Hän hellästi
mua lohduttaa.
Laittaa käteni omaansa.
Tuijotan verta niin kovin punaista
ja kauhistun.

Ymmärys uusi
alkaa ravistaa
ja kompastellen nousen seisomaan.
Riuhdon käteni mun vapaaksi
ja alan juoksemaan.

Yli nurmen
ja kallion kielekkeen
kun jalkani haukkaavat tyhjää.

Keuhkoja polttaa
ja sydämessä ryskyttää
kun vaivun meren
sineen.

Veden painossa
mä leijailen
ja hiljaa mielessäni rukoilen:
”Saavu pian armas pimeys.
Kiiruhda!”






Mutta tunnen kuinka
pintaan mua kiskotaan
ja rannan kivet ne raapii.

Valo taivaan
silmäni mun sumentaa
ja haaveeni unesta murskaa.

Syliinsä sulkee
mun elämäni aurinko
ja sydämet yhteen taas hakkaa.

Ja vaikka itken
tunnen sielussani rauhan,
kun rakkaani minulle kuiskaa:
”Saat anteeksi.”

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu