Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Teuvorock 2012

Esiintymässä

Whitelines

Aika ja paikka

Ravintola Ohrantähkä, Korpilahti

Saturday 21.01.2012 klo 21.00

Hinta: 6 €

Ikäraja: 18 vuotta

Lisätiedot

Jokavuotinen musiikkitapahtuma Teuvorock tulee myös tänä vuonna. Lauantaina 21.1.2012 Ravintola Ohrantähkän lavalle hyppäävät tämän vuoden musiikkikattauksesta vastaamaan Eva & Manu, Whitelines sekä Elektrik Noise Ensemble.

Eva ja Manu ovat Helsinki-Pariisi-akselilta ponnistava duo, joka luonnehtii musiikkinsa sekoittavan akustisesti poppia, folkia ja alternativea. Eva & Manu työstää parhaillaan debyyttialbumiaan ja soi siinä sivussa muunmuassa televisiossa. Whitelines on alunperin Varkaudesta, mutta sittemmin Jyväskyläläistynyt viisihenkinen rockbändi, joka pääsi vuonna 2010 valtakunnallisen Ääni ja Vimma -bändikilpailun finaaliin. Elektrik Noise Ensemble on alunperin Tampereelta ponnistava kolmen miehen yhtye. Bändi kuvailee itseään energiseksi rockbändiksi, josta ei puutu raffia räiskintää eikä kaunista kuiskailua. Trio julkaisee ensimmäisen kokopitkän albuminsa vain päivää ennen Teuvorock-iltaa!

Lisääjä: Hirbelo

Osallistujat

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään