Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 752 kommenttia.
Kommentti kappaleesta Cold Shot - Gypsy 23.04.2006 |
|||
|
Komppipelti. Ärsytti. Syystä että sillä on mahdotonta takoa katkeamatonta tahtia ja sitten niitä taukoja alkoi jahdata ja sitten alkoikin hermostuttaa... Laulu oli oikein komeaa joskin minun mieleen alkoi ihan kutsumatta tulla kaikenlaisia hienoja taustalauluideoita... eli saattaa olla että tämä olisi kaivannut pari lisäelementtiä ollakseen täydellinen. Soitto oli kaikinpuolin kaunista, tunnelmallista ja taitavaa eikä sanoituksessakaan ollut valittamista. Mutta jotenkin tosiaan tuntui että tähän oli jäänyt vähän liikaa tyhjää tilaa. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Sinister Creation - Demigod 25.01.2006 |
|||
|
Alkoi vähän oudosti. Sai miettiä tosissaan että menikö tuo riffi oikeaan biittiin. Kai se sitten meni. En ole ihan varma pidinkö laulajasta vaikka vokalisointi olikin ihan mallikasta. Tuntui vain siltä että tähän olisi voinut yhdistellä melodisempaakin laulua. Soitto oli erinomaisen komeaa. Riffit olivat varsin näppäräsormisesti säädettyjä ja rumpalilla tuntui olevan homma aika hyvin hallussa. Soundit kuulostivat ihan pikkaisen tukkoisilta johtuen ehkä siitä että kitara ja laulaja taistelivat samasta taajuudesta mutta kokonaisuus oli kuitenkin varsin toimiva. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Archaic - Rainforest 06.02.2006 |
|||
|
Tämä jäi vähän hengettömäksi. Eli tätä kuunnellessa oli ihan liian helppo päästää itsensä tarkastelemaan forumin antia. Kuuntelin tämän kolme kertaa ja lopulta jouduin pakottamaan itseni keskittymään kuuntelemiseen. Biitti oli kiva. Vähän yllätyksetön mutta vakuuttava. Synissa oli paljon varsin kivoja juttuja mutta toistoa tuntui olevan vähän liikaa ja koko biisiä vaivasi jonkinlainen yleinen vetämättömyys johon en osaa antaa korjausneuvoa. | ||
Kommentti kappaleesta Undence - Jester's Fall 14.01.2006 |
|||
|
Tämä oli aika perusheviä. Ihan jees, ei sinällään mitään valittamista, mutta tämä ei oikein liikuttanut suuntaan eikä toiseen. Eli enemmän persoonallisuutta kehiin niin hyvä tulee. Soitto oli sujuvaa ja laulusuorituskin vallan taitava. Kokonaisuus vain yksinkertaisesti katosi massaan. | ||
Kommentti kappaleesta Insert Remedy - Metaphor (live) 13.01.2006 |
|||
|
Nopeasti äänitetty? Studiolive? Oikeestiko? *ymmyrkäinen tuijotus* Teillä on aika hyvin tuo homma hallussa. Tämä oli soitannollisesti eloisa ja kiemurainen paketti jota tasapainotti leijaileva mutta monipuolinen laulusuoritus. Mukaan oli tungettu siinä määrin runsaasti trikkejä ja koukkuja että tämän kanssa ei ihan heti tylsää tule. Kokonaisuus oli toimiva ja viihdyttävä, tunnelmaltaan jotenkin haikea mutta silti raivokas. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta GARM - Fuck The Grace 28.02.2006 |
|||
|
Olisi yksi kovan luokan valitus. Tuo naksutus ärsytti ihan tosissaan. Siihen kiinnitti huomiota heti ensimmäisen sekunnin kuluessa ja sitä kautta se loikkasi biisin hallitsivimmaksi elementiksi mikä ei varmaankaan ollut tarkoituksenmukaista. Eli keksitään niille pelleille jotain mielekkäämpää käyttöä. Jookosta. Muilta osin tämä oli oikein viihdyttävää. Vokaaleissa oli kiintoisa sävy ja sanoistakin melkein sai selvää. Kitaroista pidin varsin paljon, niissä oli oikein kiva särö ja riffeissä oli käytetty sopivasti mielikuvitusta. Basarissa oli mukavan pehmeästi napsuva soudi ja soitto tuntui olevan kaikin puolin aika hyvin hallussa. Ilman sitä jatkuvaa kilinää olisi tullut kymppi. | ||
Kommentti kappaleesta Sonicmind - Reflections 06.02.2006 |
|||
|
Laulu oli aika pinnassa. Se vähän hermostutti mutta onneksi laulajalla oli sentään sekä taitoa että itseluottamusta siinä määrin runsaasti että miksauserhe jäi aika pian unohduksiin. Soittotaitoakin oli vaikka muille jakaa ja sovituksesta löytyi runsain mitoin jippoja ja koukkuja joiden ansiosta kuulijalla oli kivaa koko matkan ajan. Kertsi oli mukavan tarttuva. Vaikea tästä on sanoa muuta kuin että mmm...lissää... |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Crash Course Highway - Life In Afterlife 25.01.2006 |
|||
|
Listataanpa ensimmäisen miinukset. Basso oli aika isollaan ja laulu paikoitellen pikkaisen epävireistä. Mutta. Kokonaisuus oli siinä määrin sujuva, rullaava ja esikuvia kunnioittava että oli pakko tykätä. Kitarointi oli siinä määrin kunnianhimoista että alkoi hengästyttä, sovituksesta löytyi koukkua ja jippoa niin runsaasti että ei missään vaiheessa tullut mieleenkään että tämän kanssa voisi tulla tylsää ja asennettakin oli vallan riittävästi. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Jörkka Sten - Taksi mies 07.02.2006 |
|||
|
Tausta oli varsin kiva. Siinä oli 80-luvunomaista tunnelmaa joka toi mieleen kaiken sen mikä kyseisellä vuosikymmenellä oli hienosti. Komppi oli yksinkertainen mutta se toimi hyvin biisin kantavana voimana. Synissa oli kivoja koukkuja ja selkeitä sointukulkuja jotka tekivät tästä helposti kuunneltavan ja melko tarttuvan. Laulu meni ajoittain sekä epäbiittiin että nuotin vierestä mutta sanoitus oli aika hyvä. Sujuvasti iskelmälaatikkoon mahtuva mutta ei kuitenkaan kovin tyypillinen kyseiselle genrelle. | ||
Kommentti kappaleesta Faro - Compromizing 06.02.2006 |
|||
|
Tässä oli havaittavissa suorastaan hermostuttavaa epätasaisuutta. Suvantokohdat olivat jotenkin töksähteleviä ja liian suuressa kontrastissa rullaavampiin osiin. Lisäksi tuntui että laulaja ja kitara riitelivät keskenään samasta taajuusalueesta. Se teki kuuntelukokemuksesta jokseenkin epämukavan vaikka selkeästi kuuluikin että taitoa löytyi ihan riittävästi. | ||
Kommentti kappaleesta Faro - About 02.03.2006 |
|||
|
Loppu oli aikamoisen töksähtävä. Tuli mielikuva autosta joka ajoi seinään ja meni ihan kurttuun. Eli jotensakin väkivaltaisesti loppui ja vähän niinkuin ennen aikojaankin. Mutta soitanto oli vastustamattoman sujuvaa ja taitavaa, varsinkin rumpuosastolta löytyi kaikenlaista kivaa kuunneltavaa. Pianon soundista en kauheasti lämmennyt. Se oli vähän terävä. Ja ikävän korkea. Mutta laulu oli siinä määrin hienoa että se tasoitti tilannetta huomattavasti. Tytöllä oli edelleen oikein kiva ääni mutta noissa kovempaa vedetyissä kohdissa kuulosti vähän siltä että jossain meni pieleen. Ääni vähän niinkuin puristui kasaan kuin ei olisi päässyt kokonaisena ulos. Kokonaisuus oli oikein onnistunut, persoonallinen ja raikas, ei mainstreamia mutta varsin mukavaa kuunneltavaa. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Nocturna - Hard in the club 14.01.2006 |
|||
|
Jipii. Taas trancea. Leadi oli aika pinnassa. Se vähän niinkuin hallitsi biisiä terävyydellään. Siksi oli vaikea kuunnella niin isollaan kuin olisi pitänyt. Tässä oli eloa enemmän kuin trancessa yleensä. Oli suvantoa ja kiihdytystä ja melodiakin muuntui ja vaihteli mukavasti. Mutta tuo leadin soundi oli ihan kamala. Anteeksi. Neljänjapuolen minuutin kohdalla alkoi tapahtua kaikenlaisia jänniä asioita. Se oli paitsi yllättävää, myös kiintoisaa. | ||
Kommentti kappaleesta Her Wickedness - So Sweet 03.06.2007 |
|||
|
Kuuntelin tämän tänään ensimmäistä kertaa melkein vuoteen ja piti ihan hampaita kiristellä. Lauluun olen melkein tyytyväinen, olisi voinut vetää vähän enemmän täysillä noissa väliosissa, varsinkin lopussa, ja kyllä se menee aika hyvin nuotin vierestä aina silloin tällöin, mutta tuo sävy on aika lähellä sitä mitä hain. Siinä on sellaista "ei mua kiinnosta"-henkeä. Taisillee. Säkkärit on aika jees mutta nuo väliosat... v***u... ja kertsin tuplaus kusee ihan täysillä... delaytakin taisi mennä aika paljon liikaa... Sitten en soundit. *menee nurkkaan häpeämään* Tämä taitaa olla vanhin mikseribiisini ja sen kyllä kuulee. Virveli on niin karmea että itseänikin etoo, basarin olisi voinut, jos olisi osannut, EQttaa esille silleen että se olisi tehnyt selvän pesäeron basariin, haikat olisi voinut ihan niinQ valikoida eikä vain ottaa sitä ensimmäistä vastaan tullutta ja kitaran olisi voinut vaikka soittaa itse, ei se niin vaikeaa olisi ollut. Kolme sointua ja irvistys. Kyllä mä sen osaan. Ja noi stringit. Herranjumala. Mitä ihmettä mä ajattelin... ... just let go... aagh... eikö musta tuon pornompaa ääntä lähde... Joku tuolla aikaisemmin sanoi että mainstream-intro olisi tosi hyvä olla olemassa. Intän vastaan sen verran että en tahdo tehdä mitään mikä mahtuu mainstream-laatikkoon, en vaikka siitä saisi miten paljon rahaa. Minulle radiosoittoon päätyminen olisi sitä että myisi sielunsa sille joka tarjoaa edes vähän rahaa siitä ja siksi en tahdo olla helposti sulava ja ärsyttämätön. HWn tarkoitus on olla jotain mitä kukaan ei ensikuulemalta käsitä. Jos joku ymmärtää ensimmäisestä introsta mistä on kyse, olen epäonnistunut. Takaisin itsekritisointiin. Tuo lopetus meni ihan vitulleen. Sen tiesin jo silloin kun tuota uppasin. Aika hyvin se kuitenkin unohtui tässä välillä. Siinä piti olla kunnolla runtua ja ihan oikeata asennetta mutta niin vain jäi puolitiehen. Ja toi tuplaus... jessus. Nauru sentään tuli ihan vahingossa ja itsestään, eli siitä saa olla... ööö ... ei kauheen nolona. Kokonaisuus. Ei ihan kamalan ennalta-arvattava, vähän liian Marilyn Manson. Soundipolitiikka täysin persiistä, miksaus ei toimi alkuunkaan, voksut melkolailla surkeat ja masterointi... no, sanottakoon että tuossa vaiheessa kukaan ei ollut kertonut että biidejä pitäisi masteroidakin. Suoritin tämän itsearvioinnin ihan vain omaksi ilokseni ja kehittääkseni itselleni vähän selkärankaa joten pliis, ei kauheesti miinuspisteitä. Kuusi riittää ihan hyvin. | ||
Kommentti kappaleesta Diffusion - Corroding 06.01.2006 |
|||
|
On teillä valtaisa mielikuvitus. Tämä toimi vastaanpanemattoman komeasti. Toisin sanottuna tämä oli niitä biisejä jotka ottavat kuulijaa tukasta kiinni ja kiskovat mukaansa ennennäkemättömiin paikkoihin, näyttävät outoja asioita eivätkä suostu irrottamaan edes loputtuaan. Tämä oli kekseliäs ja ketään kumartelematon kokonaisuus. Omaperäinen ja kieroutunut, suorastaan nerokas. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Diffusion - Dreamside 06.01.2006 |
|||
|
Tämäpäs oli moniulotteinen paketti. Alussa tuntui siltä että kaikki soittivat eri biisiä. Mikä oli varsin System Of a Downia. Tätä sai kuunnella ihan tosissaan (kolme kertaa) ennenkuin tajusi mihin ollaan matkalla ja siltikin päällimmäiseksi jäi sellainen hämmentynyt "mitä hittoa"-fiilis. (tuo oli siis kehu) Tämä oli varsin hyvä. Kahlitseva ja yllätyksellinen kokonaisuus, hämmentävä ja vastustamattomasti kuulijan pään kanssa leikkivä. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Faro - Out of Reach 08.02.2006 |
|||
|
Tämä oli varsin viihdyttävä paketti, sujuva ja tasapainoinen kokonaisuus jota oli helppo kuunnella. Pidin varsinkin laulumelodiasta joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tarttuva. Laulajalla oli sekä kaunis ja persoonallinen ääni että ilahduttavan paljon taitoa. Soitosta löytyi yllättävän paljon trikkejä jotka huomasi vasta toisella kuuntelulla. Taustassa tapahtui paljon mutta osat pysyivät silti hallinnassa koko matkan ajan. Mutta en minä mitään He-man- osia huomannut. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Crash Course Highway - Plastic Moon 25.01.2006 |
|||
|
Edelliseen puhujaan viitaten sanoisin että tämä kuulosti pikemminkin Tehcnicolourilta... Johtuen lähinnä tuosta discokompista joka ideana on varsin kulunut mutta aina yhtä toimiva. Tämä oli lähestulkoon täydellinen biletysbiisi. Moniulotteinen, sujuvasti soitettu ja jotenkin kovin hyväntuulinen. Sanoista ei oikein saanut selvää mutta eihän niistä koskaan saa. Tästä kuuli selvästi että asenteen takaa löytyy myös todellista taitoa. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta The Bad Excuse - Out of Control 28.02.2006 |
|||
|
Tämä oli suunnilleen kolme kertaa huonompi kuin edellinen rinkibiisinne. Kolmen minuutin tuntumassa oli ihan mukava kohtaus mutta muilta osin tämä oli aikamoisen tylsä. Tuli sellainen fiilis että oli yritetty tehdä mahdollisimman tarttuvaa hittibiisiä ja sorruttu kaikenmaailman kliseisiin ja kaupan päälle unohdettu että musan tekemisen pitää olla kivaa. Riffit olivat ihan kivoja mutta niistä puuttui se lopullinen särmä, komppi oli aika perusbiitti joka joskus toimii, joskus ei (nyt ei oikein toiminut kun se vain korosti sitä miten vähän tässä tapahtui) ja laulu oli kaikenkaikkiaan rasittavaa. | ||
Kommentti kappaleesta The Bad Excuse - My Rock'n'Roll 25.02.2006 |
|||
|
Kitarat olivat aikamoisen komeita, sopivan rouhealla säröllä vedettyjä ja eloisia mutta laulu ei oikein tuntunut sopivan joukkoon. Se oli laiskaa ja vetämätöntä ja ärsyttävästi artikuloitua. Sori. Äänensävy oli ihan jees ja tekniikkakin tuntui olevan ihan kohdallaan mutta siihen kaipaisi enemmän raivoa sillä rokissa kuuluu karjua ihan kunnolla. Biisi oli kokonaisuudessaan ihan hyvä. Aika perinteinen (persoonallisuutta saisi siis olla vähän lisää) mutta ilmiselvästi ajatuksen kanssa tehty. Soitanto oli sujuvaa ja kuulosti siltä että kaikilla oli kivaa. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Insert Remedy - Weakmind 02.01.2006 |
|||
|
Tässä pistettiin sitten menemään ihan kunnolla. Kuulosti siltä että tätä biisiä tehdessä on keittänyt aika rankasti. Se on aina hyvä juttu sillä moinen takaa luontevan aggressiivisen lopputuloksen joka ei jätä kuulijaa kylmäksi. Tässä soitettiin aivan yhtä komeasti kuin aina ennenkin mutta laulusuorituksessa tuntui olevan enemmän tunteen paloa kuin aikaisemmin. Tämä oli suorastaan mallikelpoista. Kunnianhimoista, erinomaisesti toteutettua ja kahlitsevaa mättöä. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta SYLAFYRA - An Examination Of Omnipotency 06.10.2006 |
|||
|
Kesti aika kauan ennen kuin rytmitys alkoi avautua. Vasta ajassa 1.30 ymmärsi kiinnittää huomiota muuhunkin kuin haikkaan joka tuntui elävän ihan omaa elämäänsä. Ratkaisu oli hyvinkin outo mutta varsin viihdyttävä. Vokalisointi oli varsin hypnoottista. Siitä tuli mieleen Faithlessin Insomnia mikä oli tavallaan aika hämmentävää. Hyvällä tavalla, siis. Artikulointi oli selkeätä ja varmisti että kuulija sai selvää siitä mitä kerrottiin. Ja se mitä kerrottiin vahvensi hämmentynyttä olotilaa niin että loppujen lopuksi, kun kappale päättyi, sai katsella ympärilleen ja ihmetellä sitä että kaikki on niin normaalia. Äänimaailma oli pelkistetty mutta silti monipuolinen. Tavallaan hyvinkin tasapainoinen ja silti ristiriitainen. Lopun linnunlaulu oli varsin herttainen yksityiskohta joka jätti jälkeensä jokseenkin aamuisen olon. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus oli hämmentävä, omaperäinen ja erinomaisen pysähdyttävä. Olen otettu. | ||
Kommentti kappaleesta Dr.Groove - Dragons Are Gone 31.12.2005 |
|||
|
Tämä oli varsin kiva. Ei täydellinen mutta oikein mukava. Kitaroissa oli kiva 70-lukulainen groove. Se tuntui jotenkin sotivan genremääritelmää vastaan mutta toi itse kappaleeseen kivan säväyksen. Laulussa oli varsin kiinnostava efekti. Muutenkin se kuulosti ihan hienolta, melodia oli mukavasti soljuva ja homma oli hyvin hallussa mutta sanoista oli vaikea saada selvää ja tuntui siltä että lyriikka oli tässä aika suuressa osassa. Rakenne oli aika yllätyksetön. Ei mitenkään huono mutta peruskaavan mukainen. Tätä kuunnellessa alkoi mietityttää ihan tosissaan että onko niitä lohikäärmeitä vielä vaiko eikö. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Ghost Trio - Dare Go On 31.12.2005 |
|||
|
Tämä oli teknisesti taitava mutta jotenkin kylmä. Tuntui että tämä biisi ei millään olisi halunnut jakaa itseään... Soitto oli varsin sujuvaa, samoin laulu. Laulajalla oli myös kiva ääni, sellainen vähän joka paikkaan sopiva mutta biisi itsessään ei oikein avautunut. Tuntui että se oli lasisen kartion sisällä vähän niinkuin koriste-esine joka on kaunis katsella mutta johon ei saa koskea. | ||
Kommentti kappaleesta FEL - Supermegavisa osa 3 31.12.2005 |
|||
|
Kuinka monta näitä megavisoja oikein on? Tässä ei ollut mitään uutta siihen edelliseen osaan nähden. Sama väsynyt vitsi, sama puhuvapää-efekti, sama väsynyt tausta. Olisiko liikaa pyydetty saada vaihteeksi jotain tuoretta? | ||
Kommentti kappaleesta Apollon - Witnessing the Prophecy of Oraculum 30.12.2005 |
|||
|
Tämä oli varsin Doors. Eli täydellistä trippausmusaa jota voi kuunnella myös selvinpäin tunnelman kärsimättä vähääkään. Basso loi tukevan pohjan eteerisen ilmaville kitaroille jotka sallivat kuulijan mielen luoda rauhassa maisemia jotka tavallaan nousivat tärkeämpään osaan kuin itse musisointi. Eli toisin sanottuna tämä oli tosi hyvää ja tarkoituksenmukaista. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta AMBILANCE - aave TAIKA KEIDAS 07.01.2006 |
|||
|
Tuli mieleen että tämä olisi sopinut varsin hyvin Doors-leffan huumeilukohtausten taustamusiikiksi. Tunnelma oli painostava, ahdistava ja harhoja tulvillaan. Tämä oli varsin onnistunut kokonaisuus. Ei ehkä ihan niin kahlitseva kuin toivoisi mutta vaikuttava kuitenkin. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta AMBILANCE - 1827 VUODEN kartta 07.01.2006 |
|||
|
Tämä oli kivan kieroutunutta. Ruumislukukin nousi ihan kiitettävän korkeaksi. Tässä oli jotain varsin tarantinomaista. Raakaa ja brutaalia mutta silti kaunista. Tämä oli oudolla tavalla kiehtovaa. Ennalta-arvaamatonta ja yllätyksellistä. Tuli samanlainen tunne kuin katsellessa kuvia auto-onnettomuudesta. Tietää että se on kamalaa ja etovaa mutta silti on pakko katsoa. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Indyus - Asian Highway 14.01.2006 |
|||
|
Suoraan jos sanotaan niin tämä oli kaikessa monotonisuudessaan hermostuttava. Kuuntelukokemus oli melkeinpä tuskallinen vaikka tämä ei sinällään mitenkään kauhean huono ollutkaan. Tuo biitti vain oli jotenkin hermoja raastava. Pianosta tykkäsin ihan varauksetta. Se oli kiva ja ilmava ja muutenkin oikein viihdyttävä. | ||
Kommentti kappaleesta Indyus - Sky (Original Mix) 31.12.2005 |
|||
|
Tämä oli vähän puuduttavaa. Syystä että tapahtumia oli kovin vähän. Suvantokohtia ja nostatuksia oli ihan riittävästi mutta tuon yhden teeman toistaminen loi sellaisen tasapaksun tunnelman. Eli tuohon synakuvioon olisi kaivannut enemmän vaihtelua ja eloa. Soundit olivat aika perinteiset. Miksauksessa oli vähän epätasapainoa, tuntui että jotkin elementit pomppivat silmille vähän liian innokkaasti. Tasoja olisi siis voinut säätää vähän enemmän. Tätä vaivasi myös jokin outo kohina josta pääsisi varmaan eroon EQlla. |
||
Kommentti kappaleesta Rami Airola - Pakoon viimeistä räjähdystä 31.12.2005 |
|||
|
Nyt se vihdoin tapahtui. Ymmärsin mistä tässä on kyse. Toisin sanottuna ovi avautui (poikkeuksellisen suuren rytinän ja pölypilven säestyksellä) ja Näin Valon. Tämä oli oikein hyvä ja viihdyttävä teos. Kuunnellessa oli helppo luoda mieleensä kuvia sankareiden uroteoista ja valtaisista räjähdyksistä (sitä vähän helpotti tuo ulkoa kuuluva rakettien ammuskelu) joita paetaan pahimmillaan tukka liekeissä. Teknisestikin tämä oli oikein mainiota. Huoliteltua, viimeisteltyä ja kaikinpuolin komeata. Olen tyytyväinen, hämmästynyt ja kaikinpuolin viihdytetty. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Death Metal - V for Veins, Violence, Victims 06.01.2006 |
|||
|
Riffeistä ja säröstä tuli mieleen Pantera. Se ei sinällään ollut mitenkään huono juttu mutta tuon mielikuvan myötä ennakko-odotukset nousivat ihan kohtalaisen korkealla. Tämä biisi melkein täytti odotukset mutta ei ihan. Hyvä tämä oli mutta vähän parantamista olisi. Nimittäin. Kokonaisuus oli vähän tasapaksu. Ei pahasti mutta pikkaisen. Vaihtelua toivoisi jatkossa enemmän, varsinkin kitarointiin, se kun pysyi koko biisin ajan sekä efekteiltään että dynamiikaltaan samanlaisena. Komppi oli aika yksinkertainen. Siihenkin toivoisi vähän enemmän potkua. Örinä oli suorituksena aika komeata. Ei siitä mitään selvää saanut mutta ei se taida olla tarkoituskaan... Sanalla sanottuna tämä oli varsin komea mutta aavistuksenomaisesti ennalta-arvattava paketti. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Stupor Mundi - Leskenlehtiallergia 31.12.2005 |
|||
|
Tämä oli hyvin tehtyä taidepoppia. Alkoi tosin vähän yllättäen. Säikäyttämällä. Tangon ja rymistelyn sekoitus toimi yllättävän hyvin. Missään kohdassa ei kuulostanut teennäiseltä tai väkisin väännetyltä. Tämä oli varsin mukavaa, hyväntuulista ja jotenkin elämänmakuista. Aitoa mutta taiteellista. Oikein hyvä. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Slack Haddock - Nosferatu's Xmas Feast 21.12.2005 |
|||
|
Äänimaailma ja synakuvio viittasivat jollain tasolla the Addam's Familyyn. Siihen biisiin, siis. Saattaa tietenkin olla että kyseessä on vain nimellinen mielleyhtymä... Tässä soitettiin kitaraa varsin hienosti ihan komean konekompin päälle. Molemmista pidin, niissä kun oli käytetty riittävästi sekä taitoa että mielikuvitusta mutta jotenkin tuli sellainen tunne että tämä olisi kaivannut vähän jotain lisää. Vaikka jonkin koukun joka kiskoo kuulijan mukaansa vastalauseista piittaamatta. Tämä oli teknisesti lähes täydellinen kappale mutta jäi jotenkin etäiseksi. | ||
Kommentti kappaleesta Electrorate - Nuproduction 22.12.2005 |
|||
|
Tämä oli oikein kiva mutta ei oikein jäänyt mieleen. Toisin sanottuna tämä ei potkaissut kuulijaa leukaan ja sanonut että "paina nyt jo sitä d/l-nappia". Tässäkin oli ilmiselvästi aika paljon taitoa takana. Silti tuli sellainen tunne että tästä puuttui sielu. Tämä oli jotenkin laskelmoidun oloinen. | ||
Kommentti kappaleesta Bublgum Electronics - Electrical 23.12.2005 |
|||
|
Nyt ei saa pahastua mutta tätä kuunnellessa nauratti vallan tavattomasti. Mielikuva jonka tuo "electric bubblegum"-heitto synnytti oli siinä määrin hupaisa ettei hihityspuuskaa kyennyt hallitsemaan. (tuo oli siis kehu) Jos ihan asiallisesti puhutaan, tämä oli aika hyvä. Äänimaailma oli runsas ja tasapainoinen, miltei ylitsepursuava mutta silti koko ajan hallittu. Basso-osasto oli aika kevyt mutta saattaa olla että tukevammat alataajuudet olisivat sotkeneet soundien keveyden luoman pirteän tunnelman. Tätä oli erinomaisen mukava kuunnella. Oli ihan valtavan kivaa. Tästä löytyi tavaraa niin paljon että kaikkea ihmetellessä ei tullut tylsää kolmannellakaan kerralla ja melodialinjoista/rumpuosastolta löytyi molemmista mielikuvitusta niin paljon että tästä varmasti paljastuu uusia, kivoja ulottuvuuksia jotka jaksavat kiinnostaa monen, monen kuuntelun ajan. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Nobelskaja Priz - Santa Transjestria 21.12.2005 |
|||
|
Tämä oli niitä biisejä joista ei kertakaikkiaan ota selvää. Tämä oli varsin hupaisa teos mutta teknisesti vähän ontuva. Sanoitukseen oli ilmeisesti piilotettu osapuilleen kahdeksan miljoonaa piilovitsiä mutta kielimuurin vuoksi niitä oli hiukkasen vaikea jahdata. Nuo MiamiVice-fillit tuolla taustassa olivat varsin hienoja. Synakuviokin oli ihan pätevä mutta miksaus jätti toivomisen varaa. | ||
Kommentti kappaleesta Nobelskaja Priz - Grabzh Dewapershe 27.12.2005 |
|||
|
Tämä on koko ajan vähemmän hauskaa. Tämän vitsikkyys ei avaudu mulle eikä siksi toimi kovin hyvin, laulun äänitys ja käsittely on niin kehnoa että ärsyttää eikä tämä muutenkaan ole mitenkään nautinnollista kuunneltavaa. Pahoitteluni. | ||
Kommentti kappaleesta Nobelskaja Priz - Palinka 22.12.2005 |
|||
|
Vastahan minä tämän kommentoin. >:I Ensimmäisellä kerralla tämä oli ihan kiva. Nyt ei enää jaksanut naurattaa. Edelleen tämän parasta antia olivat taustan synat ja kasarihenkiset fillit. Muilta osin tämä oli lähinnä ärsyttävää. Vokaaliosuuden voi kommentoida yhdellä sanalla: kompressori. | ||
Kommentti kappaleesta CXS - Guru meditation 21.12.2005 |
|||
|
Tämä lähti käyntiin hitaammin kuin se kuplavolkkari jolla ajelin muutaman vuoden. Tässä kohdassa ei auttanut kiroilu eikä renkaaseen potkiminen mutta odotus sentään palkittiin ihan kiitettävällä tavalla. Kitarointi oli varsin komeaa koko biisin ajan. Toistoa siinä oli aika runsaasti mutta äänimaailma oli siinä määrin taiteellinen että toisto oli ihan paikallaan. Ilman sitä kuulija olisi saattanut hämmentyä vallan ja hukata kaikki kiintopisteensä. Tässä oli yhdistetty noisea ja oikeita soittimia kiinnostavalla ja innovatiivisella tavalla. Lopputulos oli paitsi hienolta kuulostava, myös taitavasti tehty ja kahlitseva. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Ele vanhat - Element is the best (vanhaa) 26.12.2005 |
|||
|
Tässä oli äänenkäyttö luontevamman oloista kuin tuossa ensimmäisessä. Kuulosti siltä että nyt vedettiin ihan tunteella. Hyvä. Muutamassa kohdassa pisti ikävästi korvaan vähän teennäisen tuntuinen painotus mutta kai se sitten kuuluu genreen. Ja kertsin kööri kuulosti vähän siltä että ei kauheasti kiinnostanut... Mutta tässä osuivat sanatkin biittiin sujuvan kuuloisesti. Taustasta en vieläkään tykännyt. Tuo yhden kuvion luuppaus ei vain toimi mulle. Mutta asenne oli edelleen kohdallaan. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Celestial Aeon Project - Masquerade 06.03.2006 |
|||
|
Tässä mentiin sujuvasti Itävaltaan suunnilleen parinsadan vuoden päähän. Näin mielessäni Neuschwansteinin linnan varsin ahtaan mutta erinomaisen koristeellisen salin jossa vietettiin naamiaistanssiaisia. Tunnelma oli vahva ja vakuuttava ja oli suoranainen pettymys kun kappale loppui ja joutui palaamaan nykypäivän harmauteen. Tämä oli täydellinen suoritus niin teknisesti kuin taiteellisestikin. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta WRATHAGE - Sadicum (eternal chaos mix) 10.02.2006 |
|||
|
Tästä kuului varsin selkeästi kuka oli remixin takana. Äänimaailma oli tutun kaoottinen, tulikivenkatkuinen ja rosoinen. Tätä kuunnellessa oli helppo nähdä helvetillinen maisema täynnä punaisena hehkuvaa laavaa, mustaa, vielä sulamatonta kiveä ja tulimerestä sinkoilevia kipinöitä. Tunnelma oli vahva ja vaikuttava, kieroutunut ja kahlitseva. Sanalla sanoen tämä oli mestarillista tunnelmanmaalailua. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Sir Lancer Plays With Fire - Funk #7 10.02.2006 |
|||
|
Laulu meni epäbiittin, englannin ääntämys oli suorastaan ala-arvoista ja sanoituksen kantava idea oli niin kulunut että alkoi melkein naurattaa. Komppi oli kaikkine kilinöineen kohtalaisen rasittava. Miksauskin ontui pahemman kerran, elementit eivät löytäneet keskinäistä tasapainoa ja niin ollen kokonaisuus jäi hajanaiseksi, amatöörimäisen tuntuiseksi ja viimeistelemättömäksi. Tämä olisi kaivannut kipeästi EQ, kompuraa, limitteriä ja reverbiä. |
4
|
|
Kommentti kappaleesta Kallo Kaste - Minun sirkus soikkeli masiina 18.12.2005 |
|||
|
Olipas lyhyt. Ja säröinen. Biitti oli varsin mukava joskin vähän junnaava. Sen päälle asetellussa synassa oli kekseliäs sointukulku. Lopussa mukaan tulleessa toisessa synassa oli siinäkin käytetty mielikuvitusta riittävässä määrin. Kokonaisuutena vähän turhan kompakti mutta pysyipä sentään vaivattomasti koossa koko kestonsa ajan. Ihan hyvä tämä oli. Jatkossa vähän lisää pituutta ja enemmän elementtejä niin hyvä tulee. :) | ||
Kommentti kappaleesta Electronic Reality - Timeless-space 16.12.2005 |
|||
|
Ei tämä voinut mitenkään olla trancea. Kun mä en tykkää trancesta ja tästä tykkäsin. Tässä oli tosi kiva bassosoundi ja harvinaisen kiva haikka. Biitti oli se perinteinen mutta tähän oli tehty niin monta hienoa synakikkaa ja kuviota että monimutkaisempi komppi olisi tehnyt tästä mahdottoman sekamelskan. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Hydrostatix - Now here nowhere 18.12.2005 |
|||
|
Psykedeliaa tässä ainakin oli ihan riittävästi. Se on aina hyvä asia sillä nykyaika on aivan liian kaavoihin kangistunutta ja ennakoitavissa olevaa. Tässä biisissä ei ollut mitään muuta ennalta arvattavaa kuin projektille ominainen sekopäisyys. Soundeissa oli havaittavissa tietynlaista haudantakaisuutta josta vasta-alkaneena säätäjänä voin melkein varmasti todeta että EQttaminen tekisi tällekin biisille hyvää. Mutta soundeista kitiseminen on tavallaan turhaa sillä jos biisi on hyvä, se on hyvä tunkkaisenakin. Tunnelmaa tässä oli aivan tarpeeksi. Ajoittain tämä ahdisti, hetkittäin pelotti mutta paikoitellen biisi onnistui hymyilyttämään ja saamaan kuuntelijan hyvälle tuulelle. Äänimaailma oli kaiken tunkkaisuutensa alla stoccomaisen rönsyilevä. Yksityiskohtainen ja sitä kautta jokseenkin avant gardistinen. Parinkymmenen vuoden kuluttua tämä kaivetaan esiin, masteroidaan uudelleen ja esitellään kansalle Suurena Taiteena. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Ghost Trio - A Lonely Place 16.12.2005 |
|||
|
Erinomaisen mukava ääni tuolla laulajalla. Olenkohan kehunut sitä aikaisemminkin... Tässä oli kivan rauhallinen tunnelma joka antoi laulajalle tarpeeksi tilaa toteuttaa itseään. Ratkaisu oli toimiva jo pelkästään siitä syystä että laulu oli oikeasti taitavaa ja hallittua. Taustasta en oikeastaan muuta pysty sanomaan sillä keskityin kuuntelemaan tuota vokaaliosuutta ja kaikki muu meni siitä syystä vähän ohi... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Silent Dream - Ready To Fall 16.12.2005 |
|||
|
Harvoin tapaa mikserissä sellaisia biisejä jotka saavat aikaan kylmiä väreitä. Tämä oli sellainen. Stemmat toimivat niin komeasti että melkein itketti ja piano toi raskaaseen äänimaailmaan keijumaisen kepeän ulottuvuuden. Tämä oli ihanaa, kiitos. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta FFK-18 - Down in a hole 07.02.2006 |
|||
|
Miksauksessa oli hermostuttavaa epätasapainoa. Basso oli liian isollaan. Se kumisi ikävästi. Ja basarista ei kuulunut oikeastaan mitään. Mutta. Biisi oli tosi hyvä. Tarttuva kertsi ja sopivasti eloa sovituksessa. Puolivälin näpyttelykohta oli varsin mukava yllätys. Se toi tullessaan mukanaan herkän elementin joka tavallaan tasapainotti muuten hallitsevaa äijäilymeininkiä. Laulu oli ihan kohtalaisen asiantuntevaa. Säkkärin kohdalla tosin tuli sellainen fiilis että laulaja oli äänittelyvaiheessa kuullut oman äänensä luureista liian kovana ja säikähtänyt itseään. Kertsissä oli jo riittävästi voimaa. | ||
Kommentti kappaleesta Wreck - Bulletproof 28.02.2006 |
|||
|
Tämä tuntui jotenkin vähän keskeneräiseltä. Ihan kuin miksauksessa olisi tapahtunut monenmonta väärän napin vääntöä... rummuista ei kuulunut muuta kuin pellit (joita käytettiin ihan liikaa, niistä tuli häiritsevän kohiseva massa joka hautasi kitarat alleen) ja virveli, basso oli aika pinnassa (mikä on popmusiikissa vähän arveluttava ratkaisu) ja laulukin oli jäänyt aika hallitsevaksi elementiksi. Sovituksessa oli paljon hyviä ratkaisuja joiden ansiosta biisi oli ihan kiva kuunneltava mutta laulussa oli muutama hyvinkin häiritsevä elementti. Voimakkaimmat niistä olivat enlannin ääntämys ja äänen terävyys joka tavallaan sopi genreen mutta toisaalta teki kuuntelukokemuksesta hiukkasen kivuliaan. Laulaja jäi myös vähän kasvottomaksi sillä näitä heleä-äänisiä tyttöjä mahtuu kolmetoista tusinaan. Ihan kiva tämä oli mutta ei mitenkään maailmoja mullistava. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta nICmo - Urban Jungle 13.01.2006 |
|||
|
Basso oli aika pinnassa. Se vähän niinkuin hautasi kaikki muut elementit alleen. Soundikin oli vähän mitäänsanomaton. Ja kuvio vähän tylsä. Mutta. Tässä oli käytetty monenmoisia kilinöitä ja kolinoita varsin mukavalla tavalla. Biitti oli monipuolinen, yksinkertainen mutta silti kiinnostava. Tästä tuli kovin ristiriitainen tunnelma sillä biisi oli tavallaan outo mutta silti jotenkin perinteinen. (tuo oli siis kehu) Tuntui että tämä kaipaisi vähän enemmän vaihtelua. Eli siis ihan kiva mutta jäi vähän mitäänsanomattomaksi. | ||
Kommentti kappaleesta Westis - The flow 18.12.2005 |
|||
|
Tämä oli todellakin varsin pop. Hyvällä tavalla, siis. Tämä oli elementillisesti rikasta sortumatta kuitenkaan sekavuuteen, melodiallisesti rönsyilevää ja silti helposti seurattavaa. Sanalla sanoen moniulotteista mutta tasapainoista huolella tehtyä poppia jota on aina ilo kuunnella. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta FEL - Supermegavisa osa 2 15.12.2005 |
|||
|
Basarissa oli kiva soundi. Muiltakin osin tausta oli ihan kiva. Mutta ei tämä mulle oikein pudonnut. Kun en oikein tajua huumorimusiikkia. En siis koe olevani pätevä arvostelemaan sen suuremmin. Sori. | ||
Kommentti kappaleesta Electronic Reality - Breaking waves 14.12.2005 |
|||
|
Tässä oli tosi kiva äänimaailma, onnistuneita melodioita ja mukava biitti. Silti kokonaisuus jäi jotenkin mitäänsanomattomaksi. Tätä kuunnellessa oli liian helppo uppoutua omiin ajatuksiinsa ja unohtaa ihan vallan tyystin se mitä oli kuuntelemassa. Osaavasti tämä oli tehty ja kun keskittyi kuuntelemaan, löytyi paljon hyvää. Kuten tuo haikka johon oli väännetty varsin erikoinen soundi. Tämä oli tavallaan aika persoonallista mutta silti meni jotenkin ohi. | ||
Kommentti kappaleesta Stupor Mundi - Suuntavaisto 13.12.2005 |
|||
|
Tästä tuli mieleen Ismo Alanko. Yhteneväisyyksiä löytyi niin laulajan äänestä kuin musisoinnistakin. Hyvällä tavalla, siis. Varsinkin nuo väliosien (väliosiako ne olivat? vai säkkärin jatkeita?) kompin vaihdokset olivat varsin alankomaisia. Tämä oli oikein hyvää. Erinomaisen kiinnostavaa kuunneltavaa. Ainoa miinus tulee siitä että sanoista oli jostain syystä kovin vaikea saada selvää. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta DIRTY CLUB - Barbara Blonde: Mama 12.12.2005 |
|||
|
Luulin jo ensin että DirtyClubin laulaja on käynyt sukupuolenvaihdosleikkauksessa... :P Tämä oli oikein hyvää rokkia. Kitarat olivat sopivan rouheita, melodiassa oli riittävästi eloa ja runmuissa tarpeeksi potkua. Kun siihen lisätään vielä se että tytöllä oli tosi kiva ääni, saadaan tulokseksi täydellinen paketti. Kiitos. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Deadly Maids - Run To The Light 01.02.2006 |
|||
|
Soitanto oli varsin sujuvaa ja äänimaailmastakin löytyi paljon erikoisemmanpuoleisia tarkaisuja mutta laulajan perin persoonallinen ääni ei allekirjoittaneelle toiminut. Mikä ei ole teidän vika. Laulajalle kuului olevan taitoa enemmän kuin tarpeeksi, sen ääni ei vain tänne kolahtanut. Biisi oli kokonaisuudessaan aika hyvä. Kertsi olisi saanut nousta vähän paremmin esiin mutta mukava kuunneltava tämä kuitenkin oli. | ||
Kommentti kappaleesta Thomas Leino - voitan vihan 15.12.2005 |
|||
|
Tämä oli yllättävän hyvää ollakseen suomihiphoppia. Äänenkäyttö oli monipuolista ja rennon oloista. Sanoitukseen oli selvästi käytetty aikaa. Se oli hioitun tuntuinen, kiinnostava ja aiheeltaankin vähän massasta poikkeava. Taustastakin pidin, se oli rauhallinen ja moniulotteinen, selkeä ja elementeiltään monipuolinen. Kokonaisuudessaan biisi oli oikeasti tosi hyvä. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta MimosaBlanca - theatre 19.12.2005 |
|||
|
Tämä oli oikein kaunista. Ainoa mikä vähän kiusasi oli se että kitara tuntui ajoittain menevän vähän epäbiittiin. Noissa näpyttelykohdissa, siis. Laulajan äänessä oli persoonallinen, pehmeän kissamainen sointi. Sitä oli ilo kuunnella sillä noin kaunista ääntä tulee vastaan ihan liian harvoin. Melodiakin oli onnistunut, äänelle sopiva, sen ominaisuuksia korostava, tunteikas ja melankolinen. Tausta oli aika yksinkertainen, tavallaan huomiotaherättämätön. Se toimi vallan mainiosti sillä sen ansiosta laulu sai riittävästi tilaa. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta DARKER GROUNDS - Disarray 11.12.2005 |
|||
|
Täytyy sanoa että miksaajanne on tehnyt tositosihyvää työtä. Nimittäin. Tuolla *osoittaa sormella* takana oli valtava määrä peltejä eikä yksikään kilahdus ollut sellainen pistävä niinkuin yleensä. Siitä ylimääräinen piste. Tässä oli käytetty synia kekseliäämmin kuin tuossa ylemmässä. Muiltakin osin tuntui siltä että tässä on päästetty luovuus valloilleen seurauksista piittaamatta. Yleensä moisissa tapauksissa mennään metsään sillai ylväästi mutta tällä kertaa ne seuraukset olivat erinomaisen komeita. Tämä oli ihan superhyvää mättöä. Sen ylimääräisen miksauspisteen ansiosta saisitte yksitoista pistettä mutta... |
10
|
|
Kommentti kappaleesta DARKER GROUNDS - Face alone / Fall of man 11.12.2005 |
|||
|
Tämä oli lähestulkoon täydellistä korvakarkkia. Äänimaailma oli säädetty kohdalleen niin että jokainen elementti pääsi oikeuksiinsa, riffeistä löytyi kivoja koukkuja ja rumpuosastolta löytyi ikuinen suosikkini, basarifilli. Synamelodiat olivat synkeitä kuten asiaan kuuluu ja laulusta löytyi sekä aggressiota että taitoa. Kyllä tämän parissa viihtyi. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Hautausmaa (vanhaa Rikhard Blackia) - Pidä se paikoillaan 15.12.2005 |
|||
|
Nuo kitarat olivat vallan mainioita. Niihin yhdistetty epäperinteisen nykivä komppi saivat aikaan varsin kiintoisan tunnelman tuohon alkuun. Olen TommyLoosen kanssa samaa mieltä siitä että tässä oli jotain samaa kuin DonHuonojen vanhemmassa tuotannossa. Kyllä tämä toimii. Tosin ei ihan ollut mun makuun. | ||
Kommentti kappaleesta Kallo Kaste - Kattokaa kettu juoksee penkki mujna! 12.12.2005 |
|||
|
Oli aika lyhyt. Ja kovin hämmentävä. Aika hieno mutta jäi sellainen "mitä ihmeen kummaa oikein tapahtui"-fiilis. | ||
Kommentti kappaleesta ETO - Yön Sankari 09.12.2005 |
|||
|
Jopa oli mukava ääni tuolla laulajalla. Semmoinen iso mutta karhea. Sanoituskin oli aika hieno, samoin melodia. Soitto kulki todella komeasti. Kuulosti siltä että yhteissoittoa on harrastettu jo pitemmän aikaa. Oli tämä aika mainiota. Mahtipontista poppia jollaista ei ole koskaan liikaa. Saako tätä lisää? |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Dandruff bändi - Just the wind 10.12.2005 |
|||
|
Laulun olisi voinut miksata paremmin esille. Nyt se jäi vähän varjoon ja se harmitti sillä olen kovin tykästynyt tuohon ääneen. Kertsissä olisi voinut olla vähän enemmän ääniä. Vaikka stemmoja tai jotain muuta hienoa. Sillai sen olisi saanut paremmin näkyviin... Tämä oli oikein kivaa poppia. Sellaista joka on helppo kuvitella radioon soimaan. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Dandruff bändi - Jealousy 12.12.2005 |
|||
|
Eipä tässä biisissä mun mielestä kukaan ole pilannut yhtään mitään... Edelleen pidän kovasti laulajan äänestä vaikka laulu kaipaisi joissain kohdin vähän enemmän puhtia. Tässä oli Beatles-vaikutteita aika paljon. Se toi tähän biisiin nostagisen säväyksen joka mielestäni toimi oikein mainiosti. Miksaus oli vähän kehnonlainen... toisaalta se korosti tuota nostalgia-elementtiä tosi hyvin. Kokonaisuutena tämä oli aika toimiva. Matkan varrelle toivoisi kuitenkin vähän enemmän vaihtelua. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Antibiootti - Hybrid 12.12.2005 |
|||
|
Trance ei todellakaan ole mun suosikkigenre mutta kokeillaanpa kuitenkin miten tässä käy. Komppi oli aika eläväinen. Se oli mukava yllätys. Bassossakin oli vähän erilainen rytmitys kuin trancessa yleensä. Nuo feidaukset olivat aika kekseliäs temppu. Tosin ne tekivät kokonaisuudesta vähän huojuvan. Tämä oli tranceksi ihan hyvää. Ei tullut ihottumaa vaikka olenkin allerginen tälle genrelle. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Tusker Immemorial - The Road Anthem 12.12.2005 |
|||
|
See? Tulitte ringissä vastaan. :I Tällaisissa biiseissä ei kannattaisi käyttää peruskomppia. Se luo sellaisen ikävästi töksähtelevän tunnelman. Eli rumpuihin lisää eloa. Ja vähemmän komppipeltiä. Suurimman osan ajasta kitarassa oli aika karmiva soundi. Se kuulosti vähän siltä ettei se tiennyt itsekään olisiko clean vai olisiko särö. Riffit olivat ihan kivoja, samoin melodiakitaran harhailut. Tämä tuntui kaipaavan laulua. Kun kokonaisuus oli vähän puuduttava. Laulu olisi tuonut tähän enemmän elämää, nyt jäi pikkaisen tylsäksi. | ||
Kommentti kappaleesta Bonefleshdolls - Error 07.12.2005 |
|||
|
Kerrankin ehdin ekana. Olette te outoja. Tämäkin biisi kuulosti ensin ihanalta ja söpöltä rauhoittumishymistelyltä mutta sitten alettiinkin ihan varoittamatta rymistellä niin että kuulija paitsi säikähti, myös melkein tipahti tuolilta. Tässäkin soitto kulki sujuvasti ja laulu oli kaikinpuolin komeata. Kyllä te hommanne osaatte. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Swamp Intention - Shadows on the wall 13.12.2005 |
|||
|
Tämä oli oikein kivaa. Alkoi Guns'N'Roses-tyyliin hempeästi ja muuntui sitten Gary Mooren viitoittamalle tielle. Kitarointi oli asiaankuuluvan taitavaa, melodialinjat kiinnostavia ja bassoonkin oli keksitty kivoja kuvioita. Mukava tätä oli kuunnella. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Hautausmaa (vanhaa Rikhard Blackia) - Kevään lehtiä 13.12.2005 |
|||
|
Laulussa oli aika pelottava efekti. Siinä oli aika paljon yhteneväisyyksiä blackmetaliin. Siinä efektissä, siis. Biisi oli aika hyvä. Sanoituksesta en tosin oikein lämmennyt kun tuota luontoa on tullut katseltua vähän liian kanssa. Mutta melodia oli varsin mukava. Kitarat tukivat sitä oikein mallikkaasti ja paketti pysyi kasassa loppuun asti. | ||
Kommentti kappaleesta The Spirit of Things - Entre dos aquas 15.12.2005 |
|||
|
Tämä tuntui vähän nilkuttavan. Biitti oli se perinteinen mutta sitä sekoittamaan asetellut fillit tuntuivat jotenkin päälleliimatuilta. Ja yksi syna tuntui menevän epäbiittiin. Saattaa tietenkin olla että siihen oli tehty joka salainen tahtilajinvaihto mutta se trikki ei oikein sovi klubimusaan. Kun sellaisen pitää kuitenkin olla suoraviivaista ja yksinkertaista jotta väki saa jorata miettimättä millaista jippoa musiikintekijä on missäkin kohdassa käyttänyt. Toistoa oli vähän liikaa. Se teki tästä kovin puuduttavan kokemuksen. | ||
Kommentti kappaleesta Saattue - Luutarhuri 23.12.2005 |
|||
|
En olekaan aikaisemmin kuullut suomeksi laulettua doomia. Ensijärkytyksen jälkeen kuulosti aika jännältä. Oli mukava saada sanoista selvää tosin jokin tuossa vokaaliosuudessa vähän kiusasi. Saattoi olla ehkä himpun verran liian mahtipontista... Soitto kulki vallan komeasti. Varsinkin kitarointi oli mieltälämmittävän sujuvaa. Kokonaisuudessa ei mikään ärsyttänyt paitsi tuo laulu ihan vähän. | ||
Kommentti kappaleesta Andiamo - Halki preerian 09.12.2005 |
|||
|
Tämä oli vallan hupaisa yllätys. Tuli mieleen ne länkkärit joita joskus kauan sitten tuli lauantai-iltaisin... Eli tämä oli flashback lapsuuteen. Tässä kunnioitettiin perinteitä aika vahvasti. Tämän tyyppisessä musiikissa se on hyvä asia. Kyllä tätä kuunnellessa näki autiomaan kangastuksineen. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Superhero Sex Organs - Scifi Nerds (Version A) 12.12.2005 |
|||
|
Aikamoista tuhnua tuo vokaaliraita. Joissain kohdin taisi vähän kiertääkin. Toisin sanottuna äänittely ei ollut kovin onnistunutta. Räppäys tuntui menevän epäbiittiin. Muutenkin kuulosti kovin epävarmalta. Tausta oli ihan OK. Perusbiitti toimii aina ja akustinen kitara on aina hyvä ratkaisu. Tätä kuunnellessa heräsi kuitenkin vain yksi kysymys: oletteko te tosissanne? | ||
Kommentti kappaleesta glive - U r here 13.05.2006 |
|||
|
Alkoi oikein ikävällä tavalla. Kun luureilla kuunteli niin tuntui että pää hajoaa. Kitarasoundi oli aikamoisen terävä eikä tuo vahva panorointi vieläkään toiminut. Soitanto itsessään oli varsin sujuvaa mutta miksaukseen saisi vähän panostaa. Laulussa riepoi aikatavalla se että säkkärit oli tuplattu mutta heti kun alettiin huutaa antaumuksellisemmin, luotettiin yhden äänen voimaan mikä ei ihan onnistunut. Tuntui että tunnelma latistui heti kun tuplaus katosi. Eli ehkä olisi kannattanut tehdä toisinpäin... Kokonaisuus oli aikamoisen hajanainen. Tuntui että toistoa olisi saanut olla enemmänkin. | ||
Kommentti kappaleesta Vanhuuden vaivaiset - Aamusta iltaan 15.12.2005 |
|||
|
Tämäkin oli erinomaisen taidokkaasti sävellettyä ja työstettyä, rauhoittavaa ja tunnelmallista mutta tosi paljon helpompaa kuunneltavaa kuin ensimmäinen kappale jonka tältä projektilta kuulin. Tästäkin pidin jo pelkästään siitä syystä että tällaista tulee mikserissä vastaan ihan liian harvoin. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Pieta Sintonen Quartet - Seireenilaulu_ 05.12.2005 |
|||
|
On tuolla tytöllä kaunis ääni, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Biisistä en tosin oikein lämmennyt... Oli vähän iskelmää. Sanoitus oli kiva, sitä oli suorastaan nautinnollista kuunnella. Melodiakin oli varsin komea. Sensorttinen että tyhmempikin tajuaa että laulajalla on ihan valtavan paljon ammattitaitoa. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Saraste - Load - Scale (Saraste's Re-Scaled mix) 05.12.2005 |
|||
|
Tässä mentiin Ranskaan. Äänimaailman puolesta ainakin tuli sellainen fiilis. Samoin tässä mentiin komeasti mun musiikkimaun ohi. Komppi oli tosi kiva. Yksinkertainen mutta melodialinjoja tukeva. Ihan kivalta tämä kuulosti vaikka ei ihan ymmärtänytkään mitä kuunteli. | ||
Kommentti kappaleesta Stocco feat. Stocon mutsi - Ooa hela natten 07.02.2006 |
|||
|
Olin ehtinyt unohtaa miten hupaisa tapaus tämä teos oli joten ensimmäisellä kuuntelukerralla olin tukehtua kahviini. Täytynee myös tunnustaa että tulin epähuomiossa, refleksinomaisesti huudahtaneeksi "Eihän oo!" kun äiti tylytti. Anteeksi. Tässä oli saatu kiteytettyä lapsen tahto ilmaista itseään tavalla joka oli paitsi erinomaisen herttainen, myös ilahduttavan teeskentelemätön. Tätä kuunnellessa oli helppo unohtaa että ylipäätään on olemassa aikuisten maailma. Jälkimauksi jäi oikeasti hyvä fiilis. Olen tavattoman hämmästynyt siitä että yksi lapsi voi tehdä päivästä näin paljon valoisamman. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta CHB (R.I.P.) - Authority 05.12.2005 |
|||
|
Tämähän oli hyvää. Tuo genre ei tosin ihan tainnut osua kohdilleen... Ja basso oli vähän isollaan. Mutta. Laulu oli vallan mallikasta. Pojalla oli isosti ääntä ja sitä osattiin käyttääkin. Kitarointikin oli varsin hienoa eikä kokonaisuudessa ollut ensimmäistäkään häiritsevää elementtiä. Paitsi se basson volume. Kyllä tätä kuuntelee. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta CHB (R.I.P.) - Rascal 05.12.2005 |
|||
|
Tässä vaiheessa on pakko sanoa että kyllä te olette hyviä. Soitto kulkee varsin sujuvasti, menoa on ihan vallan riittävästi ja tuo laulu on ihan mielettömän hienoa. Tuli muuten mieleen Hybrid Children. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Stocco feat. Stocon mutsi - Unilaulu 03.12.2005 |
|||
|
*hihitystä* *kikatusta* |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Ghost Trio - Nocturne 14.12.2005 |
|||
|
Tässä harjoitettiin varsin erikoista äänenkäyttöä läpi koko biisin. Se ratkaisu oli erinomaisen onnistunut sillä laulun ansiosta kuulijalle ei tullut tylsää vaikka biisi itsessään olikin karvan verran puuduttava. Tämä oli kaunista persoonallisella tavalla. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Crookmachine - Reverence 05.12.2005 |
|||
|
Tämä oli oikein onnistunut ja tasapainoinen kokonaisuus. Hienosti soitettu. Ja kivasti sovitettu. Eipä tästä pahaa sanottavaa keksi. Laulua olisi kaivannut mutta eihän aina voi saada kaikkea. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta The Bad Excuse - World Moderator 06.03.2006 |
|||
|
Ihan kivaa rokkiahan tämä oli. Riffeissä oli kunnolla potkua ja laulajastakin löytyi aika runsaasti potentiaalia. Äänimaailman tuhnuisuus ja epätasapainoinen miksaus kuitenkin söivät suuren osan kuuntelukokemuksen nautinnollisuudesta. Ajoittain tuli myös sellainen fiilis että rumpalilta katosivat kapulat, muutama filli kun kuulosti vähän ontuvalta. | ||
Kommentti kappaleesta Ghost Trio - Circuit Of Possession 10.12.2005 |
|||
|
Täytyy myöntää heti kättelyssä että en mä tällaista koskaan kuuntele. Laulajalla oli aika jännä ääni. Persoonallinen ja koulitun oloinen. Sen ansiosta tätä oli helppo kuunnella vaikka ei ihan ominta genreä ollutkaan. | ||
Kommentti kappaleesta Rabble At Therapist - The Bassplayer 06.12.2005 |
|||
|
Runmuissa oli vähän kehnot soundit. Basaria ei oikein kuulunut mutta virveliä sitäkin enemmän. Komppi oli kuitenkin kiva ja kerrassaan kiintoisasti pätkitty. Riffeissä oli riittävästi säröä ja laulajalla oli tähän hommaan tarpeeksi sekä itseluottamusta että ääntä. Kyllä tämä paketti toimii. Väliosan bassokuviosta voisi oikeastaan antaa vielä puolikkaan tuon ysin perään... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Dr.Groove - Viimeinen kierros 01.12.2005 |
|||
|
Ei mulla nyt tästä oikein olisi sanottavaa. Kun ei haukkumaan viitsi ruveta. Tai no. Tämä oli aika iskelmää. Ja melodia meni liian alas tuolle laulajalle. Ei kuulostanut kivalta. |
6
|
|
Kommentti kappaleesta Rabble At Therapist - Last Day 06.12.2005 |
|||
|
Aluksi tuli hirmuinen pelko siitä että nyt mennään metsään ja rytinällä mutta tämä toimi loppujen lopuksi vallan mainiosti. Säkkärissä laulu oli vähän piilossa ja epävarmaa. Siihen voisi kiinnittää huomiota mutta muilta osiltaan vokaaliosuudet olivat varsin kadehdittavasti vedettyjä. Yleensä virheet korostuvat kun tempoa lasketaan. Tässä ei käynyt niin. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Vanhat ja väsyneet - Hello Pain 01.12.2005 |
|||
|
Goottirokilta tämä mun korvaan kuulosti. Hitautensa ja synkeytensä puolesta, siis. Tämä oli aika kiva. Halusi väenvängällä olla taustamusaa mutta kun sen kiskoi puoliväkisin esiin, alkoi kuulostaa siltä että tällä olisi enemmänkin annettavaa. Melodia oli aika loistava, samoin kuin kitarointi. Soundit olivat aika pölyiset mutta mielestäni se sopi tunnelmaan vallan mainiosti. Vähän keskeneräinen fiilis tästä jäi mutta jotenkin kuitenkin tuntui että tästä saisi vähän hiomalla ja puunaamalla hittibiisin. | ||
Kommentti kappaleesta Ghost Guard - Last Song to Fatherland 01.12.2005 |
|||
|
Tämän jälkeen mitään aamukahvia enää tarvii... Tämä oli ihan huippu. Soundit oli saatu kohdalleen niin että tässä oli paitsi menoa, myös eräänlaista sähköistä latteutta. Tuo oli siis kehu. Pituutta olisi saanut olla paljon, paljon enemmän mutta oli tämä kuitenkin melkolailla täydellistä. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Tokyo Highway Projection - Saulin henkkarit jäi kotia 05.12.2005 |
|||
|
Tämä oli pitkä mutta sekava. Tavallaan tosi hyvä, siis niinku avant-gardistisena taiteena, mutta ei tämä mulle oikein kolahtanut. Tuntui että oli tungettu liikaa kamaa yhteen biisiin. | ||
Kommentti kappaleesta HOLY THE PAGAN POEMS - DANDELIONS 01.12.2005 |
|||
|
Tämä oli nättiä ja kaunista ja ihanaa. Taas alkoi huokailuttaa. Akustisen kitaran ja pehmeänkarhean miesäänen liitto toimi niin vastaanpanemattoman komeasti että alkoi melkein itkettää. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Morphidian - DTD 01.12.2005 |
|||
|
Kas. En olekaan yksin omassa oudossa genressäni. Eli toisin sanottuna tämähän oli goottitechnoa jonka kuvittelin keksineeni ihan itse. Synat olivat ehkä hiukan liian pinnassa. Ne piilottivat kompin aika hyvin ja mun mielestä tällaisessa musiikissa runmuille pitää antaa ihan valtavan iso rooli. Tässä oli mukavasti eloa. Siis tarpeeksi kiintoisia elementtejä jotta kuulija jaksoi pysytellä äänentoistolaitteistonsa luona koko biisin ajan. Lopun feidauksesta tosin tulee kokonainen miinuspiste. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Morphidian - Depe12 01.12.2005 |
|||
|
Tässä oli mukavan synkeä, hautausmaanomainen tunnelma joka oli saatu jollain ihme konstilla väännettyä sellaiseen muotoon joka sopisi myös jollakin tranceklubilla soitettavaksi. Asiantuntevasti väsättyä outoiluelectroa. Vokalistia tähän tosin kaipaisi. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta FEL - fels kakofonic megablast shou 29.11.2005 |
|||
|
Tämä oli liian pitkä. Ihan liian pitkä. Ja jotenkin outo. Tuli SouthPark-fiilis. | ||
Kommentti kappaleesta Saraste - 1 Wish 29.11.2005 |
|||
|
Tämä oli oikein kivaa. Pianonsoittelua on aina mukava kuunnella. Mutta. Oli vähän puisevaa. Jotenkin. Tuntui että tässä tapahtui vain yksi asia, siis se että soitettiin pianolla sillai aika hienosti, ja se sai biisin katoamaan taustamusiikiksi aika nopeasti. Saattaa tietenkin olla että mä en vain tajunnut tätä tai olen liian impulsiivinen kuunnellakseni riittävän tarkkaavaisesti... | ||
Kommentti kappaleesta Vanhat ja väsyneet - Happy 80s 26.11.2005 |
|||
|
Kolmas instrumentaali peräjälkeen. :o Tämä oli vallan pirtsakka ja iloinen kappale. Basso kumisi vähän oudosti mutta miksausteknilliset jutut on yliarvostettuja juttuja. Tästä tuli hyvälle tuulelle ja mielestäni se on aika hyvä saavutus vaikka tekninen toteutus olikin vähän ontuva. Siis miksaus/masteroinnin puolesta, ei soiton. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Wårpath - Suicide 08.12.2005 |
|||
|
Soundit olivat vähän tuhnuiset. Sellaiset kellarissa äänitetyn oloiset. Mutta eipä tuo niin kauheasti haitannut. Itse asiassa se auttoi luomaan haudanomaista tunnelmaa joka sopii genreen vallan mainiosti. Biisi oli vähän pitkä. Kuulosti siltä että kokonaisuutta on mietitty ja pohdittu pitkään... Tunnelma oli kohdallaan eikä soitossa ollut mitään vikaa. Vokaaliosuuksissa oli riittävästi asennetta. Siitä ylimääräinen piste. kokonaisuutena tämä oli kuitenkin vähän puuduttava. |
9
|
|