Mikseri.net

Hyakki Ryohran on yhtyeen kakkoslevy vuodelta 2000.
Levy lähtee käyntiin kappaleella Shiki wo Karu Mono, joka takoo kovaa ja korkealta. Jälleen japanilaista vaikutetta sotketaan hevimeteliin maukkaasti. Laulussa Kuroneko.
Keskitempoinen Oka no Kotowari sisältää laulajien vuorottelua. Matatabin tenorikosenytsittenon on mukavassa kontrastissa Kuronekon korkeaan falsettileijuntaan. Kappale on yhtyeen ensimmäinen sinkkulohkaisu.
Nurikabe doomailee hiukan blacksabbathmaiseen tapaan ja jatsailee flirttaillen riitasoitujen kanssa. Laulajat vuorottelevat.
Tenkyoin Kuruito Kuruwa on vauhdikkaampi ja polveilevampi biisi. Kitarasoolossa on tappingia. Tämä menee paikoin vähän erikoisuudentavoitteluksi kaikkine väliosineen. Long live Progeilu!
Yatagarasu veivaa hitaammin mutta yhtä kaikki svengaavasti. Monesta yhtyeen kappaleesta tulee mieleen jokin ennestään tuttu kappale jota ei saa päähän, ja tästä laulumelodiasta varmaan kaikkein eniten. Mutta jostain syystä (ehkä japanin kieli, ehkä sovitus) se ei häiritse kovin paljon.
Yagamu Tsuki on rauhallisempi, alussa miltei rautalankainen hieno voimaballadi Kuronekon laululla.
Teitoma Kaitan progeilee aluksi ja sitten puhkeaa säkeistö-örinään, jonka suorittaa myöhemmin perinteeksi muodostuen kitaristi Maneki. Lauluun yhtyvät Kuroneko (esikertsi) ja basisti Matatabi (kertsi).
Sitten on vuoro tämä levyn Ninjabiisin: Kegai Ninpocho rokkaa perinteisemmin ja kovin melodisesti.
Ayako on levyn pisin biisi (9:19). Yksi yhtyeen livestandardeista on jälleen voimaballadihtava keskitempoinen eepos. Laulussa Kuroneko.
Levyn päättää reipas Gainagateya, joka on yhtyeen ehdottomia livesuosikkeja eikä vähiten alun yleisönhuudatuskohdan ansiosta. Sävellykseltään biisi on kujeilevampi ja iloisempi kuin muut levyn kappaleet ennustellen seuraavien levyjen perinteeksi muodostunutta "hyvän mielen kappaleen" sijoittamista levyn loppuun.
Kaikkiaan levyllä on monta iskevämmänpuoleista biisiä ja selvästi huomaa kuinka tällä levyllä on ihan yritetty löytää uusia tuulia ja vaihtelua kappaleisiin. Liiasta häröilystä ei kuitenkaan voi yhtyettä syyttää. Kappaleet ovat moneen muuhun bändiin nähden varsin tasavahvoja eikä turhia biisejä ole. Tämä saattaa johtua siitä että biisit ovat pääasiassa basistilaulaja Matatabin käsialaa. Kitarasooloissa ehkä hieman vielä hapuilua mutta selvä parannus ensilevyyn nähden.