Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 186 kommenttia.
Kommentti kappaleesta Vicious Minds - In The Heat Of The Night 28.12.2010 |
|||
|
Hyvin eteenpäin kulkeva kappale jossa on tarttuva melodia. Soundit ja balanssi olivat kohdillaan, laulajalla hyvä ääni. Kappaletta kuunteli mielellään useammankin kerran. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta TÄDÄÄ - G.I.S.P. FINANCE 28.12.2010 |
|||
|
mhmhmh hieman tasapaksu teos, ei oikein napannut... Joksikin taustamusiikiksi tämän ehkä itse huolisin mutta sepä on oma subjektiivinen näkemykseni. |
6
|
|
Kommentti kappaleesta DIRTY CLUB - Baby you`re v.i.p 28.12.2010 |
|||
|
En oikein syttynyt tälle... Kappale oli hieman tunkkaisen kuuloinen enkä nyt muutenkaan tuota oikein kovin erikoiseksi glamiksi menisi sanomaan. Minkäs teet. Lopun minuutin pituinen VII AI PII -hokema alkoi myös käymään melko raskaaksi loppua kohti... |
6
|
|
Kommentti kappaleesta Dooris - Käsky 28.12.2010 |
|||
|
Hyvin eteenpäin kulkevaa materiaalia. Saunditkin ovat melko hyvät mikäli tämä on treenikämpällä nauhoitettu? Soitossa toisinaan pieniä epätarkkuuksia mutta muuten kappale oli kyllä vallan kuunneltava |
8
|
|
Kommentti kappaleesta MarcoN. - MAANANTAI 28.12.2010 |
|||
|
Härski lauluääni :D mutta kyllä, kappale oli lyriikoineen ja saundeineen vallan hyvä. Tämä kappale kyllä upposi. Pakko kuunnella uudestaankin |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Judas Kiss My Ass - Global Quake (Vitun paska versio) 28.12.2010 |
|||
|
Ihan hyvin toimiva biisi. Soitossa pieniä epätarkkuuksia ja soundeissa suttuisuutta mutta kappale itsessään oli toimiva. Mistä noin mysteerinen nimi? |
9
|
|
Kommentti kappaleesta yolk - Hurt Me 28.12.2010 |
|||
|
Ihan reipas rokkibiishän tuo. Laulajalla hyvä ja voimakas ääni eikä soittokaan ole hullumpaa. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta The Palm - Lost Satanas 28.12.2010 |
|||
|
Ihan kiva mutta hieman tasapaksu kappale, ei purrut minua. Soundit ja soitinten balanssi olivat kuitenkin kunnossa ja laulukin kuulosti ihan hyvältä. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta POLTE - helppo elämä polte & Juliet jonesin Sydän 28.12.2010 |
|||
|
Lyriikoiltaan mielenkiintoinen ja onnistunut kappale. Sounditkin olivat ihan hyvät, tosin jokin hieman hämmensi, kaikki tuli hieman utuisesti eikä täysin puhtaasti. Kappale itsessään oli kuitenkin kaikin puolin vallan hyvä. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta 4 Eyes Only - It hurts 28.12.2010 |
|||
|
Soundeiltaan ja sävellyksellisiltä osiltaan erinomainen kipale. Laulu kuulosti hyvältä ja voimakkaissa kohdissa kyllin voimakkaalta. Lyriikat olivat sen kuuloiset kuin olisin saman tarinan joskus saattanut epähuomiossa jossakin kappaleessa huomannut mutta minkäs teet. Näinhän nämä jutut menevät |
9
|
|
Kommentti kappaleesta State of Ignorance - No Answers 28.12.2010 |
|||
|
Hyvin etenevää ja muutenkin toimivaa musiikkia. Sounditkin ovat kohdillaan. Laulu olisi voinut ehkä huutokohdissa olla voimakkaammin vedetyt mutta kaikkiaan pidin tästä. Toivon että löydät itsellesi yhtyeen ja pääset viemään projektiasi eteenpäin. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Fillari - Joulu On 28.12.2010 |
|||
|
Kaikkiaan ihan hauska äänimaailma tässä kappaleessa. Lyriikat tuttua joululauluhuttua mutta tälläiseen kappaaleeseenhan se kuuluukin. Itse laulu oli omaan korvaan jotenkin hieman tunkkaisen kuuloinen. Muiden soundien tasokkuuteen nähden jonkun verran heikompi laulu jäi kyllä hämäämään. Mutta hyvää joulua itsellesikin! |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Judas Kiss My Ass - Faith Will Move Mountains (IV versio) 12.12.2010 |
|||
|
Hauska kappalehan tuo oli. Soundit nyt olivat sinffoniseen bläkkikseen hieman jännät mutteipä tuo niin haitannut. Jonkun verran epätarkkuutta soitossa kyllä oli, siitä hieman miinusta |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Above Sanity - Something to See 12.12.2010 |
|||
|
Pidin kappaleen tunnelmasta ja saundeista. Soitinten balanssi ja saundit olivat kohdillaan ja laulajan äänikin toimi hyvin. Kiintoisa kappale. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Snow-White Sorrow - Graveyard Games 05.12.2010 |
|||
|
Olin jo käymässä kitisemään saundeista kunnes tsekkasin että on ominpäin tietokoneella tuotettua materiaalia. Siitä plussaa koska se on hermoja raastavaa ja hankalaa puuhaa. Miksi olit miksannut kitaran vain vasemmalle? Tämä oli hieman häiritsevää välillä. Kaikkiaan sävellyksenä ihan hyvä tuotos pienestä toisinaan kuuluvasta epätarkkuudesta huolimatta. Etsi sinnikkäästi, jostain löytyy varmasti muita muusikoita joita kiinnostaa yhdessä soittaminen! | ||
Kommentti kappaleesta CULT Commander - The Beauty And The Beat (That Bites) 05.12.2010 |
|||
|
Mielenkiinoíset saundit alusta loppuun, pidin. Yksinkertaisesta rakenteesta huolimatta kappale eteni hyvin. Ihan kiva kappale |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Mustaruhtinas - Kohti Pimeyttä 05.12.2010 |
|||
|
Vanhaa suttuista bläkkistä. Eipä tuo nyt kovin ihmeellistä ollut mutten käy asiaan niin syvästi perehtymättömänä mitään tähän viisailemaan. | ||
Kommentti kappaleesta Uncle Foe - Sack of Mush 05.12.2010 |
|||
|
Ihan hyvin rullaavaa kamaa, sellaista kuin pitääkin. Saundit olivat hyvät ja riffit kulkivat eteenpäin. Bassossa oli hyvä saundi. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Love Factory - 1 4 05.12.2010 |
|||
|
Tekisi mieleni sammua nurmikolle ja heräillä kesäiseen auringonpaisteeseen... Tuokaa kesä takaisin |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Saddam's Family - In the year of the camel 05.12.2010 |
|||
|
Hauska biisihän tuo. Korkeat falsettikiljahdukset toivat mielenkiintoisen vaihtelun :D everything can happen... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta elica - Aftermath 05.12.2010 |
|||
|
Niin hyvää saundträkkeä. Johonkinhan tuo sopis taustalle todella hyvin. Juuri sitä mitä tälläisen pitääkin olla. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta The Charming Stranger - The Gnawing 05.12.2010 |
|||
|
Aikas rentoa shittiä, tuota kuuntelin ja nuokuin tässä. Jepsjeps. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Circus Necropolis - Before I Die 04.12.2010 |
|||
|
Raskasta kamaa, hyvä! Jotenkin hieman sotkuiset soundit mutta eipä tuo niin pahasti haittaa. Riffit ovat kuitenkin toimivia ja soitto tarkkaa. Laulajaakin kuuntelee ihan mielellään, ääni on hyvä ja raaka. Kaikkiaan hieno kappale. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Kalkutan Konepaja - Jerry Kevlar 04.12.2010 |
|||
|
Ihan hauska ralli. Kyllä tuo tossa taustalla kivasti soi mutten tiijä jaksaisko tota ihan kokopäiväsesti kuunnella... Laulua jotenkin kaipasin |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Polku - Ready 04.12.2010 |
|||
|
Jossain kohtaa tuli hieman Mighty 44 -fiilistä. Tämä oli vallan hyvän oloinen beat. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Kalashnikov - Saastaiset siat 04.12.2010 |
|||
|
Rentoa poppiahan tuo. Soundit toimivat ja laulajan ääni oli minusta hyvä. Kyllähän jos joskus poppiin hurahdan niin kaivan tämän uudestaan esiin. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta MKDELTA - Unrest (Anomie) 04.12.2010 |
|||
|
Miksi näin pitkä? Kappaleessa oli joitain hyviäkin juttuja mutta ne menivät hieman ohi korvien ja kappaleen lopulla ei oikein enää jäänyt mitään mieleen. Noin muuten kappale oli kyllä melko hyvä mutta tuo yhtenäisyys teki kuuntelusta hankalaa. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Fair and Square Tex - ZZ-Bottom 04.12.2010 |
|||
|
Hm. Onkos tässä nyt ollut tarkoituskin soittaa epätarkasti yhteen? Mikäli on niin ok, siitä huolimatta tämä häiritsi kyllä. En oikein viehtynyt. |
