Mikseri.net

Onmyo-zan viides keikka-DVD ja ensimmäinen kahden levyn sellainen. Tästähän on olemassa myös limited edition mutta tässä siis se tavallinen.
Keikka on tallennettu Tokion Nakano Sun Plaza-nimisessä paikassa 25.helmikuuta 2006.
Keikka alkaa Garyo Tensei-levyn kappaleella Kami no Furumeki. Kappale on oivasti valittu ja vähän Whitesnakelta kuulostavalla pääriffillään tempaa yleisön mukaansa.
Kappaleen jälkeen Matatabi ja Kuroneko selittävät luoden länkkärin silmään hieman omituisen tunnelman. Sitten Neko esittelee keikka-kosketinsoittajan Masahiro Aben.
Abe-san pääseekin heti ulistamaan Rolandiaan kun ilmoille lävähtää Kouga Ninpocho samalta levyltä. Koskettimia käytetään yhtyeen materiaalissa kuitenkin varsin säästeliäästi, mikä onkin ihan tyylitajuinen ratkaisu kahden kitaristin täyttäessä tilan suurelta osin kuitenkin.
Seuraavaksi tulee Nemuri edelliseltä Mugen Hoyo-albumilta, ja rokkaa mallikkaasti niinkuin pitääkin.
Yhteen putkeen jatketaan ainoastaan sinkkuna ilmestyneen Mezamen tahtiin. Toran rumputyöskentely on vaikuttavaa.
Tämän jälkeen on taas selityksen vuoro. Kuroneko selittää, Maneki selittää.
Sitten Kuroneko esittelee seuraavan biisin: Ayako. Hyakki Ryohranilta löytyvässä kappaleessa Kuroneko antautuu puhepätkiin eläytyen. Tämä on niitä kappaleita joita ei oikein muista nimeltä mutta joka tarttuu kuin tauti.
Seuraavaksi Hyaku no Oni ga Yoru wo Yoku ensilevyltään Kikoku Tensho. Kappale on niitä erikoisempia kaikkine kerroksineen ja väliosineen.
Seuraa selitystä Kuronekon ja Karukanin johdolla. Sitten Matatabi selittää jotain silmät kiinni kuten aina.
Ouka no Kotowari -jälleen Hyakki Ryohranilta- jatkaa musiikillista antia Karukanin kitaran kärsiessä epävireydestä.
Seuraavaksi Yoka Ninpocho levyltä Hoyoku Rindou. Kappaleessa Maneki rämpyttää Gibsonillaan ainoastaan puhtaita sointuja, Karukanin hoitaessa Ibanezillaan särösoundit.
Sitten klassikko Tsuki ni Murakumo, Hana ni Kaze. Koujin Rasetsulta löytyvä kappale alkaa hieman epävireisesti Karukanin RG121:n ollessa edelleen syypää. Muuten kappale rullaa hienosti. Lopussa kitaristit soittavat Marshall-seiniensä päällä (neljä kertaa neljä 4x12).
Sitten taas selitystä Kuronekon ja Toran toimesta. Tora on hauska mies. Selvästi hauska, vaikken mitään ymmärräkään.
Saman levyn antia jatketaan järjestyksessä kaksoiskappaleella Kumikyoku Kurotsuka. Ensimmäinen osa on nimeltään Adachigahara. Akustiset kitarat, koskettimet ja kulkuset säestävät Kuronekon pehmeää ääntä tässä balladissa. Lavalla nähdään oikeaa tulta ja keskellä biisiä on taas yksi sekopäinen puhepätkä, jossa Kuroneko eläytyy antaumuksella.
Toinen osa Kikoku Shuushuu rokkaa hevimmin ja Karukankin on virittänyt kitaransa. Väliosassa Kuroneko tanssii hulluna ympäri lavaa ja jatkaa näyttelemistä siinä missä länsimainen laulaja olisi mennyt sooloilun ajaksi takahuoneeseen kaljalle.
On Matatabin vuoro selittää. Silmät kiinni tietysti. Tällä välin Kuroneko käy vaihtamassa uudet kledjut puna-kultaisiin, yhtyeen jätkien tyytyessä samoihin platinan valkoisiin.
Seuraava kappale vie katsojan taas tuolloin uusimman Garyo Tensei-levyn tunnelmiin. Mizuchi no Miko on perinteisempi hevibiisi, jossa Kuroneko avaa vähän enemmän äänijänteitään. Tyttö on selvästi säästellyt alussa vähän.
Seuraa selitystä. Taas Kuroneko kiusaa Toraa, joka hauskuuttaa taas yleisöä.
Samalla kaavalla kuin Kurotsukan kohdalla seuraa moniosainen teos sitä edeltävää kappaletta. Tällä kertaa kolmiosainen Kumikyoku Yoshitsune.
Ensimmäinen osa Akki Hougan rokkaa jälleen hyvin.
