Kirjoittaja
|
"A Cappella"-kisa
|
Jamsteri
1063 viestiä
|
#1 kirjoitettu 23.01.2012 22:14 Muok:24.01.2012 22:27
Edellisen järjestämäni kisan sain lopulta päätöksen hetki sitten, joten on siis korkea aika avata uusi kisa. Saadaanpa taas vähän musiikillisempikin kisa tänne lasten räppileikkien sekaan.
Lyhyesti kisan ideana olisi tehdä biisi joka painii "A Cappella"-genressä, josta olen viime aikoina kovasti innostunut. Säännöt (joista puolet on pöllitty Haavan vuosien takaisesta samanlaisesta kisasta) ovat seuraavat:
1. Kaikki äänet tulee tuottaa pelkästään ihmisen suulla ilman apuvälineitä. (esim. poskien napsuttelu sormin on kiellettyä). Äänet tulee nauhoittaa järkevän etäisyyden päässä mikrofonista.
2. Käsiä ei saa pitää suun edessä kaikukoppana tai vastaavana. Reitti mikrofonin ja suun välillä on pidettävä tyhjänä mahdollista pop-filtteriä lukuunottamatta. Myös selkeät akustiset efektoinnit, kuten esim. laulu putken läpi ovat kiellettyjä.
3. Mikrofoniin selkeästi puhaltaminen tai muut selkeästi mikrofonin avulla tuotetut efektit ovat kiellettyjä.
4. Kaikki mahdollinen efektointi tulee pitää hyvin hillittynä. Lähinnä eq:n, kaiun ja kompressoinnin käyttö on sallittua. Tavoitteena olisi käyttää näitä vain äänenlaadun parantamiseen.
5. Nauhoitusten sävelkorkeuksia ei saa muuttaa. Nauhoitettuja pätkiä saa kuitenkin käyttää toistaa useamman kerran mikäli lopputulos kuulostaa luonnolliselta. Esim. Jos tekee parin tahdin rumpukompin beatboxaamalla, saa sitä toistaa kunnes komppi muuttuu tjms. Tämän säännön päätarkoituksena on se että kukaan ei nauhoita vain muutamaa ääntä ja niitä käyttäen samplaile loppuja biisistä.
6. Biisin pituus tulee olla väliltä 1 - 10 min ja se on oltava ennenjulkaisematon. Yksi henkiolö voi osdallistua ain yhdellä teoksella.
7. Näiden sääntöjen puitteissa biisi voi olla ihan mitä tahansa. Luovalla äänenkäytöllä voi saada hyvin erikoisia äänimaailmoja aikaan. "A Cappella"-määritelmän lisäksi ei ole mitään genrerajoituksia. Voi tehdä vaikka pelkkää yksinlaulua tai sitten sataraitaisen sinfoniaorkesteria jäljittelevän kuoroteoksen.
Kisan deadline on kuukauden päästä tästä hetkestä eli 23.2.2012 klo 22:14, jonka jälkeen sitten äänestellään.
Kysymyksiä saa esittää jos tuosta jotain unohtui.
Jamsteri muokkasi viestiä 22:24 24.01.2012
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Laupias Tolppanen
348 viestiä
|
#2 kirjoitettu 23.01.2012 22:47 Muok:23.01.2012 22:54
Wau, olenkin jo pitkään haaveillut tälläisestä kisasta, voisin päästä kokeilemaan hulluuksia! Mie oon mukana!
Laupias Tolppanen muokkasi viestiä 22:53 23.01.2012
Tosiaan kysymys heräsi, käsitinkö oikein jos vaikka biitpoksailen esim. 2 erillistä biittiä, niin voin sitten tehä vaikka säebiitin ja sitten kertsibiitin?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jamsteri
1063 viestiä
|
#3 kirjoitettu 23.01.2012 23:02
Laupias Tolppanen kirjoitti:
Tosiaan kysymys heräsi, käsitinkö oikein jos vaikka biitpoksailen esim. 2 erillistä biittiä, niin voin sitten tehä vaikka säebiitin ja sitten kertsibiitin?
Joo. Tämä on siis ihan sallittua.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Laupias Tolppanen
348 viestiä
|
#4 kirjoitettu 24.01.2012 19:35
Höh, tää ei oikein saa tulta siipiensä alle..
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Kivinäätä
1526 viestiä
|
#5 kirjoitettu 24.01.2012 20:17
Saatan olla hiukan kiinnostunut.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Lassi Heiskanen
1695 viestiä
|
#6 kirjoitettu 24.01.2012 20:22
Voishan sitä kokeilla
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
veezay
bassofriikki 7679 viestiä Luottokäyttäjä
|
#7 kirjoitettu 24.01.2012 21:21
Jamsteri kirjoitti:
4. Ainoat sallitut efektit ovat kaiku ja eq maltillisesti käytettynä.
ymmärrän, että virekorjaus on kielletty, mutta kompressoinnin kieltäminen on vähän mälsää. ehkä joudun järjestämään oman skabani tämän päätyttyä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jamsteri
1063 viestiä
|
#8 kirjoitettu 24.01.2012 22:28
L3fti kirjoitti:
Genrerajaus on vapauden riistoa. Ei mulla muuta.
Jamsteri kirjoitti
"A Cappella"-määritelmän lisäksi ei ole mitään genrerajoituksia.
veezay kirjoitti:
Jamsteri kirjoitti:
4. Ainoat sallitut efektit ovat kaiku ja eq maltillisesti käytettynä.
ymmärrän, että virekorjaus on kielletty, mutta kompressoinnin kieltäminen on vähän mälsää. ehkä joudun järjestämään oman skabani tämän päätyttyä.
Muutin tuon säännön vähän kivemmaksi. Mietin jo aiemmin, että olikohan tuo liian tiukkaa.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kivinäätä
1526 viestiä
|
#9 kirjoitettu 25.01.2012 17:53
Jamsteri kirjoitti:
3. Mikrofoniin selkeästi puhaltaminen tai muut selkeästi mikrofonin avulla tuotetut efektit ovat kiellettyjä.
Tarkoittaahan tämä nimenomaan puhalluksia joilla saadaan aikaan jotain muuta kuin puhallukselta kuulostavaa? "Luonnolliset" puhallukset, vihellykset, hengitykset yms. kai sallitaan?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jamsteri
1063 viestiä
|
#10 kirjoitettu 25.01.2012 17:55
Kivinäätä kirjoitti:
Jamsteri kirjoitti:
3. Mikrofoniin selkeästi puhaltaminen tai muut selkeästi mikrofonin avulla tuotetut efektit ovat kiellettyjä.
Tarkoittaahan tämä nimenomaan puhalluksia joilla saadaan aikaan jotain muuta kuin puhallukselta kuulostavaa? "Luonnolliset" puhallukset, vihellykset, hengitykset yms. kai sallitaan?
Juu. Ihan oikein tulkittu.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Funereal
2863 viestiä
|
#11 kirjoitettu 25.01.2012 18:50
Jamsteri kirjoitti:
6. Biisin pituus tulee olla väliltä 1 - 10 min ja se on oltava ennenjulkaisematon. Yksi henkiolö voi osdallistua ain yhdellä teoksella.
Saako sävellys olla aiemmin julkaistu? Tuli mieleen, että olisi mielenkiintoista koittaa kehitellä a cappella -versiota jostain aiemmasta biisistä. Tietenkin voin tehdä sen myös jostain aiemmin julkaisemattomasta vanhasta biisistä, mutta kun julkaistut biisit tuppaavat olemaan niitä parhaita teoksiani...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jamsteri
1063 viestiä
|
#12 kirjoitettu 25.01.2012 19:54
Funereal kirjoitti:
Jamsteri kirjoitti:
6. Biisin pituus tulee olla väliltä 1 - 10 min ja se on oltava ennenjulkaisematon. Yksi henkiolö voi osdallistua ain yhdellä teoksella.
Saako sävellys olla aiemmin julkaistu? Tuli mieleen, että olisi mielenkiintoista koittaa kehitellä a cappella -versiota jostain aiemmasta biisistä. Tietenkin voin tehdä sen myös jostain aiemmin julkaisemattomasta vanhasta biisistä, mutta kun julkaistut biisit tuppaavat olemaan niitä parhaita teoksiani...
Ei saa olla. Sävellyksen tulee ainakin näyttää tätä kisaa varten tehdyltä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Lassi Heiskanen
1695 viestiä
|
#13 kirjoitettu 25.01.2012 22:28
Jamsterilla on melkonen etulyöntiasema tähän kisaan, sen verran ammattimaista jälkea on!!
Toisaalta oon myös edellisen kannalla, että eikö vois tehdä jostain omasta jo julkaistusta biisistä tähän coveria? Nimittäin kun mulla menee jo tolkuttomasti aikaa tohon äänityssessioon, niin siihen vielä kirjottaminen ja "säveltäminen".. kun pitäis tehä noita biisejä ihan tosissaankin... toisaalta, voishan sitä tehä tähän ensin vitun pätevän biisin ja sitten samasta biisistä studioversio soitettuna, hmm... no... koitan kuitenkin olla mukana kisassa..
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jamsteri
1063 viestiä
|
#14 kirjoitettu 25.01.2012 22:30
Itse ajattelin olla osallistumatta koko kisaan, koska olen varmaankin harrastanut genreä muita enemmän. Pistin vain kisan pystyyn koska räppikisat
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Lassi Heiskanen
1695 viestiä
|
#15 kirjoitettu 26.01.2012 00:18 Muok:26.01.2012 00:18
Jamsteri kirjoitti:
Itse ajattelin olla osallistumatta koko kisaan, koska olen varmaankin harrastanut genreä muita enemmän. Pistin vain kisan pystyyn koska räppikisat
I<3RAP
Lassi Heiskanen huomasi ettei vieläkään muista kuinka mikserissä sydän tehdään 00:18 26.01.2012
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Laupias Tolppanen
348 viestiä
|
#16 kirjoitettu 27.01.2012 15:47 Muok:27.01.2012 15:50
http://www.mikseri.net...
Mie niin voitan tän. DUBETISTEPPII!
Laupias Tolppanen muokkasi viestiä 15:49 27.01.2012
ps. jos mie tein jotain sääntöjenvastaista, niin sanokaa, vois sitten korjailla ne ja laittaa uudelleen
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
GxBx
4644 viestiä
|
#17 kirjoitettu 29.01.2012 19:35
Laupias Tolppanen kirjoitti:
http://www.mikseri.net...
Mie niin voitan tän. DUBETISTEPPII!
Laupias Tolppanen muokkasi viestiä 15:49 27.01.2012
ps. jos mie tein jotain sääntöjenvastaista, niin sanokaa, vois sitten korjailla ne ja laittaa uudelleen
loistava DDd
MAISNTEREAM
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Kostiainen
P. M.
Kostiainen
Project
6879 viestiä
|
#18 kirjoitettu 29.01.2012 20:25
Osallistumpa tähänkin jollakinmuotoa mikäli kerkeän. Onneksi on aikaa..
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Laupias Tolppanen
348 viestiä
|
#19 kirjoitettu 02.02.2012 13:16
GxBx kirjoitti:
Laupias Tolppanen kirjoitti:
http://www.mikseri.net...
Mie niin voitan tän. DUBETISTEPPII!
Laupias Tolppanen muokkasi viestiä 15:49 27.01.2012
ps. jos mie tein jotain sääntöjenvastaista, niin sanokaa, vois sitten korjailla ne ja laittaa uudelleen
loistava DDd
MAISNTEREAM
MAIJSNTEREAM RULZ
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Rakis34
1335 viestiä
|
#20 kirjoitettu 02.02.2012 13:38
Meikäläinenkin voisi osallistua kunhan muuttopuuhiltani kerkeän. 8) Toivottavasti on reippaasti aikaa osallistua.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Kostiainen
P. M.
Kostiainen
Project
6879 viestiä
|
#21 kirjoitettu 09.02.2012 19:57
Minäpä taidan tästä kisasta luopua. Aika ei kertakaikkiaan riitä suunnitteluun ja toteutukseen..
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Laupias Tolppanen
348 viestiä
|
#22 kirjoitettu 04.03.2012 22:06
Mites tän kisan laita oikein on?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Jamsteri
1063 viestiä
|
#23 kirjoitettu 04.03.2012 23:09
Laupias Tolppanen kirjoitti:
Mites tän kisan laita oikein on?
Haittaako ihmisiä jos pannaan tämä kisa jäihin hetkeksi ja jatketaan kun koveribiisikisa on mennyt alta pois? Tulisi edes vähän kilpailua sitten. Ainakin mahdollisesti.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
veezay
bassofriikki 7679 viestiä Luottokäyttäjä
|
#24 kirjoitettu 05.03.2012 17:24 Muok:05.03.2012 17:25
Jamsteri kirjoitti:
Haittaako ihmisiä jos pannaan tämä kisa jäihin hetkeksi ja jatketaan kun koveribiisikisa on mennyt alta pois?
pannaan kernaasti.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Lassi Heiskanen
1695 viestiä
|
#25 kirjoitettu 05.03.2012 17:36
veezay kirjoitti:
Jamsteri kirjoitti:
Haittaako ihmisiä jos pannaan tämä kisa jäihin hetkeksi ja jatketaan kun koveribiisikisa on mennyt alta pois?
pannaan kernaasti.
Paneminen käy aina..
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Laupias Tolppanen
348 viestiä
|
#26 kirjoitettu 07.03.2012 19:29
höh, mie kyllä vähän petyin, tein sen biisin niin nopeasti ja hyvin että kerkeen ennen intian reissua, saanko mie tehä sitten uuden?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
tuntematon_pelle
110 viestiä
|
#27 kirjoitettu 07.03.2012 21:58 Muok:07.03.2012 21:59
A Capella on pitkän aikaa kiinnostanut sen verran, että voisin jopa harkita mukaan tulemista, jos aikataulutusta järkeistetään. Vähän tää painaa päälle muiden kisojen ja opparin takia.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jamsteri
1063 viestiä
|
#28 kirjoitettu 08.03.2012 00:02
Laupias Tolppanen kirjoitti:
höh, mie kyllä vähän petyin, tein sen biisin niin nopeasti ja hyvin että kerkeen ennen intian reissua, saanko mie tehä sitten uuden?
MInun puolesta saat.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Lassi Heiskanen
1695 viestiä
|
#29 kirjoitettu 31.03.2012 15:46
Mitäs tälle kisalle kuuluu?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Pohjois-Korea
10911 viestiä
|
#30 kirjoitettu 02.04.2012 18:50 Muok:02.04.2012 18:52
Ei ku ei vittu mitään...
Pohjois-Korea muokkasi viestiä 18:52 02.04.2012
Saisko viel osallistuu?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Susimies
2960 viestiä
|
#31 kirjoitettu 02.04.2012 19:09
tais kisailut unohtua..?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
veezay
bassofriikki 7679 viestiä Luottokäyttäjä
|
#32 kirjoitettu 02.04.2012 19:27
Jamsteri kirjoitti:
Haittaako ihmisiä jos pannaan tämä kisa jäihin hetkeksi ja jatketaan kun koveribiisikisa on mennyt alta pois? Tulisi edes vähän kilpailua sitten. Ainakin mahdollisesti.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Susimies
2960 viestiä
|
#33 kirjoitettu 02.04.2012 19:42
veezay kirjoitti:
Jamsteri kirjoitti:
Haittaako ihmisiä jos pannaan tämä kisa jäihin hetkeksi ja jatketaan kun koveribiisikisa on mennyt alta pois? Tulisi edes vähän kilpailua sitten. Ainakin mahdollisesti.
veezay, aina valppaana
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|