Tähän vielä samanlainen laulu kuin last 2 yearsiin niin johan potkii munille. Oli tässä kyllä virkistävän hyvät saundit sooloissa. Ja tuo keltainen taustaväri nostaa kipaleen uusiin svääreihin. Lopun laskeutuva kitarakuvio on rautainen.

Laitankin vielä toisen kommentin. Piti sointukuvioista sanoa. Maailma on täynnä valmiita sointukuvioita. Kaikki tietävät kuvion C-Am-F-G, jonka voi soittaa esim. D-Hm-G-A tai G-Em-C-D jne, ne ovat kaikki samaa. Se mikä ratkaisee, on melodia, joka yhdistää nämä kuviot. Melodia sitoo sointukuviot ja tekee siitä yksilöllisen, oman, biisin. Muuten se voisi olla mikä tahansa sointukuvio, missä tahansa kappaleessa. Minun mielestä biisi ei tarvitse paljon sointuja, vaan ideaa niiden sointujen väliin. Esim. kaikki kansanlaulut menee näin: Am-Dm-Am-E7 ja se riittää. Siitä saa jo sata erilaista biisiä, jotka kaikki voivat olla hyviä. Ehkä voisi suunnata idearikkautta näiden sointujen väliin, melodiaan ja kaikkeen sellaiseen. Tätä mieltä olen! Tai itse ainakin teen näin.

Ensinäkin soolokitara kappaleen loppupuolella oli hemmetin hyvä, mielenkiintoinen ääni ja juuri täydellinen kaiku. Sointukuviokin oli jees, mutta jotenkin sitä toivoisi että voisi instrumentaali-biisistä nostaa enemmän laulettuun tai johonkin. Instrumentaali on aina instrumentaali! Siinä pitää olla helvetin hyvä melodia ja tunnelma, ei siis riitä että hyvä, vaan aivan helkkarin hyvä. Muuten se jää keskinkertaiseksi, ja se, jos mikä, on kaikista pahinta. Keskinkertaisuus, tavallisuus. Pitää yrittää ja yrittää ja repiä ja repiä kunnes pääsee irti keskinkertaisuudesta. Suunta on kokoajan parempaan, sen ainakin kuulee. Instru-biiseissä toivoisi joillekin uruille vähän sooloa kanssa, edes taustalle joku riffi tai jotain, jotain sellaista. Piano on oma juttunsa, mutta sen voi oppia - tärkeintä on yrittää, eikös. Kokeilla ja kokeilla.