Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

ABBA The Show - The Ultimate Tribute to ABBA @ Oulun Juhlaviikot

Esiintymässä

Waterloo
Ulf Andersson

Aika ja paikka

Club Teatria, Oulu

Saturday 20.08.2011 klo 20:00

Hinta: 35/40 €

Ikäraja: 18 vuotta

Lisätiedot

ABBA THE SHOW - Kaikkien aikojen tribuutti tanssittaa Club Teatrialla elokuussa. Ympäri maailmaa kiertäneessä ja valtavan suosion saaneessa showssa Abban tarinan kertoo Waterloo-yhtye, joka laulaa kuin Abba ja muistuttaa heitä viimeistä piirtoa myöten. Yleisö saa kokea yhtyeen uran vaiheet kaikessa loistossaan: show käynnistyy nelikon ensikohtaamisella 60-luvun lopulla, ja parin tunnin aikana koetaan heidän suosionsa kasvu vuosi vuodelta.

Tämä tribuutti on ABBA:n jäsenten Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin hyväksymä, ja siinä on myös mukana ABBA:n alkuperäinen taustasoittaja, saksofonisti Ulf Andersson. Arvostelijoiden ylistämä ja yleisön lumonnut show kokoaa yhtyeen parhaat hitit loisteliaaksi musiikkipaketiksi, ja illan aikana tanssitaan Mamma Mian, SOSin, Waterloon ja Dancing Queenin kaltaisten klassikoiden tahdissa.

Lisääjä: Oulun Juhlaviikot

Osallistujat

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kuvat

Lisää kuva tai video