Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

1 2 Seuraava >

Kirjoittaja Maalaustaiteen historian sata tärkeintä taideteosta?

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#1 kirjoitettu 15.01.2011 17:28

Olen ajatellut aloittaa blogin jossa teen tulkitsevan piirroksen sadasta maalaustaiteen historian tärkeimmästä malauksesta.

Listasta tulee toki itseni näköinen ja aavistuksen suomalaispainotteinen (muutama suomalainenkin työ päätyy mukaan vaikka maailmanlaajuinen mekittävyys ei täyttyisikään). Lisäksi omat suosikkini savat toki vähän ylimääräistä "buutia" listalle.

Maalaustaide määritellään nyt niin, että siihen kuuluvat lähtökohtaisesti freskot, tempera-, öljyväri- ja akryylimaalaukset. Modernilta ja post-modernilta ajalta mahdollisesti jotkut sekatekniikat, jos kyse on kuitenkin selvästi tähän samaan maalaustaiteen jatkumoon liittyvästä teoksesta. Vesivärit, pastellit, veistokset, piirrokset ja sen sellaiset jätetään lähtökohtaisesti pois. Modernilta ja post-modernilta ajalta joku grafiikan sekatekniikka saattaa ehkä päästä mukaan jos katson sen osaksi malaustaiteen jatkumoa.

Aika skaala ulottuu periaatteessa aina renessanssista (jossa taiteilijamyytti viimeistään kehitettiin) aina vuoteen 1999 asti. Kaksituhatta luvun jätän suosiolla pois. Jos joku esi renanssin työ omaa selvästi maalarin

Nyt tarvitsen kaikken halukkaiden apua.

Mitä taitelijoita ja mitä maalauksia minun pitäisi saada tälle sadan maalauksen listalle? Saa ehdottaa vapaasti.

^ Vastaa Lainaa

Free-Soul
Free-Soul
Soldier of Love
9011 viestiä
Luottokäyttäjä

#2 kirjoitettu 15.01.2011 18:31 Muok:15.01.2011 18:45

Picasson Guernica

Da Vincin Mona Lisa ja/tai Viimeinen Ehtoollinen

Van Goghin Tähtinen yö ja/tai kahvilan terassilla

Vermeerin Tyttö ja helmikorvakoru

Botticellin Venus

Renoirin Pikku Irene ja/tai Purjehdusseuran lounas

Dalín Valuvat kellot

(nää maalausten nimet on varmaan ihan väärin kaikki)

Bouguerau - Amor ja Psyyke

Degasin Tanssitunti oopperassa ja/tai L Etoile


Suomalaisista:

Schjerfbeckin Toipilas

Simbergin Haavoittunut enkeli

Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti ja/tai Aino-taru

Edelfeltin Kuningatar Blanka ja/tai Luxembourgin puistossa ja/tai Kaarle-herttua häpäisee Klaus Flemingin ruumista



Free-Soul muokkasi viestiä 18:44 15.01.2011

^ Vastaa Lainaa

har
har
7706 viestiä

#3 kirjoitettu 15.01.2011 19:02

Tuolta löytyy hyviä ehdokkaita.

^ Vastaa Lainaa

Valium for Van Gogh
Valium for Van Gogh
11143 viestiä

#4 kirjoitettu 15.01.2011 19:41

Free-Soul kirjoitti:
Da Vincin Mona Lisa ja/tai Viimeinen Ehtoollinen


Sekä toisen ninjaturtlen Aatamin luominen.

^ Vastaa Lainaa

Disintegr8
Disintegr8
11309 viestiä

#5 kirjoitettu 15.01.2011 20:47 Muok:15.01.2011 20:47

Jackson Pollock: No. 5, 1948

^ Vastaa Lainaa

MKDELTA
MKDELTA
11907 viestiä

#6 kirjoitettu 15.01.2011 21:19

Anarkisti Gallin Hautajaiset

kyllä sie tiedät

^ Vastaa Lainaa

Pohjois-Korea
Pohjois-Korea
10911 viestiä

#7 kirjoitettu 15.01.2011 21:46

Ilman K. Palsan Vapautumista toi on ihan paska blogi.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#8 kirjoitettu 15.01.2011 21:48 Muok:15.01.2011 22:00

Kiitosksia. Podin noita syvemmin vielä ensiviikolla, mutta hyvältä näyttää suosittelut äkkiäkatsottuna.

Erityisesti minulle tuottaa päänvaivaa mitä ennen renessanssia tehtyjä maalauksia otan mukaan. Mielellään sellaisia joilla on kuitenkin ihan selkeä tiedossa oleva maalaaja.

Toinen päänvaiva on koko toisen maailmansodan jälkeinen maailmaustaide, erityisesti 1970-luvusta aina pahenevasti 1990-luvulle on hankala.

Sellaiset teokset jotka vähemmänkin taidetta tuntevat ihmiset nähdessään huomaavat.

Olen päätynyt siihen, että suomalainen taide saa ilmeisesti 5 kappaletta teoksia erikseen. Kansainväliset menestykset toki etusijalla, mutta myös ihan suomalainen näkökulma huomioituna. Näitä saa erikseen ehdottaa kuten FreeSoul kivasti teki.

Mutta joo.. Antaa tulla jos keksii tärkeitä. Palailen itse tähän vielä pohtimn tarkemmin tuonnempana.

Haava lisäsi viestiä 21:58 15.01.2011

Nii joo ja jos islamilaisesta, afrikkalaisesta, kauko-idästä löytyy jotain länsimaisen maalaustaiteen historiaan istuvaa tavaraa (edelleen mielellään sellaisia joiden tekijä tunnetaan) niin sellaiset ovat erityisen kiinnostuksen kohteena myös.

^ Vastaa Lainaa

Valium for Van Gogh
Valium for Van Gogh
11143 viestiä

#9 kirjoitettu 15.01.2011 22:20

Haava kirjoitti:
Toinen päänvaiva on koko toisen maailmansodan jälkeinen maailmaustaide, erityisesti 1970-luvusta aina pahenevasti 1990-luvulle on hankala.


Kuinka monta meinasit noita suunnilleen valita?
Ite en ainakaan Jackson Pollockin ja Andy Warholin lisäks keksi ketään joka tuolle listalle välttämättä kuuluisi.

^ Vastaa Lainaa

Nyhde
Nyhde

Take it sleazy!
3097 viestiä
Ylläpitäjä

#10 kirjoitettu 16.01.2011 00:47

Tajunnanvirtaisessa järjestyksessä:

Claude Monet: Impressio auringonnoususta
Claude Monet: Heinäpaalut (auringonlasku)
Claude Monet: Parlamenttitalo
Claude Monet: Lumpeet
Edvard Munch: Huuto
Michelangelo: Luominen
Leonardo da Vinci: Mona Lisa
Edouard Manet: Aamiainen nurmella
Seurat: (En häpeäkseni muista tämän nimeä)
James Whistler: Taiteilijan äiti
Vincent van Gogh: Tähtikirkas yö
Vincent van Gogh: Omakuva
Vincent van Gogh: Öinen katukahvila
Vincent van Gogh: Makuuhuone
Pablo Picasso: Avignonin naiset
Pablo Picasso: Guernica
Renoir: (Ei tule tämänkään nimi mieleen)

... Alkaa vähitellen lyödä tyhjää. No, jos nämä taiteilijat jäävät mainitsematta, tekee mielestäni vääryyttä.

Ai niin,

Joe Shuster: Action Comics No.1

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#11 kirjoitettu 16.01.2011 11:28

Kuolleet Kekkoset kirjoitti:

Kuinka monta meinasit noita suunnilleen valita?


EI ole lyöty lukkoon. Olen lyönyt lukkoon vain tuo suomalaisen edustuksen.

Ite en ainakaan Jackson Pollockin ja Andy Warholin lisäks keksi ketään joka tuolle listalle välttämättä kuuluisi.


Varsin mahdollista että noin käy. Yritän silti kysyä, jos joku jotain keksisi.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#12 kirjoitettu 16.01.2011 11:28 Muok:16.01.2011 11:29

quafka kirjoitti:

Kelpaako kalligrafia?


Ihan puhtaana tuskin, kun jää luulutavasti liian kaus tuosta länsimaisesta näkökulmasta jonka olen valinnut. Mutta osana teosta käy toki hyvin. Saa toki ehdottaa, jos on joku tosi merkittävä ja henkilöity pläjäys.

^ Vastaa Lainaa

Jamsteri
Jamsteri
1063 viestiä

#13 kirjoitettu 16.01.2011 12:27

Tätä en huomannut vielä mainitun:

Henri Rousseau - Sleeping gypsy

^ Vastaa Lainaa

Fakap
Fakap
Trancevastaava
4849 viestiä
Luottokäyttäjä

#14 kirjoitettu 16.01.2011 13:46 Muok:16.01.2011 22:10

Rembrandtin Yövartio..

Fakap muokkasi viestiä 22:10 16.01.2011

Wrightin Taistelevat metsot...

^ Vastaa Lainaa

Lautajaska
Lautajaska
4034 viestiä

#15 kirjoitettu 16.01.2011 19:54

Salvador Dali: The Disintegration of Persistence of Memory

^ Vastaa Lainaa

JM
JM
18460 viestiä

#16 kirjoitettu 16.01.2011 20:42

Escherin metamorfoosi taitaa olla omalla alallaan aika tunnusmerkillinen työ, tai sitten se Escherin illuusiotyö, jossa on se lnina minkä sisäpihall on portaikko jossa kulkee munkkeja ja se näyttää sillai "mahdotttomalta" tiiätähäön mitä meinaan...(?)

^ Vastaa Lainaa

JM
JM
18460 viestiä

#17 kirjoitettu 17.01.2011 03:11

Fakap kirjoitti:

Wrightin Taistelevat metsot...

Tää tuli mullaki mieleen mutta en sanonu siksi kun en tiiä onko tämä kovinkaan tunnettu tai vielä sitten jopa arvostettu Suomen ulkopuolella vai kuuluuko tämä meidän suomalaisten maalaustaidekaanoniin. Toisaalta, jos bloginpitäjä myöntää suomalaisuuten sa vaikuttavan valintoihin niin sitten ehdottomasti.

Mulla on seinällä pikkusiskon tekemä sellanen psykedeelinen synke'hkö maisema-jotain-maalaus jossa on nämä taistelevat metsot, kylläkin vähän värillisten ja vinojen lasie läpi katsottuna laitettu siihen maisemaan

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#18 kirjoitettu 17.01.2011 07:30

Fakap kirjoitti:

Wrightin Taistelevat metsot...


Tämän työn voisin mielelläni laittaa tosiaan mukaan sarjaan...

...jos joku uhkailee minua kirveellä vieressä.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#19 kirjoitettu 17.01.2011 09:54

Free-Soul kirjoitti:

Bouguerau - Amor ja Psyyke


Kiitos tästä. Tämä on vahvasti harkinnassa.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#20 kirjoitettu 17.01.2011 10:00 Muok:27.01.2011 10:13

Tästä on poistettu lista

Tuossa alustava lista maalauksista kronologisessa järjestyksessä ENNEN impressionismia. Sanoisine, ttä vaikka impressionistinen ja moderni painotus tuleekin olemaan suht vahvaa, niin täytyy tuota vielä lisätä tuoa listaa. Tuossa on vasta 20 kappaletta. Luultavasti 30 on ihan minimi mitä tulee teoksia ennen impressionismia.

Ehdotakaa ihmeessä mitä tuonne voisi lisätä. Seköä taiteilijoita, että jos joku taiteilija ansaitsee toisen tai kolmannen teoksen listaan? Erityisesti jos joku keksii yhdenkään taulun ENNEN noita, niin erityisesti kiinnostaa.

Kommentoin noita imressionismin ja sen jälkeisiä ehdotuksia (+suomalaisia) kun pääsen listan teossa siihan vaiheeseen. Nyt vielä keskitys tuohon esi-impressionistisiin töihin.

Haava lisäsi viestiä 10:04 17.01.2011

Monet noista on myös valittu aika tuskalla taiteilijan tutannosta, että jos tahtoisit vaihtaa jonkun (kuuluisampaan/merkittävämpään), niin kannattaa ehdotttaa sitäkin.

Lisäksi Titian - The Rape of Europa (1562) unohtui!

Haava lisäsi viestiä 10:25 17.01.2011

William Blake - The Ancient of Days (1794) myös.

Haava lisäsi viestiä 11:30 17.01.2011

Rembrandt Van Rijn - Bathing woman (1654)
Giuseppe Arcimboldo - Winter (1573)

Haava poisti listan viestiä 10:12 27.01.2011

^ Vastaa Lainaa

Jamsteri
Jamsteri
1063 viestiä

#21 kirjoitettu 17.01.2011 11:47 Muok:17.01.2011 11:48

Noista impressionismiä vanhemmista tauluista muistin tällaisen. En tiedä onko kukaan muu kuullutkaan miehestä saati tauluistaan, mutta ehdotan kuitenkin.

Giuseppe Arcimcoldo - Syksy

Jamsteri muokkasi viestiä 11:47 17.01.2011
Jaha, Haava muisti saman miehen sillä aikaa kun minulla oli viestinkirjoitussivu auki.

^ Vastaa Lainaa

Kivinäätä
Kivinäätä
1526 viestiä

#22 kirjoitettu 17.01.2011 12:37

Joku Caspar David Friedrich nyt tuonne ainakin kuuluisi, mahdollisesti joko tämä tai tämä .

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#23 kirjoitettu 17.01.2011 12:42 Muok:17.01.2011 15:00

Kivinäätä kirjoitti:
Joku Caspar David Friedrich nyt tuonne ainakin kuuluisi, mahdollisesti joko tämä tai tämä .


Joo. Ehkä mä skippasin noi vaan liian kylmästi ku en tykkää noista. Mutta joo.. Olet varmana oikeassa. Pakko kai on laittaa tonne joo. Kiitos.

Tuo tuli lisäyksiin kanssa:

Jean-François Millet - The Angelus (1857-1859)

Haava lisäsi viestiä 12:57 17.01.2011'

Caspar David Friedrich - Wanderer above the Sea of Fog (1818)
Théodore Géricault - The Raft of the Medusa (1818-1819)

Nyt on sitte noiden myötä yli-möyryävä-1800-luku-romantiikka-höttö saanu listalla osansa.

Haava lisäsi viestiä 13:58 17.01.2011

Jacopo Pontormo - The Deposition from the Cross (1525-1528)

Pakko se on Manerismiltakin yksi työ laittaa. Missään muussa taidesuuntauksessa tuskin yhdistetään usein hempeitä pastellivärejä kuolleeseen kristukseen.

Haava lisäsi viestiä 15:00 17.01.2011

Jan van Eyck - Arnolfini Portrait (1434)

Tuo on kyllä niin edellä aikaansa ja mystinen teos vuosiluvun huomioon ottaen, että pakko se on laittaa tuonne.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#24 kirjoitettu 17.01.2011 15:31

Overdriver kirjoitti:
Älä unohda niitä taistelevia metsoja.


Kun nyt joku TAAS mainitsi, niin kyllähän se listalle päätyy. Pakko tuolle on antaa yksi paikka niistä viidestä suomalaisesta taulusta ihan sen kuuluisuuden vuoksi. Vaikka se onkin ruma työ ja vaikka se ei ole merkittävä ei suomen eikä maailman taiteen historian näkökulmasta, niin olen päättänyt ottaa tuon taulun mukaan listalle.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#25 kirjoitettu 17.01.2011 15:54

quafka kirjoitti:

Mahtuisko se Rafaelin Ateenan koulu vielä kelkkaan? Siinä on hyvä meininki.


Harkitsen vahvasti.

Lisäksi se Poussin kummallinen oussin8new" target="_blank" class="bb-url">Et in arcadia ego- homma kelpaa varmasti.


Ihan tuntematon miulle? Onko tunnettu? Merkittävä?

^ Vastaa Lainaa

Disintegr8
Disintegr8
11309 viestiä

#26 kirjoitettu 17.01.2011 19:52

Jaa niin, Henry Fuselin Painajainen saattaisi mahtua mukaan. Ainakin ehdottomasti kyseisen herran tunnetuin teos, ja jäänyt ainakin itselleni mieleen.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#27 kirjoitettu 17.01.2011 20:17 Muok:18.01.2011 13:48

Disintegr8 kirjoitti:
Jaa niin, Henry Fuselin Painajainen saattaisi mahtua mukaan. Ainakin ehdottomasti kyseisen herran tunnetuin teos, ja jäänyt ainakin itselleni mieleen.


Katsos vaan. Goyan ja Blaken aikalainen. SUURI kitos tästä! Menee osastoon ehdottomasti ehkä kuten tuo quafkankin esittämä teos.

MIe oon ihan täpinöissäni tästä projektista. Tästä tulee hyvä! Kiitos ja antaa tulla vaan!

Muut mantereet on vielä ihan auki. Islamilainen ja kauko itä kovasti meitinnän alla myös.

Haava lisäsi viestiä 13:46 18.01.2011

James McNeill Whistler - Whistler's Mother (1871)

Tuo Whistler on pakko ottaa mukaan kun on niin keskeinen amerikkalaisille ja muutenkin tosi kuuluisa.

Imressionisteista eteenpäin lista on kovasti tekeillä, mutta tuo vanhakin lista elää yhä jos joku jotain keksii.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#28 kirjoitettu 18.01.2011 14:51 Muok:27.01.2011 10:13

Miksi Pierre-Auguste Renoir pitäisi ottaa mukaan? Jos otan, niin minkä taulun?
Entäs Lyonel Feininger?

70, 80 ja 90-luku puuttuvat vielä täysin. Jos joku keksii sinne, niin hyvä. Paljon on vielä tilaa.

Haava poisti listan 10:13 27.01.2011

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#29 kirjoitettu 18.01.2011 14:54

Jamsteri kirjoitti:

Henri Rousseau - Sleeping gypsy


HYVÄ! Kiitos! Oli unohtua! Henri Rousseau - The Dream (1910) tulee tuon sijaan kun kuvaa paremmin tyyppiä ja naivismia yleensä.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#30 kirjoitettu 18.01.2011 14:59

JM kirjoitti:
Escherin metamorfoosi taitaa olla omalla alallaan aika tunnusmerkillinen työ, tai sitten se Escherin illuusiotyö, jossa on se lnina minkä sisäpihall on portaikko jossa kulkee munkkeja ja se näyttää sillai "mahdotttomalta" tiiätähäön mitä meinaan...(?)


M. C. Escher - Waterfall (1961)

Vaikka välttelen grafiikkaa, niin tuo on pakko ottaa.

^ Vastaa Lainaa

Free-Soul
Free-Soul
Soldier of Love
9011 viestiä
Luottokäyttäjä

#31 kirjoitettu 18.01.2011 16:40

Tää ja! http://4.bp.blogspot.c...

^ Vastaa Lainaa

Free-Soul
Free-Soul
Soldier of Love
9011 viestiä
Luottokäyttäjä

#32 kirjoitettu 18.01.2011 16:51

Haava kirjoitti:
Miksi Pierre-Auguste Renoir pitäisi ottaa mukaan? Jos otan, niin minkä taulun?


Tämän minä mainitsinkin jo aiemmin. En osaa sitä sen kummemmin perustella, kuin että tämä maalaus on jäänyt mieltäni kiehtomaan. Tunnelma, se miten henkilöt katsovat toisiaan ja jännitykset heidän välilään, eri ihmisten erilaiset mielialat. http://www.renoirgalle...

^ Vastaa Lainaa

Free-Soul
Free-Soul
Soldier of Love
9011 viestiä
Luottokäyttäjä

#33 kirjoitettu 18.01.2011 17:02

Kuolleet Kekkoset kirjoitti:
Free-Soul kirjoitti:
Da Vincin Mona Lisa ja/tai Viimeinen Ehtoollinen


Sekä toisen ninjaturtlen Aatamin luominen.


Kolmas turtle! Rafaelin enkeli!

Noita kerää jokainen pikkutyttö jossain vaiheessa, joten on se ainakin johonkin vaikuttanut tuo teos.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#34 kirjoitettu 19.01.2011 07:53

Free-Soul kirjoitti:
Tää ja! http://4.bp.blogspot.c...


Olen ottanut ideaksi, että samalta taiteilijalta jos otan kaksi työtä, niin pitäisi olla aika hyvät taidehistorialliset perusteet. Magritelta "The Treachery of Images (1928-1929)" on nähdäkseni keskeisempi. Saa toki perustella.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#35 kirjoitettu 19.01.2011 08:04

Free-Soul kirjoitti:

Kolmas turtle! Rafaelin enkeli!

Noita kerää jokainen pikkutyttö jossain vaiheessa, joten on se ainakin johonkin vaikuttanut tuo teos.


Hyvä perustelu! Itseasiassa tuo on NIIN kuuluisa ja joka kahvimukissa tuo kuva, että koska Raphaelilta tulisi muuten kolme, niin pitää poistaa Raphael - Madonna del Prato (1505) ja ottaa tilalle tuo "Raphael - The Sistine Madonna (Detail, Cherubs) (1513–1514)" KIITOS!

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#36 kirjoitettu 19.01.2011 09:06

Free-Soul kirjoitti:

Tämän minä mainitsinkin jo aiemmin. En osaa sitä sen kummemmin perustella, kuin että tämä maalaus on jäänyt mieltäni kiehtomaan. Tunnelma, se miten henkilöt katsovat toisiaan ja jännitykset heidän välilään, eri ihmisten erilaiset mielialat. http://www.renoirgalle...


Oon muuten nähnyt ton livenä. Washingtonissa. Kyllä mä sisäänsä ymmärrän miksi siitä tykätään.

Mutta joo.. Kaivettuani aihetta on minun pakko todeta, että Renoir kuuluu ehdottomasti sadan joukkoon ja olen päätynyt juuri tuohon työhönkin.

^ Vastaa Lainaa

Twight
Twight
3600 viestiä

#37 kirjoitettu 19.01.2011 12:50

http://img840.imagesha...

ps. tein kuvan ennen kuin luin että aiheesta on jo keskusteltu..

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#38 kirjoitettu 19.01.2011 13:56 Muok:27.01.2011 10:12

Haava poisti listan 10:03 27.01.2011

^ Vastaa Lainaa

Haava
Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#39 kirjoitettu 19.01.2011 15:56 Muok:19.01.2011 16:01

quafka kirjoitti:

Onko tämä tärkeä muillekin kuin nörteille ja gooteille?


Ihan puhtaasti valittu sen kuuluisen takia. Kriteereinä on ollut joko kuinka tunnettu maalaus on tai kuinka merkittävät vaikutukset sillä on olut taiteeseen. Tämän taulun kohdalla (vaikka nimemaan itse taulu ei ole äärimmäisen tuttu) sanoisin että valintaperusteet osuvat molemmissa kohdissa kohtalaisesti. Erittäin merkittävä vaikuttaja juuri populaari kulttuurin kautta ja populaarikultuuriin, noiden alien leffojen myötä.

Haava lisäsi viestiä 15:57 19.01.2011

Muutama lisätty:

Ma Yuan - Dancing and Singing- Peasants Returning from Work (12th centyry)
Gustave Courbet - The Origin of the World (1866)
Victor Vasarély - Sir-Ris (1957)

Haava lisäsi viestiä 15:59 19.01.2011

Gigeristä vielä, että niitä nörttejä ja gootteja joille se on tärkeä on kuitenkin niin paljon, että siinä olisi monet vanhat mestarit hölisemässä.

Haava lisäsi viestiä 16:00 19.01.2011

Jacques-Louis David - Napoleon Crossing the Alps

^ Vastaa Lainaa

JPQ
JPQ
1161 viestiä

#40 kirjoitettu 19.01.2011 16:08 Muok:19.01.2011 16:09

Mona lisa ilman muuta ja sitten muitakin Van Goghin töitä ja sitten Rembrandttia ja Paul Kleetä ja sitten Picassoa ja Montettia noita ainakin töitä en jaksa listata. Paul Klee jopa sellaisena vaikka jäävi olenkin omissa töissäni näen hieman samaa.

JPQ muokkasi viestiä 16:08 19.01.2011

^ Vastaa Lainaa

1 2 Seuraava >

Vastaa Aloita uusi keskustelu