Vajonnut enkeli

VAJONNUT ENKELI
(Säv. Sami Luoma, San. Tanja Mäki-Korvela)

Mä kuljen yössä pimeessä niin,
Kuun loistaessa vaivun unelmiin,
Kun pöllö yöhön lentämään lehahtaa,
Palaa muistoni kauas lapsuuden aikojen taa.

Hautakilven ohi synkkänä kävelen,
Sulle rakas ystäväin suon yhden sävelen,
Mä henkiin sut herättäisin jos osaisin,
Sydämeni kaipuu kaikuu kautta aikojen.

Nuo muistot pääni sumentaa,
Katson kauas synkkien pilvien taa,
Odotan sun palaavan, enkeli ystäväin,
Tämä paikka kyyneleet saa vierimään silmistäin.

Yöhön pimeeseen lähetän enkelin vajonneen,
Kauas heitän sydämen hajonneen,
ja katson synkkään tulevaisuuteen,
Taas kun sävelet raikuu, itkuni kauas metsään kaikuu,
Olit ystävä ennen näkemätön,
Olit mulle läheisempi kuin kukaan.

Vihdoin viimein askeleeni haudalles saapuu,
Poskelleni vierähtää surun kyynel viimeinen,
Nousen kanssasi korkealle taivaisiin,
annan mahdoillisuuden uusiin unelmiin.

Tanja on omistanut tämän tekstin Zhaballe.