Tykkäsin paljon fuzzahtavasta kitarasoundista ja etenkin noista rutinoista. Biisinä ehkä enemmän sellainen soolokisa juttu. Tuli vähän mieleen joku puhelinvaihteen odotusmusa. Tosin tässä oli rajummat soundit ja enemmän tunnetta mukana.

Onko tuon niminen biisi bluesia nähnytkään? Semmoinen kysymys heräsi mielessäni kun katselin soittolistaa. No kyllä se vaan on ihan reipasta bluesia. Hyvältä kuullosti kauttaaltaan. Mutta olisiko tähän sopinut surumielinen raspilaulaja hoilaamaan ettei oikeesti oo robotti. Tiedä häntä. Rullaa tää hyvin eteenpäin instrunakin.

Loistavat soundit. Rumpujen mättösoundit hieno valinta. Toimii instruna loistavasti. Soolokitarasta pidin erityisesti. Mukavan kevyttä ja melodista. Tuo kitarapiuha sökönä juttu on kyllä ihan paras.

Salaovelasti starttaava komppi joka kasvaa sopivasti biisin edetessä. Soolokitarassa on persoonallista tatsia, sopivasti sinisiä sävyjä ja vähemmän tavanomaisempi soundi; lopussa kuulosti vähän siltä kuin kajari tai styrkkari olisi hajonnut :D. Tämä biisi ei laulua kaipaa vaan kulkee instrumentaalinakin mainiosti.

Tässä on taas sitä instrumentalismia, jota kaivataan auton rattiin, tosin sillä riskilläkin, että saattaa hieman pollea alkaa väsyttää ja kaistanleveys saattaa ratin takana kasvaa, koska mieli voi mennä niin syviin ja hyviin vesiin, että rentoutuminen svengin tahtiin käy liiankin helpoksi. Instrumentalismia voi vain rakastaa ja siihen voi vain syvästi eläytyä.