Genressään arvokas tulokas, mutta ehkä lapsena kovia kokeneelle Jounille myös hieman uhkaavalla pelottavalla tavalla gloomya hohkaava kappale, joka saa pelkäämään päivää, jolloin viikatemies, tulee ja taittaa ja jättää joko mullan päälle mätänemään, tai odottamaan sitä, kun kelmeä, laiha pastori tulee miehistöinen ja laittaa monttuun. Siellä alla sitten voi muistella entistä elämäänsä niin kauan kuin happi riittää. Kummitussoundeista plussaa, mutta jos tällä yrittäisi laittaa päivänsä käyntiin, saattaisivat aamukahvit joutua jossain vaiheessa väärään kurkkuun.

Kuuntelin biisikisan äänestystä varten. Ja sitten tuntuukin että joutuu suoraan keskelle Doomin lopputaustelua. Sävellyksenä tämä on minusta ihan hyvä, esitellään erilaisia teemoja jotka ovat itsessään oikeinkin hyviä, varsinaisesti semmoista yhtenäistä tarinaa en niistä saa mutta en tiedä onko tarkoituskaan. Soiton osalta erittäin hyvää, kitaroista en keksi mitään valitettavaa. Soundit on modernit death metal soundit, oikein hyvät (etenkin basari). Kitarasoundi hetkittäin massiivinen. Rytmikikkailut biisin puolivälissä olivat ihan virkistäviä. Ja rankkaahan tämä on kun mikä. Jossain suhteessa vähän tulee mieleen jotkut Falling In Reversen biisit.

Alussa meinaa tulla aadeehoodee-fiilis, kun tuntuu että biisi sisältää introa intron perään, mutta sitten sitä oivaltaa, että kyseessä on instrumentaali. Silti rakenteesta oli vaikea päästä kärryille, mikä varmasti genren ystäville tuottaa yllätyselämyksiä.

Hirmuisen hyvin tämä on tuotettu, en tiedä olinko kaikkien kitarasoundien fani, mutta hyvin kyllä oli rimmattu kaikki boksiin. Vaatiihan tälläisen sävelteoksen sovittaminen ja soittaminen keskivertopopparia enemmän vaivaa. En ole erityisen genreä kuunnellut, joten toivotaan että kisaan sattuu joku heviniilo, joka naputtelee asiantuntijakommenttia.

Monipolveinen biisi, joka virtaa kuin Vuoksi Sienimäen ohi.

En muistanutkaan että tätä tyylisuuntaa voi edustaa myös näin perinteisen kauniilla melodisella tavalla. Toisaalta ei kai siihen sääntöjä ole, ja se on vain hyvä. En itse kuuntelisi tällaista musiikkia muuten kuin kommentoidakseni jotain mitä en kuuntele. No, ei tästä toisaalta varsinaisesti vihaiseksikaan tule, joten varmaan tämä on tyylisuuntansa jonkinlaista eliittiä, jos minun korviltani kysytään. Rummut tosin toimivat kuin kofeiinin yliannostus, mutta sekin tietysti kuuluu asiaan. Parempi tämä oli mitä musiikilta oletuksena odotan.