Historia:
Seppo "Spudi" Jussila (bs.) ja Juha-Pekka "J-P" Nuorimaa (dr.) perustivat Hoe-Joen 1994.
1994-2001 bändissä vaihtuivat kitaristit tiuhaan tahtiin, laulusta vastasi Johan Mångård. Tyyli oli lähinnä 70-luvun rock.
Garyn tullessa mukaan vuonna 2001, bändissä soittivat:
Gary Saukko-laulu
J-P - rummut
Spudi - basso
Tapani Mattila - koskettimet
Peter Lindberg - kitara
Tällä kokoonpanolla tehtiin kymmeniä keikkoja, kunnes Max Pekkala (kitara) korvasi Tapan (koskettimet) ja tyyli alkoi muuttua enemmän hard rockin ja southern rockin suuntaan. Pian tämän jälkeen bändin basistikin vaihtui ja Spudin korvasi Jari Särkkä. Tällä kokoonpanolla keikkaltiin aktiivisesti 2006-2008. 2008 Max päätti kuitenkin lähteä bändistä ja tilalle tuli jälleen kosketinsoittaja, Pertti Pokki, eli oltiin taas uudessa tilanteessa ja myös tyyli muuttui hiukan, tälläkin kokoonpanolla tehtiin muutamia keikkoja, kunnes 2009 Pokki lähti bändistä. Hoe-Joe jatkoi jonkin aikaa vielä nelimiehisenä (Gary, J-P, Peter, Jari). Lopulta kuitenkiin vuonna 2010 bändin toiminta läheni loppuaan pikkuhiljaa, Peterin motivaatio oli kateissa ja Jarikin soittointo oli hiipumaan päin..
Näinpä Gary ja J-P päättivät perustaa uuden bändin Hoe-Joen raunioille.
Tyyli muuttui enemmän hard- ja heavyrockin suuntaan (Thin Lizzy, Whitesnake jne.) ja bändin nimeksi tuli:
TIN LIZARD:
Kokoonpano:
Kari "Gary" Saukko - voc.
Seppo Salmi - bs.
Juha-Pekka "J-P" Nuorimaa - dr.
Jussi Enkovaara - gt.
Aleksi Ahokas - gt.
Reko Lehtilä - kb.
Nyttenmin Tin Lizard on keskittynyt pelkästään Thin Lizzy yhtyeen musiikkiin:
Kotisivu: https://www.facebook.com/tinlizardband
Jäsenet:
Kari Saukko - laulu, Peter Lindberg - kitara, Jari Särkkä - basso, J-P Nuorimaa - rummut ja taustalaulu. (Pertti Pokki - koskettimet)
Tässä melko perinteinen rock-kappale. Biisi sisältää mm. bassosoolon : )
Copyright-huomautus: Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön. Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.