Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään
Guitarwall 02.06.2007 Jaahas, rokkiva. Ei ihmeemmin säväyttänyt, aika tasapaksua menoa, etenkin vokalistilta olisi toivonut ilmeekkäämpää ilmaisua, hieman vaisuksi tällaisenaan jäi. Ei muuta kuin uutta vaihdetta silmään ja reeniä! |
|
|||
MKDELTA 02.06.2007 Alku on itse asiassa aika kieron kuuloinen, ja muutenkin meno on hieman likaisen oloista, erityisesti alussa ja loppua kohden. Tässä on sellaista tekemisen makua. Laulaja istuu tähän kappaleeseen oikein hyvin. Oikeastaan hyvinkin nimensä veroista menoa. Syystä tai toisesta päähäni tuli kuva bändistä soittamassa ränsistyneessa kellarissa missä aina välillä puikahtelee rottia. Kiva. Oiken menevä kappale kyllä. |
|
|||
Meddi 01.06.2007 aloitusriffi kiva. sitten jämähtää musiikillisesti. enemmän kiinnostavia melodioita tarvitsisi |
|
|||
Deadg 01.06.2007 aikas perusrockkia, sen enempää sanottavaa tästä ei osaa sanoo. naislaulajalle vähän voimaa vielä ääneen ja uusia juttuja biiseihin ni erotutte! |
|
|||
7
|
telecasterterapia 01.06.2007 Sanat tökkivät tässä, soitto ja toteutus tutun varmaa ja laadukasta. |
|
||
Muistikuva 01.06.2007 Alku kohtalaisen lupaava, mutta laulajan mukaan tulo valitettavasti palauttaa maan pinnalle. Sävellys melodisesti keskinkertainen. Soitto ja soundit on ihan kohdallaan. Keskiosan rauhallisempi kohta toimii hyvin. |
|
|||
8
|
mooonis1 01.06.2007 Laulu ei oikeen auennut mulle. Hyvinhän se oli soitettu ja tuotettu, paitsi siin vaikeimmas osas, eli lauluis, joka oli musta liian helpol päästetty. Kaipaisiin lauluun hieman tiukkuutta ja väriä tulkintaan. Kiva ääni sil kyl on. |
|
||
8
|
Electrical Shaman 01.06.2007 Tässä on menoa aika hyvin... Harmi vaan että tää meno ei muhun tällä kertaa iske... Varmasti tällä on paljon kaupallista potentiaalia sen verta hyvin te vedätte... Laulaja on hyvä soundi on hyvä... Mutta uutuus ja omituisuus on ne josta multa saa pisteitä enenmän... Mut jatkakaa samaa menoa niin eiköhän joskus jotain mun mieleistä tule... |
|
||
marccus 01.06.2007 Kappale kulkee kyllä hyvin eteenpäin, mutta on melodisesti hiukan päämäärätön. Siis tarkoitan tällä sitä, että melodiakoukku, joka jäisi rääkkäämmään alitajuntaa puuttuu. Soitannollisesti bändi kyllä osaa asiansa. |
|
|||
8
|
Zebhyr 31.05.2007 Riuska rykäisy. Laulun teema kaipaisi jonkin verran tukea instrumenttipuolelta, lähinnä jonkinasteisten harmonioitten muodossa. Tällä sovituksella biisissä on hiukan läpilaskun makua. |
|
||