Toinen osa Muma Enjou sisältää vähän puhepätkää ja vaihtelee rankan ja rauhallisen välillä. Kappaleen lopussa koko bändin ja taustakankaan päälle heijastetaan liekkivideota, joka näyttää eri hienolta.
Kolmas osa Raise Kaikou on tunnelmallinen ja rauhallinen kappale,jossa Kuroneko laulaa kauniisti. Jälleen bändin taustalle heijastetaan tunnelmaan sopivaa kuvaa pilvistä.
Taas on lyhyen selityksen vuoro.
Kasha no Wadachi miniltä Fuuin Kairan rokkaa taas hevimmin ja piristää tunnelmaa huomattavasti.
Sitten kuullaan Shiki wo Karumono kakkoslevyltä Hyakki Ryohran. Kappaleen alussa on hassu kabukimainen laulupätkä, jonka jälkeen huomataan Kuronekon taas pidätelleen aiemmin, kun mimmi rääkäisee vertahyytävästi. Kappale päättyy taas kabuki-tunnelmiin Matatabin ja Manekin huolehtiessa lauluista.
Tämän jälkeen ilmoille kajahtaa yhtyeen kolmannen live-DVD:n nimikappale Wagashikabane wo Koeteyuke, jota ei muuten kuulla kyseisellä DVD:llä. Kappaleen lopussa yleisö seuraa Kuronekon esimerkkiä ja vetäisee viuhkat esiin. Niitä sitten heilutellaan kappaleen loppuun asti.
Seuraa plektran viskelyä ja muuta. Luulisi että keikka on ohi, kun on jo kuultu ultimaattinen yleisönlaulatuskappalekin jo.
Mutta ei. Toinen levy on vielä. Alussa joku yleisössä laulaa happy birthdayta.
Intron Homura no Tori aikana bändi kipuaa lauteille ja aloittaa sitten kappaleen Hoyoku Tenshou, molemmat levyltä Hoyoku Rindou. Puvut ovat vaihtuneet,tällä kertaa tosin vain yhtyeen jätkillä kukin omaan väriinsä, Kuronekon pitäytyessä sinänsä näyttävässä kulta-punaisessa.
Seuraavana kuullaan Hoyoku Tenshou-singlellä ollut kappale Aogiri no Oka. Tämä rauhallisempi kappale rullaa hyvin.
Seuraa lyhyehkö selitys ja sitten aika helmi kappale Manji. Tämä aiemmin vain Kouga Ninpocho-sinkulla julkaistu kappale sisältää harvinaisen hienot tilusoolot.
Vuorossa bändin esittely, lisää plektrojen heittelyä ja yleistä häröilyä ja lavalta poistuminen.
Seuraa encore.
Pukujen yläosat ovat takahuoneessa vaihtuneet bändin logolla varustettuihin T-paitoihin.
Akuroo repii tärykalvoja ollen yksi yhtyeen rankimmista kappaleista ikinä. Matatabi hassuttelee bassonsa vibrakammella. Jännä juttu muuten, että yhtyeessä vain basistilla on sellainen. Kuroneko laulaa japanilaisen melodian, joka jää väkisin päähän soimaan.
Seuraa taas Matatabin hölötystä ja yleisön huudatusta. Yleisöön lentää lisää plektroja, rumpukapuloita, sekä -kalvoja. Bändi käy taas lavan takana. Mutta ei se vielä ole ohi.
Viimeinen kappale alkaa yleisön huudatuksella. Gainagateya on yhtyeen toiselta albumilta Hyakki Ryohran. Kitarasoolojen jälkeen Matatabi selittää taas aika pitkästi. Seuraa lisää yleisön huudatusta kaikkien jäsenten toimesta. Sitten kappale jatkuu loppuakseen pian. Matatabi selittää vielä lopuksi kaikenlaista ilmeisesti yhtyeen tulevaisuuden suunnitelmista.
On lopputekstien aika.
Levyllä ei ole mitään bonuksia tai muuta takahuonehäröilyä. Levy on aluekooditon, kuten musiikkilevyissä usein, ja NTSC, kuten Japanissa on tapana.
Kuvan laadussa ei ole moitittavaa, kuin ei äänessäkään. Yhtye on hyvässä vedossa ja esiintyminen ammattimaista. Ohjaus on ihan onnistunutta, joskin joskus leikkaukset ovat omaan makuuni hieman nopeita ja musiikkivideomaisia, mutteivät ihan älyttömiä kuitenkaan. Yleisössä on jopa muutama kimonoon pukeutunut henkilö suurimman osan ollessa kuitenkin arkivaatteissa.
Yhtyeen paras DVD biisivalikoimansa ja esiintymisen puolesta. Lässytystä voi olla moneen makuun liikaa, mutta jos ymmärtää japania, siitäkin voi saada jotain irti. Hus opiskelemaan siitä!