Mikseri.net

#2 kirjoitettu 21.06.2011 17:07

Paleface - Helsinki Shangri-La

nyt on pakko kyllä myöntää että levy oli kaiken hehkutuksensa arvoinen. Yleensähän räppijulkaisuja kuunnellessa pistää vituttamaan se ylipitkä pituus ja sanoituksissa esiintyvä siansaksa, mutta tämä oli selkeä ja tiiviisti rakennettu kokonaisuus, jossa ei ollut yhtään ylimääräistä hetkeä. Levyn jokainen biisi oli omanlaisensa hittikappale ja huomaa että tuotantoon oli panostettu. Ei mitään yhdentekevää paskaa, vaan biisit jää päähän ja ne tunnistaa vielä myöhemminkin. Luultavasti paras hip hop julkaisu mikä on vastaan tullut.

5/5

#3 kirjoitettu 21.06.2011 18:38

Nadja - Numbness

Harmillisen aliarvostettu levy. Verrattainen tuntemattomuus johtunee siitä, että kyseessä on pienen japanilaisen lafkan julkaisema pääasiassa kokoelmaluonteinen levy. Vaikka mitään sellaista erityistä yhdistävää lankaa ei juuri olekaan, on jokainen biisi itsessään loistava. Levyn aloittaa Veil Of Disillusion, joka on perusvarma malliesimerkki Nadjan ominaissoundista. Toinen biisi on nerokas doooomcover joululaulusta, God Rest Ye Merry Gentlemen. Levy jatkuu älyttömän tiukalla Long Dark Twenties -coverilla, jota seuraa tunnelmallinen Alien In My Own Skin. Toiseksi viimeinen raita on mielestäni levyn paras biisi, Time Is Our Disease, jossa yhdistyy kaikki mikä Nadjassa on hienoa, maatajärisyttävistä riffeistä Aidanin voksuihin. Levyn lopettaa massiivinen hiukan päälle 21 minuuttia kestävä aikaisemmin nettijulkaistu biisi Numb, jossa ominaisen ja kerrostetun rumpukoneen sävyttämänä käydään läpi loistavaa sointukuviota, vähäisin mutta miellyttävin variaatioin. Ehdottomasti Nadjan mittavan diskografian kärkikastia.

5/5

#4 kirjoitettu 21.06.2011 23:10 Muok:21.06.2011 23:53

Rihanna - Loud (2010)

2006 alussa kokosin työkseni elektroniikkaa. Työ oli sellaista puuduttavaa ruuvinpyörittämistä, ja ainoa viihdyke oli radio, joka sekin soitti samat biisit päivästä toiseen. Jatkuvassa soitossa olevista biiseistä erityisesti inhosin Rihannan kappaletta SOS. Siinä ärsytti osittain myös se, että se pohjautui sampleen Tainted Lovesta, joka taas on kappale josta pidin paljonkin. Kappaleeseen kohdistunut ärsyyntymiseni ulottui myös sen esittäneeseen artistiin. Heti seuraava sinkku Unfaithful oli jo paljon parempi, ja pidin sitä helposti vuoden parhaana pop-kappaleena. Rihannasta en kuitenkaan pitänyt artistina. En edes Umbrellan ilmestyttyä, vaikka kappaletta pidinkin yhtenä kaikkien aikojen parhaista pop-kappaleista. Muutama päivä sitten tajusin, että SOS:n jälkeen Rihanna on julkaissut huomattavasti enemmän kappaleita, joista pidän, kuin kappaleita joista en pidä. Myöskin enemmän kappaleita joista pidän, kuin kukaan muu pop-artisti samalla aikavälillä. Tästä syystä päätin antaa Rihannan musiikille mahdollisuuden ja kuunnella viimeisimmät levyt.

Levyn sinkkujulkaisut ovat vakuuttavia. S&M on biisi josta olen digannut ensimmäisestä kuulemasta lähtien. Loistavan menevä toimivilla koukuilla varustettu kappale, joka rokkaa paremmin, kuin suurin osa tämänhetkisestä mainstream rockista. Myös Only Girl (in the World) kolahtaa harvinaisen kovaa. Levyn paras biisi on kuitenkin Man Down, eli reggae-kappale, jolla Rihanna palaa karibialaisille juurilleen. Yksi parhaista reggae-kappaleista, jota olen kuullut, ja ylipäätäänkin on harvinaista törmätä yhtä loistaviin kappaleisiin.

Muut sinkut levyltä ovat California King Bed, What's My Name? ja Raining Men, joista viimeiset eivät ole nimistään huolimatta covereita Snoop Doggin tai the Weather Girlsin biiseistä. What's My Name? on loistavan koukun ympärille rakentuva biisi. Se kuitenkin kärsii väkinäisenoloisesta Draken räppifeatista, jonka takia biisin pääkoukku lähtee käyntiin vasta puolentoista minuutin kohdalla. 1:30 on kuitenkin pitkä aika 4min pitusessa pop-biisissä. Puolentoista minuutin jälkeen biisi on onneksi kuitenkin rautaa. Raining Men kuulostaa ensikuuntelulla rasittavalta biisiltä kappaleen aloittavan koukun ja joidenkin muiden vokaaliratkaisujen takia, mutta jo toisella kuuntelulla aloin tästäkin diggaamaan, enkä vähiten hienon biitin ansiosta. California King Bed taas on äärimmäisen geneerinen pop-balladi (tyylilaji joka ei tunnu olevan kehittynyt mihinkään suuntaan ainakaan viimeisen 20-vuoden aikana), joka ei tarjoa mitään uutta tai omaa. Jostain syystä pidän kuitenkin siitäkin kappaleesta.

Monia Pop-levyjä vaivaa se, että sinkkubiisien lisäksi loput biisit kuulostaa lähinnä filleriltä. Tälläkin levyllä Fading ja Complicated kuulostavat myöskin aika pitkälti täytebiiseiltä, mutta muuten levy on oikein toimiva kokonaisuus. Tietenkin kun 11 kappaletta sisältävältä levyltä 6 on sinkkubiisejä ja 1 versio Eminemin levyltä löytyvästä sinkkubiisistä, niin hirveän montaa täytebiisiä ei voi ollakaan. Tuo kakkososa Eminemin ja Rihannan Love the Way You Liestä on laulupainoitteisempi ja Eminemillä on vaan yksi säkeistö. En osaa sanoa kummasta versiosta pidän enemmän, mutta kummatkin toimii oikein hyvin. Levyn biiseistä myös hienon saundin omaava Cheers on erillisen maininnan arvoinen.

[Kuuntelemani Deluxe Edition bonuskappaleista löytyy What's My Namen "Version Rihanna", eli muuten sama biisi, mutta tuo Draken turha räppiverse on poistettu). Bonusbiiseistä löytyy myös David Guettan tuottama Who's that Chick?, joka yhditää kaiken mikä minua pop-musiikisissa ärsyttää: Ärsyttävät kiksumaiset saundit, överiksi vedetty autotune, mitäänsanomattomat lyriikat tanssimisesta klubilla, "pikkuoravat sokerihumalassa"-kertsin ja David Guettan. Menee melkeen parodiaksi nykypopista. Jostain syystä kuitenkin rakastan tuota biisiä ihan kybällä.]

Levy oli oikein positiivinen yllätys ja Rihanna tämän hetken kovin poptähti. Tältä pop-levyn tulee kuulostaa.

8.7/10.0

#5 kirjoitettu 22.06.2011 01:11 Muok:22.06.2011 01:13

Eazy-E
Str8 outta streetz of Muthaph*kkin compton

Eazyn toinen ja valitettavasti viimeinen varsinainen albumi. Tästä setistä piti tulla alunperin tupla-levy ja oikeasti vituttaa ettei toista levyä ikinä valmistunut. spekulaatioiden ja Eazy-En itsensä mukaan levyllä olisivat vierailleet MM: Guns 'n' Roses, Krs one, 2pac, (Biggie?), Dj quik, Bone thugs 'n' Harmony Ja jopa Wu tang clanin raekwon on väittänyt että Eazy olisi ollut kiinnostunut Wu tangin saundista ja koittanut jopa buukata heitä levylleen. Eazy jopa vihjaili että N.W.A:n entinen jäsen Ice cube olisi ollut tulossa levylle vierailijaksi.

Valmiilla 14.biisin setillä vierailee MM: Mc ren, Bg Knocc out & Dresta,Dirty red, Sylk e Fyne,
Roger troutman ja nimeämättömänä Gunnareitten kitaristi Slash.
Tuottajina häärivät esim. Cold187um, Dj yella, Naughty By nature, Tony G, Dj-UNEEK.

Levy jatkaa pitkälti samalla linjalla kuin Eazy-En albumia edeltävä EP It's on dre (187um killa)
Elikkä puhdasta Kalifornian G-funk saundia mutta albumi sisältää myös
muutamia biisejä jotka taas ovat perus gangsta-räppiä. Eazy-En taito heittää hauskaa läppää ei ole kariutunut. Toisin kuin ensimmäiselle albumilleen, Eazy kirjoitti tälle levylle valtaosan räpeistään itse. Väkivaltaa viljellään enemmän kuin Eazy-E:n edellisellä levyllä "Eazy Duz it:lla"

Parhaita biisejä ovat mielestäni Dj yellan ja talkbox artisti Roger troutmanin Eazy-En kuoleman jälkeen viimeistelemä biisi Eternal E, Dr dre ja Snoop dogi dissi Wut would u do, albumin ainoa single nimeltä Just Tah let u know (jossa kitaraa rimputtelee Slash) Ja koominen murharalli Nimeltä Sorry Louie. Levyllä ei ole mielestäni ainoatakaan huonoa biisiä mutta First Power Intron (joka on kyllä hyvin tehty) ja L*ckin, S*ckin & Ph*kkinin huomaa täytebiiseiksi.


Annan 4/5 Pistettä koska aina levyä kuunnellassani minua alkaa vituttamaan se ettei Eazy koskaan voinut viimeistellä tätä albumia. Levy alkaa erittäin vauhdikkaasti ja aggressiivisesti mutta loppua kohden siitä tulee oudolla tavalla haikeampi (ja surullisempi?) fiilis.

See ya around buddyboy(s)...

Komaveli muokkasi viestiä 01:12 22.06.2011

#6 kirjoitettu 22.06.2011 01:13

Protest the Hero - Fortress (2008)

PTH:sta - tai lähinnä sen musiikista - puhutaan paljon kaikenlaista. Erityisesti sitä on yritetty jatkuvasti saada lokeroitua jotenkin järkevästi ja toisten mielestä se on mathcorea, toisten mielestä metalcore-vaikutteista progemetallia ja toisten mielestä vain yliolkaisesti progemetallia. Minä en sinänsä pyri lokeroimaan bändiä mihinkään genreen mutta omalla kohdallani olen huomannut että kun maailman paras mathcoreyhtye SikTh hajosi joku vuosi takaperin, on PTH täyttänyt sen jättämän aukon meikäläisen soittolistalla. Soittolistalla siksi että nykyään ei kai ole enää hirveän trendikästä puhua levyhyllystä?

Sitten itse asiaan eli siihen musaan. Lokeroimisen vaikeus tuli selväksi jo ensimmäisellä kuuntelukerralla kun jo mainitun SikThin ohella bändin musasta tulivat mieleen esim. sekä Dillinger Escape Plan että Queen. Ts. vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää ja laulu on suurimmalta osalta huutolaulua mutta kun aina välissä yllätetään puhtaalla ilmaisulla, se luo todella mahtavan kontrastin. Niin ikään bändi soittaa aivan saatanan taitavasti ja tiukasti. Livenä voisi olla vielä päräyttävämpi kokemus.

Minä tykkään, ja kovasti tykkäänkin. Mikä on aika harvinaista kun kyseessä on kuitenkin ns. tämän päivän musiikkia tekevä yhtye. Ohessa vielä linkki levyn parhaan biisin Sequoia Thronen videoon.

9/10

#7 kirjoitettu 22.06.2011 11:14 Muok:22.06.2011 11:21

Sabaton - Primo Victoria

Hieno levy, yksi Sabatonin parhaita. Samalla myös orkesterin ensimmäinen täyspitkä veto.
* Levy alkaa nimibiisillä joka on levyn parhaimmistoa. Biisi alkaa säestämättömällä laulu soololla, johon muut soittimet tulevat mukaan kohdassa 0:05. Soittimien mukaan tulon jälkeen tulee lähes heti "PRIMO VICTORIA". Kaiken kaikkiaan biisin melodiat ovat kohdallaan, ja sanat ovat sitä tyypillistä Sabatonia. Soolo on hieman alakuloinen, mutta silti loistava.
* Sitten pästään Reign of Terroriin, joka on hyökkäävämpi. Alkaa varsin agressiivisella rummutuksella. Hyvinkin suoraa paahtoa edelliseen verrattuna. Juuri tämä agressiivisuus tekee siitä ehkäpä levyn parhaan biisin. Soolo on nopea tilutus soolo, semmoinen mitä kuulee yleensä thrashissä.
* Panzer Battalion alkaa hiljaisella puolen minuutin introlla. Tämän jälkeen ehkä levyn paras soolo. Tarttuva kappale, soolot kokonaisuudessaan levyn parhaat. Intro on ainoa mikä ehkä hieman laskee biisin arvoa, mutta ei liikaa. Levyn ehdotonta parhaimmistoa.
* Neljäs biisi on selkeästi levyn heikoin veto, Wolfpack. Lähes minuutin mittainen intro, jonka jälkeen lähes kuoromainen laulu, pienen hetken. Riffi on laulun aikana hidas ja raskas, mikä on hyvä. Kertsi on se mikä laskee biisin arvoa, intron lisäksi ratkaisevasti. Laulukohtien välillä on erilainen riffi, se on se huono riffi.
* Counterstrike alkaa levyn tiukimmalla rummutuksella. Levyn nopein biisi. Parhautta lisää se, että tämä on kahden huonon biisin välissä.
* Stalingrad. Se levyn toinen huono biisi. Jotenkin junnaava, huonolla tavalla siis. Lautasia raiskataan liikaa tai ennemminkin liikaa väärällä tavalla. Skepticismin Aes kipaleessa lautasia raiskataan oikein. Tässä biisissä ei. Paras kohta on 2:20-2:50, sitten alkaa syna ja kitarasoolojen vuorottelu. Se syna kuulostaa hirveeltä. Tämä laskee biisin arvoa niin paljon että tämä tosiaan on se toinen huono biisi.
* Into the Fire alkaa hienolla akustisella soololla. Sitten vaihtuu sähkökitaraksi, johon muut soittimet tulee mukaan siinä puolen minuutin kieppeillä. Levyn nopeimpia. Riffit kunnon "mättö" tyyliset, sikäli power metalia voi mätöksi kutsua. Levyn nopeimpia biisejä ja samalla myös lyhin, alle 3 ja puoli minuuttia.
* Purple Heart, tuo levyn balladi, ei ehkä kuitenkaan balladein balladi mitä löytyy. Rauhallisin ja yksi sahaavimmista riffeistä. Todella hieno veto, pituutta noin 5 minuuttia. Soolon aikana nopeutuu huomattavasti myös rummutus. Soolo on äärimmäisen perinteinen metalli/rokki soolo. Kertsi on kaunis ja tarttuva.
* Levyn päättää nopeahko Metal Machine, levyn paras biisi, Counterstriken, Reign of Terrorin ja Purple Heartin ohella. Tarttuva riffi, aika perus metallia. Kertsi on sitä perinteisintä power metal tyyliä.

Kokonaisuudessaan loistava levy. Parhaat biisit on Reign of Terror, Counterstrike, Purple Heart ja Metal Machine. Lähes yhtä hyviä ovat Primo Victoria, Panzer Battalion ja Into the Fire. Heikoimmiksi jäävät Wolfpack ja Stalingrad.

Ja pisteet: 96%
Tai vaihtoehtoisesti: 4.7/5
Tai vielä vaihtoehtoisesti: 9.6/10

SuomiFinland666 muokkasi viestiä 11:16 22.06.2011

Siitähän tuli pitkä. Vois kääntää englanniks ja pistää metal-archives.comiin.

#8 kirjoitettu 22.06.2011 11:45

paleface helsinki shangri lla

lupasin kaverille kuunnella räppilevyä sen kaa jos se kuuntelee sit black metallii mun kaa kuunneltii sit palefacee ja oli mun mielestä tosi huono. paleface vaan valitti mutta ei sillä ollut sanomaa jos ajattelee vähääkää laajemmi tällasta rappia kuulee joka päivä radiosta iha liikaa mutta finteligence on vielä tätäkin huonompi

en enää ikinä kuuntele rappia ja tää levy saa 0 kautta 5 pistettä

#9 kirjoitettu 22.06.2011 12:27

Rangda - False Flag (2010)

Discogs kertoo tämän olevan "Noise, Psychedelic Rock, Free Improvisation, Experimental" ja kai se pitää osittain paikkansa. Omanlaisensa supertrio: Richard Bishop (mm. Sun City Girls) - kitara, Ben Chasny (Six Organs of Admittance) - kitara ja Chris Corsano (ties mitä) - rummut, ja tässä bändin toistaiseksi ainoa levy. Tähän palaan aina uudestaan - viime vuoden kestävimpiä julkaisuja; jossain videoavaruudessa on myös konserttitaltiointi suurin piirtein tämän levyn biiseistä, ja se on kyllä aitoa kamaa, vaikuttavaa muusikkoutta.

Levy alkaa vähän jyrkästi - 'Waldorf Hysteria' on 'Fist Familyn' ohella ainut vähän metelöivä biisi. Siis kitaravetoisia instrumentaaleja kaikki tyynni, 'Bull Lore' on jumalattoman tiukka ja koherentti, kun ottaa huomion että aika spontaanisti sekin on vedetty. 'Sarcophagi' on sitten se levyn kaunein kappale - sähkökitara kuulostaa tässä vaan niin hienolta, kun sitä käyttää mielikuvituksella ja rennolla otteella. 'Serrated Edges' hyökkäilee taas vähän kokeellisemmin, ja levyn päättää 15-minuuttinen 'Plain of Jars', joka kehittyy hitaasti mutta palkitsee lopussa tuplakitaroillaan ja tosi makeilla improvisoinneillaan.

Tää on niin tätä - olen kriittinen ja annan 4/5.

#10 kirjoitettu 22.06.2011 12:56

Nadja/Kodiak-split

Saksalainen droneorkesteri Kodiak ja kanadalainen doomduo Nadja ovat lyöneet päänsä ja surisevat vahvarinsa yhteen ja tehneet jotain hienoa. Kummaltakin on levyllä vähän päälle 20 minuutin biisi. Levy alkaa Kodiakin kappaleella "MCCCXLIX The Rising End," joka on pianolla säestettyä, äärihidasta mättöä. Jylisevät rummut tahdittavat menoa eeppisesti ja melodiat ovat niin synkkiä kuin pitääkin. Levyn toinen puolisko on Nadjan unenomainen "Kitsune Fox Drone," jota voi luonnehtia vaikka meditaatiomusiikiksi. Kohtalaisen tasapaksut pörinämatot kerrostuvat ja muodostavat yllättävän rauhallisen äänimaailman. Kumpikin biisi on miellyttävä mutta ehkäpä hieman vaikeasti lähestyttävä, ellei ole ekstensiivisesti genreen jo tutustunut. Kaikkiaan varsin onnistunut ja ammattimainen splitti.

4/5

#11 kirjoitettu 22.06.2011 13:07

VNS kirjoitti:
Komaveli kirjoitti:
Eazy-E
Str8 outta streetz of Muthaph*kkin compton


Mikä sen dokailubiisin nimi oli? Onks se Sippin' on a forty vai 8ball rolin'? Sehän on aivan mahtavan groove biisi.


Joo sippin' on a forty on tällä levyllä, 8ball on puolestaan vanhempaa Eazya.

#12 kirjoitettu 22.06.2011 13:56

BoyOfSatanus kirjoitti:
paleface helsinki shangri lla

lupasin kaverille kuunnella räppilevyä sen kaa jos se kuuntelee sit black metallii mun kaa kuunneltii sit palefacee ja oli mun mielestä tosi huono. paleface vaan valitti mutta ei sillä ollut sanomaa jos ajattelee vähääkää laajemmi tällasta rappia kuulee joka päivä radiosta iha liikaa mutta finteligence on vielä tätäkin huonompi

en enää ikinä kuuntele rappia ja tää levy saa 0 kautta 5 pistettä


Suosittelen kuitenkin että kuunteleppas se levy ensin oikeasti ja tulet sitten vasta siitä tänne meille puhumaan

#13 kirjoitettu 22.06.2011 15:03

Komaveli kirjoitti:

Suosittelen kuitenkin että [...]


[...] [kuva]

#14 kirjoitettu 22.06.2011 22:37

Haava kirjoitti:
Komaveli kirjoitti:

Suosittelen kuitenkin että [...]


[...] [kuva]


Ajattelin tulla tänne kertoo mitä mieltä oon viimeks kuuntelemastani levystä, mutta näemmä tää on taas ylläpidon suotuisalla avustuksella menny ihan ketuilleen. Ei siis enä huvita ja ketuttaa nyt ku ei pysty kirjottaa mitä piti ku vituttaa vaan liikaa tollanen perseily. Argh. Anteeksi että tulin kertomaan nyt tämän turhautumiseni tähän.

Mutta siis oikeesti oliko toi kuva nyt ihan tarpeen tässä ketjussa. Antaa olla vaan. Ei haava kaikkeen tarvii menne sekaantumaan. Nyt vaan sekotit tätä ketjua niin paljon että meni mun inspis levyn arviointiin.

#15 kirjoitettu 22.06.2011 23:28

Stocco kirjoitti:
Haava kirjoitti:
Komaveli kirjoitti:

Suosittelen kuitenkin että [...]


[...] [kuva]


Ajattelin tulla tänne kertoo mitä mieltä oon viimeks kuuntelemastani levystä, mutta näemmä tää on taas ylläpidon suotuisalla avustuksella menny ihan ketuilleen. Ei siis enä huvita ja ketuttaa nyt ku ei pysty kirjottaa mitä piti ku vituttaa vaan liikaa tollanen perseily. Argh. Anteeksi että tulin kertomaan nyt tämän turhautumiseni tähän.

Mutta siis oikeesti oliko toi kuva nyt ihan tarpeen tässä ketjussa. Antaa olla vaan. Ei haava kaikkeen tarvii menne sekaantumaan. Nyt vaan sekotit tätä ketjua niin paljon että meni mun inspis levyn arviointiin.


Varmaan meinasi vaan, ettei kannata mennä tuohon Boy of Satanuksen trolliin.

#16 kirjoitettu 25.06.2011 17:51

Bulldozer - The Day of Wrath

Aivan loistava levy. Bändi joka ei ole kauhean tunnettu mutta tulee silti soittamaan Tuskaan perjantaille. Levy on bändin debyytti vuodelta 1985.

Levy alkaa introbiisillä jossa joku mies lausuu jollain vieraalla kielellä jotain n. 1:30 ajan ja samaan aikaan taustalla kuuluu jotain huutoa ja muuta. Sitten alkaa sellainen kunnon rumpujen tykitys ja kitarasooloilu. Tämän jälkeen pärähtää soimaan Cut Throat joka on ehdottomasti levyn parhaimpia biisejä. Mahtavat riffit ja vokalisoinnit, samalla tuo myös vähän mieleen Motörheadin. Sen jälkeen rupeaa soimaan Insurrection of the Living Damned, joka myöskin on hyvä biisi. Seuraavana on tiedossa Fallen Angel, joka myös on levyn parhaimmistoa. Se jatkaa levyllä samaa linjaa ja tässä vaiheessa huomaa jo että kyseessä on erittäin hyvä levy Seuraavana tiedossa The Great Deceiver joka on hyvä biisi sekin, mutta ei sijoitu levyn parhaimmistoon. Seuraava biisi on Mad Man, joka on myös levyn hienoja hetkiä. Seuraava biisi eli #7 on Whisky Time, joka on mielestäni ehdottomasti levyn paras biisi. Se alkaa vähän päälle minuutin pituisella rummuttelulla jonka jälkeen alkaa mielestäni hyvä riffi, jollaista ollaan jo kuultu aiemmilta levyn biiseiltä. Kertsi joka soi jo vähän ajan päästä, on tarttuva "IT'S WHISKY TIME!". Tämän jälkeen alkaa viimeinen biisi Welcome Death joka eroaa mielestäni levyn muista biiseistä hieman erilaisella kitarariffillä joka ei ole kauhean nopea. Mutta hyvä biisi on sekin. Uusintapainoksessa on myös lisäksi singleversio kappaleesta Fallen Angel, joka erilaisilla soundeilla kuulostaa myöskin erittäin hyvältä.

Kaikinpuolin loistava levy hienolta bändiltä, suosittelen kuuntelemaan. Jos jtn pisteitä pitäisi antaa niin 5/5

#17 kirjoitettu 25.06.2011 18:01 Muok:25.06.2011 18:02

The Doors - The Doors

Koko levy vei mukanaan kuuskyt luvulle väkisin, '' Light My Fire '' on ykkönen!!
Peace N Love!!!
Hendrix2000 muokkasi viestiä 18:01 25.06.2011

#18 kirjoitettu 06.07.2011 22:15

The Stooges - The Stooges

Loistava edelleen. Nuoret vihaiset soittaa energistä ja primitiivistä rokkia, Iggy Pop kuulostaa paremmalta kuin myöhempinä aikoina, hommassa on svengiä ku kiljukanisterissa ja muutenkin tämä vaan iskee. Klassikoita kaikki, mutta parhaita on tietty 'yllättäen' 1969 hipeille vittuilullaan ja I Wanna be your dogin rämeiden primitiivinen rytmi. Kahdeksan biisin mittaisena albumi pysyy loistavasti kasassa ja kestää hyvin useampaa kuuntelukertaa. Kolmosbiisi We will fall on Velvet Undergroundin jalanjälkiä kulkeva synkistelyveisu joka monotomisuudessaan kulkee käsikkäin mainitun yhtyeen Venus in furs - biisin kanssa. Itseasiassa kappale taitaa olla VU:ssakin vaikuttaneen John Calen aikaansaannos, ainakin viulunsoiton ohelta.

Täytebiisi No fun, joka jää toki päähän soimaan mutta tallaa kuitenkin samoja vesiä kahden ensimmäisen biisin kanssa, sitä seuraava Real cool time taas sisältää levyn parhainta wah-wah elämöintiä ynyt jo edesmenneeltä kitaristilta Ron Ashetonilta. Miehen voitaisiin sanoa olevani tunnelmaltaan Jimi Hendrixin tasoinen, mutta huomattavasti paskempi, mikä luultavasti onkin se juttu hänen saundissaan. Ann on sen sijaan on monotomisuudessaankin hieman rakkauslaulu. Not Right toimii hyvin juuri No funin kakkososana, mutta on kyllä mielestäni huomattavasti parempi ja sisältää suuremmissa määrin sitä Stoogesin vihaista energiaa. Little doll on hieno lopetus levylle monotomisella rytmillään ja jättää energisen olon.

Loppukaneettina vaan että todella hienoa että tällaista musiikkia on aina tehty kunnianhimolla vaikkeivat taidot olisikaan aivan riittäneet. Levystä henkii suoranainen vitutus silloista yhteiskuntaa ja myös hippisukupolvea kohtaan ja heijasteleekin hienosti kuusi vuotta myöhemmin rytinällä läpi lyönyttä (ja yhtä lyhyeksi jäänyttä) punk-liikettä. Pituutta olisi saanut olla ehkä enempi, mutta sen levyn voi tosiaan kuunnella uudestaankin. Aion kyllä tämän perusteella hommata sen wah wahin.

5/5