Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Mikseri.net on nyt muuttanut todella tiuhaan omaa julkikuvaansa muuttamalla mm. markkinointiaan, etusivullaan julkaistavia viestejä, mainostusta jne. yms.
Olemme siis tämänkin sivuston saattelemana matkalla kohti tiukkaa markkinointia. Olen silti pistänyt merkille, että mikseri on monille hyvinkin rakas palvelu varsinkin musiikin jakelua ajatellen. Millä siis voisimme pysytellä siinä rajassa, että musiikki tulisi edelleen kuultavaksi ilmaiseksi ja yhteisö saisi elää elämänsä onnellisina loppuun asti?
iq kirjoitti:
Millä siis voisimme pysytellä siinä rajassa, että musiikki tulisi edelleen kuultavaksi ilmaiseksi ja yhteisö saisi elää elämänsä onnellisina loppuun asti?
Oman näkökulmani mukaan viimeisimmät uudistukset (soittoäänet, sähköinen demo jne.) tukevat nimenomaan tätä ihannetapausta. Palveluista maksetaan ylläpidolle, jotta se voi jatkossakin tarjota niitä.
Nimenomaan ilmaisena musiikkijakeluna mikseri.net sivustoa pidetään. Täten arveluttaa krediittien ja sun muun oheisvaluutan sekoittaminen sivuston toimintaan.. tähän asti sivusto on toiminut erittäinkin hyvin. Markkinoita riittää siis muuallakin. Mikseri voi olla riippumaton sivusto. Miksi siis muuttamaan sitä?
iq kirjoitti:
Nimenomaan ilmaisena musiikkijakeluna mikseri.net sivustoa pidetään. Täten arveluttaa krediittien ja sun muun oheisvaluutan sekoittaminen sivuston toimintaan.. tähän asti sivusto on toiminut erittäinkin hyvin. Markkinoita riittää siis muuallakin. Mikseri voi olla riippumaton sivusto. Miksi siis muuttamaan sitä?
Tähän on varmaan muitakin syitä, mutta heitetään nyt pari perusjuttua:
¤ Mikseri laajenee ja palvelinkulut kasvaa.
¤ Pitäähän ylläpidon jollain se leipänsä (tai juomansa) maksaa. Tosiaankin sivusto on sen verran monipuolinen ja kehittynyt noiden uusien (ja hieman vanhenpienkin) ominaisuuksien myötä, että esimerkiksi Goldmemberiksi liittymisen voi ihan hyvin sydämin maksaa. Tämän ketjun puolella on lueteltu hyviä syitä, miksi sähköisen demon lähettäminen maksaa ja mitä rahoillensa saa vastineeksi.
Erinäisiä nettisivustoja seuranneena olen huomannut, kuinka kyseisestä palvelusta vastaavat ovat tulleet suorastaan ahneeksi ja vaatineet entisistä kaikkien saatavilla olevista ominaisuuksista maksua. Mikseri.net ei todellakaan ole yksi näistä ja tällaisena toivon sen pysyvän.
Ja nuo krediitithän mahdollisesti luotiin vahvistamaan ajatusta että artisti saa aina itsellensä jotain vastineeksi hänen kauttaan Mikseriin virranneesta kylmästä käteisestä.
Mjaa, kyllä minä uskoisin kovasti, että täällä edelleen ilmaisella meiningillä mennään pitkään eteenpäin ja nuo krediitit sun muut tosiaan ovat vapaaehtoisia ja artistien omaksi iloksi.
Meikä ei vielä tuota goldmember-statusta ole ottanut, mutta päätin kerran, et jos lotossa voitan niin Mikseri saa kivan lahjoituksen.