Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 112 kommenttia.
Kommentti kappaleesta Saddam's Family - Desert War 15.03.2005 |
|||
|
Englannin lausumisessa paikoitellen ihan hieman huomauttamista, mutta kelläpä ei olisi. (ja siis vain parissa kohtaa) Varsinkin korkeisiin kohtiin toivoisi lisää vapautta ja voimaa. Nyt tuntuvat olevan hieman tuskallisen kuuloisia, muilta osin laulu on hyvä. Soitto toimii myös. Soundit voisivat olla paremmat, mutta ovat kuitenkin sellaiset, etteivät millään lailla häiritse kuuntelu elämystä. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Saddam's Family - Harulf The Warulf 14.03.2005 |
|||
|
Laukkalinjoilla mennään. Hyvin kulkee soitto. Soundit on myös hyvät, ehkä rumpuihin voisi saada enemmän jytyä. Laulaja ei vedä aivan niistä korkeuksista mitä on tällasessa musassa tottunu kuulemaan, mutta muuten suoriutuu hommasta ihan hyvin. Voisihan se laulajan ääni olla voimallisempikin, mutta ihan hyvin tuo toimii nytkin. Miksaus on ihan selkeä. Sopivasti oli tavaraa biisin pituuteen nähden. Kuin riivattuna hakeutuu hiirikäsi kasin kohdalle. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Make=Porn - Undefined commercial artist 12.03.2005 |
|||
|
Nyt en tiedä oikein mitä sanoisin. Aikamoinen pläjäys. Kyllähän siellä oli taitoakin takana, mutta ei tämä minuun oikein iskenyt. Ihan hyviä kohtiakin siellä oli välissä, mutta kokonaisuus oli vähän turhan sekava. Nopeet oli sormet soolossa ja kyllä se tuohon ihan hyvin kävikin. Liikaa tekniikkaa ja liian vähän biisiä mun makuun. Pituus oli kuitenkin sopiva. Jätän tämän arvostelematta, kun en osaa oikein tästä mitään antaa. | ||
Kommentti kappaleesta Fonaatio - Hyvä paha 16.10.2004 |
|||
|
Soundit on ainakin aika kohillaan. Laulusoundikin toimii ja on kyllä mikseritavaraks tosi hyvää. Nyt pitää vähän otta sanomisia takas ton kertosäkeen kitara soundin kohalla, eli siinä on sevästi liikaa säröä ja menettää vähän voimaansa. Muuten kertis toimii perhanan hyvin ihan tällaselle rock miehellekkin. Kokonaisuutena hiton hyvä,, mut pieni miinus siitä kertsin kitarasta. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta kisastudio - Kehä kolmosta itään 29.08.2004 |
|||
|
Tää oli ihan hyvä, mutta en tykännyt laulaja tavasasta painottaa sanoja. (oli vähän semmonen tasanen taka taka taka taka) Tämä olis myös kaivannu tarttuvan kertosäkeen, että tästä olis hitiksi asti. Muuten kyllä perusasiat ihan kunnossa. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Kalusto - Getting Dark 10.12.2004 |
|||
|
Alusta tuli mieleen 70- luvun leffat. Aika maukkaasti vei soundit siihen suuntaan, mutta sitten biisi tipahti vähän turhan melodiattomaksi, kunnes taas tuo alkuriffi pelasti lopussa. Alu/loppu riffi on helkkarin tarttuva, josta johtuen muut osat eivät kuulostaneet oikein miltään, mutta jos niihinkin saisi jotain hieman tarttuvampaa, niin tää toimis tosi hyvin. Tuohon jos muuten sais laulajatyttösen (mieluiten sellasen jolla on voimakas ääni) laulamaan jotain tyyliin sopivaa melodiaa, niin tää olis melko varma hitti. Pakko antaa kasi ihan ton alkuriffin takii. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta Enkeli - Siellä missä sieluni nauraa 14.07.2003 |
|||
|
Aika täydellistä...Vaikka jollain tavalla pidänkin ehkä enemmän Englanninkielisestä materiaalista, mut kyllä kelpaa tämäkin : ) Soundeista en sano mitään, kun en oo päässy kuunteleen kunnon laitteilla. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Enkeli - Don't give up (miksattu) 14.07.2003 |
|||
|
Tämä nyt iskee vaan ihan älyttömästi minuun...ei voi mitään...oon ihan koukussa : ) Soundeista annan kommenttia myöhemmin. |
10
|
|
Kommentti kappaleesta As Creation Falls... - In Dishonour And Disgrace 25.06.2003 |
|||
|
Joo kyllähän tuo on pakko ostaa, kun 2,5 eurolla saa. Elikkäs tuokaa 3 levyä kirjastolle. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta As Creation Falls... - Paths Of Escapism 25.06.2003 |
|||
|
Asiallinen oli tämäkin. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta As Creation Falls... - Anthem For The Inhumane Being 25.06.2003 |
|||
|
Olipas rouheeta :) Ei tästä kyllä mitään valittamisen aihetta keksinyt. Pirun hyviä riffejä ja laulukin kuulosti kivan murakalta. Soundeista en uskalla sanoo vielä mitään, kun koneella kuuntelin. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta Blind - Coffee 21.07.2003 |
|||
|
Kyllähän tästä nirvana paistaa läpi, mutta johan sitä on ikävä tullutkin : ) Grungea puhtaimmillaan...niin hyvässä kuin pahassakin. Biisitä 9, omaperäisyydestä 7 eli 8 tipahtaa tästä. Jatkakaahan samaan malliin. |
8
|
|
Sivu: 1 2