Ennakkoluulotonta, taiteellista, olematta kuitenkaan teko-taiteellinen. Hienosti yhdistetty erilaisia elementtejä yhteen ja kaikki sointui kuitenkin niin mukavasti. Soinnutuksiakin on uskallettu viedä pidemmälle kuin perinteiset kolmisoinnut. Hienot soundit, myös rytmiikassakin ne olivat todella iskevät ja messevät. Paranee mitä useammin kuuntelee.

Kovin tulee retrohenkinen fiilis biisin syntikkaraidoista. Intron mörinä ja sydämen tykytys tuntuu jo lähes kliseiseltä hyvässä mielessä. Ensimmäinen puolitoistaminuuttinen käytetään lämmittelyyn armeijahenkisen virvelin räpätyksen säestämänä.

Jouset luovat avaraa äänimaisemaa mekaanisen konekitarasävytteisen taustan päälle ja komppi on kaikessa letkeydessään miellyttävä ja erityisesti tomit antavat mukavan potkun siirtymissä. 4'20" tuleva siirtymä herättää kuulijan takaisin biisiin kuulemaan lopun, sillä jousien hiljennyttyä 3'35" kohdassa biisi jatkaa taustakamana niin sujuvasti, että hetkeksi unohtaa kuuntelevansa jotain muuta kuin Turricanin lopputekstien taustamusiikkia. (Ei sillä, että kyseessä olisi plagiaatti, vaan teema on samanhenkinen.)

Teknisesti hiottu, vaan kaikkein kovin koukku puuttuu. Kita on pitkä ja pyrstö samoin. Itse kala jää lyhyeksi. Kyllä sen silti mielellään popsii.