Mikseri.net

Christopher Franke tunnettaneen parhaiten musisoimisistaan Tangerine Dream -yhtyeen kanssa. Franken junailemat sekvenssripulputukset ja soundit ovat jääneet vääjäämättä elämään kultaisten 70-luvun ja 80-luvun jälkeen. Vuonna 1988 mies erottautui TD:stä ja keskittyi soolotuotantoonsa. Jäljet ovat havaittavissa esimerkiksi juuri kollektiivisella albumilla nimeltä Epic.

Tuntuu hieman oudolta ajatella pitkätukkahippi Frankea TD:n Alpha Centauri -aikoina ja kuulostella samalla miehen 90-luvun soolomatskua, joka tuntuu lähinnä ponnistavan kasariluvun jälkimainingeissa. Vuonna 1999 julkaistu Epic-albumi on seesteinen ja ehyt katsaus Franken 90-luvun tunnelmiin. Äänimaisemat ovat pehmeitä, melko harmittomia jopa, mutta samalla frankemaisen kiehtovasti melodis-harmonisia. Jokin osa Franken mielenlaadusta tuntuu jääneen ikuisesti kasariluvulle, mikä passaa allekirjoittaneelle mainiosti.

Christopher Franke tarjoili albumeillaan The London Concert ja Klemania perin kollaasimaisia ja polveilevia syntsakuvaelmia. Epic-kokoelmakatsauksessa syvennytään pehmeään ja aavistuksellisesti mystiseen Franke-näkymään, joka kuulostaa ehyemmältä kuin miehen soololevyt yhteensä. Epic on viihdyttävää ja hemmottelevaa musiikkia oikeinkin julkeasti. Se on ehyesti hemmottelevaa, pehmeää ja "kirkasotsaista" Frankea parhaimmillaan. Epic on tyylillisesti yhtenäinen katsaus Chris Franken soolotuotannon seesteisemmälle sektorille.

Pehmeätä, tyylikästä ja frankemaista. Liiasta pehmeydestä voisi joku syyttää, mutta rokki rokkina sitten erikseen...