Kirjoittaja
|
Pojasta polvi...
|
A.D.I.D.A.S.
|
#1 kirjoitettu 19.02.2004 02:38
Joo... Pulpahtipahan tossa vaan mieleen, että
Kuinka moni on ns. ihan itse alottanu musiikin tekemise tai soittamise tmv. ja
kuinka monella on sellaset vanhemmat jotka on jotenki musiikin kanssa tekemisissä muutenki ku kuuntelemalla...?
Itse voin vastata että oon melkeen kaiken ite kekannu, faija on soittanu pianoo omaks ilokseen niin kauan ku muistan ja siten varmaa tutustuin musiikkiin/soittamiseen ekan kerran mut kukaan ei oo ainakaan koskaan patistanu mua minkään soittimen pariin tai pistäny tunneille...
okei.. Nyt sun vuoro
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
[ sam ]
|
#2 kirjoitettu 19.02.2004 03:32
Isäpappa kitaraa soitteli eräässä bändissä hippiaikoinaan, näin olen saanut selville valokuvista, kertomuksista ja yleisestä kitaransoittotaidosta. Tosin koskaan hänen ei ole tarvinnut meikäläistä patistella musiikin ääreen; ihan itse olen musiikilliset juureni kasvattanut 80-luvun alun tietokonepeleistä, Kraftwerkistä ja The Prodigystä. Mielenkiintoisaa kuitenkin on se, että ensimmäinen soittimeni oli kuin olikin kitara, mutta koska mokomaa en millään oppinut soittamaan näillä pallosormillani, siirryin suosiolla konemusiikin pariin.
Eli viehtymys musiikkiin on kyllä geeneissä, mutta suuntaukset ovat syntyneet ihan omin voimin.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Twight
3600 viestiä
|
#3 kirjoitettu 19.02.2004 06:07
Perhe on kyllä musikaalista, ainakin isän puolella. Valitettavasti katkaisin ketjun
Isän puolella kaikki osaa soittaa haitaria. Tirri-kissakin. Lisäksi huuliharppu ja piano kuului aikanaan korvaan isällä ollessani. Kerran isä otti haitarin ja sanoi: "Miten päin tätä pidetään?". Minä kysyin, että "Onko vuosien varrella taidot ruostunu?". No sittenkös nousi väkisinkin suupielet ylöspäin kun alkoi jotain polkkaa tulemaan niin hienosti että! Voi helkkari, kun oppisin itsekin tuon haitarin soittamisen jalon taidon. Se vaatii varmaankin sen, että edes näkisin joskus haitarin, sitä kun olen vain katsellut..
Joops, ja kitaraakin soittavat isä sekä isän veli. Sedällä on otekädestä kaksi sormea katki, kun pisti ne kerran sirkkeliin. Silti soi kitara niin perhanan hyvin, molemmilla. Kerran näin heidän soittavan sahaa, se oli hienoa.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
axismundi
96 viestiä
|
#4 kirjoitettu 19.02.2004 09:29
Mulla isän suku on tosi musikaalista. Isänäiti lauloi joskus 11(!) sisaruksensa kanssa moniäänisesti kuulemma. Soittaa se vieläkin huuliharppua ja laulaa. Isä taas on soittanut joskus viulua ja kitaraa ja ennen kaikkea kuunnellut järjettömän paljon musiikkia. Siitä varmaan on minunkin musiikkikiinnostukseni lähtenyt liikenteeseen. Oman musikaalisuuteni "löysin" ala-asteen 5. luokalla, jolloin puutyötunneilla en saanut ainuttakaan työtä valmiiksi, koska soittelin parilla puukapulalla ruuvilaatikoita. Tämän seurauksena opettaja lähetti rumpusettiesitteen kääntöpuolella huomautuksen kotiin, että "ostakaa pojallenne rummut, että se saa puutyötunneilla jotain aikaiseksikin".
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
A.D.I.D.A.S.
|
#5 kirjoitettu 19.02.2004 10:53
nää on just siistei tarinoita... pistäkää lisää.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dip flirt
1608 viestiä
|
#6 kirjoitettu 19.02.2004 13:31
Äidin puolelta suku on kait jotain pelimannisukua. Vanhemmat tosin eivät kummatkaan kannustaneet mihinkään soittoharrastukseen ja sen vuoksi sitä niin innokkaasti olen harrastanutkin nämä vuodet.
Muistan vielä elävästi kuinka teini-iässä kitaranrämpyttelyni sai äidilleni aikaan harmaita hiuksia. Syntikan naputtelu öisin (kuulokkeet päässä) jopa häiritsi vanhempiani. "Kauhea napsutus kuuluu ko sie hakkaat sitä syntikkaa" -äiti.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Bloodycut
578 viestiä
|
#7 kirjoitettu 19.02.2004 14:25
Pappa soitteli nuorempana huuliharppua tai kuten hää sannoo turpahöylää. Isä on soittanu kitaraa ja hänen veljensä myös.
Isä opetti mua aikoinaan koskettimien soittoon, mut absoluuttisella nuottikorvalla opettelin sit ite soittaaan. Soitan ilman nuotteja kun en osaa niitä. Tietsikkamusaan en oo opetellu mitään erikoista mut aikoinaan tuli luettua The United Trackersien paketti.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dip flirt
1608 viestiä
|
#8 kirjoitettu 20.02.2004 09:39
Bloodycut kirjoitti:
mut absoluuttisella nuottikorvalla opettelin sit ite soittaaan...
Mikä on absoluuttinen nuottikorva?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Veneficus
Aeon Antenna
1772 viestiä Ylläpitäjä
|
#9 kirjoitettu 20.02.2004 10:35
Joskus pentuna näin televisiossa rokkistaroja ja päätin haluta kitaran. Äitini vain oli sitä mieltä että sellaista ei osteta, kun "et sinä sitä kuitenkaan opi soittamaan, et ole lainkaan musikaalinen". Lopulta enoni lahjoitti minulle suvun miesten keskuudessa jo pienen iäisyyden kiertäneen Landolan. Sillä alkoi opettelu, myöhemmin sain kuin sainkin sen sähkökitaran. Ja koneelle tracker-softan. Ja elämä olikin jo pilalla. Kuten varmasti nykytilanteesta näkyy.
Ja kyllä, äitini oli väärässä, minä osaan soittaa sitä kitaraa.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
JaDubb
Tutkalla 1965 viestiä
|
#10 kirjoitettu 21.02.2004 14:06
Äiti tykkää laulella ja soitella nokkahuilua, mutta ihan vain omaksi ilokseen. Muut perheenjäsenet eivät ole sitten niinkään musikaalisia pikkuveljeä lukuunottamatta.
Eli ihan itse olen musiikkia alkanut vääntää.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Dj Senheis
922 viestiä
|
#11 kirjoitettu 21.02.2004 22:35
dip flirt kirjoitti:
Bloodycut kirjoitti:
mut absoluuttisella nuottikorvalla opettelin sit ite soittaaan...
Mikä on absoluuttinen nuottikorva?
Esim Mozartilla oli absoluuttinen nuottikorva. Mozart pystyi kuulemaan, jos vaikka viulun viritys oli 1/4 osa sävelaskelta ylhäällä, tai alhaalla, ja jos joku soitti jonkun sävelen pianosta, hän pystyi heti sanomaan, mikä sävel se oli.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Fakap
Trancevastaava 4849 viestiä Luottokäyttäjä
|
#12 kirjoitettu 22.02.2004 03:11
Faija ja vaari ovat aika musikaalisia. Vaari on hakannut rumpuja ja faija nyt on kiinnostunut vähän jokaisesta pelistä mistä lähtee ääntä. Mun musiikkiura lähti sellon sahaamisesta joskus 15 vuotta sitten. Elämän aikana on tullut vastaan kaikenlaista, mikä vei syvemmälle musiikin maailmaan. On tää vaan hieno harrastus.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
jakeriver
1572 viestiä
|
#13 kirjoitettu 22.02.2004 09:42
Meidän perheestä tämä musiikki harrastus tässä suvussa on vasta alkanut... Isä opetteli soittamaan kaikenlaisia soittimia itsekseen nuorempana (bändisoittimet, piano...). Äiti soitteli poikkihuilua joskus aikanaan ja lauloi muutamissa bändeissä... Itse tuohon kysymykseen on hieman vaikea vastata. Olen soittanut musiikkiopistossa 12 vuotta... Ensin pianoa ja sittemmin huilua. Itse olen kyllä opiskellut kitaran, basson ja rummut eli bändisoittimet. Mutta tuskin noiden opiskelusta olisi tullut mitään - tuskin olisi kiinnostanut - ilman äidin ja isän innostusta ja heidän kertomiaan juttuja.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Dj Senheis
922 viestiä
|
#14 kirjoitettu 22.02.2004 10:43
No mulla kumpikin pappa soitti/soittaa haittaria. Sitten Mummu tykkää laulamisesta. Toinen pappa kylläkin kuollut. Jäipä siltä itelle kumminkin 2 isoa, ja 1 pieni haitari Pitää kattoo, jos alkaisi soittamaan. Voisi tulla uusi musa genre: Haitari rap!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dip flirt
1608 viestiä
|
#15 kirjoitettu 23.02.2004 09:50
Dj Senheis kirjoitti:
Esim Mozartilla oli absoluuttinen nuottikorva. Mozart pystyi kuulemaan, jos vaikka viulun viritys oli 1/4 osa sävelaskelta ylhäällä, tai alhaalla, ja jos joku soitti jonkun sävelen pianosta, hän pystyi heti sanomaan, mikä sävel se oli.
Eikö se olekaan absoluuttinen sävelkorva?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Calmination
|
#16 kirjoitettu 23.02.2004 11:39
dip flirt kirjoitti:
Dj Senheis kirjoitti:
Esim Mozartilla oli absoluuttinen nuottikorva. Mozart pystyi kuulemaan, jos vaikka viulun viritys oli 1/4 osa sävelaskelta ylhäällä, tai alhaalla, ja jos joku soitti jonkun sävelen pianosta, hän pystyi heti sanomaan, mikä sävel se oli.
Eikö se olekaan absoluuttinen sävelkorva?
Saamarin saivartelija...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
VA
|
#17 kirjoitettu 23.02.2004 12:10
Calmination kirjoitti:
dip flirt kirjoitti:
Eikö se olekaan absoluuttinen sävelkorva?
Saamarin saivartelija...
Hm, osui minunkin huomiooni että dip otti suhteellisen turhaan esille tämän pienen muotoseikan, mutta toisaalta käsitteet nuotti ja sävel sekoitetaan turhankin usein, joten vaikka niiden erolla tässä olekaan oikeastaan väliä muuten kuin oikeaoppisen muodon kannalta, on ehkä kuitenkin hyvä että tuo tuotiin esille. Olisi huomautuksen voinut ehkä ystävällisemminkin esittää, kuten myös siihen kohdistuvan "kritiikin", mutta samapa tuo loppujen lopuksi on. Joku onnistuu aina ottamaan herneen nenään asiasta kuin asiasta kuitenkin.
Omat vanhempani ovat molemmat muusikoita, kuten suurin osa suvustani. He ovat vastuussa pianonsoittoni aloittamisesta ja näin ollen todennäköisesti lähes kaikesta muustakin musiikkiin liittyvästä jota harrastelen, josta olenkin heille äärimmäisen kiitollinen. He ovat erinomainen lähde klassiseen musiikkiin tutustuessa ja uskoisin että musiikkimakuni suhteellinen laajuus on myös kovin laajalti heidän ansiotaan. Kiitos teille, iskä ja äippä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|