Julkaistu helmikuussa 2004 I Never Thought / In Between-demolla ja myöhemmin Rebirth EP:llä. Äänitys, miksaus ja masterointi: Arttu Horttanainen. Kannet: Antti Ruponen / Graftworks.
Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään
10
|
![]() |
slvs 07.03.2007 Löytyipä aika lailla mun musiikkimakuun iskevä biisi. Intron ja säkeistön näppäilystä tuli mieleen hiukan Alice in Chainsin Don't Follow. Biisissä rauhallinen sovitus, jossa luotetaan kappaleen hyvyyteen, eikä ole väkisin runnottu mukaan särökitarakertsiä. Vaikka niissä ei sinällään mitään vikaa olekaan, mutta nyt se onneksi loisti poissaolollaan. Hieno biisi. |
|
|
9
|
![]() |
Jario 24.03.2005 Hienoa, tämä oli siis oikein mukava pikku kappale, tästä jäi siis ihan hyvä fiilis näin jälkikäteen. Valittamista ei oikeastaan löydy yhtään mistään, joten pelkkiä kehuja taidan tähän pistää. Laulajan ääni oli aika mahtavaa kuunneltavaa ja hän lausui tuota englantia vieläpä aikamoisen hyvin, bändikin soitti todella hienosti ja taidokkaasti, jopa nämä kaikki yhdistettynä toisiinsa, kappale pysyy silti täydellisesti kasassa. Plussaa tulee vielä tuosta selkeän kuuloisesta bassokitarasta, siitä yksi numero ylöspäin… |
|
|
7
|
![]() |
Ikonator 24.03.2005 Letkeää ja harmitonta kitara rokkia ameriikan malliin. Ei herätä minkäänlaisia tunteita suuntaan tai toiseen. Hyvät on soundit ja toteutus, mutta.. |
|
|
![]() |
Pitk 24.03.2005 Kirkkaasti soivaa peruspoppista. Harmitonta, mutta vastaavasti vähän hajutonta ja mautonta. Asiallisesti soitettua ja tuotettua, mutta yllätyksetöntä. |
|
||
9
|
![]() |
Jukk. 24.03.2005 Tämä on kyllä erittäin hyvin tuottettua matskua. Oikein radiokelpoista matskua. En näe mitään syytä miksei tämä sinne saakka pääsisi. |
|
|
![]() |
Erotuomari 24.03.2005 Kauniisti ja heleästi soi kitara. Kokonaisuutenan varsin mallikas kappale ja osoittaa soittajien hallitsevansa asiansa. |
|
||
10
|
![]() |
tomq- 13.02.2005 Tosi hyvät sanat ja laulajan ääni sointuu upeasti. |
|
|
7
|
![]() |
Heikkiha 07.12.2004 No ensinnäkkin tällästä musiikkia kuulee aika paljon, mutta silti suoritus oli hyvä. Laulajalla hyvä ääni. (Tuli joku kovasti mieleen) Kitarat oli makeita. Ihan hyvää auto musaa. Aika peruskamaa mutta toimii. Hyvin sujuu soitto. |
|
|
10
|
![]() |
Putte 03.07.2004 Nyt se on selvä! Tästä pojasta tuli teidän fani! Näin ammattimaisesti tuotettua musiikkia ilmaiseksi, uskomatonta! Tässä biisissä on nyt tunnelmakin kohdallaan mikä hieman noista aikaisemmista puuttui, joten kymppi tälle! Teidän bändistä tulee muuten hieman mieleen jenkkiläinen Creed, mutta kyllä tätä kuuntelee paljon mieluummin.. |
|
|
9
|
![]() |
k.vuorinen/4order 10.06.2004 ammattitaitoisen kuuloista poppia. |
|
|
Sivut: 1 2