5
|
|
Kommentti kappaleesta Syreenisumu - Jos näkis vaan 04.12.2010 |
|||
|
Hauska melodia. Vähän harmitti kun laulu oli tunkkaisen kuuloinen ja sanoja oli vaikea erottaa. Kiva kappale muttei melodiaa lukuunottamatta kovin erikoinen. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Misstep - Black Line 04.12.2010 |
|||
|
Jonkin verran Black Sabbathin henkeä huokuu tästä biisistä. Nuo kellot olivat mielenkiintoinen lisä kappaleeseen. Omaan makuun hieman rauhallinen ja junnaava mutta tämänkaltaisesta musiikista tykkäävä saa varmasti paljon enemmän irti. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Ablazer - Savage Act 04.12.2010 |
|||
|
Hyvää melodettiähän tuo. Saundeista ja rakenteesta tuli hieman mieleen sellainen ryhmä kuin Kalmah. Tämä ei suinkaan ole paha tämän yhtyeen kuuluessa suosikkeiheni. Soitto oli tarkkaa ja kaikinpuolin kelvollista muutenkin. Pidin. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Alessio - Crazy On The Dancefloor 04.12.2010 |
|||
|
Harmillisesti särkee noita peltejä ja oikeastaan kaikkea... jos tuota onkelmaa ei olisi kappale olisi kait ihan hyvä johonkin bilehetkeen. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta DuO KäSäMä - Kountry vesa 04.12.2010 |
|||
|
Hauska kappalehan tuo oli. En nyt noita lyriikoista oikein syttynyt ja laulut nyt eivät olleet kovinkaan kummoiset. Banjosetit olivat kyllä kivat ja hauskat kuunnella. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Moukka - Sato (single) 04.12.2010 |
|||
|
Äänimaailmaltaan selvästi hiottu biisi jossa saundit olivat todella hyvää tasoa. Kappale oli rauhallinen ja noin ihan kuunneltava mutta itselle ei jäänyt oikeen mitään koukkua mieleen kummittelemaan. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Musta Lista - Kohti taivaita 04.12.2010 |
|||
|
Hieman aneeminen biisi... Äänimaailma ja soitto olivat kuitenkin kunnossa. En vain oikein saanut irti tuosta kappaleesta kun se eteni melko tasaisesti alusta loppuun. Kenties jotain lisärakenteita ja mielenkiinto kasvaisi. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Janne's Pub - Valveunta 04.12.2010 |
|||
|
Hauska kappale hyvillä soundeilla. Vaikka aluksi hieman mietin tuota laulua oli se hetken tottumisen jälkeen sittenkin ihan hyvä. Soitto oli tarkkaa ja äänimaailma kunnossa. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Lepakkotiimi - Pure Kovaa 04.12.2010 |
|||
|
mhmh... tuo laulusoundi on niin tuttu ettei jaksa oikein kiinnostaa. Lyriikatkin ei paljon mitään. Biitti osittain ihan kiva muttei ehkä silti. Vaikken aivan 100% räppi-ihminen olekkaan en silti tästä oikein digannut. |
5
|
|
Kommentti kappaleesta Jam-O - Kukkaruukkureggae 04.12.2010 |
|||
|
Tjooh ihan kiva regei. En tuota kyllä kokopäiväisesti nyt ainakaan näin tolkuissani jaksaisi ja kappale oli melko pitkä kun tarina eteni rauhallisesti. Muttajoo. |
6
|
|
Kommentti kappaleesta PRemedy - Mindless Crimes 04.12.2010 |
|||
|
Laulajalla hyvä ääni! Äänimaailma muutenkin melko hyvä. Kertosäkeessä soitinten välinen balanssi oli ehkä hieman kumma enkä erottanut bassoa, kitaraa ja rumpuja vaan ne tulivat yhtenä massana. C-osa oli mielenkiintoinen ja soolo oli toimiva ja hyvin soitettu. Kaikkiaan vallan hyvä kappale. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta SILENCE THROUGH THE RAIN - Silent Decay 04.12.2010 |
|||
|
Intro oli rauhallinen ja ihan mukavan kuuloinen. Jousi toi mielenkiintoisen lisäelementin kappaleen alkuun. En laulusta niin hirveästi nyt innostunut mutta kaikkiaan soundit ja soitinten välinen balanssi toimivat. Omaan makuun kappale on kyllä turhan rauhallinen mutta sehän taas ei liity tähän mitenkään. Rauhallista ja vallan kuunneltavaa rokkia. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta HARMA - Sinun sielusi 04.12.2010 |
|||
|
Kappale on soundeiltaan, suorituksiltaan ja kokonaisuudeltaan hyvä. Lyriikoiden teema on helposti samaistuttava ja niissä on tähän teemaan jotain uutta tuoda kuitenkin. Kertosäkeen laulut olivat hienot, mutta nyt kyllä häritsi miksi kappaleen nimi on SINUN sielusi kun se kappaleessa on SUN sielusi. Voihan se olla ettei tuo muita häiritse mutta itseä hieman jäi kaivelemaan, olisiko kappaleen nimeksi parempi tällöin vaikkapa vain Sielusi? Typeräähän minun on käydä valmiista teoksesta mestaria neuvomaan. Pidin kappaleesta, tälläistä kuuntelisin mielelläni joskus uudestaankin. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Moukka - Lähellä/Etäällä (single) 04.12.2010 |
|||
|
Mahtava basarisaundi! Muutenkin saundit ovat hienot ja sopivat yhteen ääniltään ja balanssiltaan. Kompit olivat mielenkiintoisia ja laulut sopivat niihin tasaisella rytmillä ja joissan kohdin monotonisella otteella. Kaikkiaan sävellyksellisestikin kappaletta jaksoi kuunnella ja yksityiskohtia oli kyllin vaihtelevasti niin että kappaleella oli koko ajan tarjota jotain uutta. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Out of Tune - PSYOPS 04.12.2010 |
|||
|
Makee lätinäpasso! Saundit muutenkin hyvät ja yhteensopivat. Kitaroiden oikea-vasen -kikkailu toimi hyvin ja melodiat pitivät mielenkiintoa yllä koko pitkän intron ajan. Laulajalla oli melko hyvä ääni, mutta kenties säkeistöihin olisi voinut hieman erityylistä laulua harkita. Kaikkiaan ihan kiva kipale. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Devolution D - Perusperjantai (Bonus) 04.12.2010 |
|||
|
Hurjat kitarasoundit! Hieno biisi muutenkin, mutta miksi kitarat ja laulu noin päälle miksattu? Biisi on sävellyksenä mielenkiintoinen ja hyvä. Lyriikat ovat hauskan ja järjettömän rajoilla. Ja ehkä järjettömät sittenkin :p Onko kenties Machine Headia sällit kuunnelleet? Lyriikat kyllä laskevat kokonaisuutta ja miksauksen balanssit... muuten hyvä. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta 666 Pirstaletta - Osa 10: I'm Falling Down 04.12.2010 |
|||
|
Turhan pitkä alku. Kun esiin tuli enemmän elementtejä soundimaailma alkoi ola mielenkiintoisempi. Tosin parin minuutin jälkeen kappale alkoi toistaa itseään jo niin kovasti ettei mielenkiinto oikein pysynyt yllä. Diversiteettisempi vedos olisi ollut kiinnostavampi. |
6
|
|
Kommentti kappaleesta The Bleachers - Clouds 04.12.2010 |
|||
|
Itselle tämäntyyppinen musiikki antaa usein masennusfiboja enkä oikein ihastunut tähänkään... Saundit olivat omaan korvaan hieman ohuet ja joiltain kohdin pieniä epätarkkuuksia havaittavissa. Kaikkiaan lie indieksi ihan kelvollista. |
6
|
|
Kommentti kappaleesta SpeedHawk vs. Riktronik - I'm Chipping In 02.12.2010 |
|||
|
aah... mikä tässä musiikissa sitten onkaan kasibittisine äänineen ja näin mutta JUMALAUTA MITÄ KAMAA! Mitä fiiliksiä! Tätä kuuntelen kyllä vielä ja monesti! Melodiat ja tempo ovat niin kiihkeitä ja hyvin eteneviä ja komppi taustalla on jee! Vaikkei kappaleessa mitään ylimääräistä osakikkailua olekaan se ei haittaa pätkääkään kun meno on jatkuvasti näin energistä! Kiitos tästä! |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Devolution D - I.S.F.W.R.N. 02.12.2010 |
|||
|
Tiukka alku! Harmillisia nuo ylilyövät kohdat :/ ilman niitä saundit olivat hyvät ja varsinkin alun kaikuinen virveli oli mielenkiintoisen kuuloinen. Kertosäkeeseen olisin ehkä kaivannut hieman aggressiivisempaa otetta mutta kaikkiaan kyllä hyvin etenevä ja toimiva rässi. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Herrasmiehiä - Huomenna Kaikki On Toisin 02.12.2010 |
|||
|
Mieletön soolo :D ja melankolinen huumorointi oli ihan hauskaa. Kyllähän tätä kuuntelee, vähän vaan vituttaa kun ei oo rahaa ees siihen toiseen keppanaan. Mutta aivan, eipä hätää kun huomenna kaikki kai on toisin. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta DIRTY CLUB - Space satisfucktion 02.12.2010 |
|||
|
Spacesynth :D:D johan on genret. Mutta metkan kuulostahan tuo. Vähän ikävästi oli diskanttia ja laulu löi yli aika paljon mutta kaikenkaikkiaan vallan hauska väsäelmä. SPHEEIIS!! SPHEIISSS!! SPHEISS SÄTISFÄXÖÖÖN!!! |
8
|
|
Kommentti kappaleesta TÄDÄÄ - Like a Dead 02.12.2010 |
|||
|
siis... tämäkö EI OLE absoluuttinen totuus kuolemasta? johan nyt... (kummaa höpinää siis.) Mutta musiikillisesti ihan metka kappale, kyllähän tuon tahtiin kännissä nykisi päätä ja jalkaa. Soundit olivat jos eivät niin omaperäiset niin ainakin hyvin toimivat. Kappaleen eteen on selvästikin tehty työtä. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Trio Los Poslinos Boys - Rauhaton Joulu 02.12.2010 |
|||
|
Justiinsa juu. Suattaapi olla etten pikkujouluihini tilaisi mutta joo. Ehkä joku tilaa :P |
5
|
|
Kommentti kappaleesta Jättipäät - Maailman vangit 02.12.2010 |
|||
|
En hiphoppia niin kovasti ole kuunnellut ja syyttänyt genreä mielikuvituksettomuudesta. Tämä kappale kuitenkin nosti hiphopin osakkeita omalla kohdallani järkevillä sanoilla jotka olivat omaan korvaan vielä hyvin rimmaaviakin. Ainut kohta mikä jäi kaivelemaan oli jossakin kahden minuutin paikkeilla oleva kumma höpötys? kenties en vain tajunnut sitä oikein. Muuten kyllä pidin kappaleesta jossa oli sanojen lisäksi myös biitti kunnossa. Hyvä! |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Dismay - Trust in Vain 02.12.2010 |
|||
|
Ihan kelpo melodettiähän tuo. Akustinen ja rauhallinen väliosa oli kivaa vaihtelua muuten melko raskaahkoon kappaleeseen. Soitto oli tarkkaa ja hyvin yhteen osuvaa. Soundeista sen verran että hieman epäselvää tahi sotkuista oli yleissoundin kanssa ja toisinaan soitinten välinen balanssi oli hieman vinksallaan mutta muutoin ja sävellyksellisesti kappale oli hyvä tekele. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Toukkadubs - A 02.12.2010 |
|||
|
A! Tämähän oli hauskaa kamaa. Ei ehkä juuri aivan sellaista mitä aluksi luulin kuulevani mutta ei valittamista. Itse kun en tuosta reggaesta niin kovasti diggaile niin enpä tätä sen kummemmin osaa arvioidakkaan. Lopun hidastus oli jotenkin masentava, nyt se loppu :D | ||
Kommentti kappaleesta Sunset Boulevard - Been Alone Before 02.12.2010 |
|||
|
Melankolinen kevyt rokki joo... Olihan noissa lyriikoissa tuttua juttua, ettei liiankin tuttua? Muttajoo, hyvän kuuloistahan tuo oli soiton tarkkuuden ja laulujen ja saundien osalta muuten. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Grazy Mama & Sidekixx - Päästä irti 02.12.2010 |
|||
|
Hiano biisi josta tulee mieleen suuria suomalaisia naislaulajia, laulun saundi on toisin sanoen todella hyvä. Äänimaailma on muutenkin hyvin toteutettu ja tukee kappaleen sanomaa, jees. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Division XIX - Mobilization 02.12.2010 |
|||
|
Hyvä vihainen alku! Laulutkin ovatkin soundiltaan hienot ja yhteissaundi ja balanssi ovat myös kunnossa. Nopeat basarit ovat miksattu hyvin erottuviksi ja on soitettu tarkasti. Myös välisoiton laastit ja sahaukset osuivat hyvin yhteen ja olivat dynamiikaltaan toimivat. Lyriikoitten esiinkirjoitus auttoi ymmärtämään sanoja, ja lyriikat olivat kieltämättä aika iskevät. Osat vaihtuivat hyvin ja niiden vaihtelevuus toi mielenkiintoa biisin kuuntelua kohtaan ja se olikin pakko kuunnella välittömästi uudestaan. Hienoa! Itteasiassa taidan olla nykysin fani. Ja kyllä joo, Sabatonhaa tuosta nopsasti vilkastuna tulee mieleen mutta diggaan kyllä tätä enemmän. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta Travesty of Sympathy - Two Seasons 02.12.2010 |
|||
|
Pop-Metal??? justjust. Noh itse en nyt oikeen tästä innostunut kun en niin tykkää popista ja se on tässä melko vahvana. Myöskään "örinä" ei oikeen itseä napannut. Ei minun suosikkini. Sounditkin hieman suttuisia osittain. |
6
|
|
Kommentti kappaleesta SILVERINE - HERE TO STAY 02.12.2010 |
|||
|
Ihan hyvää rokkiahan tuo. Kappale etenee selkeästi ja soundit ovat hyvät laulua myöten. Balanssikin kunnossa ja noin yleisesti äänimaailma miellyttävän kuuloinen. Itse raskaamman musiikin ystävänä en tosin niin tähän rakastunut. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Make & Mike - Lapseni. 02.12.2010 |
|||
|
Sehän oli kiva veisu. Saundit ihan kivat ja yksinkertaisesti seurattava rakenne. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Sonar Transistor - Major Transistor 02.12.2010 |
|||
|
Vai että Suurransistori. Kappaleessa oli mukavan rauhallinen tunnelma ja se soi mukavasti taustalla. Kappaleen osat sopivat hyvin yhteen ja äänimaailma on miellyttävän kuuloinen. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Kreeta - Onnea ystävälle 02.12.2010 |
|||
|
Kivaa poppia, hieman melankolinen laulu alun pirteyteen nähden. Jaa. miten tähän suhtautuisi, melankolia ja pirteät saundit, mutta suoritukset nyt ainakin olivat kukin vallan hyviä. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Lokosa - Satansgod 02.12.2010 |
|||
|
Nimi englanniksi lyriikat suomeksi? Mikäs siinä, sivuseikkahan tuo. Laulu oli hyvän kuuloista ja säestyskin vallan kelvollista. Perkussiot ja kitarasaundi tukivat hyvin rauhallista laulua ja täydensivät äänimaailmaa. Lopun kohina ehkä hieman turhan pitkä, mutta olipahan kappaleelle selkeä loppu. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta kenbarbie - krakukas 02.12.2010 |
|||
|
Joo-o :D siinähän oli hilpeä ralli. Sanat olivat hauskat ja meininki iloinen. Soundit olivat kyllä melko suttuiset ja melko mitäänsanomattomat mutta iloinen fiilis olikin lie tärkein. Rakenne aika yksinkertainen mutta eipä tuon niin väliä. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Dooris - Talvinen päivä 01.12.2010 |
|||
|
hm. Alkuun hieman krittiikkiä: Lyriikat olivat hieman naiviisti rimmaavat ja laulusta puuttuu hieman voimaa korkeammissa kohdissa. Kertosäe oli balanssiltaan hieman turhan kitaravoittoinen ja sotkuinen eivätkä siirtymät olleet mitekään huomattavan tarkkoja. Hyvää kappaleessa on kuitenkin sen sanoma ja sävellyksellinen puoli, joka toimi ja kappaletta jaksoi kuunnella ilman että mielenkiinto katosi. Outro palkitsi loppuun asti seuraamisen. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Omertha - Flesh Lying Underground 01.12.2010 |
|||
|
Vallan kelvollista kamaahan tuo oli. Oikeanpuoleisen kitaran saundi tosin oli jokseenkin, hm, suttuinen/diskanttinen... Muuten kyllä pidin kappaleen rakenteesta ja yhteinäisyydestä. Soitto oli tarkkaa ja nopeatkin riffit kuulostivat hyviltä yhdessä. Soolo oli vakuuttava ja sopivan tekninen mutta silti hienon melodinen. Outroa myöten hieno kappale jossa lyriikatkin pystyi joltain osin erottamaan sekeän örinäsaundin vuoksi. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta CULT Commander - Astrology 01.12.2010 |
|||
|
Hauskaa kamaahan tuo. Väleissä olleet hiljaiset kohdat joissa pelkät sanat tosin kuulostivat hieman liiankin ohuilta. Toisaalta välillä sanat hukkuivat taustaan liikaa. Rakenteeltaan yksinkertainen ja rento kappale, tämä olisi kevyeksi radiohitiksi vallan kuunneltava jos sekaan olisi mahtunut vielä joku äärimmmäisen tarttuva melodianpätkä. Kelpo poppia siis. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta MarcoN. - Ole Mulle Tänään,Älä Ole Tänään. 01.12.2010 |
|||
|
Kappaleen sanat ovat selvästi kännissä baaritiskillä tehdyt, ne huokuvat selvää viinaista vihaa! Hyvää työtä, tosin miksei ollut kitara vahvemmin mukana? Bassokin melko hiljaisen sorttinen. Piano oli kyllä melkoisen hiano, varskinkin jokaisessa välissä olleet slidet. Hyvä Hyvä! T: Mother fuck -runoiliaPOIKA |
6
|
|
Kommentti kappaleesta Vicious Minds - Ariella 01.12.2010 |
|||
|
Jälleen taitava laulaja. Vallan kelvollista melankolisempaa rokkia. Ehkä kertosäkeen laulut olisivat jostain kohdin voineet olla hieman voimakkaammat, mutta noin muuten hyväätyötä. Tamburiini oli yllättävä mutta hyvin sopiva mauste sooloon. Saundeiltaan miellyttävän kuuloista ja sävellyyksenäkin vallan toimiva kappale. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Paskoja Vihanneksia - A Funny Noise in the Deep House 01.12.2010 |
|||
|
Jahas, mitä tähän nyt sanois :D hm. No kappaleen nimestä arvailen ettei tämän ole tarkoituskaan olla kovin johdonmukainen sävellys. Johonkin elokuvaan kappale voisi olla aika metka, vaikkapa johonkin huumorikauhuun( :D ?) tai muuhun hilpeään paikkaan. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta F.A.S. - Breakdown 01.12.2010 |
|||
|
Ihan mukava riffi, tosin alkaa hieman kulua pidemmälle mentäessä. Laulajan ääni on hyvä ja toimii korkeammissakin kohdissa. Soitto on tarkkaa ja puhdasta, soitinten väliset voimakkuudet ovat hyvin balanssissa. Ainut asia mikä jäi häiritsemään oli melko yksinkertainen rakenne ja saman riffin runsas käyttö. Väliosasta plussaa, chorusefekti(?) toi melodiaan mielenkiintoisen vivahteen. Sen jälkeinen nostatus viimeiseen kertosääkeeseen toimi sulavahkosti ja kappale loppui luonnollisesti. | ||
Kommentti kappaleesta electrichaos - Alalalaa 30.11.2010 |
|||
|
Hm, hieman outo tuo torvi tuolla taustalla. Muuten kyllä äänimaailmaltaan ihan hauska pätkä. Kuuntelisin tätä kyllä tripin taustamusiikkina lentäessäni kuusta takaisin sademetsiä kohti keltaisissa stringeissä joissa on pesukarhumoottorit 8) |
6
|
|
Kommentti kappaleesta Judas Kiss My Ass - Global Quake (III versio) 30.11.2010 |
|||
|
Jaahas jaahas... kappalehan on rakenteeltaan suoraviivainen ja yksintkertainen, ihan hauska. Soitosta sitten. Jokseenkin häiritsevän epätarkasti menevät rumpujen iskut ja kitaran riffit yhteen, tähän voisi panostaa jatkoa ajatellen. Sounditkaan eivät kovin kummoisia, mikäli tahdot kehittyä panosta jonkin verran vaikkapa kompin vaihtelevuuteen ja soiton tarkkuutteen varsinkin päällekkäisissä melodioissa jotka nyt olivat välillä hurjan kuuloisia. Jos olisin Juudas en kajoaisi peppuusi. |
6
|
|
Kommentti kappaleesta Rope Too Tight - Fourwinds Chapel 30.11.2010 |
|||
|
Tämäkin kappale alkaa heti voimakkaasti. Rauhoittuminen säkeistöön onnistuu hyvin ilman mitään töksähtelyjä. Uudestaan raskaammaksi menevä välisoitto on myös toimiva ja raskas, pää alkaa nykiä väkisinkin. Basaritrillit ovat hyvän kuuloisia ja erottuvat. Jälleen karheammasta laulusta Sentencedin henki puskee silmille(korville?). Loppua kohti reipastuva outrokin kuulostaa todella hyvältä. Toistan edelleen voivani kuvitella itseni kunntelemassa tämänkaltaista musiikkia mielelläni vaikkapa Radio Rockin taajuuksilta. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta yolk - Closed Doors 30.11.2010 |
|||
|
Mielenkiintoisia tehosteita laulussa rauhalliseen tasustaan yhdistettynä. Itse en rakastunut kappaleeseen enkä oikein tämän tyyliseen musiikkin ole perehtynyt. Hieman tasapaksuutta kappaleessa on havaittavissa mutta suoritukset noin omina yksikköinään vallan kelvollisia. |
6
|
|
Kommentti kappaleesta AlfaKalle - I wanna take you out 30.11.2010 |
|||
|
Intro melko yksinkertainen ja outo. Soundit ovat kaikki hieman oudon kuuloisia. Laulut ovat melko erikoiset kummallisine rytmityksineen. Biisin rakennekkin on melko suoraviivainen ABABABAB :D eipä sen niin väliä, kiva kipale. En tosin toista kertaa jaksaisi kuunnella. |
6
|
|
Kommentti kappaleesta Sunset Boulevard - Love Eruption 30.11.2010 |
|||
|
Kertosäkeen laulut olivat hienot, taustalaulut tukivat soundia hyvin. Kaikinpuolin kelvollista rockia, ei mitään ihmeellistä muttei mitään moitittavaa. Introsta tulee etäisesti mieleen 80-luvun jokin glambändi, ei paha. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Heria - The Chronic Hatred (demo) 30.11.2010 |
|||
|
Ulostuksen tulos oli demoa ulos. Kyllä biisistä löytyy kohdat joissa vannoutunut niskanraiskaaja itsensä pariksi päiväksi vammauttaa. Vitut saudeista varsinkin kun se on jo tuolla historiassa mainittu paranevan kunnon äänitysten myötä eivätkä ne nytkään mitenkään kelvottomat ole. Tuplabasarimättöä kunnon sahauksilla on se juttu ja tässä se juttu on juurikin hyvin. Lyriikoista en itselleni tyypilliseen tapaan ymmärrä sanaakaan ainakaan vielä viidellä ensimmäisellä kuuntelukerralla, ehkä jonain päivänä sitten niistä tolkkua. Ilmoittele kun saatte finaaliversiota ulos, tsekkaan mielelläni miten tätä vielä muokkaatte. -JJ |
9
|
|
Kommentti kappaleesta The Name Day - Twilight 30.11.2010 |
|||
|
Hyvät saundit, tälläistä musiikkiä mitä voisi soitella kitaralla seurassa jossa on muitakin kuin pitkätukkia kuuntelemassa hewiä. Kertosäe ihan hauska, taustaulinat kiva lisä. Rauhallinen ja hallittu kokonaisuus, varmasti tämän genren ihmisille antaa fiiliksiä mutta itse edellämainittuna aggressiivismieltyneenä kuuntelijana en niin rakastanut. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Zomby Woof - The Great Wheel (colony of dragonskull) / Helliconia 30.11.2010 |
|||
|
Jaahas jaahas, siinä oli synkkää materiaalia. Tuli mieleen jotkin doom-yhtyeet synkästä kitarasaundista ja junnaavasta kompista. Laulu on rauhallista ja tuo jossain kohdin mieleen CMX-tyylistä valitusta. Rauhallisemmasta raskaasta musiikista pitävälle tämä kappale saattaa antaa enemmän mutta itse koin kappaleen jokseenkin itseään toistavana ja tasaisena. Nimi herätti ensialkuun mielikuvia eka oma biisi power metal -kappaleesta, mutta olikin hieman synkeämpää materiaalia. |
6
|
|
Kommentti kappaleesta Rope Too Tight - Inside Me 30.11.2010 |
|||
|
Alusta loppuun sulavasti liikkuvaa metallia. Laulajan karheammat vokaalit toivat mieleen Sentencedin tyyliä, joka ainakin omassa tapauksessani plussaa. Rauhalliset kohdat toivat hyvin vaihtelua raskaampien osuuksien väliin saaden ne kuulostamaan entistä tiukemmilta. Soolot olivat hyvän kuuloisia, sopivan teknisiä mutta silti vielä musiikin muuhun tyyliin sopivia. Soitinten balanssi oli hyvä ja kokonaissaundi miellyttävä. Kuuntelisin mielelläni vaikkapa radiosta |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Kalashnikov - Kaikki päättyy kun kuolemme 30.11.2010 |
|||
|
Rentoa popfiilistä melankolisilla sanoilla höystettynä. Et enää ole -jauhanta jäi mieleen hyvin, tosin muuten ei varsinaisesti mitään erikoisen mieleenjäävää kohtaa. Lopun tautologinen loppusoitto summasi kappaleen sanomaa nimen mukaisesti. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Above Sanity - Timeline 30.11.2010 |
|||
|
Mielenkiintoinen äänimaailma säkeistöissä täydentämässä melko tasaista laulua. Laulajan ääni häilyvä ja herkkä mutta pysyy silti kasassa säkeistöstä toiseen. Väliosa alkaa rauhallisesti ja kasvaa loppua kohden massiivisemmaksi. Kappale loppuu selkeästi. Tunnelma melko ankea eikä itselle jäänyt mikään kohta erottuvasti mieleen, kokonaisuutena tosin toimiva kappale. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Fillari - Härkä OLE! 30.11.2010 |
|||
|
Johan oli hilpeä ralli, lyriikat olivat biisin sanomaan hyvin osuvat, mustalla huumorilla varustettua härkätaistelun kritiikkiä. Jossain kohtaa tosin alkaa saman toisto maistua puulta, noh ei se mitään kun on niin hyvää puuta. Säestys oli hauskan hilpeää ja melodiat sopivat lyriikoiden teemaan. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta TOB - My Babe Won´t Let Me Go 30.11.2010 |
|||
|
Ensimmäiseksi korviin osuu laulajan ääni, joka ainakin omaan korvaan kuulosti aikas hyvältä. Delay toi mielenkiintoisuutta kohdissa joissa sitä oli käytetty. Kitarat olivat tyyliin hyvin sopivia ja pienet melodiat säkeistöissä toivat mielenkiintoa niihin. Soolot olivat onnistuneita ja tunnelmaltaan biisiin sopivia. Rumpali ja basisti pitävät kappaleen hyvin koossa tarkalla soitolla. Vaikken itse niinkään suuri blues-musiikin intohimoinen rakastaja ole, kuuntelin kyllä kappaleen mielellään useampaankin kertaan. |
9
|
|
Sivu: 1 2