Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
NORTON kirjoitti:
Mulle on jäänyt jostain sellainen mielikuva, voi olla ihan viihdeteollisuudestakin peräisin, että naiset olisivat aikoinaan olleet oikeasti nykyistä kovempia pyörtyilemään.
Minä luulen, että tuossa on sekä totuutta, että elokuvien lisää. Sellainen "elokuvamainen pyörtyily" ei ole tuntematonta nykypäivänäkään. Toki paljon harvinaisempaa. Liittynee siihen, että se ei tosiaan ole sosiaalisesti hyväksyttyä nykyään kuten ennen.
NORTON kirjoitti:
Mulle on jäänyt jostain sellainen mielikuva, voi olla ihan viihdeteollisuudestakin peräisin, että naiset olisivat aikoinaan olleet oikeasti nykyistä kovempia pyörtyilemään.
Yläluokkaisessa sosiaalisessa ympäristössä se on varmaan ollut yleisempää kuin nyt, kun naiset kasvatettiin "hauraiksi olennoiksi" joiden tehtävänä oli vain olla muiden ihailtavana, ja puettiin korsetteihin sun muihin kuristimiin patsastelemaan.
En usko että maatalon riuskat nuoret emännät ehtivät peltotöiltään pyörtyilemään.