Kukka kaunoinen
kärsii muut sen varjossa
kaikki kaipaa valoa
aikaa jaloa
saada olla hetken arvokas
armonkajossa.
Toivon hauras jää
ei kestä huolen painoa
tuskaan turtua vai
antaa murtua
kerran särkyy heikot, hehkeetkin
joka ainoa.

Kaikki kuihtuu pois
hiljaa hiipuu, viimein ote herpaantuu
maallisista
on juhlallista
kun lankee täydellinen hiljaisuus.

Hyinen, hälyisä
aamu ensiparkaisun
omaan osaan taipua vai
uneen vaipua
roikkuu vaikka keho vaistoaa
loppuratkaisun.
Aine karkea
ei anna vaihtoehtoa
liejuun lakoa tai
pohdi pakoa
kunnes kalman käsi keinuttaa
kylmää kehtoa.

Kaikki kuihtuu pois...
Ei liekki lyhdyn lepata
ei tuhkaa tuulessa
ei surua sateessa
vain ääretön on läsnä
poissaolo ikuinen
ohi elämän koulu
ja valmistuminen.

Kaikki kuihtuu pois...

Kärsimys kasvattaa koppurat
valmistaa kohtaamaan virrat voipuvat
antaa vaivan palkaks tyhjän tyyssijat.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu