Värittelin värityskirjasta sitä virnuilevaa kissaa, ja oi että tämä passasi taustalle! Biisi ja nimi on täydessä harmoniassa keskenään.

Loistavan Twin Peaks-henkinen kappale, tykkäsin!

Ensimmäiset mielikuvat johtavat klassisen The Secret of Monkey Island-tietokonepelin pariin, samaa estetiikkaa löytyy myös tuoreemmista tietokonepeleistä. 'Oikeat', kuitenkin selkeän synteettiset midi-instrumentit ovat tänä päivänä jo tietynlainen retroilmiö - mutta nostalgiahan on kaunis asia! Vibrafoni ja harmonian liike C-mollista Ab-molliin luovat onnistuneesti mystisen elokuvamaisen tunnelman. Sävy sinänsä on tuttu, alkaa oikeastaan odottaa että vibrafoni olisikin hieman epävireinen kalimba... Melodia ja harmonia ovat kunnossa, mutta groove on makuuni hieman yksiulotteinen - keskitynkin nyt paljolti siihen. Kvantisoidut rummut ja basso toteuttavat orjallisesti keskenään samaa rytmiä läpi biisin mukaillen myös melodiaa turhan paljon. Rytmistä kontrapunktia ei pääse liiemmin syntymään. Kaikkea ei mielestäni kannattaisi seurata rummuilla, svengaisi paremmin ja kevyemmin ja loisi grooveen syvyyttä. Avattu haikka backbeatillä on jazzahtavassa ympäristössä ristiriitainen viesti, tulee fiilis väärinpäin olevasta kompista, vai liekö sitä tunnetta haettukin.. En mielelläni kuulisi noin paljon iskuja basarilla, vai liekö se tuossa bassosoundissa mukana tuo humahdus. Sävelmässä on kuitenkin paljon itua, ja tunnelma välittyy kyllä.

Tämä on saundeja myöten aika Final Fantasy VII:tä. No mikäs siinä ainahan tässä projektissa on ollut suurien säveltäjänerojen imitoimisesta jonkin verran kyse.

Vaikka saundit ovat taaskin täyttä midiä, niin tällä kertaa se on vaan plussaa juuri siitä syystä, että tunnelma on niiden myötä lähempänä sitä samaa tunnelmaa jonka Nobue Uematsu loi Final Fantasy VII:n.Tuo fingersnap on aika loistava valita tälle tunnelmalle ja bassot toimivat hyvin. Sähköpianokin toimii täydellisesti.

Se mikä tässä on edistyksellistä muihin Banquet Of Illusions kappaleisiin verrattuna on, että tässä on onnistuttu luomaan tunnelma käyttäen vain niitä olennaisempia asioita, eikä ängetty biisiä täyteen kaiken maailman synakuoroja, jousisektioita ja mitälie taustatäytettä.

Kymppi olisi tullut jos biisin nimi olisi ollut jotain tyyliin "The Kid from Sector 7 Slums" tai "Return to Midgar", tai siis että oltaisiin menty ihan nimeä myöten Final Fantasy 7 kunnianosoitukseksi. Nyt kun edes tuossa esittelytekstissä ei ole mitään viittausta Nobue Uematsuun, niin tämä menee enemmän "plagioinnin" kuin kunnianosoituksen puolelle. Siinä ainoa miinus (joka on tosin helppo korjata).

Angelo Badalamenti-tribuuttia odotellessa...

tulee mielee joku crashbandicoot pelimusiikki :D

Kerrassaan menevää jazzmusiikkia, ja Nobuon vaikutusta ei tosiaan voi olla huomaamatta. Tunnelmallinen kappale joka välittää nimensä mukaisen mielikuvan.