Kirjoittaja
|
Crescendo kilpailu!
|
dödö
1100 viestiä
|
#1 kirjoitettu 28.05.2011 18:07 Muok:29.05.2011 17:41
Keksin hauskan kilpailun ja nyt kaikki mukaan!
Ideana olisi siis tehdä kappale joka kasvaa jatkuvasti loppua kohden.
dödö selvensi hieman sääntöjä 17:28 29.05.2011
Näin se toimii:
Kappaleen tulee olla 3-8 minuuttia pitkä
Kappaleessa on pakko olla vähintään 6 raitaa
Aina kun yksi raita on soittanut melodiansa tai sointunsa loppuun, on sen toistettava samaa kuviota jatkuvasti kappaleen loppuun saakka. Soittimia siis EI saa poistaa kappaleesta matkan varrella, niiden on tarkoitus rakentua isoksi kokonaisuudeksi lopussa.
Kappaleessa on pakko olla ainakin kolme "osaa". Tämä tarkoittaa sitä että ainakin kaksi kertaa on lisättävä vähintään yksi raita edellisten raitojen kaveriksi. Jokaisen osan ei tarvitse olla yhtä pitkä.
Jokaisen raidan ns. loopin, on pakko toistua vähintään 4 kertaa kappaleen aikana.
Lopettaessasi kappaleen saat muutaman ylimääräisen tahdin johon tehdä lopetuksen. Näitä tahteja ei ole pakko käyttää, saa lopettaa esimerkiksi fade-outilla tai vaikka täysin seinään jos niin haluaa. Yritän siis sanoa että tehkää nyt jonkin sortin lopetus siihen biisin, mutta ei mitään 3 minuutin outroja missä lähdetään rakentamaan jo uutta biisiä.
SAA käyttää mausteita biisissä, jotka eivät toistu. Esimerkiksi, jos haluat, saat käyttää vaikka reverse cymbalia vain yhteen kohtaan koko biisissä. Myös jokaisen raidan viimeisiä tahteja (ennen uuden osan alkua, tai biisin lopetusta) saa muokata. Tietenkin myös toistepäin. Jos vaikka olet tuomassa kappaleeseen mukaan rummut, saat luonollisesti fillata ne sisään miten haluat. Ei se ole niin tarkkaa...
Älä riko kilpailun henkeä! Kyllä sinä ymmärrät mitä tässä haetaan takaa. Jos luit säännöt huomasit että olen yrittänyt antaa kilpailijoille hieman liikkumisvaraa sääntöjen suhteen. Turha osallistua jos jotenkin huolellisista kirjoitelmistani huolimatta löydät tavan kiertää kilpailun tarkoituksen.
Käytä siis päätäsi, käytä koukkuja, käytä kaikki kikat mitä osaat, mutta muista mitä kilpailussa haetaan takaa.
Ole siis luova ja tee hyvä biisi!
Aikaa on kesäkuun loppuun asti.
Saa myös mielellään kirjoittaa jos edes harkitsee osallistumista, sillä se voi vetää lisää kilpailijoita.
dödö lisäsi esimerkin 18:40 28.05.2011
Tässä vielä esimerkki jos joku ei ymmärtänyt. Kappale ei täytä pituusvaatimusta koska se on esimerkki.
HUOM! Oikean kappaleen pitää siis olla vähintään kolme minuuttia pitkä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
accent
10939 viestiä
|
#2 kirjoitettu 28.05.2011 18:53
Osallistun jos saan jotain itseäni miellyttävää tehtyä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
pieslice
3287 viestiä
|
#3 kirjoitettu 28.05.2011 18:58
vois koittaa jotan schulzea apinoida tähän
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Ravana
161 viestiä
|
#4 kirjoitettu 28.05.2011 22:57
Osallistun jos saan jotain aikaan.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
accent
10939 viestiä
|
#5 kirjoitettu 28.05.2011 23:52 Muok:28.05.2011 23:55
teknokonnektion - Tum Rötö 400
Toivottavasti osallistumistaan saa vaihtaa ennen deadlineä, koska en yhtään ihmettelisi jos myöhemmin tulisi parempi kehiteltyä. Olkoot toistaiseksi tämä kuitenkin.
accent muokkasi viestiä 23:53 28.05.2011
Ääh, tämä kuulosti musantekokoneella äänenlaadullisesti paljon paremmalta... :/
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dödö
1100 viestiä
|
#6 kirjoitettu 29.05.2011 00:02 Muok:29.05.2011 00:08
accent kirjoitti:
teknokonnektion - Tum Rötö 400
Toivottavasti osallistumistaan saa vaihtaa ennen deadlineä, koska en yhtään ihmettelisi jos myöhemmin tulisi parempi kehiteltyä. Olkoot toistaiseksi tämä kuitenkin.
accent muokkasi viestiä 23:53 28.05.2011
Ääh, tämä kuulosti musantekokoneella äänenlaadullisesti paljon paremmalta... :/
Saa vaihtaa deadlineen asti. Ja hyvältähän tää kuulostaa...
dödö muokkasi viestiä 00:07 29.05.2011
Huh, makee biisi kyl. Hauska breikki!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dödö
1100 viestiä
|
#7 kirjoitettu 29.05.2011 17:04 Muok:29.05.2011 17:04
Nonii, jengii nyt mukaan vaan...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Da Izolator
733 viestiä
|
#8 kirjoitettu 29.05.2011 17:07
Vois koklaa!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Jussi Huhtala
259 viestiä
|
#9 kirjoitettu 29.05.2011 17:54 Muok:29.05.2011 18:00
Yritänpä ehtiä mukaan.
Ostin uutta softaa kilotonnin, jotka kaipaa sisäänajoa
Jussi Huhtala muokkasi viestiä 17:59 29.05.2011
edit. tässä menee näköjään hetki, softa asennus ei halua tehdä yhteistyötä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Arhebeatz
141 viestiä
|
#10 kirjoitettu 29.05.2011 18:15
Oon mukana jos saan jotain henkevää aikaan.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
P. Virta
179 viestiä
|
#11 kirjoitettu 29.05.2011 18:32
P. Virta - Ring Over
Tuossapa vähän ehkä turhankin hätäiseen tehty sekoilu. Mielenkiintoinen kilpailu!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jasnajan Puukissa
5698 viestiä
|
#12 kirjoitettu 29.05.2011 18:40
Kuusi raitaa, mikä ettei!
Hauska juttu, yritän saada jotain aikaiseksi eli I'm in!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dödö
1100 viestiä
|
#13 kirjoitettu 29.05.2011 18:47 Muok:30.05.2011 20:29
Loistavaa! Lisää jengiä vaan!
dödö muokkasi viestiä 20:27 30.05.2011
Bumpetibomp... kaikki mukaan.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Valium for Van Gogh
11143 viestiä
|
#14 kirjoitettu 31.05.2011 02:41
...as Jy Sê Haan - Gay Porn Heroin
Tommonen tuli hutastua. Aloitin duunaamaan semmosta hitaasti kehittyvää soundtrackmaista melankolista jousikappaletta, mutta noh...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Ceekayed
420 viestiä
|
#15 kirjoitettu 31.05.2011 21:01
Voisihan tuota jonkun chillout -rallin pyöräyttää. Palaillaan asiaan viikon päästä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Ktaemsshar
123 viestiä
|
#16 kirjoitettu 01.06.2011 21:17
Osallistun ja toivon että ymmärsin kaiken oikein
Ohmy News 5/4 +Ran# - Aamuyön ylimääräinen
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
MKDELTA
11907 viestiä
|
#17 kirjoitettu 02.06.2011 13:36
Mites rumpuraidat katotaan tässä kilpailussa? Jos on vaikka biitti ja sit vetää myöhemmin siihen päälle haitsut nii lasketaanko se kahdeks vai yhdeks raidaks?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dödö
1100 viestiä
|
#18 kirjoitettu 02.06.2011 15:42
MKDELTA kirjoitti:
Mites rumpuraidat katotaan tässä kilpailussa? Jos on vaikka biitti ja sit vetää myöhemmin siihen päälle haitsut nii lasketaanko se kahdeks vai yhdeks raidaks?
Kaks raitaa...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
GxBx
4644 viestiä
|
#19 kirjoitettu 02.06.2011 18:40
harkitsen osallistumista. Hieno kilpailu.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
MKDELTA
11907 viestiä
|
#20 kirjoitettu 03.06.2011 14:46
dödö kirjoitti:
MKDELTA kirjoitti:
Mites rumpuraidat katotaan tässä kilpailussa? Jos on vaikka biitti ja sit vetää myöhemmin siihen päälle haitsut nii lasketaanko se kahdeks vai yhdeks raidaks?
Kaks raitaa...
OK, osallistun varmaan si
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
GxBx
4644 viestiä
|
#21 kirjoitettu 03.06.2011 16:30
MKDELTA kirjoitti:
dödö kirjoitti:
MKDELTA kirjoitti:
Mites rumpuraidat katotaan tässä kilpailussa? Jos on vaikka biitti ja sit vetää myöhemmin siihen päälle haitsut nii lasketaanko se kahdeks vai yhdeks raidaks?
Kaks raitaa...
OK, osallistun varmaan si
nii ja biittiki o sillee et jos sulla on vaikka basari linja ni se on yks raita ja snare on toine. eli toi kus raitaa tulee oikeestaa jo rummuilla ellei oo evo
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dödö
1100 viestiä
|
#22 kirjoitettu 04.06.2011 13:59 Muok:04.06.2011 14:11
The Substitute - Dom a-Taka, Dom a, a-Taka
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
dödö
1100 viestiä
|
#23 kirjoitettu 04.06.2011 18:40 Muok:04.06.2011 18:41
Ktaemsshar kirjoitti:
Osallistun ja toivon että ymmärsin kaiken oikein
Ohmy News 5/4 +Ran# - Aamuyön ylimääräinen
No huh... tää on ihan sairaan hyvä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dödö
1100 viestiä
|
#24 kirjoitettu 05.06.2011 13:04 Muok:05.06.2011 13:05
JyRSiä kirjoitti:
Where's My Gingers?
Linkkis ei toimi enää.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Ravana
161 viestiä
|
#25 kirjoitettu 05.06.2011 15:41
Raunioitunut Koneorkesteri - Love the Maschine.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Da Izolator
733 viestiä
|
#26 kirjoitettu 05.06.2011 16:25
accent kirjoitti:
teknokonnektion - Tum Rötö 400
Toivottavasti osallistumistaan saa vaihtaa ennen deadlineä, koska en yhtään ihmettelisi jos myöhemmin tulisi parempi kehiteltyä. Olkoot toistaiseksi tämä kuitenkin.
accent muokkasi viestiä 23:53 28.05.2011
Ääh, tämä kuulosti musantekokoneella äänenlaadullisesti paljon paremmalta... :/
Aika paha!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Tusina Immonen
10508 viestiä
|
#27 kirjoitettu 05.06.2011 16:39
Vois katella jos syntyy jotain. Kiva kisaidea!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dödö
1100 viestiä
|
#28 kirjoitettu 09.06.2011 01:45 Muok:22.06.2011 23:29
viikko aikaa...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
elkki the metallisti
93 viestiä
|
#29 kirjoitettu 30.06.2011 21:19 Muok:01.07.2011 20:55
Osallistuminen
Mites äänestys?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
dödö
1100 viestiä
|
#30 kirjoitettu 01.07.2011 21:10
elkki the metallisti kirjoitti:
Osallistuminen
Mites äänestys?
Tein ketjun tossa aikasemmin tänään, tai eilen tai huomen... ei voi muistaa.
http://www.mikseri.net...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|