Haluis vaan olla ja unohtaa,
Pois paskasta, vaan nukahtaa.
Mut miks just mä kärsin näin,
miks sen pitää mennä näin?
Haluisin vaa olla rauhassa,
olla vaa ja istuu yksi himassa.
Ihan sama, jatketaan eteenpäin,
miks mä en voi vaa elää näin?
Päässä vaan pyörii, mut silti ei kiinnosta,
ei jaksa, ei enää mikää innosta.

Kertsi:
Viimeinen pisara tippuu, mereen suolaiseen,
siinä samalla haihtuu uskoni rakkauteen.
Siellä se virtaa, muiden onnettomien joukossa,
eikä tee muuta, kuin oleskelee paremman toivossa. x2

Pelkkiä valheita, virtaa ohi silmieni sumeiden,
sumeata kaikki vain on, syyt ovat kyyneleiden.
Valheita, valheita ja lisää kierrettyä totuutta,
kaikki kaatuu niskaan, ei mikään tunne mulle oo enää uutta.

Missään en ole hyvä, mikään ei onnistu,
kaikki vaan vituttaa, ei mikään enää luonnistu.
Ei jaksa ajatella, en jaksa edes miettiä,
en jaksa enää elämän tarkoitustakaan etsiä

Kertsi:
Viimeinen pisara tippuu, mereen suolaiseen,
siinä samalla haihtuu uskoni rakkauteen.
Siellä se virtaa, muiden onnettomien joukossa,
eikä tee muuta, kuin oleskelee paremman toivossa. x4


En saa öisin unta, mietin vain sinua,
Mietin aina vain, etkö rakastakkaan minua?
Olisin aina kanssasi aina ja ikuisesti.
Rakastan sua, koko sydämestäni.
Omalla tavallani haluan sinut vain unohtaa.
Lähteä pois, vaihtaa maisemaa.
Mutta kuin ankkuri, se minut pitää täällä,
Se tuska vaan tanssii mun pään päällä.
Kyyneleitä valuu poskiani pitkin,
Sun takias mä pitkästä aikaa itkin
Kaukana tai lähellä olet mielessäni.
Vaikka olet ystäväni, olen onnellinen et oot elämässäni.

Kuinka moni on näin joskus tuntenut?
Kuinka moni yksinäisyyttään surenut?
Kuinka Moni on hammastansa purenut?
Kuinka moni on rakastan sua sanat äänen sanonut?
Tuttu tunne, mutta siitä ei puhuta
pitäisi muka elää hiljaa ja ongelmitta?

Kävi miten kävi, en enää välitä,
vaikka tapahtuisi mitä, se ei enää minua itketä.
Oon oppinut ajan myötä piilottamaan tunteeni uteliailta kasvoilta,
jotta välttyisin erehtymisen tuskalta.

En ehkä keksinyt elämän tarkoitusta,
eikä mun lapsenlapset tarinoi muille musta.
Enkä tuu ehkä maailmanloppua näkemään,
mutta en pysty silti vaikenemaan enää.

En usko rakkauteen, enkä tule uskomaan.
Mut mikä on tää tunne, jota joudun kokemaan?
Onko se rakkautta, vai onko se jotain muuta.
Olenko vain erilainen, miksen halua kokea mitään uutta.

En osaa rakastaa, osaan vain murheita ja tuskaa tuottaa.
Mielummin taistelen sodan, jota en voi voittaa.
Vaikka kuolisinkin, nopeasti ja kivuliaasti,
silloin taistelin omasta mielestäni tarpeeksi voimakkaasti.

Rakkauteni joki, kuivui ennen kuin edes virtasi,
Sitä ennen olin mies, joka naisia rakasti.
Mutta sitten murtui sydämeni palasiksi,
ja muuttuivat päiväni yhä onnettomimmiksi.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu