Tuo alun kuoro oli hieman liian harmonisen kuuloinen kitaraan verrattuna, mutta enpä siitä turhaan valita kun en mitään erityisen hyvää sävelkorvaa kuitenkaan omaa eikä se puoli dronessa mitenkään absoluuttisen tärkeä ole. Oleellista on kuitenkin usein sellainen jollain perverssillä tasolla miellyttävä tai maiseman jokaisessa kolkassa suhiseva epäharmonia, josta en tuntunut saavan otetta, ja tuntui että intro olisi toiminut paremmin matalammilla kitarasoinnuilla tai ehkä jopa ilman kitaraa. Intron jälkeen biisi kuitenkin lähtee pyörimään luontevammin.

Basso on paikoin ihan maukasta ja surisee kivasti mutta toisinaan se murskaa kaiken muun alleen, mikä tietysti tuollaiseen maanalaiseen tunnelmaan vähän sopiikin. Oma murskausmieltymykseni on tosin sellainen että jos murskataan jollain alueella kunnolla niin sitten murskataan lopussa, tyyliin Sunn O))): n Orthodox Caveman. Reversesymbaalit (tai joku siltä kuulostava soundi) ja -kitara istuvat äänimaailman mukavasti ja tukevat mystisen avaraa outroa.

Jäin vähän kaipailemaan sellaista raskasta ja kallion syvyyksistä kumpuavaa kitara/bassoriffiä jota olisi sitten väännelty ja käännelty pitkin biisin, nyt sellainen jossainmäärin tunnistettava kitarasoundi jäi vähän etäiseksi muuhun verrattuna. Pääosin kuitenkin miellyttävä teos, josta saa enemmän irti jos todella rakastaa väkivaltaista bassomurskausta ja omistaa sellaisen mallintamiseen pystyvän äänentoistokokoonpanon.

En pidä tuosta alun kaikuvuudesta, mutta se haikea melodia on kaunista. Erittäin kaunista. Rosoisuuteen mentiin niin etten edes huomannut, todella sujuvasti. Kaivosjunilla mennään maan alla, mennään yhä alemmas ja alemmas, vauhti kiihtyy koko ajan ja pian eivät enää jarrut toimi. Vaunut ohittavat mitä omituisempia ja kammottavampia syvyyden hirviöitä, niin hirveitä että en tohdi niitä tässä toistaa tai tulen hulluksi. Parempi unohtaa kaikki karmeus, kaikki saasta. Ihmismieli on aivan liian heikko kyetäkseen kohtaamaan maailman synkimpiä totuuksia, niitä jotka on luotu jo ennen maailmanluomista. Tämä oli jälleen tarina-, äänimaailma- ja tunnelmarikas teos. Tuntui loppuvan jopa ennen aikojaan, mikä on harvinaista näin pitkälle kappaleelle.

Biisi on aika hajottavia ääniä harrastava... Alhaalla mennään ja äänet lentelee viivoina pään ympärillä... Tiukkoja särö ääni myös biisi sisältää jotka tekevät biisistä tosi "hajonneen"... En tiedä, ehkä tämä on jotain särkyneen sielun kauneutta... Mutta mahtavaa omalla tyylillään...

Dr. Krov siis mieltyi matalien äänten kanssa pelailuun joka tunnetusti on yhtä tarkkaa hommaa kuin pärekaton kulotus.
Ei parasta krovta, ehkä n.5min kohdalla jossa elementit vähenevät on meno parhaimmillaan, yksintaisuuden sanomaa tässä viritellään liian kautta ja se on rikkovaa. Mutta kaikin mokomin tervetuloa voiman matalalle puolen. Loppu on tyly biisi pitää saatella hengiltä tän tyylisessäkin proggiksessa. Pituuden ollessa noinkin paljon viimeiset muistikuvat ovat olennaisia sen kannalta jaksaako ottaa ja kuunnella uudestaan, aivan kuin se ois jostain pois...

En muuten voi yhtyä improsen kommenttiin siitä, että pelkkään saundiin nojaaminen olisi ongelma. On paljon mahtavaa musiikkia joka nojaa ensisijaisesti tekstuuriin. Ei länsimaisten skaalojen mukaista melodiaa tai sävellystä tarvitse olla jos tekijä ei sitä biisiinsä kaipaa. Tietenkin on ihan kiva asia että omaa laajan paletin, eli soittimien hallinnasta ei varmasti haittaa ole, mutta minua ei silti häiritse ollenkaan improsen valittamat asia - nähdäkseni kyse on ennen kaikkea siitä, että hänellä on tietynlaisia odotuksia jotka eivät nyt täyty :(

Vahvaa, luo mielikuvia rikkinäisestä päästä joka on onnistuttu valjastamaan kauniin luontiin.

Tämä biisi on ehdottomasti tän prokkiksen paras. Kaikkine kaikuineen ja basso taajuuksineen. Nostan tämän Improsen Joet teoksen tasolle ja se on Drone Broomia sillä. Aivan mahti teos tämä.

+++ avaruusplussaa pituudesta ja erittäin hienosta maisemoinnista.

..siis drone doom...