Mikseri.net

#2 kirjoitettu 19.06.2013 18:25

loistavaa. Yritänkin käyttää spotifyä kun xp lopettaa nikottelun

#3 kirjoitettu 20.06.2013 12:48

Kieltämättä osoittautui melkoiseksi aarreaitaksi.

Spotifyssä on nyt muuten Pink Floydinkin tuotanto vihdoinviimein kuunneltavissa, ovat päässeet sopimukseen fanien vaatimuksesta.

#4 kirjoitettu 23.06.2013 04:29

Fetito kirjoitti:
Höh, tuolla ei ollu Minin "Kuuma Kesä" -biisiä


Sen kustantaja onkin Mtv, johtuisikohan siitä.

#5 kirjoitettu 23.06.2013 18:51

naisten lentopallo kirjoitti:
90-luku oli tosiaan paskempi kuin osasin kuvitellakaan.


Eri vuosikymmenillä on omat hentekensä mutta läsimaisen pop-musiikin lakipiste on vuodessa 1969.

#6 kirjoitettu 23.06.2013 18:54

Haava kirjoitti:
Eri vuosikymmenillä on omat hentekensä mutta läsimaisen pop-musiikin lakipiste on vuodessa 1969.

unohdit discon [homoseksuaali hymiö tähän].

#7 kirjoitettu 23.06.2013 19:08 Muok:23.06.2013 19:32

veezay kirjoitti:

unohdit discon [homoseksuaali hymiö tähän].


En unohtanut. Enkä unohtanut progressiivista rokkia tai metalliakaan.

Mutta tosiaan DisKo, progerokki, punk ja metalli ovat kyllä niitä edes jotenkin hengittäviä genrejä tuon vuoden jälkeen.

Haava lisäsi viestiä 19:31 23.06.2013

90-luvun autenttisin hetki on kuitenkin sitten grunge. Ja kun sanon grunge, niin tarkoitan Nirvanaa.

#8 kirjoitettu 23.06.2013 20:20

Haava kirjoitti:
naisten lentopallo kirjoitti:
90-luku oli tosiaan paskempi kuin osasin kuvitellakaan.


Eri vuosikymmenillä on omat hentekensä mutta läsimaisen pop-musiikin lakipiste on vuodessa 1969.


Sä oot kuule kattonu sitä kuvaajaa väärinpäin.

#9 kirjoitettu 24.06.2013 10:33

Funereal kirjoitti:

Sä oot kuule kattonu sitä kuvaajaa väärinpäin.


En.

#10 kirjoitettu 24.06.2013 15:26

naisten lentopallo kirjoitti:

1986


Perustele?

#11 kirjoitettu 24.06.2013 16:39

Haava kirjoitti:
naisten lentopallo kirjoitti:
90-luku oli tosiaan paskempi kuin osasin kuvitellakaan.


Eri vuosikymmenillä on omat hentekensä mutta läsimaisen pop-musiikin lakipiste on vuodessa 1969.


Eikä oo ku vuodessa 1973.

#12 kirjoitettu 24.06.2013 17:28

Haava kirjoitti:
naisten lentopallo kirjoitti:

1986


Perustele?


Jätkän omatkin perustelut olivat niin erinomaiset.

#13 kirjoitettu 24.06.2013 19:26

Funereal kirjoitti:

Jätkän omatkin perustelut olivat niin erinomaiset.


Ei kukaan ole kysynyt niitä. Se että en ole kertonut niitä ei tarkoita etteikö niitä olisi.

#14 kirjoitettu 24.06.2013 22:15

Simo Lehmäkaivo kirjoitti:

Kerropas sitten!


MuTu

#15 kirjoitettu 25.06.2013 12:19

Haava kirjoitti:
Funereal kirjoitti:

Jätkän omatkin perustelut olivat niin erinomaiset.


Ei kukaan ole kysynyt niitä. Se että en ole kertonut niitä ei tarkoita etteikö niitä olisi.


Mun alkuperäisen kommentin tarkoitus oli ikään kuin saada sut perustelemaan, mutta olet ilmeisen haluton tekemään sitä. Veikkaan että siksi, ettei perusteluja ole (musta tuntuu -perustelua en laske perusteluksi tässä, enkä tule antamaan selvitystä siitä, miksi en laske muuten kuin sanomalla, että ymmärrät kai itsekin, ettei se ole ollenkaan mielenkiintoinen perustelu).

#16 kirjoitettu 25.06.2013 13:11

naisten lentopallo kirjoitti:
Simo Lehmäkaivo kirjoitti:
No älä. Ihan sama musiikin tekemisen alasajo tapahtui silloin muuallakin.


Tänä päivänä Oasis olis ollut yksi indiebändi monen joukossa, eikä koko maailmaa koskettanut ilmiö. Ainoa hyvä, mitä 90-luvulla tehtiin, oli metalli.


Ja trance/progressive house. Harmi, ettei suomalaisia biisejä juuri julkaistu tuona vuosikymmenenä.

#17 kirjoitettu 26.06.2013 15:45

Se vaan Naisten Lentopallo että juuri 90-luvulla metalli koki melkoisen inflaation. Mutta se johtui monista muista syistä kuin metallista itsestään. Täysin uusia juttuja kun pulpahteli (teknot, indiet, grunget, industriaalit ja trancet) jonka rinnalla hevi oli muisto vain siitä mitä se joskus oli. Kyllähän venuet, levymyynnit, painosmäärät ja palkkiot pienenivät varmastikin. Tosin luulen kans että kasareilla monia viilattiin salettiin myös linssiin. Mutta ehkäpä jotkut jättinimet kuten Maidenit sun muut ovat saaneet jo vähän kunnioittavampaa kohtelua siirtyessä vanhojen pierujen eliittiin.

Siitä huolimatta esim. death metal ja grindi (vain osittain) olivat enempi ysärille ominaisia juttuja ja oikeastaan vasta pääsivät vauhtiin. Niiden saundimaailma kuulosti paljon mielenkiintoisemmalta ainakin itselleni silloin kuin perinteisemmän putkitomppa- ja bassosnarekaiun 80-luku.

Vessajono kirjoitti:
Eikä oo ku vuodessa 1973.


Etenkin 26.9

#18 kirjoitettu 27.06.2013 12:42

Shah kirjoitti:
Se vaan Naisten Lentopallo että juuri 90-luvulla metalli koki melkoisen inflaation. Mutta se johtui monista muista syistä kuin metallista itsestään. Täysin uusia juttuja kun pulpahteli (teknot, indiet, grunget, industriaalit ja trancet) jonka rinnalla hevi oli muisto vain siitä mitä se joskus oli. Kyllähän venuet, levymyynnit, painosmäärät ja palkkiot pienenivät varmastikin. Tosin luulen kans että kasareilla monia viilattiin salettiin myös linssiin. Mutta ehkäpä jotkut jättinimet kuten Maidenit sun muut ovat saaneet jo vähän kunnioittavampaa kohtelua siirtyessä vanhojen pierujen eliittiin.

Siitä huolimatta esim. death metal ja grindi (vain osittain) olivat enempi ysärille ominaisia juttuja ja oikeastaan vasta pääsivät vauhtiin. Niiden saundimaailma kuulosti paljon mielenkiintoisemmalta ainakin itselleni silloin kuin perinteisemmän putkitomppa- ja bassosnarekaiun 80-luku.

Vessajono kirjoitti:
Eikä oo ku vuodessa 1973.


Etenkin 26.9


90-luvun alussa tapahtui se tavallinen "revival" juttu, että metalli täytti parikymmentä vuotta ja palasi takaisin. Ensin palasivat vanhat levyt radioihin, ja sitten tuli uudet bändit, jotka vetivät sitä. Sitten se tietenkin alkoi myös kehittyä ja saada uusia muotoja. Jostain syystä musiikkityylit tulevat takaisin suosioon parin kymmenen vuyoden viiveellä. 2000 luvulla oli "kasari" ja sitten "ysäri".

#19 kirjoitettu 27.06.2013 16:53

Shah kirjoitti:
Etenkin 26.9


Mitäs tuolloin? Mä perustan väitteeni lähinnä seuraavaan:

Black Sabbath - Sabbath Bloody Sabbath
Elton John - Goodbye Yellow Brick Road
Emerson, Lake & Palmer - Brain Salad Surgery
Frank Zappa - Over-Nite Sensation
Genesis - Selling England by the Pound
Herbie Hancock - Head Hunters
Jethro Tull - A Passion Play
King Crimson - Larks' Tongues in Aspic
Magma - Mekanïk Destruktïw Kommandöh
Mahavishnu Orchestra - Birds of Fire
Mike Oldfield - Tubular Bells
Museo Rosenbach - Zarathustra
Osanna - Palepoli
Pink Floyd - The Dark Side of the Moon
Rick Wakeman - The Six Wives of Henry VIII
The Who - Quadrophenia

En jotenkin jaksa uskoa että tulen koskaan eläessäni ostamaan kuuttatoista uutuuslevyä vuodessa.

#20 kirjoitettu 27.06.2013 23:39

Minulle kiinnostavinta materiaalia ovat nuo, jotka ovat oman aktiivikuuntelijan aikani ulkopuolella. Eniten kiinnostavat sellaiset tekijänimet, jotka ovat jostain syystä kadonneet unholaan, vaikka tekivätkin aivan yhtä hyviä levyjä, kuin nekin, joiden nimi jäi elämään.
Sitten sitä miettii, mikä esti uran jatkumisen.

#21 kirjoitettu 29.06.2013 21:19

"90-luvulla metalli koki melkoisen inflaation. "
- no joo, 80-luvun lopun tukkahevi saavutti lakipisteensä, sitten tuli grunge ja pyyhki lattiaa koko ns. heavy metal-ilmiöllä. Tosin vielä tuolloin, 90-luvun alussa ei puhuttu omien hatarien muistikuvien mukaan "metallista" vaan "hevistä" (lukuunottamatta joitakin death metal-bändejä, jotka vasta tekivät tuloaan isommin)

Se on kyl totta, että vaikka nämä geneeriset tukkahevibändit tekivät itse hallaa koko genrelle, niin valtavirran ulkopuolelta alkoi pulpahdella tyystin uusia genrejä, jotka olivat jotain uutta ja ihmeellistä. Grungen lisäksi nuorison musiikkitutkaan osui myös rave-kulttuuri, joka oli alkanut levitä Isosta Britanniasta muuallekin. Ja sit tietysti, mitä metallimusaan tulee, niin rankemman puoleinen ilmaisu alkoi tehdä tuloaan. 90-luvun alkupuolella oli myös vahva Acid Jazz-buumi, taisi ehtiä jopa Suomeen asti.

Ja mitäs muita ilmiöitä sitä nyt oli...hip hop (ei vielä suomeksi räbätty) kasvoi entisestään, uusproge-mikälie alkoi levitä muusikkonörttipiireistä yleisempäänkin tietoisuuteen, skeittipunkki löi läpi, elektronisen musiikin eri alalajeja syntyi kuin sieniä sateella, lähinnä kai Isosta Britanniasta (trip hop, big beat, jungle, amyl house, speed garage ja mitä niitä nyt oli...)

Grungen jälkeen ei kai ole oikein enää ollut sellaista "sukupolvikokemus"-henkistä musiikkisuuntausta, joka olisi räjäyttänyt pankin maailmanlaajuisesti ja kunnolla. 90-luvulla genret alkoivat sekoittua entistä enemmän toisiinsa, ja kohderyhmätkin pirstaloituivat pienemmiksi. Vanhat dinosaurukset jaksoivat kantaa vielä vanhoilla meriiteillä, mutta 90-luvulla perustetuista bändeistä ei tainnut kovinkaan moni sitten lopulta päästä sinne ns. Stadion luokkaan...

#22 kirjoitettu 29.06.2013 23:33

karman hardon kirjoitti:
Ja mitäs muita ilmiöitä sitä nyt oli...hip hop (ei vielä suomeksi räbätty) kasvoi entisestään, uusproge-mikälie alkoi levitä muusikkonörttipiireistä yleisempäänkin tietoisuuteen, skeittipunkki löi läpi, elektronisen musiikin eri alalajeja syntyi kuin sieniä sateella, lähinnä kai Isosta Britanniasta (trip hop, big beat, jungle, amyl house, speed garage ja mitä niitä nyt oli...)


Toi neo-proge on terminä mun mielestä vähän ristiriitainen, koska katosiko proge oikeastaan missään vaiheessa, vaikka aina sanotaankin että punk tappoi sen? Tietynlainen notkahdus toki tapahtui 80-luvun alussa, mutta senkin jälkeen alkoi tulla Asian tyylisiä proge-elementeillä flirttailevia aor-bändejä, mistä ei sitten mennytkään enää pitkään siihen musiikkiin, jota tänä päivänä kutsumme neo-progeksi. Ja esim. Marillion oli 80-luvun puolivälissä ihan vitun iso juttu ja varsinkin ne kaks ekaa levyä olivat ihan sitä itseään.

Sit toisaalta joku Rush ei kadonnut koskaan mihinkään, vaikka niilläkin jäi 80-luvulla se progeus lähinnä viittelliseksi. Yes nousi aika nopeasti tuhkistaan ja vaikka se tapahtuikin Owner of a Lonely Heartin voimilla niin ei niidenkään ilmaisu ihan peruspoppia ollut kasarillakaan. Ja 80-luvun lopulla alkoikin sitten jo tulla progemetallibändejä.

Mä en nähtävästi vaan ikinä pysty vastustamaan kiusausta kun jossain mainitaan sana "proge".

#23 kirjoitettu 30.06.2013 00:22 Muok:30.06.2013 00:29

karman hardon kirjoitti:
Ja mitäs muita ilmiöitä sitä nyt oli...hip hop (ei vielä suomeksi räbätty) kasvoi entisestään, uusproge-mikälie alkoi levitä muusikkonörttipiireistä yleisempäänkin tietoisuuteen, skeittipunkki löi läpi, elektronisen musiikin eri alalajeja syntyi kuin sieniä sateella, lähinnä kai Isosta Britanniasta (trip hop, big beat, jungle, amyl house, speed garage ja mitä niitä nyt oli...)

[...] Vanhat dinosaurukset jaksoivat kantaa vielä vanhoilla meriiteillä, mutta 90-luvulla perustetuista bändeistä ei tainnut kovinkaan moni sitten lopulta päästä sinne ns. Stadion luokkaan...


Joo, tämä muistuu mieleen myös hyvin. Massiiviset stadion-jutut ja suuret showt eivät olleet enää se juttu. Lähinnä joku U2 nostettiin (ehkäpä joka väkisin?) siihen asemaan. Metallicat ja muut vanhat heviaktit alkoivat tekemään erikoisempia väkisin väännettyjä kokeiluja kuten esmes se klassisen musiikin sotkeminen väkinäiseen yhteiskonserttiin joka kuulosti oikeasti järkyttävältä. Mutta todellisuudessa suurilla festareilla (Roskildet yms.) esiintyjät ja se mikä oli uusi juttu, oli kaiken maailman Pulpit, Prodigyt, Massive Attack, Verve, Suede jne. Ja niillä sopivin venue oli suurempi klubi, ravintola yms. Juttu tuli tavallaan lähemmäs tavallista tallaajaa, kaupunkien kulttuuria yms.

Myös 90-alussa oli jonkinlainen punkin uusi tuleminen. Silloin 80-puoliskolla pyörineet hieman iäkkäämmät immeiset ihmettelivät kun keikoilla alkoi käymään uutta väkeä ja sanoivat että syksyisin tuntuu syntyvän uusia punkkeja kuin sieniä sateella.

Drum & Bass oli myös -96 -97 aikoina aika tosi pinnalla.

Vessajono kirjoitti:

Toi neo-proge on terminä mun mielestä vähän ristiriitainen, koska katosiko proge oikeastaan missään vaiheessa, vaikka aina sanotaankin että punk tappoi sen? [...]

No noinhan usein toistellaan, mutta mun mielestä siitä ei seurannut mitään sellaista joka olisi kantanut mukanaan jotain tai synnyttänyt jotain sellaista joka todella olisi johtanut johonkin uuteen. Vaikka punk kronologisesti seurasi ajassa mm. yhtenä uutena näkyvänä ilmiönä. Mutta mun mielestä on ollut oikeastaan turhaa toistella väitettä enää viimeiseen 25 vuoteen. Se sanotaan kuitenkin usein tavallaan kuriositeettina kuvaten jollain tapaa 70-lopun aikana musiikissa ilmenneitä yhteiskunnan muutoksista johtuvia asioita... Mie en allekirjoita väitettä punkin ja progen riitaisuudesta.

Progen kulta-aikana pidetty -70 luku ja 70-lopun ja kasarialkupuoliskon punkin kulta-aika ovat hieman eri ajan ilmiöitä joille oli kummallekin oma tilauksensa. Voinee sanoa että tyystin eri genrejä omalla tavallaan. 70-lopulla tuli myös monissa maissa lama joka kantoi 80-alkuun saakka. Toisinaan vanha punkväki sanoo kyllä että ihmiset kyllästyivät 70-puolen välin jälkeen niihin konsertteihin mitä oli tarjolla ja jotkut kaipasivat jotain suoraviivaisempaa ja rankkaa juttua. Mutta niinhän koko ajan käy.

Punk-kulttuurissa syntyi kyllä 80-alun jälkeen progeen viittaavia juttuja esim. Englannissa anarkoskenessä kuten Poison Girls, Crass ja Subhumans. Jenkeissä esim. Minutemen. Crass ja Subhumans ovat edelleenkin ihan kulttibändien maineessa joilla on vaikutusta edelleenkin moniin jälkeen päin syntyneisiin uusiin yhtyeisiin. Punkissa ei ole ollut aikoihin mikään "rike" (huvittavaa käyttää tuota sanaa) diggailla progea tai soitella sellaista. On jazzimpaa punkia, folkimpaa punkia jne.

#24 kirjoitettu 30.06.2013 14:15

Vessajono kirjoitti:
karman hardon kirjoitti:
Ja mitäs muita ilmiöitä sitä nyt oli...hip hop (ei vielä suomeksi räbätty) kasvoi entisestään, uusproge-mikälie alkoi levitä muusikkonörttipiireistä yleisempäänkin tietoisuuteen, skeittipunkki löi läpi, elektronisen musiikin eri alalajeja syntyi kuin sieniä sateella, lähinnä kai Isosta Britanniasta (trip hop, big beat, jungle, amyl house, speed garage ja mitä niitä nyt oli...)


Toi neo-proge on terminä mun mielestä vähän ristiriitainen, koska katosiko proge oikeastaan missään vaiheessa, vaikka aina sanotaankin että punk tappoi sen? Tietynlainen notkahdus toki tapahtui 80-luvun alussa, mutta senkin jälkeen alkoi tulla Asian tyylisiä proge-elementeillä flirttailevia aor-bändejä, mistä ei sitten mennytkään enää pitkään siihen musiikkiin, jota tänä päivänä kutsumme neo-progeksi. Ja esim. Marillion oli 80-luvun puolivälissä ihan vitun iso juttu ja varsinkin ne kaks ekaa levyä olivat ihan sitä itseään.

Sit toisaalta joku Rush ei kadonnut koskaan mihinkään, vaikka niilläkin jäi 80-luvulla se progeus lähinnä viittelliseksi. Yes nousi aika nopeasti tuhkistaan ja vaikka se tapahtuikin Owner of a Lonely Heartin voimilla niin ei niidenkään ilmaisu ihan peruspoppia ollut kasarillakaan. Ja 80-luvun lopulla alkoikin sitten jo tulla progemetallibändejä.

Mä en nähtävästi vaan ikinä pysty vastustamaan kiusausta kun jossain mainitaan sana "proge".


Noh, mä elin lapsuuttani 80-luvulla, ja tuo Yesin poppiprogehitti on ainoa progebiisi, mitä muistan kuulleeni musakanavilta (mitäs niitä nyt tuohon aikaan oli Super Channel ja Sky Channel). Onhan vanhat dinosaurukset pysyneet pystyssä (muutkin kuin progebändit, esim. Rollarit) sen vanhan, loiston päivinä luodun fanbasen avulla - mut eipä ne tuoreemmat julkaisut ole listoilla juhlineet (ainakaan silloin 80-luvulla). Ei se tietenkään pelkästään punkin, diskon ja new waven ansiota/syytä ole että ne vanhat 70-luvun progejärkäleet menivät muodista - kyl ne 70-luvun lopun progelevytykset alkoivat olla jo aika väsynyttä matskua bändillä kuin bändillä. Sävelkynän muste oli jo aika lailla kuivunutta. Tekihän mm. Peter Gabriel ja Genesis myös uutta matskua 80-luvulla, mut ei se enää progea ollut, vaikkakin keskivertoa parempaa popmusiikkia (parhaimmillaan, ainaski).

Mä luulen, että ilman Voivodin, Dream Theaterin ja Queensrychen antamaa nostetta, olis noi Rushit yms. vaipuneet kans unholaan. Toki ne vanhat progeparrat olis edelleen käyneet bändien keikoilla, mutta nuorempi yleisö olis jäänyt tulematta. Mulla on sellainen fiilis, että Pink Floyd on ainoa "progebändi" joka on säilyttänyt suosionsa läpi vuosikymmenien (vaikka ei ne bändin 80-luvun edesottamukset kovin kummoisia olleet) - ja tämäkin bändi nousi vielä astetta ylemmäs 90-luvulla.

#25 kirjoitettu 30.06.2013 17:23

karman hardon kirjoitti:
Ei se tietenkään pelkästään punkin, diskon ja new waven ansiota/syytä ole että ne vanhat 70-luvun progejärkäleet menivät muodista - kyl ne 70-luvun lopun progelevytykset alkoivat olla jo aika väsynyttä matskua bändillä kuin bändillä. Sävelkynän muste oli jo aika lailla kuivunutta. Tekihän mm. Peter Gabriel ja Genesis myös uutta matskua 80-luvulla, mut ei se enää progea ollut, vaikkakin keskivertoa parempaa popmusiikkia (parhaimmillaan, ainaski).

En mä oikeastaan niinkään sanoisi, Yes oli mun mielestä ihan kohtuullisessa terässä ensimmäiseen loppuunsa saakka, Genesis teki Peter Gabrielin eron jälkeen vielä kaksi ihan kohtuullista progelevyä (tosin kasarilla molemmat olivat tosiaan irtautuneet mainitusta genrestä) ja Rush teki parhaat ja progeimmat levynsä nimenomaan 70-luvun lopulla. Ja sit oli jotain Kansasin tyyppisiä bändejä, jotka keikkuivat siinä reunalla.

Mä luulen, että ilman Voivodin, Dream Theaterin ja Queensrychen antamaa nostetta, olis noi Rushit yms. vaipuneet kans unholaan. Toki ne vanhat progeparrat olis edelleen käyneet bändien keikoilla, mutta nuorempi yleisö olis jäänyt tulematta. Mulla on sellainen fiilis, että Pink Floyd on ainoa "progebändi" joka on säilyttänyt suosionsa läpi vuosikymmenien (vaikka ei ne bändin 80-luvun edesottamukset kovin kummoisia olleet) - ja tämäkin bändi nousi vielä astetta ylemmäs 90-luvulla.


Mä nostaisin Pink Floydin rinnalle ainakin Jethro Tullin ja King Crimsonin. Rush on vähän ongelmallinen tapaus siinä mielessä, että bändi on ollut koko uransa täysin kaiken mainstreamin ulkopuolella ja yleisökin muistuttaa lähinnä jotain salaseuraa, jossa vanhempi polvi välittää tarkoin varjeltua tietoa eteenpäin nuoremmilleen. Siinä mielessä toi nosteteoria pitää tietysti paikkaansa, että varmasti Mike Portnoyn ylistykset ovat saaneet useamman Dream Theater -fanin hakeutumaan Rushin pariin.

#26 kirjoitettu 01.07.2013 07:34

Vessajono kirjoitti:
karman hardon kirjoitti:
Ei se tietenkään pelkästään punkin, diskon ja new waven ansiota/syytä ole että ne vanhat 70-luvun progejärkäleet menivät muodista - kyl ne 70-luvun lopun progelevytykset alkoivat olla jo aika väsynyttä matskua bändillä kuin bändillä. Sävelkynän muste oli jo aika lailla kuivunutta. Tekihän mm. Peter Gabriel ja Genesis myös uutta matskua 80-luvulla, mut ei se enää progea ollut, vaikkakin keskivertoa parempaa popmusiikkia (parhaimmillaan, ainaski).

En mä oikeastaan niinkään sanoisi, Yes oli mun mielestä ihan kohtuullisessa terässä ensimmäiseen loppuunsa saakka, Genesis teki Peter Gabrielin eron jälkeen vielä kaksi ihan kohtuullista progelevyä (tosin kasarilla molemmat olivat tosiaan irtautuneet mainitusta genrestä) ja Rush teki parhaat ja progeimmat levynsä nimenomaan 70-luvun lopulla. Ja sit oli jotain Kansasin tyyppisiä bändejä, jotka keikkuivat siinä reunalla.

Mä luulen, että ilman Voivodin, Dream Theaterin ja Queensrychen antamaa nostetta, olis noi Rushit yms. vaipuneet kans unholaan. Toki ne vanhat progeparrat olis edelleen käyneet bändien keikoilla, mutta nuorempi yleisö olis jäänyt tulematta. Mulla on sellainen fiilis, että Pink Floyd on ainoa "progebändi" joka on säilyttänyt suosionsa läpi vuosikymmenien (vaikka ei ne bändin 80-luvun edesottamukset kovin kummoisia olleet) - ja tämäkin bändi nousi vielä astetta ylemmäs 90-luvulla.


Mä nostaisin Pink Floydin rinnalle ainakin Jethro Tullin ja King Crimsonin. Rush on vähän ongelmallinen tapaus siinä mielessä, että bändi on ollut koko uransa täysin kaiken mainstreamin ulkopuolella ja yleisökin muistuttaa lähinnä jotain salaseuraa, jossa vanhempi polvi välittää tarkoin varjeltua tietoa eteenpäin nuoremmilleen. Siinä mielessä toi nosteteoria pitää tietysti paikkaansa, että varmasti Mike Portnoyn ylistykset ovat saaneet useamman Dream Theater -fanin hakeutumaan Rushin pariin.


No joo, King Crimson on kyllä nauttinut erityistä arvostusta tietyissä hevipiireissä lähes aina, onhan bändin edesottamukset paikoin aika raskasta louhintaa. Mutta Jethro Tullia en oo kyllä huomannut diggailevan kenenkään muun ku joidenkin vanhojan progepierujen - niiden, jotka kuunteli sitä jo silloin 70-luvulla. Ei se oikein 90-luvullakaan päässyt nauttimaan samanlaisesta maineen rehabilitoinnista kuin muut progebändit. Jotkut patologiset divareista levyjä hamstraavat frendit mulle sitä ensi kerran soitti joskus 90-luvulla, mut ei se vaan oikein lähtenyt. Absoluuttinen Nollapiste hehkutteli musalehdissä vanhoja Wigwam-biisejä ja CMX:n Yrjänä jaksoi ylistää Yes'in nerokkuutta aina kun vain siihen tilaisuus tuli. Mut jotenkin tuo Jethro Tull on lipsahdellut vain parrakkaiden hippien suusta baarin nurkkapöydässä muutaman kaljan jälkeen...siinä vaiheessa kun ne on huomanneet, että mitäs nää nuoret jullit bamlailee vanhoista 70-luvun bändeistä

#27 kirjoitettu 01.07.2013 22:06

naisten lentopallo kirjoitti:

2000-luvulla tuli joku ihme revival-kausi, jonka aikana kaikki hyvä mitä metallin puolella syntyi oli progea tai vahvempaa kytkeytymistä pop-musiikkiin (oli se sitten skandinaavista euroviisupoppia tai tanssimusiikkia).


Tarkoitat varmaankin sitä osaa metallista, joka ei pysynyt 2000-luvullakin marginaalikarsinassaan.

#28 kirjoitettu 01.07.2013 22:16 Muok:01.07.2013 22:30

naisten lentopallo kirjoitti:

Mikään ei tee marginaaliselle musiikille, jota metalli kiistämättä suurimmaksi osaksi on, niin hyvää kuin olla marginaalissa. [...]

Jenkeissä NYHC kasvoi kasvamistaan, kuten teki myös industrial-metalli.

Hyvin sanottu tuo ensimmäinen lause. NYHC-jutun bändeissä oli muutama tosi kova nimi. Esim. Sick of it All ja The Cro-Mags josta itse tykkäsin. (Tosin mulle on syntynyt mielikuva että Cro-Magsit olis ollut silti britti-bändi kaikesta huolimatta(?)) Olihan niitä muitakin hyvin metallisia HC:n kallellaan olevia (tavallaan punkimpia) bändejä, jotka olivat useat enempi bubbling under -osastoa. NYHC-bändeistä oli sellaisia ainaisia pelotteluhuhuja kuinka kovia, hulluja ja väkivaltaisia ne on. Oli kuulemma faneja jotka Revelation Records hupparit päällä veti kick-boxingia yleisössä tanssina ja ettei sinne muut uskaltanut. Kaipa sekin supermaskuliininen uho lähti jostain stereotypioista liikkeelle eikä sellaista todellisuudessa niin paljoa ollut. Mutta rantautuipa samainen ilmiö jonkinlaisena revivalina sitten hyvin lyhytikäisesti Suomeen 1999-2000 ton tyyppisten bändien keikoille, joita lyhyen aikaa muutamilla baarikeikoilla nähtiin. Kaikki kattoivat ihmeissään mitä tää touhu on. Eikä niiden biisitkään oikein koskettaneet mitenkään. Pelkkää E-kieltä kaikki riffit.

Black, gootti, industrial, tuommoiset jutut ottivat myös muotoaan.


Jep. Mm. Leather Strip, :Wumpscut: yms. koneellisempi ja synkempi (lue: pervompi) gootti-industrial koki etenkin 95-2000 välissä jonkinlaisia hetkiään, ainakin Suomessa. Leather Strip on muutenkin ihan maininnan arvoinen bändi, jonka alkuvaiheesta: liki depeche-modemaisesta saundista kehittyi myöhemmin aika häijyä konejytkettä.

Shah muokkasi viestiä 22:23 01.07.2013

Cro-Magsit oli jenkeistä siis. Tässä Best Wishes -LP:ltä aika tanakkaa jytinää.

#29 kirjoitettu 02.07.2013 07:22

yleensäkin kaikenlaiselle mielenkiintoiselle uudentyyliselle musiikille tekee hyvää pysyä siellä marginaalissa. heti kun mainosmarakatit keksivät, että jollain uudella genrellä/sub-genrellä voi alkaa myydä Niken lenkkareita ja kusemaan suurempiakin nuorisojoukkoja linssiin, alkaa siitä musiikista se parhain terä taittua - ja on ollut huvittavaa huomata, että siinä vaiheessa kun joku obskyyri tyylisuunta lyö läpi, osa vanhoista pioneereista haistaa rahan ja osa sanoutuu irti koko touhusta ja alkaa tehdä jotain muuta.

#30 kirjoitettu 07.07.2013 01:53 Muok:07.07.2013 03:32

Vessajono kirjoitti:

Sit toisaalta joku Rush ei kadonnut koskaan mihinkään, vaikka niilläkin jäi 80-luvulla se progeus lähinnä viittelliseksi. Yes nousi aika nopeasti tuhkistaan ja vaikka se tapahtuikin Owner of a Lonely Heartin voimilla niin ei niidenkään ilmaisu ihan peruspoppia ollut kasarillakaan. Ja 80-luvun lopulla alkoikin sitten jo tulla progemetallibändejä.

Mielestäni kovinkaan monille nuorille jotka kokivat 80-luvulla musiikin voimakkaasti - yhteydet aikaisempiin ja edellisten vuosikymmenien musiikkigenreihin ei tullut mitenkään itsestään selvästi esille. Koen että niitä ei tunnettu riittävän hyvin, tai lähes ollenkaan ja oltiin kiinnostuneita lähinnä ainoastaan 80-luvun uusista ilmiöistä jonkin asteisen 70-luvun hard rock vaikutteiden diggailun ohella.

Muistan kuulleeni jonain 10 vuotiaana 80-alussa ekan Rushin biisin joka teki ihan mielenkiintoisen vaikutuksen. Samoja aikoja kun alkoi nauhoittelemaan radiosta kasetille biisejä. Mutta ei progesta puhuttu kasarilla juuri mitenkään. Tutustuin termiin itse lähinnä hevin kautta 80-lopulla, kun teknisiä thrash-bändejä alkoi ilmestymään. Silloinkin se termi oli enempi 'progressive' kuin proge. Itse ymmärsin "progen" lähinnä alagenrenä / tai -viittenä psykdeeliselle ja/tai ns. hippimusalle ja senkin vasta myöhemmin. Yes'iin ja Gabrieliin liittyen; ei niillä omasta mielestäni näkynyt mitenkään tunnistettavasti se aikaisempi historia enää 80-luvulla. Gabrielilla otti niin voimakkaasti tuulta alleen soolourallaan Sledgehammerin ym. hittien kanssa, että sitä musavideota katsottiin koulussakin videokasetilta silloin. Phil Collinsin ura I Can't Dance'ineen oli omasta mielestäni järkyttävää purkkaa silloin ja jotain tyylieroa esim. 80-luvun Communardsin tai Duran Duranin kanssa oli lähes mahdotonta tehdä... Kuin joku 80-luvun Beegees tai pehmeämpi versio Status Quo:sta. Myöhemmin vanhempana kun on kuullut Brand-X:ää liittyen Collinsin aikaisempaan (liioittelematta super-taitavan rumpalin) uraan tai Peter Gabrielin progehistoriaan Yes'issä on vasta ymmärtänyt kuinka kaupallisissa meiningeissä herrat silloin 80-luvulla oikeastaan tuulettivatkaan eteenpäin.

80-luvulla vaikutti myös populaarimusiikissa näet maailmanmusiikki (world music) ja se termikin oikeastaan keksittiin vasta silloin. Maailmanmusiikin vaikutteet näkyivät todella monilla artisteilla aina Stingistä Gabrieliin ja Totoon yms. Trendiä kasvattivat entuudestaan lisäksi myös kasvava tietoisuus esim. kolmannen maailman asioista, apartheidista yms. jota siivittivät erilaiset, maassiiviset We are the World -biisin tyyppiset "Live Aid Now" konsertit ja vastaavien maksisinkkujen supermäärien prässäykset... Edellä mainitut Gabrielit ja Stingit mys. ottivat näistä uusista asioista kyllä kaiken irti.

Karman Hardon kirjoitti:

Mä luulen, että ilman Voivodin, Dream Theaterin ja Queensrychen antamaa nostetta, olis noi Rushit yms. vaipuneet kans unholaan. Toki ne vanhat progeparrat olis edelleen käyneet bändien keikoilla, mutta nuorempi yleisö olis jäänyt tulematta. Mulla on sellainen fiilis, että Pink Floyd on ainoa "progebändi" joka on säilyttänyt suosionsa läpi vuosikymmenien (vaikka ei ne bändin 80-luvun edesottamukset kovin kummoisia olleet) - ja tämäkin bändi nousi vielä astetta ylemmäs 90-luvulla.


Queensrychen koki jokseenkin ns. kokeilevana metalliyhtyeenä, joka ei silloin ollut välttämättä helppo pala kaikille. On latteata sanoa näin mutta se sen eräänlainen progemainen kokeilevuus ilmeni mielestäni esim. (silloin vielä) radikaalina ideana tehdä Operation Mindcrimen tyyppinen teemalevy. Itse ainakin kavereinemme kuunneltiin levy tarkasti ja ihmetellen, että pitääkö tähän suhtautua jotenkin muutenkin erilailla kuin vain diggaillen ja fanittaen . Operation Mindcrime ja edeltävä plätty Rage for Order (esim. biisi: I Dream in Infrared) olivat aivan samperin kovia levyjä.

Queensrychen ja Voivodin progevaikutteet eivät myöskään tulleet silloin ilmi. Voivodia pidettiin pitkään roskamaisena thrash-bändinä marginaalissa kunnes tekivät selkeän suuntauksen PF ja Rush -akselille. Queensryche oli jotenkin älykkömäinen bändi jonka liekki sammui mielestäni aivan liian aikaisin Empire -levyn myötä.

On jännä pohtia mistä Pink Floydin 90-revivalissa oli oikein kyse. On pakko sanoa, että näen itse 90-luvun lopun jollain tavoin synkkyyden aikakautena, jota enteili silkka tietämättömyys tulevaisuudesta ja mihin ollaan oikein menossa. Jollain tavoin PF:n biisit istuivat siihen aika hyvin ja myös ne uudemmat jonkin verran radiosoittoja saaneet viimeisen levyn rallatukset... Kyllä minäkin koen että minun ikäisilleni Pink Floyd on ollut tavallaan se näkyvä "artisti" joka ensisijaisesti leimautui proge-genreen.


Shah muokkasi viestiä 01:53 07.07.2013

On sääli että tässä edellä käydyn keskustelun pohjalta emme ole luoneet aivan uutta threadia/viestiketjua kyseiselle aiheelle. Näin tässä on ollut pohdintaa monista muistakin mielenkiintoisista aiheista, joka omalla tapaa lähti luontevasti alkuperäisen ketjun keskustelusta liikkeelle.

Mutta kuinka voisimme nivoa tämän takaisin aiheeseen jollain tavoin? 90-luvulla alkoi ilmestymään mm. Suomessa Colossuksen lehti ja heidän järjestämiään tapahtumia jossa erilaiset uudemmat progebändit soittivat. Helsingissä kapakoista mm. Semifinal on ollut usein tällaisten spesiaalimpaan teemaan keskittyneiden bändien keikkojen näyttämönä.

#31 kirjoitettu 08.07.2013 13:07

Vielä jos ne koodais tästä spotify-appin ettei tarvis aina selaimen kautta pyörittää niin olisin enemmän kuin mielissäni.