta soi. | ||