Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

Kirjoittaja "Muusikkojen musiikki"

Verimyrsky
Verimyrsky

#1 kirjoitettu 10.01.2003 14:10

Instrumentistasi riippuen, olet varmasti kiinnostunut kyseisen soittimen taitajien musiikista. Esimerkiksi innokkaat kitaristit usein ostavat Jason Beckerin, Al Di Meolan, Joe Satrianin ja vastaavien levytyksiä, koska ne sisältävät hyvää kitaransoittoa. Yleensä näissä levytyksissä on se vika, että itse musiikki jää virtuoosimaista tilutusta vähemmälle huomiolle. Tietenkään kitaristeja tämä ei haittaa yhtä paljon kuin "tavallista" kuuntelijaa.
Instrumentistasi riippumatta, kirjoita tänne hyvistä "muusikkojen levyistä".
Ja sitten myös kiinnostaa, että kuinka henkilöt jotka eivät soita mitään suhtautuvat tähän musaan.
Itselläni oli jossain vaiheessa vaihe, kun kuuntelin innokkaana kitaratilu-levyjä, mutta kyllästyin siihen ja siirryin takaisin "normaaliin musaan".

(Enpä esittänyt mitään suoraa kysymystä aiheesta, mutta kai teilläkin on jotain sanottavaa.)

^ Vastaa Lainaa

Suvaitsemattomat
Suvaitsemattomat

#2 kirjoitettu 10.01.2003 14:12

verimyrsky kirjoitti:

Mulla ei nyt tähän oo mitään suoranaista sanottavaa, mutta mä kyllä vähän karsastan koko termiä "muusikkojen musiikki". Jotkut väittää että Tool on muusikkojen musiikkia. Minä en. Minä sanon että se on musiikkia.

^ Vastaa Lainaa

A33E
A33E
148 viestiä

#3 kirjoitettu 10.01.2003 15:15

JAZZ ylipäänsä on sellaista musiikkia missä soittajavirtuoosit pääsevät esille, kisailevatpa joskus saksofonistit nopeudesta ja milloin mistäkin.
Vähän sama kuin hc punk -siitäkin on sanottu että kuulostaa siltä kuin kaikki kilpailisivat siitä kuka ehtii ensimmäisenä biisin loppuun

A33E muokkasi viestiä 09:10 16.01.2003

no pitää siis lisätä tähän että kaikki jazz ei tietenkään ole sellaista, ja yeensä tuollaiset ilmiöt tulevat esille ennemminkin livetilanteissa.
jazzia on moneen junaan ihan kuin teknoakin.. myös jazz elää ja henkilökohtaisesti en pidäkään 'oldskoolista' vaan diggailen linjaa jonka Gilles Peterson on esitellyt Thing Called Jazz ja myöhemmin Wordlwide nimisessä ohjelmassa.. vaikkakin soulin ja lähinnä dnb:n ohella.
toivottavasti kukaan ei nyt sano ettei jatsia sovi jakaa oldschooliksi ja new.. =/

^ Vastaa Lainaa

Terok
Terok

#4 kirjoitettu 10.01.2003 19:58

Cube kirjoitti:
A33E kirjoitti:
JAZZ ylipäänsä on sellaista musiikkia missä soittajavirtuoosit pääsevät esille, kisailevatpa joskus saksofonistit nopeudesta ja milloin mistäkin.
Vähän sama kuin hc punk -siitäkin on sanottu että kuulostaa siltä kuin kaikki kilpailisivat siitä kuka ehtii ensimmäisenä biisin loppuun

Vaikuttaa PAHASTI siltä, että et tiedä mistä puhut ... Vai onko sinun mielestäsi Chet Bakerin laulujazz jotenkin "soittajavirtuoosien esittelyä"? Tai Herbie Hancockin Cantolope Island? Tai Miles Davisin biisit?

Kyllä noissa em. biiseissä on ihan se musiikki ainakin pääasiassa... Palavaa tunnetta ja tunnelmaa.

Jazz ei ole sitä pelkkää pukinpartatyyppien random-kilkuttelua, vaikka monet niin luulevatkin.

Enemmänkin soittotaidon esittelyä löytyy lähinnä fuusion puolelta ja ehkäpä noitten soittogurujen soolo platoilta.

Omia suosikki muusikko musiikki levyjä on vaikkapa King Crimson varsinkin kun nuo tahtilajeilla kikkailut kiinnostaa, Larks tongue in aspic levyltä löytyy varsinkin mukavaa kikkailua ja mukana on jopa raskasta särökitaraa (70 luvulta). Tapping värkkäilystä kiinnoistuneille on 80 luvun tuotanto varsinkin herkkua kun levyllä on bassolla,stickillä,kitaralla ym tappingia mehevästi.

Eipäs tässä kyllä oikeaan mitään asiaa ole vaikka hieno aihe onkin, jatkakaa..

^ Vastaa Lainaa

bize
bize

#5 kirjoitettu 10.01.2003 20:14

Cube kirjoitti:
A33E kirjoitti:
JAZZ ylipäänsä on sellaista musiikkia missä soittajavirtuoosit pääsevät esille, kisailevatpa joskus saksofonistit nopeudesta ja milloin mistäkin.
Vähän sama kuin hc punk -siitäkin on sanottu että kuulostaa siltä kuin kaikki kilpailisivat siitä kuka ehtii ensimmäisenä biisin loppuun

Vaikuttaa PAHASTI siltä, että et tiedä mistä puhut ... Vai onko sinun mielestäsi Chet Bakerin laulujazz jotenkin "soittajavirtuoosien esittelyä"? Tai Herbie Hancockin Cantolope Island? Tai Miles Davisin biisit?

Kyllä noissa em. biiseissä on ihan se musiikki ainakin pääasiassa... Palavaa tunnetta ja tunnelmaa.

Jazz ei ole sitä pelkkää pukinpartatyyppien random-kilkuttelua, vaikka monet niin luulevatkin.

a33e taisi viitata beboppiin ja freehen, jotka jazzin alalajeista täyttävät melko tarkalleen tuon määritelmän. Mutta jazziahan on se on swingkin, joten aikalailla perustelematon väite taisi lipsahtaa.

^ Vastaa Lainaa

Kevlmess
Kevlmess
Awesome? [Y/N]
790 viestiä
Ylläpitäjä

#6 kirjoitettu 10.01.2003 22:15

Elektronisen puolen sedillä, tädeillä, tytöillä ja pojillahan on myös oma "oma" genrensä, elikkäs niinku noise. Itse en ole kokenut tuon taiteenlajin suhteen mitään suurta ymmärrystä ja omaan simmuuni ja korvaani yms. tuo vaikuttaa kovasti konevelhojen vastaukselta kitarapornoon á la Steve Vai.

Ei, minä en tahdo sanoa negatiivisia asioita noisesta. En vain oikein tajua, olen vain ihminen.

^ Vastaa Lainaa

d fast
d fast
Boogiejalka
1066 viestiä
Luottokäyttäjä

#7 kirjoitettu 11.01.2003 01:02

muusikkojen musiikki... mulle tulee tuommoisesta ensimmäisenä mieleen herbie hancockin vanhat funkkiskiekot, sitten tulee jimmy bo horne, marlena shaw, zappan frank, john barry seven... kyllähän näitä löytyis lisääkin, mutta tuossa nyt semmoset joiden musiikkia kuuntelen melkeinpä joka päivä.

/dfast

ps. kerkko koskinen on pop-guru

^ Vastaa Lainaa

Khimil
Khimil
2676 viestiä
Luottokäyttäjä

#8 kirjoitettu 11.01.2003 02:19

kyllä se kieltämättä ainakin mua kyrsii, ett jos mä soitan jollekin jonku biisin, ni se sanoo, et ihan huono, eihän täss ollut yhtään hienoja bassojuttuja

toinen vastaava ärsyttävä piirre joidenkin musiikin kuuntelussa on semmonen, että mitä hämärämpää, sitä parempaa

^ Vastaa Lainaa

Terok
Terok

#9 kirjoitettu 11.01.2003 10:46

Sylverstation kirjoitti:
Kyllä se fiilis on etusijalla vaikka kuinka hyvin sitä soitinta sitten soittaisikin.
Esim. Kyllähän Ynkkäkin osaa soittaa, mutta tyyli siltä puuttuu lähes kokonaan.

No toivottavasti ei kuitenkaan ruveta tähän perinteiseen väittelyyn, eiköhän täältäkin ynkän puolustajia löydy...

