Kun sielut vajoavat
unohtuneiden multiin
haudat huutavat
omiaan kotiin

Ei ole oikein että vain kivet nimettömät
meitä kaipaavat
Ei ole oikein
unohtaa

Elävänä ja kuolleena samaan aikaan
voi kuinka tämä tunne kutkuttaa
en halua enää valita
en halua enää pudota

Kun laudat lahoavat
yhtyäkseen jäänteisiin
haudat houkuttavat
ovin avoimin

Minä makaan niin yksin
täällä jossakin
ja toivoisin
jo pääseväni kotiin

Syyllisenä syyttömän penkillä
minä kestän tämän kyllä
voi tuota joka puolestani
tuomion kuulisi

Minä makaan niin yksin
täällä jossakin
ja toivoisin
jo pääseväni kotiin

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu