Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 2217 kommenttia.
Kommentti kappaleesta Lahkonen / Pena - Hyvä hetki elää 09.02.2016 |
|||
|
Kaunis biisi. Eläväinen laulumelodia säkeistöissä. Napakymppi. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Little Bird - Without You 06.02.2016 |
|||
|
Taustat ovat kyllä vitun hyvät. laulua voisi hieman petrata ja jotenkin säätää niin etteivät voksut särje. | ||
Kommentti kappaleesta Antipope - The River Standing Still 04.02.2016 |
|||
|
Joki stondaa silti.. Jotenkin muistelisin ettei bändin aiempi tuotanto kuulotanut näin hyvältä kun tämä. Laulajalla kunnon irkku/skotti ääni. Alestormit sun muut tulee siltä osin mieleen. Js on hsn biisissä mahtipontisuuttakin. Ei valittamista. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta DIRTY CLUB - Greatest Song In THe World 3.0 04.02.2016 |
|||
|
Intro antoi odottaa jotain muuta kun odotin, mutta en ole sinänsä pettynyt. Kitaramelodiat ovat hyvät. Laulaja voisi olla hiaman pienemmällä, raaas taa korvia. Vokalistin ääni itessään on vain tottumiskysymys. En osaa sanoa pidänkö vaiko en. Poikkeuksellinen ja hämmentävä biisi.. | ||
Kommentti kappaleesta Fiona's Scarlet Swan - Apparatus 04.02.2016 |
|||
|
Kolmen sekunnin kohdalla päättelin jo että nyt tulee tiukkaa AIC-tyyppistä menoa. Kohtalokas kitarariffi ja tomirummut. Kertsissä tuli mieleen Korn. Kaikesta paatoksesta huolimatta kympin biisi. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Duo TJ - Raja 03.02.2016 |
|||
|
Onpas muutes tiukka balladi. Kitarasooloilua löytyy ja kaikkea. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Lahkonen / Pena - Myitkö nahkasi halvalla? 31.01.2016 |
|||
|
Reipasta suomipoppirokkia. Sultans of Swing-fillit ovat jees. Korjattavaa: "ehkä Gohti jotain muuta", tuo g häiritsee. Ei muuta pahaa sanottavaa. Rento ja kesäinen biisi. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta marco.n - Sä Saat Mut Aivan Sekaisin. 31.01.2016 |
|||
|
Jokseenkin masentava biisi, mutta eipä tuo haittaa. Huuliharppu oli mukava lisä. | ||
Kommentti kappaleesta Ruins of Humanity - Self Destruction Time 29.01.2016 |
|||
|
Niin tanakkaa tykitystä että tukka pois. Eipä tästä oikeen osaa mitään rakentavaa sanoa kun biisi etenee tosiiankin vauhdilla ja armotta ohi.. | ||
Kommentti kappaleesta Torsponaattori - Into Perpetual Voyage 29.01.2016 |
|||
|
Mielenkiintoista avaruussynailyä. Kuin jonkun 80-luvun toimintaleffan suvantovaiheesta |
9
|
|
Kommentti kappaleesta P. M. Kostiainen Project - Sä myyt persettä 26.01.2016 |
|||
|
Kilpailu päättyy nyt. Oikea vastaus on sello. | ||
Kommentti kappaleesta Fillari - Rakkaudessa pettyneitä 23.01.2016 |
|||
|
Jee, Fillari is bäk. Tulkinta on parantunut vuosien mittaan. Hienosti masentava biisi jossa on kertsissä tarttuvuutta. Lopussa (04.03 oli vähän tökerö leikkaus. Osalistuppa muute tähän: http://www.mikseri.net... | ||
Kommentti kappaleesta Vanhat Trance Romut - Natural Elements ( Original Radio Edit ) 23.01.2016 |
|||
|
No huh, kova on tahti. Tässä biisistä ei vain löydy mitään omaperäistä ja mieleenjäävää koukkua, mutta genressään tietysti ajaa asiansa. Jostain syystä biisi särkee ainakin mulla, liekkö joku volumesäätö viturallaan.. | ||
Kommentti kappaleesta Huono Ihminen - Toivo elää 17.01.2016 |
|||
|
Repasta menoa ja tarttuva sointukulku. Herkkä tulkinta ja tarina. Köyhän miehen Pate Mustajärvi. Kitarat ovat jotenkin epätasapainossa, mutta eipä tuo suunnattomasti haittaa.. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Northern Voice - Arctic melody 14.01.2016 |
|||
|
Hyvä sävellys. Laulajaa vaan messiin.Takutus rummut oli jätetty pienellä, hyvä niin. Ne voisi kyllä korvata ihan jollain muulla paremmalla kompilla. Semmonen popimpi naislaulajan ääni tähän mielestäni sopisi parhaiten.. | ||
Kommentti kappaleesta Coach & Toverit - Ehkä vielä on koittava päivä 14.01.2016 |
|||
|
Pätevää poljentoa ja soitantaa. Laulajalla persoonallinen ääni. Kertosäe ja päähän soimaan. Edu Kettusen Lentäjän poika tulee hieman melodiasta mieleen | ||
Kommentti kappaleesta Trail of Life Decayed - Sanity Dissolved 14.01.2016 |
|||
|
Alussa oli vähän thrassimenoa, mutta sitten mentiinkin jo kuolonörinän puolelle. Kitaroinnista diggailen, mutta muuten ei oikeen nappaile. Hyvin soitettu ja miksattu biisi kyllä eipä siinä mitään | ||
Kommentti kappaleesta Stikki - Lähtökohdat 14.01.2016 |
|||
|
Asiatekstiä tässä biisissä jälleen kerran. Jees. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta P. M. Kostiainen Project - Sä myyt persettä 13.01.2016 |
|||
|
Balalaika on väärä vastaus | ||
Kommentti kappaleesta P. M. Kostiainen Project - Sä myyt persettä 13.01.2016 |
|||
|
Ei ole mitenkään erityisemmin kreikkalainenkaan soitin kyseessä.. ;) | ||
Kommentti kappaleesta P. M. Kostiainen Project - Sä myyt persettä 10.01.2016 |
|||
|
Ei ole ukulelekaan | ||
Kommentti kappaleesta P. M. Kostiainen Project - Sä myyt persettä 10.01.2016 |
|||
|
Ei ole mandoliini. :) | ||
Kommentti kappaleesta Teos - Albania's Maiden - Pop/Rock 08.01.2016 |
|||
|
Vitun tarttuva biisi. Kansanmusiikimaiset melodiat. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta ever had - worst idea 04.01.2016 |
|||
|
Jokseenkin liian "raa-an" kuuloiset saundit tässä. Smuutinpi ois parempi. Noin muuten ihan jees eepos. | ||
Kommentti kappaleesta P. M. Kostiainen Project - Jouluksi kotiin 26.12.2015 |
|||
|
Aamen! | ||
Kommentti kappaleesta Yhtä juhlaa - Meea 16.12.2015 |
|||
|
No joo. Olihan tässä semmoista vanhanajan menoa. Mutta biisi on mun makuuni liian yltiöpositiivinen. Ja tuo kakkossäkeistön sanat eivät toimi. Kuulostaa väkisin viännetyltä toista biisin sointukulku. | ||
Kommentti kappaleesta Olden Goldies - deg 13.12.2015 |
|||
|
Jännää musiikkia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan toimii. Homma etenee koko ajan eteenpäin. | ||
Kommentti kappaleesta Walking down the street - King of the bar 08.12.2015 |
|||
|
Groovea on kyllä. Vähän turhan kepeä ja konemainen tausta, mutta eipä tuo oikeastaan paljoa haittaa. Sanoitus menee hieman ohi, sen jos saisi tohon näkyviin niin voisi seurata.. | ||
Kommentti kappaleesta gremino - seilaajamies 03.12.2015 |
|||
|
Hmm. Hieman hankalaa arvioitatavaksi. Mulla tulee dubista mieleen semmonen roots reggae meininki ja siihen nähden tästä puuttuu kunnon matalat bassot ja eipä nuo kaikuefektitkään ole kovin massiivisia. Vähän jää niinkuin taustamusiikin asemaan tämä kun ei ole mitään mieleen jäävää koukkua. Jotain lauluosastoa tämä ehkäpä kaipaisi tai muuta huomiota herättävää.. | ||
Kommentti kappaleesta Yhtä juhlaa - Viimeinen kreivi 03.12.2015 |
|||
|
Hyvä kitarariffi ja pari muuta hienoa kasarikitarajuttua tässä. Mutta sanoitus ei oikein iskenyt ja kertsin takova rumpukomppi häiritsi. | ||
Kommentti kappaleesta ARPIA - Turhaa 28.11.2015 |
|||
|
Valmista rokkia. Radio Nova /Suomipop saundi. Muodiin mukaisesti rumpukomppi on tommonen tanssittava. Biisi jää vaan jotenkin etäiseksi, semmoinen terävin koukku puuttuu.. | ||
Kommentti kappaleesta Jäätuhka - Aika on kuningas 28.11.2015 |
|||
|
Melkoisen ysäri ja mahtipontinen alku. Laulajalla mukavan raspinen ääni. Säkeistön melodia on vain jotenkin liian yksinkertainen. Köyhänmiehen Slash vinguttaa kitaraa. Siistiä. Hämmentävä kokonaisuus. | ||
Kommentti kappaleesta METELINVÄKI - VITUTTAA 28.11.2015 |
|||
|
Säkeistösanoituksiltaan liian alakuloinen veisu makuuni, mutta muuten biisinä jees. Vitutus on hyvä biisinaihe ja kertosäe on kaikessa kertaavuudessaan nerokas. Tkarttuvan ertsin vuoksi pisteytän. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Phoenix Down - Animals Play in the Forest 28.11.2015 |
|||
|
Veikeä biisi. Tarkoituksenmukaisuuden ymmärtää kun tietää mistä se kertoo | ||
Kommentti kappaleesta Melodic Trash - Snow Flame ( Original Mix ) 28.11.2015 |
|||
|
Katoppas, sama mies ja sam tyyli, mutta nimi on taas vaihtunut. Npapakka on saundimaailma, mutta ei tässä oikeen mitään tapahdu. Melodiapädit vois olla kovemmalla | ||
Kommentti kappaleesta Judas Kiss My Ass - Sukupuutto 28.11.2015 |
|||
|
Hieman ehkä maan alta tulee saundit. :) Sanoista ei saa mittään selevää ja muuta mukavaa.. | ||
Kommentti kappaleesta the lumi experiment - Love Is Hell 28.11.2015 |
|||
|
Onpa hyvin tehty biisi kokonaisuudessaan. Kaiken perustana on tuo jännä kitarariffi. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Vale of the Inside Out - Revelations Under Toadstool 28.11.2015 |
|||
|
Siisti biisi. Etenkin tuo synasaundi on vitun tyylikäs. Mistä laitteesta tuo löytyy, tai mikä on saundin nimi? Muistaakseni Sega Megadriven Final Fight peleissä oli musassa samanlainen saundi, tai saattoi olla NESsin Double Dragonkin, mutta kuitenkin. Kitarakin soi useassa kohtaa mallikkaasti. Sanoituksen menee hieman multa ohi. Jännästi muuttuu tyyli 2 minuutin jälkeen. Progeksi melkoisen jees. | ||
Kommentti kappaleesta Ruins of Humanity - End of an Era 28.11.2015 |
|||
|
Soolokitara on ärsyttävän kimakka. Laulaja vetää genrelleen uskollisesti, mutta sanoista saa jopa selvää. Minuutin jälkeen alkava osa on tiukka. Mutta sen jälkeen tulee taas kimakat kitarat pilaamaan. Eipä siinä.. | ||
Kommentti kappaleesta The Order - Lock 'n Load (Q-Base Drop Your Own Anthem Contest) 28.11.2015 |
|||
|
Kun kuulen hardstyleä näen samalla punaista, mutta yritetäänpä nyt kuunnella. Rasittavan alun jälkeen eli kohdasta 2.09 eteenpäin on jees meininki. Hyvät melodiat ja odottava tunnelma. Mutta synapadit ovat aivan liian kovalla 3 minuutin jälkeen ja rummut taas liian pienellä. Tasapaino puuttuu. Loppua kohden taas paranee.. | ||
Kommentti kappaleesta Ratiokratia - Punainen lumi (Juustopäät- cover) 28.11.2015 |
|||
|
Juustopäät-fani olin silloin aikanaan, mutten tätä biisiä muista ollenkaan. Aika karu tarina. Diggailen niistä vähän posittivisimmista biiseistä. Muistelisin että Ratiokratia soitti muutenkin tämän tyylistä mussaa, että sinä mielessä koveri sopii joukkoon. "Elämän palasia", tai vaikkapa "Sinne ja takaisin" olisivat olleet biiseinä parempia koveroitavaksi | ||
Kommentti kappaleesta Polku - Injustice [WIP] 28.11.2015 |
|||
|
Rumpubassoa on aina mukava kuunella. Semmonen vauhdikkaan menevä meininki. Nuo vokaalisamplehässäkät ovat liian kovalla ja terävänä. Haittaavat kuuntelunautintoa. Muuten jees. | ||
Kommentti kappaleesta Pasildur - Quicksilver Compound 28.11.2015 |
|||
|
Intro oli jees, mutta sitten vähän lässähti. Johtuu lähinnä maanalta tulevasta kitarasaundista. Mutta kahden kitaran keskinäinen riffittely on mallikasta ja ne tukevat toisiaan. Hyvä tausta kehittää eteenpäin. Laulua ja bassoa matkaan ja rumpuja kovemmalle. | ||
Kommentti kappaleesta Klawie - We will meet again (one day) 23.11.2015 |
|||
|
Yksinkertaisuus on hyvä asia. Rakenne on jees, muuta jotenkin muuten jää laimeaksi. Tarina olkoon siis jotain brittiläistä rakkausdraamahömppää. | ||
Kommentti kappaleesta Yhtä juhlaa - Luomurakkautta 23.11.2015 |
|||
|
Voisin kuvitella tämän soivan esim. Radio Suomipopilla tai Novalla. Huuliharppukohdat ovat jees, mutta muuten vähän liian nössöä tavaraa omaan makuuni. | ||
Kommentti kappaleesta jontte ja väsyneet jäsenet - killertank 21.11.2015 |
|||
|
Tappajatankki.. Hyvä biisi. Tarttuva riffi ja asiansa osaava laulaja. Lyhyestä virsi kaunis, mutta soolo ois ollu kiva. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Astral, the - Dead Calm (näyte) 18.11.2015 |
|||
|
Nyt on kyllä wanhaa settiä kommenttiringissä. Rummut menee jotenkin omia polkujaan. Mukavan kevyttä bläkkistä. Ysärin lopussahan oli Cradle of Filth suosiossa, niin ennemmin tätä oisin tuolloinkin kuunnellut. | ||
Kommentti kappaleesta Seireeni - U.S.S. Cyclops 18.11.2015 |
|||
|
Melkoisen sekava äänimaailma. Eipä tästä tolkkua ota, eikä muuta sanottavaa keksi.. | ||
Kommentti kappaleesta R-iQ - N305041-00A a.k.a Tearjerker 15.11.2015 |
|||
|
Rauhallista äänimaisemointia ja outoilua. Leffasoundtrackia. Biisi looppuu yllättäen kuin seinään. | ||
Kommentti kappaleesta Yhtä juhlaa - Paljon parempaa 10.11.2015 |
|||
|
Jännä rokkibiisi. Joku tunnettu biisi tuleepi mieleen. Sanoista ei saa ihan joka kohdassa selvää ja torvetkin voisivat olla hieman selkeemmin kuuluvissa, Soolot olivat jees. | ||
Kommentti kappaleesta Multishape - In Good Spirits (orchestra) 05.11.2015 |
|||
|
Tylsähkö ralli. Ei ollu semmoisia tarttuvia melodioita mistä ois saanut kiinni | ||
Kommentti kappaleesta Stellu - Energy Flow 05.11.2015 |
|||
|
Alku oli jotenkin sekava, eikä homma lähtenyt oikein käyntiin. 03.48 alkoi kunnon ysärimelodia, mutta ajasssa 04.18 sen päälle tullut saundi on jotenkin väärässä sävellajissa. Eivät toimi päällekkäin | ||
Kommentti kappaleesta Margen Barhaat... - Hyvä Suomi.(Tänne Vaan Tummat) 01.11.2015 |
|||
|
Eipä oikeen uponnut tämä biisi. Tausta oli kyllä ihan svengaava.. | ||
Kommentti kappaleesta Ville Kotiranta - Siipien Suojaan 01.11.2015 |
|||
|
Taattua Kotirantaa. Hittikappale jyhkeillä saundeilla. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Eero Ritter - Thailand Dreams (Demo Versio) 25.10.2015 |
|||
|
Jees biisi. Rummuista itseasiassa tykkäsin., niissä oli sykettä. Tutun kuuloista menoa noin muuten | ||
Kommentti kappaleesta jontte ja väsyneet jäsenet - lost it 24.10.2015 |
|||
|
Välillä on hyvä operoida englanniksikin, niin teen tässä piakkoin itsekin. Basso on aika pinnassa, muttei toisaalta häiritsekään. Tässä on kevyt grungefiilis. Pearl Jam tai vastaava tulee hyvin hyvin etäisesti mieleeen. Hyvää soitantaa ja hyvä biisi. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta MoonstruX - New Disease 24.10.2015 |
|||
|
Tämähän jytisee paremmin kuin edellinen bändin biisi. Kertosäkkeessäkin on tarttuvuutta. Sanoitukset vaan menevät täysin multa ohi. Vähän niinkuin loppuisi biisikin kesken kaiken. Mutta mitäpä sitä toisaalta piinaa enää pitkittämäänkään.. | ||
Kommentti kappaleesta Jella. - Uupumatta 15.10.2015 |
|||
|
Jees biisi. Laulu vois olla jotenkin voimakkaammalla. | ||
Kommentti kappaleesta Stellu - Rage 15.10.2015 |
|||
|
Jännä on kyllä. A-osa on perinteistä, mutta b-osa yllätti. Hyvä kokonaisuus |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Clicking Baddie - Citizen XT91 09.10.2015 |
|||
|
Ehkäpä tuo päämelodia ei ole kaikkein kiinnostavin. Mutta omaperäinen ja tranceksi ihan jees. | ||
Kommentti kappaleesta Brother Knuckles - Liquid sunshine(Drum&Bass) 09.10.2015 |
|||
|
Hyvä biisi. Kesäinen meininki. Kunnon saundi ja jytinät. Loppuu vain kesken kaiken. Tuplasti pitempi saisi olla vielä että homma kehittyisi eikä loppuisi just kun päästään vauhtiin.. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Yhtä juhlaa - Lupaat vaan 04.10.2015 |
|||
|
Jokseenkin Eppu Normaali -henkinen biisi. Melkoisen kulunut aihe mielestäni. Aikoinaan päätin etten tee yhtään parisuhde-aiheista kappaletta suomeksi, ja paria poikkeusta lukuunotamatta linja on pitänyt. Mutta onhan tässä sentään jotsin uuttakin näkökantaa kun Muumitkin on sotkettu mukaan :) Eipä siinä. Menevä rokkibiisi silti. | ||
Kommentti kappaleesta Xiuhcotal - Cataclysm 02.10.2015 |
|||
|
Kommenttiringissä on näköjään black metallit nyt peräkkäin. Mutta mikäpäs siinä. Ihan kuunneltavaa settiä, kun on ei ole rääkynä"laulua" eikä sahauskitaroita kukana niin kuin yleensä. Synkkää on. Tarttuvat melodiat. | ||
Kommentti kappaleesta BST - Dr. Ike 02.10.2015 |
|||
|
Synkkää on, muuta ei oikein black metallia. Ehkä parempi niin. Konerummut ovat jees ja tunnelmaa on. | ||
Kommentti kappaleesta Yhtä juhlaa - Sitä unohtaa en voi 26.09.2015 |
|||
|
Tämäpä oli reipas ja mukaansatempaava biisi. Tuo taukojutun olisi voinut jotenkin eri tavalla hoitaa, en vain osaa kertoa että miten. Kitarasooloa jäin kaipaamaan. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Yhtä juhlaa - Päivin ja öin 19.09.2015 |
|||
|
Intro oli reippaan kuuloinen, mutta sitten vähän lässähti. Jotenkin nuo sanoitukset ovat kornit ja ertyisesti kertsi tylsä. Sävellys on jees. | ||
Kommentti kappaleesta novacaine - Rose (Pop Remix) 14.09.2015 |
|||
|
Hyvä biisi. Hauhoittava, mutta kuitenkin eteenpäin menevä. Saundimaailma vaan tuleepi jotenkin maan alta.. | ||
Kommentti kappaleesta Fat Scarlett - Fat Scarlett - Leftöver Books 14.09.2015 |
|||
|
Tiukkaa punkkirokkia. Joku Michael Monroen biisi tuleepi tästä mieleen. Tiukkaa kitarointia. Lyhyestä virsi kaunis. | ||
Kommentti kappaleesta Paul Leslie orkestereineen - When There Still Was Time 14.09.2015 |
|||
|
Ihan ei tämä biisi iske. Liian progressiivista ja maalailevaista. Kitarasaundista tykkään. Loppua kohti paranee. | ||
Kommentti kappaleesta Project Peter - Raiders of the Lost Kirin Lager Beer 14.09.2015 |
|||
|
Pelimuzakkia taasen. Tämmöisenään tämä ei paljoakaan anna, mutta voin sieluni silmin ja korvin kuvitella jonkun Amiga yms. pelin jossa tämmöinen musa soisi. Kirin lager ei ole muistaakseni kovin kummosta ölppästä, Sapporossakin on enemmän makua. Syntikkasaundista tykkään. Hyvin valittu. Casiostani irtoaa sama. Joku saha tai polytunehan toi on. Eräässä tulevassa biisissäni käytän tota samaa saundia, mutta rummut, basso ja sähkökitara tulevat tietty völöjyyn.. | ||
Kommentti kappaleesta Multishape - Serious Business is Serious 14.09.2015 |
|||
|
Hmm. Iloista kantrahtavaa muzakkia. Johonkin kokoperheen peliinhän tämä sopisi. Mario-peleihin tai johonkin. | ||
Kommentti kappaleesta Clicking Baddie - Vengeance 14.09.2015 |
|||
|
Melkoisen terävät saundit. Mahtipontista meininkiä. Jotain muutoksia ja/tai lisäyksiä tämä vaatisi että innostuisin.. | ||
Kommentti kappaleesta Stellu - NUCL34R 3N3RGY DR1NK (Original Mix) 14.09.2015 |
|||
|
Ompas jämäkkä, mutta kuitenkin kimmoisa bassorumpu. Biisi kun lähtee kunnolla käyntiin 01.27 niin olisin toivonut vähän kirkkaampaa meininikiä. Nyt tulee kuin maan alta. Muisssa biisin osissa ei vastaavaa ole. Ihan tarttuva ralli ei siinä mitään. Yksinkertaisuus on plussaa. | ||
Kommentti kappaleesta Red Light Fever - Little High Little Low 09.09.2015 |
|||
|
Vanhaa settiä näköjHyvä biisi. Neil Young tuleepi miäleen. Hey, Hey, My, My. Mikä soitin on Kawai? Syntikka? |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Paul Leslie orkestereineen - Kristiina 08.09.2015 |
|||
|
Jees. Latinosaundia ja -rytmiä riittää. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Make & Mike - Rumien Taivas.(remix) 08.09.2015 |
|||
|
Alkuperäisen olen varmaankin kuullut joskus vuosia sitten. Enpä ole Lazy Jaken musiikkkiin sen jälkeen missään tietääkseni kuullutkaan. Hieno tarina tässä(kin) biisissä. Ihan ei silti täysiä iskenyt.. | ||
Kommentti kappaleesta Clicking Baddie - Happy War 08.09.2015 |
|||
|
Jännä biisi. Omaperäinen. Pelimusiikkia. Ihan en kaiksitä äänistä pitönyt , mutta ihan jees. | ||
Kommentti kappaleesta _Mountainside_ - The Passing 08.09.2015 |
|||
|
Simppeliä ja mureaa junttausta. Jees. Rumpuja pistäisin kovemmalle, samoin laulua. Soolokitarakin jää hienon riffin alle. Hieno biisi silti. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Ääneenajattelija - Olomuotoni 04.09.2015 |
|||
|
Hieno idea tuo olomuotonsa löytäminen. Mulla miehenä on se hyvä puoli että voin kasvataa partaa naaman eteen. Muuten minäkin näyttäisin samalta kuin 10 vuotta sitten. Painoakin on tullut 20 kiloa lisää, mutta sekään ei näy missään, etenkään naamassa... | ||
Kommentti kappaleesta Vanhat Trance Romut - Cybertech Zeraphine ( Original Mix ) 31.08.2015 |
|||
|
Transsitamppausta taasen. Ei mitään uutta taivaan alla. Oma tyyli on löydetty ja sillä mennään. Tuo utuinen taustamatto olisi voinut ehkä olla kovemmallakin rumpuihin ja leadiin nähden | ||
Kommentti kappaleesta Yhtä juhlaa - Vieläkö tuntisin sut 31.08.2015 |
|||
|
Onpas raikas rockabilly-poljento. Marko Haavisto & Poutahaukat tuleepi tästä mieleen. Tarinankerrontaa riittää. Tykkäsin (kerrankin). Siispä pisteytän. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Lahkonen / Pena - Kotiasiat kunnossa 27.08.2015 |
|||
|
Lepposaa musaa. J. Karjalainen tulee mieleen. Jos jotakin parantamista on pakko löytää, niin tuo koerumpuluuppi taustalla on jotekin turha taikka ainakin sitä voisi muuttaa. Kertsissä kuulostaisi olevan myös jotain teräviä kohtia laulussa. Mutta tuo on pientä. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Oneplay - Perma 25.08.2015 |
|||
|
Ompas muutes hyvä biisi. Tiukkaa synailyä. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Ääneenajattelija - IRTI 23.08.2015 |
|||
|
Homma toimii. Ihan en pääse kiinni noihin sanoituksiin ja sanomaan vaikka taustatiedot tossa lukevatkin. Kertosäe on hieno. | ||
Kommentti kappaleesta Yhtä juhlaa - Alla auringonnousun 21.08.2015 |
|||
|
Hieno sävellys, mutta tämä on ehkäpä liian Radio Nova-kamaa itselleni. Sanoitus ei oikein innostanut. Mutta silti sävellys. | ||
Kommentti kappaleesta MoonstruX - Malice 20.08.2015 |
|||
|
Musiikkina ihan jees sahausta. Joku Static-x:n kappale tuleepi mieleen. Laulumukaräppimikälie on kyllä naurettavan kuuloista. Back to ysäri ja Faith No More. Ei tämä kyllä mystistä tahi rankkaa ole. Kitarasoolo oli yllättävän hyvä | ||
Kommentti kappaleesta Toni Pandora - Sairasta Maailmaa Raiskaavat Sanat 20.08.2015 |
|||
|
Oudosti alussa on enkkukenkunkielistä matskua ja sitten tärähtää suomeksi. Räppiä laittaisin ainakin pari desibeliä pienemmäksi. Sanoissa oli jonkinlaista asiaa. Tuon englanniksi meuhkaavan sällin kun saisi hiljaiseksi ni paree ois.. | ||
Kommentti kappaleesta Arpikudos - Yhden Miehen Trolliarmeija DEMO 16.08.2015 |
|||
|
Äärimmäisen hämmentävää musiikkia. Omaperäisyys on hieno asia, siihen itsekin monesti pyrin. Ihan kaikkea en saanut sanoituksesta selvää. | ||
Kommentti kappaleesta Arosusi - Sun arvoinen mies 13.08.2015 |
|||
|
Jännä biisi. Tuomari Nurmio ja Tehosekoitin tulee tlstä mieleen. Kohtalokas sävelkulku ja hieno tarina | ||
Kommentti kappaleesta Planet Terror - Headless Driver 09.08.2015 |
|||
|
Ompas tiukka biisi. Kitarointi ja laulu on täydellistä ja kappale on tarttuva. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Yhtä juhlaa - Olit kuin Julia 08.08.2015 |
|||
|
Alusta tuli mieleen jonkun 80-luvun hittibändin biisi ja odotin jotain mahtipontisempaa AOR-sovitusta. Syntikoita, kaiutettuja rumpuja ja näin. Mutta meneepä tää tämmöisenä kepeänä suomipoppinakin. Tarttuva on biisi kieltämättä, mutta tällä hetkellä ei ihan täysiä nappaa | ||
Kommentti kappaleesta Audism - Oasis 31.07.2015 |
|||
|
Tämähän oli hyvä. Jotenkin aina proge-genre pelottaa. Kitarat skulasivat ja tunnelmaa oli. MIelenkiintoiset rumpukompit. | ||
Kommentti kappaleesta Severus - Unohdettu valssi 24.07.2015 |
|||
|
Intro on aika tylsä, luupin kuuloinen ja semmonen dynamiikka puuttui. Mutta puolen minuutin jälkeen biisi lähtikin vasta käyntiin. Ehkäpä tuo vaatisi jonkun toisenkin instrumentin tai useammankin mukaan. Ja vaikka laulua.. | ||
Kommentti kappaleesta Arpikudos - Halo (Finnish Version) 24.07.2015 |
|||
|
Hämärät tausta. Liekkö tuo akustinen baritonikitara semmonen joka ei haluaisi kuulua joukkoon. Mutta äkkiä tohon tottui. Hienot taiteelliset sanat ja puhdas laulusuoritus. Saksofoni on hieno soitin, jonka aion itsekin tässä joskus hommata ja opetella auttavasti soittamaan. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Vanhat Trance Romut - Silver Angel ( Original Mix ) 17.07.2015 |
|||
|
Jee, uutta matskua. Perus tamppausta joka ei jää erityisemmin mieleen.. | ||
Kommentti kappaleesta Ultra Tuuli & Jyri C - Ankat tanssimaan! 13.07.2015 |
|||
|
Mukava fiilis, niinkuin lastenlaulussa kuuluukin olla. Eipä täsätä muuta sanottavaaa irtoa. Pitäisi melkein lapsilla kuunteluttaa että mitä mieltä ovat.. | ||
Kommentti kappaleesta Raide. - Keinu 13.07.2015 |
|||
|
Leppoisaa fiilistelyö. Poikkeuksellinen aihe. Ehkäpä oisin nyt sitä flamencosoolotilutusta kaivannut tähän, mutta erinomaisen hyvä näinkin. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Murderaim - Sunk Down 09.07.2015 |
|||
|
Yllättävän melodista thrash-meteliksi. Eipä tämä sinänsä innosta. Paitsi että kitarasoolo on kyllä mainio. | ||
Kommentti kappaleesta Airoria - Zero Clarity (mix2) 09.07.2015 |
|||
|
Reippaalla poljennolla liikenteeseen. Riffit on hanskassa. Minuutin jäläkeen alkaava örinä kuulostaa melkeimpä siltä että se on oma soitin. Semmonen örkkisaundi kiippareihin. Yllättävänkin miellyttävä kappale loppuu jotenkin kesken kaiken. | ||
Kommentti kappaleesta Mantelikala - OO-EE-OO 07.07.2015 |
|||
|
Pauli Hanhiniemi punkbändissä :) Menevä kappale genressään. | ||
Sivu: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23