tuota.. yllättävä tähän hetkeen.. tosin tätä hetkeä taas kun tulen tähän ei tule olemaan vasta kun seuraavan kerran... ja sitten jatkuu, koska tämä jäi kesken.. mutta jatkan sitten siitä, kun se hetki tulee, kun se tulee.

Loistava. En osaa selittää miksi "löydän" tämän projektisi vasta nyt.
Olen aivan 100% varma että olen tätä aiemmin kuunnellut,
mutta olenko sittenkään
------
kuunnellut ?

Ylemmissä kommenteissa on jo kaikki korulauseet käytetty, joten tyydyn
pidättäytymään tuohon pelkistettyyn sanaan.

Oijoi, tässä oli paljon jotain oudosti värisyttävää, ääniä jotka tunkeutuvat luihin ja ytimiin asti. Eroottista kuin kylmät sormet peiton alla sekä lämmintä ja turvallista kuin pakkopaita. Kylmää ja lämmintä sekaisin, yhtä aikaa ahdistavaa ja turvallista. Pimeää muttei kuvatonta, kuin painajaisen näkeminen silloin kun tiedostaa vain näkevänsä unta, ja voi tarkkailla tapahtumia niistä irtautuen. Nautin, ja kuuntelen uudestaan.

Erittäin vaikuttavaa... Jätkä on nero.

Outo tunnelma tässä ainakin on. Aika unimainen fiilis tulee tästä. Jos tältä kuulostaa jonkun ihmisen päässä niin kummallisia juttuja hänäen päässään kyllä tapahtuu. Tämä tuo väkisinkin mieleen jonkinlaisen seremonian. Poukkoilevasti soivat kellot ilmoittavat seremonian alkamisesta ja viimeistään hypnoottiset 'moree to to'-hoilaukset tuovat seremoniaalisen fiiliksen. Ketä (mitä) ihmiset (äänet) ylistävät ja kuka (mikä) on Moree To To?
Jotta näin psykedeelisen kappaleen tarkoituksen voisi jotenkin ymmärtää oikein, niin säveltäjän pitäisi pistää hitonmoinen selostus siitä mitä varten, miksi ja mistä tämä kappale kertoo. Mutta se ei olisi enää mitenkään hyvä juttu, koska arvoituksellisuus häviäisi ja taiteellisuus katoaisi, koska mielikuvitukselle ei jäisi enää tilaa.
Takaisin kuitenkin kappaleeseen: Biisi sisältää monenlaisia ääniä ja elementtejä joista olet saanut rakennettua hyvinkin sekavan, mutta silti toimivan kokonaisuuden. Matalia ääniä kuulostaisi löytyvän rutkasti, mutta näillä kajareilla ei oikein saa niistä kunnolla mitään irti. Eli tämän kuuntelemiseen voisi suositella myöskin kunnon äänentoistojärjestelmiä, kunnon tunnelman saavuttamiseksi. Viimeistään jo nuo oudot hoilaukset kiinnittävät mielenkiinnon pysyvästi kappaleen tunnelmaan ja äänimaailmaan. Ne myöskin kuulostavat todella mielenkiintoisilta ja järjettömiltä. Onko se niiden ihmisten (äänien) ainoa tarkoitus toistaa 'Moree To To':a. Jos biisi herättää näin paljon ajatuksia kuin tämä niin se ei voi olla kuin hyvä juttu.
Hyvin, hyvin outo, mutta silti järjellinen ja toimiva kokonaisuus.

Vähintäänkin kummallinen, persoonallinen tunnelma. Hallittu, harkitun kaoottinen äänimaailma toimii luoden epämääräisen huteria viboja kuuntelijan aivonystyröihin. Tämä tuntuu jokseenkin intensiiviseltä matkalta enemmän tai vähemmän häiriintyneen ihmismielen syövereihin, paikkaan jonka omistajalla ei mitä todennäköisimmin ole ainakaan tylsää olemassaolonsa keskellä.

Paljon hienoja elementtejä jotka muodostavat jokseenkin tyylikkään, sekavan mutta hyvin kasassa pysyvän kokonaisuuden. Vahva tunnelma, oivat soundimaailmat, kaikin puolin vaikuttava, totaalisen nyrjähtänyt paketti. Tykkään.

Tääkin on tosi pelottava ja häiriintynyt biisi. Oikeastaan kineka-minäni pitäisi pitää tästä, mutta silti ei. Jokin ärsyttävyys noissa vokaalien värinöissä on. Kolinat tosin ovat v**un jees. Loppu on kaunis mut välis oli tylsääkin. Hieno biisi silti. Ehkä tän vois säästää myöhempää kuuntelua varten.

en ees yleensä kuuntele tän genren musaa mut tää sattu vastaan ja tykkäsin oikeesti. en tienny et näin hyviä biisejä löytää täältä!

En tiedä miten tähän nyt pitäisi suhtautua. Tunnin mittainen maailmanmatkailu Waia Veen parissa rullasivat pääni jo muutamaan kertaan ympäri, ja lisää pitäisi vääntää. Mikäpäs siinä, zombeilu on varsin mukavaa. En missään tapauksessa aio tunkeutua tämän biisin teknisiin seikkoihin. Näissä biiseissä ilmeisesti biisin kuuluu tunkeutua ihmisen teknisiin alueisiin, sitä tämä ainakin tekee.

Vaikka onkin lähes 6 minuuttinen teos, niin silti jotain jäi puuttumaan. Täydelliseen transsiin en missään vaiheessa päässyt. Pituutta jos olisi ollut parisen minuuttia enemmän niin olisin täydet pisteet jättänyt. Tämä oli kuitenkin sen verran hyvä että nyt viimeistään liityn fanilistalle. Tätä haluan ehdottomasti kuulla enemmänkin.

Tällaisissa äänikollaaseissa – en tiedä osuiko tämä termi nyt edes oikeaan suuntaan – äänimaailma on luonnollisesti tärkeässä osassa, ja kehno toteutus romuttaa nokkelankin idean. Tulipa lauottua aikamoinen itsestäänselvyys. Tässä tapauksessa, kuten odottaa saattoi, soundin eteen on jälleen nähty vaivaa, ja lopputulos on kiitettävä, toimiva kokonaisuus. Ainakaan missään vaiheessa mikään ei pistänyt korvaan, mikä kielii siitä, että äänimaailma on niin huolella viilattu, että se "vajoaa taka-alalle" ja päästää irti itse kappaleen täyden potentiaalin. Musiikki virtaa häiriöttä suoraan tajuntaan ja puhdas soundi antaa mielikuvitukselle vapaat kädet.

Kappaleesta välittyy eräänlainen "turvallinen" painajaismainen tunnelma. Toisin sanoen, ahdistuksentapaisesta voi rauhassa nauttia ilman todellista syytä paniikkiin. Sama ilmiö kuin jotain psykologisesti painostavaa kauhuelokuvaa katsoessa: pelko on nautittava tunne, kun mitään realistista syytä pelkoon ei ole – pelon aiheuttaja pysyy ruudun takana erossa todellisuudesta, oma henki ei oikeasti ole uhattuna. Samoin tätä kappaletta voi kuunnella pilkkopimeässä ja antaa ajatusten lentää, säpsähdellä pienten näkökentän reunamilla vilahtelevien hahmojen tahtiin; tutkiskella irrationaalista ahdistusta ilman mitään autonomisen hermoston sätkyjä.

Minusta kappaleen vahvin elementti on ehdottomasti tuo sekä kaukaisuudesta että läheltä kaikuva metallinen kolkutus. Joka puolelta vyöryvät kilahdukset ja kuminat vaativat herpaantumattoman tarkkaavaisuuteni, tuoden mieleeni etäisesti kirkon kellojen soinnin. Mutta äänessä on jotakin painostavaa ja luotaantyöntävää, kuin ne kantautuisivat kärjellään seisovasta, syvälle maankuoren valottomaan syvyyteen vajonneesta, raiskatusta, jumalan hylkäämästä (entisestä) herran huoneesta.

Toisaalta mieleeni tulee myös outoihin mittasuhteisiin vääristynyt kartanon eteishalli, joka on väärällään antiikkisia kaappikelloja. Pikimustien, raskaiden verhojen raoista tunkeutuu syvänsinistä valoa, josta ei voi päätellä, onko päivä vai yö. Vaikka kellot käyvät hitaasti tikittäen ja kumahdellen, tuntuu aika pysähtyneen. Paikassa on jotakin aavemaisen surrealistista, aivan kuin unessa, joka enteilee muuttuvansa painajaiseksi hetkenä minä hyvänsä. Kaappikellot liikkuvat hitaasti aina kun käännän katseeni niistä pois.

Vaikka voisin kuunnella tuota kolahtelua ja kuminaa tuntitokulla yhtä soittoa, tuo keskiosan dynaamisesti nouseva ja laskeva älämölö tervetullutta variaatiota. Jonkin vitsauksen riivaama väkijoukko virtaa ohi kelmeä kiilto silmissään. Kliimaksin kohdalla ihan juoksi kylmät väreet selkäpiitä pitkin, kun ihmisraunioiden houre tuntuu valtaavan koko huoneen.

Kokonaisuutena tämä on vetoava, "herkullinen" mielikuvamatka jonnekin pimeään syöveriin, jossa vaanivat kaikki ne epämuodostuneet, epäinhimilliset mieleen juolahtaneet ajatuksenretaleet, jotka haluaa vain mahdollisimman pian painaa pois tietoisuudesta. Simppeli yhden huippukohdan kiihtyy-laantuu -rakennekin toimii täyteläisen soundin ansiosta. Tosin minua häiritsivät nuo etäisesti melodisen elementin muodostavat plim-plam -äänet (esim. 00:52), jotka korniudessaan lähinnä löivät ikäviä lommoja muuten niin painostavaan kokonaisuuteen. Onneksi niille ei pahemmin sijaa estradilla annettu.