Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Ihan imhona vaan; se että joskus annetaan jostain hyvästä pieniä määriä ilmaiskrediittejä käyttäjille ja mainostetaan sitä antamistakin vielä jossain - se mainostaa ihan kivasti niitä krediittejä. Lisäksi kun mikserissä on koko ajan se hyvien kommenttien / kommentoijien puute, niin krediiteillä sitä voisi edesauttaa hyvinkin, kun pitäisi sen palkitsemismäärän jotenkin järkevän kokoisena ja kontrolloisi niiden jakoa (esimerkiksi niiden kommenttiplussien avulla). Plus vaikkapa joidenkin ylläpidon järjestämien kilpailujen palkintoina voisi olla pieniä krediittimääriä.
Kun pidetään ns. ilmaiskrediittien jako järkevässä suhteessa ja hyvinkin kontrolloituna, eivät ne pääse kärsimään inflaatiosta ja mainostavat samalla itseään melkoisen tehokkaasti. Voisin ainakin kuvitella, että löytyy reippaasti mikseriläisiä, joille krediitit eivät ole tuttu juttu, tuommoisen kautta voisi tulla tutummaksi.
Esimerkiksi itse en nyt ostaisi yhtään krediittejä - pihi kun olen - mutta jos niitä minulle jostain pieniä määriä ropisisi ilmaiseksi ja päättäisin sijoittaakin niitä johonkin lisäarvopalveluun, kasvattaisin samalla sitä omaa tulevaisuuden krediittitarvettani, ihan siis ajatustasollani.
JamesMercy kirjoitti:

Krediittien ideana on se, että ihmiset voivat tukea mikseri.nettiä rahallisesti ilmaista musiikinjakelukanavaa vastaan. Ne hyödyt tai palvelut mitä ihmiset ostavat niillä ilmaisilla krediiteiltä ovat jollain tasolla aina sitten mikseri.netin pussista pois.
Lisäksi mikseri.net joutuu luultavasti maksamaan joistain palveluista rahallista korvausta (esimerkiksi puhelinoperaattoreille) jolloin ainakin oman matematiikkani perusteella voisin kuvitella mikserin ottavan ns. persnettoa tuollaisesta ilmaisten krediittien jakelusta.

Jep, kyllä minä krediittien idean ymmärrän ilman rautalankaakin. Ajatuksena oli vain se, että rajoitetulla krediittien ilmaisjakelulla tekee niitä tunnetummaksi ja luo mahdollisesti niille paremmin tarvettakin. Uskoisin niiden pienestä promotoimisesta vaikkapa niinä kilpailupalkintoina olevan hyötyä pidemmällä aikavälillä. Ja jos jostain krediittibonareista olisi hyötyä kommenttien parantamisen suhteen, se voisi tehdä Mikseristä ihan ylipäänsä taas vähän paremman paikan.
Mutta niinkuin jo aiemmin sanoin, pienissä määrissä ja kontrolloidusti.