Ja paras kitaratilutus musiikkihan löytyy kyllä mikseri.netistä.

^ Vastaa Lainaa

Kevlmess
Kevlmess
Awesome? [Y/N]
790 viestiä
Ylläpitäjä

#10 kirjoitettu 11.01.2003 18:27

K-mikko kirjoitti:
kyllä se kieltämättä ainakin mua kyrsii, ett jos mä soitan jollekin jonku biisin, ni se sanoo, et ihan huono, eihän täss ollut yhtään hienoja bassojuttuja

toinen vastaava ärsyttävä piirre joidenkin musiikin kuuntelussa on semmonen, että mitä hämärämpää, sitä parempaa

Ihan samaa mieltä. On aina hieman hämmentävää, kun on kuullut mielestään todella hyvän biisin ja vieressä seisova kitarismin harjoittaja tuhahtaa: "Ihme pelleilyä, koko biisi neljällä soinnulla." Musiikkia tehdessäni ja kuunnellessani olen huomannut, että monet huippubiisit ovat todella yksinkertaisia. Jotkut ilmeisesti eivät ole huomanneet.

^ Vastaa Lainaa

Nyhde
Nyhde

Take it sleazy!
3097 viestiä
Ylläpitäjä

#11 kirjoitettu 11.01.2003 19:12

Suurin osa loistomusiikista on todellakin yksinkertaisia. Esimerkiksi otettakoon vaikkapa Portishead. Kappaleet koostuvat yleisimmin melko perinteisestä, hieman vinksahtaneesta kompista, bassolinjasta, muutamasta ylimääräisestä taustaefektistä ja jonkinlaisesta melodisesta elementistä. Kappaleiden kantava voima on Beth Gibbonsin äärimmäisen kaunis lauluääni, joka luo yksinkertaisiin elementteihin suuret määrät tunnetta ja voimaa kantaen teokset tyylillä alusta loppuun. Yksinkertainen ja jo monesti aikaisemminkin hyväksi havaittu konsepti luo tässä tapauksessa mestariteoksia.

Kuitenkin on mainittava, että myös monimutkaisempi ja ns. paremmin soitettu musiikki on useimmiten mielestäni hienoa kuunneltavaa. Oikeastaan ainoa poikkeus tulee tilutusmetallin puolella, jota en vain jaksa kuunnella. Ymmärrän kyllä täydellisesti, mikä tässä musiikissa iskee ja mikä siinä on hienoa, mutta se ei vain oikein lämmitä sydäntäin. Ymmärryksen puutteesta ei siis ole kyse.

Ilmiömäisesti soittavista bändeistä esimerkiksi Rotten Sound tekee järjettömän tyylikästä mättöä millintarkoilla revittelyillä ja valtavalla ääniarsenaalilla varustettuna. Jätkät osaavat todellakin soittaa, mutta sen ei ole itsessään annettu häiritä liiaksi kappaleita toteutettaessa vaan tuotokset ovat edelleen tasapainoisia ja pysyvät hyvin kasassa eivätkä veny järjettömiin mittasuhteisiin.

Tuohon "mitä härömpää, sitä parempaa" -väitteeseen toteaisin vain, että myös outoa musiikkia voi tehdä huonosti eikä sitä silloin kuuntele väärennetty Ernestikään. Eron voi huomata selkeästi kun vertaa vaikkapa arghprkleen huonoimpia kappaleita Merzbown kappaleisiin. Ilman tunnetta tuotettu musiikki on aina yhtä huonoa, oli kyse sitten Noisesta, IDM:stä, Trancesta tai Rockista.

Noisemusiikista vain sen verran, että tunnetilojen ja ajatusten välittäminen onnistuu kuulijalle melko helposti noisen avulla, mikäli kuulokepuolella oleva henkilö ei heti ole tuomitsemassa musiikkia sen perusteella, että se ei kuulosta aluksi edes musiikilta. Avoimelle kuulijalle voidaan välittää tällaisen musiikin avulla tuskaa ja kärsimystä melko mielenkiintoisen konseptin avulla. Siinä on oikeastaan koko jutun idea.

Aluksi suurin osa tuntuu lähinnä nauravan tai haistattavan pitkät koko genrelle, koska eivät ymmärrä sitä. Myöhemmin enemmän noisea kuunnelleena kuitenkin tajuaa, kuinka pirstoutuneet äänimaailmat ja epäinhimilliset soundit ovatkin omalla tavallaan järisyttävän kauniita ja ilmaisutavat ovat loppujen lopuksi täysin samoihin asioihin vetoavia, kuin vaikkapa joidenkin mieliin äärimmäisen hyvin tunteita luovat Trance-melodiat.

Aivan sama, kuinka ihmiset jotka eivät rockin päälle ymmärrä lähinnä nauravat ja sylkevät rokkareiden päälle tietämättöminä siitä, kuinka rockistakin löytyy se oma juttunsa, eikä se todellakaan ole mitään elitistien hömpötystä kummallisine rytmeineen ja kitarakuvioineen.

Ihmiset pitävät usein noisea elitistisenä paskana, josta pidetään vain sen takia että se on ns. häröä. Kuitenkin siihen pätee täysin sama asia, kuin esimerkiksi kaunista laulua tai kauniita melodioita sisältäviin musiikkityyleihin. Kauneus on vain kuvattu noisessa hieman erilaisella tavalla.

^ Vastaa Lainaa

Piiska
Piiska
2384 viestiä

#12 kirjoitettu 11.01.2003 19:15

Mul ei oo oikee sanottavaa, paitsi et Joe Satrianin levyjä löytyy meidänki hyllyistä.

^ Vastaa Lainaa

cozmo1
cozmo1
187 viestiä

#13 kirjoitettu 11.01.2003 19:44

K-mikko kirjoitti:
kyllä se kieltämättä ainakin mua kyrsii, ett jos mä soitan jollekin jonku biisin, ni se sanoo, et ihan huono, eihän täss ollut yhtään hienoja bassojuttuja

toinen vastaava ärsyttävä piirre joidenkin musiikin kuuntelussa on semmonen, että mitä hämärämpää, sitä parempaa

Tai semmonen et mä soitan jollekkin biisin et emmä jaksa kuunnella tätä kun tää on vaan viis minuuttii pitkä jos se ois yheksän minuuttii pitkä se ois asiaa. heh

^ Vastaa Lainaa

PerVer
PerVer

#14 kirjoitettu 12.01.2003 11:40

kyllähän sitä monenlaisia tiluttajia kitaristi puolelta löytyy ja valitettavan usein itse biisit jää aika kehnoiksi jos niissä on tilu ite tarkoituksena, niinku esim. jollain ynkyllä ei oo montaakaan biisiä jota voi kunnella.
bassopuolella on toki tullut kuunneltua primusta oikeestaan just sen soiton takia ja väitän että kyllä les claypool hakkaa vaikka harrisin stevenkin mennentullen.
mut kuitenkin ehkäpä just ne elämää suuremmat biisit ei oo mitään ihmeellisen monimutkaisia, eli yksinkertaisuus on kaunista.

PerVer muokkasi viestiä 11:41 12.01.2003

^ Vastaa Lainaa

Khimil
Khimil
2676 viestiä
Luottokäyttäjä

#15 kirjoitettu 12.01.2003 13:26

cozmo1 kirjoitti:
K-mikko kirjoitti:
kyllä se kieltämättä ainakin mua kyrsii, ett jos mä soitan jollekin jonku biisin, ni se sanoo, et ihan huono, eihän täss ollut yhtään hienoja bassojuttuja

toinen vastaava ärsyttävä piirre joidenkin musiikin kuuntelussa on semmonen, että mitä hämärämpää, sitä parempaa

Tai semmonen et mä soitan jollekkin biisin et emmä jaksa kuunnella tätä kun tää on vaan viis minuuttii pitkä jos se ois yheksän minuuttii pitkä se ois asiaa. heh

hehe hehe

^ Vastaa Lainaa

Terok
Terok

#16 kirjoitettu 12.01.2003 14:53

Sylverstation kirjoitti:
Steve Harrisista tulikin mieleen manowarin basisti joka ehkäpä jo peittoaisi Les Claypoolin ainakin nopeudessa. Itse entisenä #1 Primus fanina en mitenkään aliarvioi Lessiä, onhan se yks kovimmista bassonsoittajista mitä olen kuullut.

80-luvun hevibändeistähän ne parhaimmat (nopeimmat..) soittajat löytyy, ei sovi unohtaa basisteista Stu Hammia ja Billy Sheehania, Billy varsinkin on aika moinen tiluttaja.

^ Vastaa Lainaa

efunkelist
efunkelist
217 viestiä

#17 kirjoitettu 12.01.2003 23:32

Kitaristina olen tietysti tarkistanu Satrianin, Vain ja Eric Johnsonin ja niitä kaikkia muitakin.

VOKAALI-musiikista (vaikken laulaja tod. ole!) pitää mainita nimi Bobby McFerrin - kaikkihan on kuullut sen menestysbiisin "Don't worry be happy" mutta on se muutakin tehny - erikoisintahan miehessä on se että sen biisit on yleensä 100& sen omalla äänellä tehty ja se käyttää koko kroppaansa soittimena (iskee rintaa yms) - ja ääniala on L A A J A

Kannattaa tarkistaa ukon tuotantoa, avartava kokemus.

Kerran lainasin kirjastosta jonku intialaisen käsirumpu ja rytmilaulumestari "hngdagndhngahn"in levyn (en tosiaan muista nimeä)
-oli tiukkaa matskua. tarkoitus olisi laittomasti samplata sitä ja tehä junkkaa mutta saas nährä...

Kertokaas joku mulle huippupianisteja, mielellään elävää sellaista? Ja muitakin artisteja kiitos, kuten verimyrsky alussa kysyikin.

^ Vastaa Lainaa

Terok
Terok

#18 kirjoitettu 13.01.2003 12:40

efunkelist kirjoitti:

Itselläkin on pieni percussio kiinnostus päällä ja kirjastosta löyty semmosen tyypin ku "ramzy hossam" rhytms of nile levy, aika tiukkabiittiä ja alussa käydään jokainen rumpu läpi tarkasti joten tuosta saisi aika mehevästi sampleja mutta eihän niin saa tehdä, ja egyptiläisellä aksentilla toistettu "do well and remember, lots of rhythm" olisi aika toimiva.

Vokaali osastolta on varmaan monelle tuttu Mike Patton, äänialaa kyllä löytyy, kannattaa kokeilla vaikkapa Fantomasia...

Ultimaattiset kasari shredding bändit jos kiinnostaa niin kannattaa tarkistaa Watchtower, Cynic, Atheist, viimeisin Death... noitahan on bassottelu kaudella tultu kuunneltua, noissa toisinkuin kitaristien sooloplatoissa kaikki soittajat vetää täysillä

^ Vastaa Lainaa

glxblt
glxblt
499 viestiä

#19 kirjoitettu 13.01.2003 13:09

Entertainnutin kirjoitti:
...Itselläkin on pieni percussio kiinnostus päällä ja kirjastosta löyty semmosen tyypin ku "ramzy hossam" rhytms of nile levy, aika tiukkabiittiä ja alussa käydään jokainen rumpu läpi tarkasti joten tuosta saisi aika mehevästi sampleja mutta eihän niin saa tehdä, ja...

Offtopic, mutta AFAIK niin saa tehdä.

^ Vastaa Lainaa

BuzzPetrol
BuzzPetrol

#20 kirjoitettu 14.01.2003 21:51

Kaikki Frank Zapan levyt 80-luvun alusta loppuun. Hienoa musiikkia sinänsä, muttei ehkä mielytä ei-musikaalisen korvaa.

^ Vastaa Lainaa

Mikapoikajuuski
Mikapoikajuuski

#21 kirjoitettu 15.01.2003 10:32

Ite kuuntelen kyl mielellään pulp fusionia, kaikenlaista funkia, ja erityisen hyvä
hiphop bändi mielestäni on Roots koska soittavat live soittimilla kaikki taustat..
En kyl huomaa vaikutusta musan kuuntelussa siihen mitä ite soitan..
(basso, kitara, koskettimet, ja levarilla raapimista..)

Ns. aidot soittimet kunniaan!

^ Vastaa Lainaa

Pastori
Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#22 kirjoitettu 16.01.2003 10:20

Hassua, kuinka sitä vanhetessa musiikkimaku laajenee. Vielä hetki sitten karsastin Jaskaa ja sen kaikkia alalajeja kuten myös suurinta osaa konemusiikista.
Jossain vaiheessa sitä turtui vaan perusmusiikkiin ja alkoi etsimään uusia juttuja. Ja niitähän Jazzin ja konemusan puolelta sitten löytyi ja yht'äkkiä huomasin kuuntelevani konemusaa vähän väliä. Ja nyt on hakusessa Hard-Bop -pumppuja ja Acid Jazz:ia ja jonkin verran sitäkin materiaalia on löytynyt.
Silti tuo soittelupuoli on pysynyt kyllä ihan perus rokissa eikä jaskankaan puolella ihan mihinkään free:hen ole vielä tullut sorruttua.

Eli turha kikkailu pois. Kyllä musiikki voi olla mielenkiintoista ilman tilulilu-juttujakin.

Hö, ei tässä kyllä tainnut olla mitään logiikkaa. Noh, joka tapauksessa "muusikkojen musiikki" on typerä ajatus ja on hölmöä kuunnella Ynkkää vain sen vuoksi että soittaa itsekkin kitaraa. Kuunelkaa sitä musiikkia mistä pidätte. Oli se sitten Klamydiaa tahi Liquid Tension Experiment:iä.

^ Vastaa Lainaa

Suvaitsemattomat
Suvaitsemattomat

#23 kirjoitettu 16.01.2003 10:27

No ei nyt sentäs Klamydiaa

^ Vastaa Lainaa

Pastori
Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#24 kirjoitettu 16.01.2003 10:32

Suvaitsemattomat kirjoitti:
No ei nyt sentäs Klamydiaa

No kyllähän siinä jo liikutaan siinä rajoilla, että onko se musiikkia.

^ Vastaa Lainaa

efunkelist
efunkelist
217 viestiä

#25 kirjoitettu 16.01.2003 21:36

Tulipa mieleen erittäin musikaalisesti lahjakas pumppu kuin "BO KASPERS ORKESTER" kyllä sitä ei-muusikotkin mielellään kuuntelee eikä se oo mitää kikkelikikkailua mutta erittäin taidokasta juttua. Aika jazz-pohjaista, siinä lienee sen syy...

Itselleni, ja monille kollegoille on käynyt niin että teininä on alkanut soittamaan heviä tai punkkia ja sitten joskus myöhemmin jos on oppinut oikeasti soittamaan soitintaan (mikä hyvänsä) on kiinnostunut jazzista ja groovefunkista - eikä välttämättä mistään tiluliistä vaan tosi yksinkertaisista jutuista. Onhan TAUKO kaikista nuoteista se voimakkain

^ Vastaa Lainaa

Verimyrsky
Verimyrsky

#26 kirjoitettu 16.01.2003 21:46

Voihan yksinkertainenkin musiikki olla "muusikkojen musiikkia". Sitähän voi kuunnella ja miettiä, kuinka tulee toimeen mahdollisimman vähillä eväillä.
Tai sitten soittaa yksinkertaisesti, mutta tekee senkin jotenkin eri tavalla.
No joo....

^ Vastaa Lainaa

Froste
Froste
87 viestiä

#27 kirjoitettu 18.01.2003 20:13

niin no esimerkiks james brownin sex machinessä on tasan kaks osaa. bridge ja verse. ja silti se 15 minuutin liveversio kuulostaa aivan helvetin hyvältä. siinä on semmonen yksinkertaistamisen huippu joka onnistuu silti kuulostaan hyvältä ja sitä kyllä kuuntelee.

mut näistä progressiivisemmista kyllä dream theater on hienoo musaa. sitä kuuntelee muutki ku muusikot vaikka se onki monimutkasta. kaikki sovitukset on myös ihan sairaan hienoja ja se vaihtelee ihan laidasta laitaan et siihen ei kyllästy. ja siin on kaikki soittajat hyviä. jokaselle jotain.

näistä perusrokimmista jutuista joissain ihan suosituissakin bändeissä on helvetin hyvät soittajat. esim. led zeppelin tai toto(jota toi hendrix aina ylistää).

ja tietysti kingston wall. miten joku pystyy tekeen niin et on kolme instrumenttia jotka vetää samaan aikaan sooloa (improvisoiden) ja sit viel laulu päälle ja se kuulostaa helvetin hienolta!! ja kuoppamäkihän on rumpujumala!! no joo.. alan vähän innostuun jo..

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu