|

Eetu ja mauttomat Tytöt
31 viestiä
|
#2 kirjoitettu 15.03.2026 20:17 Muok:15.03.2026 20:40
10p Redler & Co. - Two Minds
Jos sanaan luotto voi luottaa, voin luottaa tähän kappaleeseen. Tämä osasi herättää minussa jotain sitä ankeaa 2000-luvun hidasta rokkia, jota soi yleensä sen ajan teinielokuvissa. Pidän tästä kappaleesta niin omalla ajallani kuin kilpailun voittajanakin. Vaikka tunnistin rumpukonesaundit, ei se haitannut, kun hieno kitarariffi soi alusta asti. Toivon, että yhteistyönne jatkuu, koska rakastan tällaisia The Cure, Paramore, The Smiths ja Slowdive tyyppisiä lauluja.
8p Ei tukea - Sähkötuoli
Kun muutin Kaustiselle, se kuulosti tältä. Tai pikemminkin on alkanut kuulostaa tältä. Sanoituksen puolella siis. Sydämeni sytyttää, jos kuulen mitään mikä edes muistuttaa minua jollain tavalla esimerkiksi Absoluuttisesta Nollapisteestä tai sellaisesta Texasin laitumilla laulavista farkku-ukoista kiikkutuoleillaan. Soitanta on hienoa ja hiottua. Ehkä jotain J. Karjalaista kuulen tässä joka kerta vain enemmän ja enemmän. Sanat ovat luokkaa "museoon, ettei suomen kieli katoa".
6p Ric Bay - Zoomeri
Olen otettu, näin zoomerina ja nuorena kundina. Etenkin, kun tekstissä mainittiin nuuskat. En edes suuttunut vaan olin iloinen. Joku sanoikin, että tästä tulee Iron Maiden mieleen, joka on myös lähellä sydäntäni. Tässä on minulle iso inspiraatio, kun kyse on säveltämisestä ja hassuttelusta. Jos Juice ja YUP olisivat tehneet yhdessä jotain, tämän toivoisin silloin kuulevan. Tällaista musiikkia tulisi arvostaa ja niin myös tulenkin.
5p Presidenttikuningas - Äijä
Jouduin tulla takaisin ketjuun, että annoinko koskaan tälle kappaleelle sitä viittä pistettä. Unohdin, koska jätin tämän kappaleen soimaan taustalle kirjottaessa muita arvosteluita. JUST NÄIN! Ei voi olla punkkareita koskaan liikaa ja jos sanoma sanottaa, niin sanotuksi se sanotaan. Uskallan väittää tätä ehkä lemppari punkkikappaleeksi tältä vuodelta. Soitanta on jytää ja rouheus ja rapeus tekee ruoastakin hyvää, miksei myös musiikistakin.
4p Jeremy Antman - Squirrel Speedway
Olen nörtti. Niin on koko lähisukunikin. Kuulin jo pienenä isäni Commodore ja Amiga ProTracker teoksia, josta ehkä kaikki Saw Wave -ihailuni on tullut. Jos mietin chippimusaa en voi olla ajattelematta vain niitä rajoituksia joita on ollut esimerkiksi ProTrackereissä. Neljä raitaa, jotka pitää käyttää harkitusti sämpleineen. Tässä on se energia, ettei tehdä liikaa eikä liian vähän vaan just eikä melkein.
3p Brahenkatu - Pataässä
Kappale osaa olla todella hyvä, mutta en voi olla kommentoimatta tästä oudosta synavalinnasta. Sävellyksenä tämä toimii ja ymmärrän ajatuksenkulun sanoissa. Aina on hiomisen varaa, olisi kappale hittilistan ykkönen tai jonkun noviisin ensimmäinen kappale koskaan.
2p Almost Famous - Falling
Kiitokset sille, joka mainitsi Phil Collinssin. Nyt en voi olla kuulematta, että Phili se tässä lauleskelisi. Uskomattoman sympaattinen kappale. Miksaus voisi olla hitusen parempaa, mutta kun kuulokkeilla kuuntelee, en osaisi sanoa tätä lausetta. Kelpo musaa! Osasin nyt jopa arvostaa hidasta tempoa, vaikken usein niin tekisikään.
1p Ville Vituton - KONTROLLAATIO
Muistan omat aikani, kun koitin tehdä punkkia, mutta leimasinkin itseni vain iskelmätähdeksi. Tämä kappale toi sen takaisin mieleen, koska koskaan ei voi olla liikaa punkkareita tässä maailmassa. Soittoraitojen prosessointia tämä vaatisi. Livenä voisin olla jopa eturivissä. Tykkään sanojen simppeliydestä.
Erikoismaininnat
W3LCCU - Rakkauslaulu
Tämä kappale jäi soimaan päähän oudolla tapaa. Ehkä se jokin sympaattisuus ja laulun ujous on niin ymmärrettävää, että pidän siitä. Osaisimpa soittaa tällä lailla kitaraa.
XBuRned - Sexual Awakening
Elän ajassa, jossa omistan valtavaa kapinaa tekoälyä kohtaan, koska joka kerta ajattelen Rokon Basiliskia. Tämän kappaleen jälkeen toivoisin, että voisi olla vain tekoäly, joka tekisi tällaista Turmion Kätilöt -tyylistä musiikkia. Voisin kuulla tällaista soittolistallani, mutten tahdo osallistua tekoälyyn. Jätin pisteet pois. Hienoa kitarointia!
PS.
Täytynee vielä muokata tätä viestiä. Jos en kommentoinut kappalettasi, olen pahoillani. Olette kyllä mielessäni ja kuuntelin kappaleenne ajatuksen kanssa. Ette ole muita huonompia, millään tasolla, koska musiikki on taidetta ja taiteet ovat ihmiskunnan ydin. En myöskään keksinyt tarpeeksi nokkelia ja oivaltavia kommentoinnin aiheita , olette silti muusikoita silmissäni ja jokaisessa on omalaatuisia piirteitä.
Eetu ja mauttomat Tytöt muokkasi viestiä 20:19 15.03.2026
Eetu ja mauttomat Tytöt muokkasi viestiä 20:36 15.03.2026
|
|

Begemot
363 viestiä
|
#5 kirjoitettu 16.03.2026 17:55 Muok:16.03.2026 17:55
Kisassa oli mielestäni määrään suhteutettuna korkea laatu. Aivan täysiosumia ei tullut yhtään vastaan - toki mestarit toimittavat niitä omissa sfääreissään - mutta vaivatta löytyi seuraavat pisteet:
10 p: Kamukirje: Eläintarha, tarhablues. Artisti ollut kisoissa aiemminkin. Tässä yllätti käytetty lyriikkametodi. Vielä kun olisi ollut runokorvaa jakaa säkeet kokonaisuudeksi. Sävellyskin jees.
8p: Presidenttikuningas: Äijä. Hieman ensikertalaisen lisää, mutta eikö me kaikki pidetä punkin ideasta, kapinahengestä ja räyhäkkäästä menosta. Eihän näitä sävelletä tai sanoiteta sulkakynä kädessä, mutta ehkä tässä punkin idea ohitti itse kappaleen
6p: Jeremy Antman: Squirrel Speedway. Kaksi syytä: 1) Olen omistanut Amiga500:sen 2) En halua vaikuttanut pelkästään kitaramusiikkiänkyrältä, joten äänestän tätä konebiisiä, jossa on melodiaa ja oikein hyvä meno muutenkin
5p: Almoust Famous: Falling. Tämä projekti tekee monipuolisia luomubiisejä. Hienoa, että joku minua rohkeampi mainitsi Phil Collinsin. En ole suomienkun fani, mutta tämän tyylinen sovittaminen kyllä maistuu
4p: Redler & Co. : Two Minds: Tykkäsin sävelestä kovistakin ja lauluraita toi merkittävää kilpailuetua.
3p: Ei tukea: Sähkötuoli. Mestari toimitaa. Olipa hieno äänitys. Kun aloittelin omaa kappaletta, niin takaraivoissa oli ajatus, että tulisi kisa teemalla "keski-ikäinen musiikintekijä". Tässähän on muutama kappale mukana, josta saisi oman kyseisen alasarjan.
2p. Rick Bay: Zoomeri. Mestari toimittaa ja pelaa ihan omassa sarjassaan, huh huh.
1p. Trolling Cocks: Devil´s. Tässä oli kisan parhaimpia tunnelmia.
|