Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Mun mielestä maltillisesti evoluutioteoriaa puoltava. Kansanmies tiputtelee maalaisjärkeä tihkuvia vihjeitä siitä, ettei darwin välttämättä ihan väärässä ole: valaskalan nielu on pieni, viitteet maakeskeisen maailmankuvan aiheuttamaan poruun, jossa kirkonmiehet lopulta taipuivat tieteen edessä. Mulle tää meinaa sitä, että ei huolta, ei me olla apinoita, vaikka niistä kenties ollaankin kehitytty, ja että raamattu ei ole kovin validi lähde näissä asioissa, koska siellä on jo tunnustettujakin epätarkkuuksia. Kaikki tämä molempia osapuolia kunnioittaen ja nasevasti kirjoitettuna tekee aika hiton hyvän tekstin.
quafka kirjoitti:
Suomalainen mamu Antti Syrjäniemi levytti jenkkilässä v. 1929 kappaleen Daytonin apinajuttu, joka kertoo Tenneseessä käydystä oikeudenkäynnistä. Raastupaan oli joutunut muuan opettaja, joka opetti vastoin osavaltion lakia koulussa evoluutioteoriaa. Kappale kertoo siis tästä jupakasta. Hauska ralli (vaikka bassot soitetaankin väärin monessa kohtaa),