Chaosmos demon avausbiisi.
Uudelleen miksattu ja masteroitu demoa varten heinäkuussa 2008.
Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään
8
|
![]() |
pommikaitsu 16.03.2009 täsasä koin saman jotun kuin tuossa seisonnassa. liikaa kitara jotka hieman sekoittavat toistensa soundeja kuitenkin soitten himen asamaa settiä. jätetään näitä biisin loppukuohuntoihin. kasvatetaan isosta pientä. kun tulee mättö kohta niin tunnelma on tasa paksu ja veltoo puolittain sisään laitettava. eli biisin tehot on editelty jo 10 sekunnin kohdilla. vähemmän soittimia niin tehoja saadaan niitä vaativiin osiin lisää. rumpu soundit on selkeät mutta jos on elämänsä asunut kurkkupurkissa niin ainoastaan silloin. stereo kuva jää hieman kapehkoksi. biisin rakenne ontuu sekoittaen itseään tässä automaattikärrynpyörässä päätä pyörryttävämpään suuntaa. ei kuitenkaan meinaa oksennus lentää mutta pyörisefekti on kuitenkin melkoinen. biisin lopussa tuli vasta aito idea esiin mutta sitäkin kesti äänimaisemassa vajaat 15 sekuntia. kun löydätte tuon saman kohdan uudestaan niin siinä on bändin ilme. eli ei muuta kuin otsalamppujen kanssa etsimään. tästä on hyvä jatkaa, virstaus kerrallaan. |
|
|
![]() |
Holic 05.03.2009 Aika mahtipontisesti täräytetään tämä liikkeelle. Alun jälkeen tuleva monimutkaisen kuuloinne riffi toimii mielestäni muikeasti. Tämä kyllä muuttuu kerrassaan erikoiseksi. Ei hitto putosin kärryiltä. Hei kamoon yksinkertaistakaa nyt vähän, että tälläinen tavallinen heviurpo pysyy messissä. Noihin teidän melodioihin täytyy hieman totutella tuntuvat aika paljon Maidenin kaltaisilta nimittäin. Tuota laulutyylien sekoittelua en kyllä kauheasti itse ymmärrä, mutta parhaiten tiedätte itse mikä toimii. Tämä on välillä bläkkistä ja välillä perinteistä heavyä ei voi tajuta, kaipa teette tässä historiaa. Eikös ne parhaat ideat ole aina sellaisia, joita ei heti tavallinen juntti tajuakaan. Tätä täytyisi kyllä kuunnella oikein ajankanssa, että alkaisi tajuamaan. |
|
||
9
|
![]() |
Razorblade666 31.01.2009 Soitto on taidokasta ja laulu on vähän omaperäinen, mutta hyvä. Hyvä ja toimiva ralli |
|
|
8
|
![]() |
Trollblodet 15.06.2009 Erittäin hyvin laulettu biisi, mutta soitannollisesti saisi varsinkin rummut parantua siellä löytyy sellasta tättärää tätä tä tää epätahti filliä välillä jotka syö kyllä kuuntelu nautintoa. muuten ihan maukas biisi, ehkä hieman itseääntoistava ja tasapaksu. |
|
|
8
|
![]() |
MixTer.G 30.01.2009 hyvät old skool fiilikset tuli heti alusta! vokalistilla on omaperäinen tyyli ja saundi, käy musaan hyvin! kyllä tässä miusta kumarrellaan vanhoille hyville ajoille :) ehkä oisin kaivannu tähän jotain tunnelmallisuutta...? |
|
|
8
|
![]() |
Tumpa 22.01.2009 Aika toimiva ralli tää. Alku iski mut loppujen lopuks jäi jotenki melko yllätyksettömäksi lukuunottamatta sitä blästiä, joka sieltä sitte jossai vaiheessa tärähti kehiin. Soundit on kohallaan, soittajat ja laulaja osaa asiansa. Eiköhän tää suurinpiirtein sinne kasin paikkeille sijotu, vaikka ei ihan täsmälleen omaan makuuni ollutkaan. |
|
|
![]() |
Kallemania 29.12.2008 Laulu ainakin on poikkeavahkoa, ihan jännän kuulosta. Biisistä ei eka kuuntelemalla jäänyt mieleen mitään selvää koukkua, siis sellaista joka olisi jäänyt päähän soimaan. Hienoja kitaramelodioita välistä. Ei tyypillisintä metallia. |
|
||
8
|
![]() |
Burden 29.12.2008 Aika hemmetin hyvän kuulosta settiä muuten, mutta laulu vähän pilaa kokonais tuloksen. Soundit on kyllä hyvät |
|
|
10
|
![]() |
jun_tune 08.12.2008 No olipas siinä aikamoinen ralli, lähin yhtymäkohta varmaan toi brittien ylpeys Akerkocke, sounditkin samansuuntaiset. Vokalisti repäisee kyllä pojot, vaikka miksaus onkin vähän kummallinen niin kaverilla on potentiaalia. Biisi poukkoilee hyvin mielenkiintoisen ja turhanpäiväisen välillä, mutta enimmäkseen sillä paremmalla suunnalla. Tästä jäi kyllä hyvä maku suuhun vaikka ei käteen paljon jäänykkään, pitääs kuunnella vielä toistamiseen. |
|
|
10
|
![]() |
Epoche 09.08.2008 Koko pirun biisin ajan heilu pää ees ja taas ja vasempaa ja oikeesee..Todellakin hyvin vedetään, turha ruveta sen kummemmin erittelemään tunteita joita aiheutui.. |
|
|