täs mä oon,
enkä pääse enää pois,
mä oon juuttunu paikoilleen
haluaisin,
et mun elämäs jotain ois,
joka sais mut elää jälleen

oon ollu aika eksyksis siit tapatumast asti
pakokeinon läpänheitto pelkkä vakavuuden lapsi
ku ei pysty kohtaa todellisuut, voi siit heittää läppää
silti pitää seistä omil jaloil eittämättä
ehkä joskus mut ei ehkä viäl
ku en vaan löydä juttui jotka olis kestäviä
kaikki katoo käsist aikanaa
ja sit vaan huomaa että sitä junnaa paikallaan
mä haluun jotain elämääni
jotain massiivista jonka avul kestää tääki
loska ja räntä mitä saa niskaan taivaalta
vastoinkäymiset jotka vaan lannistaa taivalta
ja mut on liian monta kertaa maahan lyöty
kuulon takastulemisen suhteen sanat syöty
mut silti mä elän tääl
oon eksyksis mut ehkä se on vaan elämää

emmä tiiä miten oon päästäny tän tähän jamaan
mut semmä tiiän ettei tää voi jatkuu tätä rataa
ku ei oo sisältöä elämässä
viikot menee duunis viikonloput kamoi keräämässä
baarin vessas, yödösässä tai millon miski
on vaan pakko kelaa mist sais takasin sen kiillon silmiin
ku ennen oli luonne taistelijan
mut nyt on laiskuus ja saamattomuus kai sen tilal
kai mun elämäntapoja kantsis muuttaa
ku kattoo pinnan alle nii näkee vaa ahdistusta
pikkupoika tosi ison muurin vierel
ku elämä ei ookkaa sellast mitä luuli pienen
ku nii mont kertaa oon jo ehtiny harhaa astuu
mut joka kerta oon jaksanu kantaa vastuun
ja vaik pelottaa et näit ongelmii en selätä
niin tiedän: löydän joskus onnellisen elämän

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu