Qha
|
#1 kirjoitettu 06.03.2006 21:23
Nyt on sitten askarreltu ja ollaan sitten ihan valmiina äänestämään. Äänestetään kolmea parasta pistein 3p, 2p, ja 1p.
Äänestys päättynyt 20.3.2006.
Voittaja on:
1. 20p - Jamsteri Siiwe-soittimellaan
Oheessa kaikki osallistumiset:
-----------------------------------------------------------------------
J-Virus
Osallistuja: Tromba
Kuva: http://files.mikseri.n...
Ääninäyte: http://www.kynajapaper...
Juuri kun muutamat tuttuni menivät sekaisin Bongorumpujen ja Congarumpujen kanssa, ilmeni, että on olemassa kolmas päänsekoittaja: Tromba. Tai oikeastaan kyseessä ei ole pelkkä rumpu, vaikka sitä soitetaankin lyömällä, sillä osaava soittajaa voi saada tällä vempeleellä paljonkin aikaan, ääninäyte ei välttämättä vielä anna tarpeeksi hyvää kuvaa, koska itse en ole vielä tutustunut soittotekniikoihin. Alkuperäistä mallia soittimesta on käytetty Indokiinalaisessa kaupungissa, jossa sen kehitti köyhän ja sokean kerjäläisviulistin poika.
Clavia-yhtiön (esim. Nord Electro -soittimien valmistaja) tuotesuunnittelijat näkivät soitinta soitettavan tuossa samaisessa kaupungissa ja ostivat idean välittömästi, jonka jälkeen tuotetta on kehitelty eteenpäin aina tähän esittelemääni muunnelmaan asti. Tämä tieto on hyvin, hyvin salaista, sillä Clavia-yhtiö ei ole pitänyt vielä ainuttakaan ilmoitustilaisuutta tai mainostanut tätä soitinta ollenkaan ja monet merkit viittaavat jopa siihen, että soitin ei ole tulossa markkinoille ollenkaan. Design-suunnittelu jatkuu kuitenkin yhä.
Soitinta soitetaan lyömällä sitä kovilla kepeillä tai kuulakärkikynällä eri paikkoihin. Myös sileät kivet toimivat! Tämä saa aikaan värähtelyä, jonka sisällä olevat kivet ja kynttilänjalka muuntavat äänen mielenkiintoisemmaksi.
Vaikka säännöissä ei pyydetykään mitään tällaista, päätin vielä kertoa valmistusohjeet, että kohta kaikilla onnellisilla mikseriläisillä olisi oma tromba.
Valmistusojeet
Materiaali:
- Pienehkö muovipussi (The Funkiest-levykaupan pussit toimivat parhaiten)
- Pystysuuntaisen suorakulmion muotoinen koristelasimaljakko
- Kolme sileää kiveä
- Pieni lasinen kynttilänjalka
- Teippiä (läpinäkyvää)
- Tavallista paperia suojaamaan
1. Asettele kivet ja kynttilänjalka koristemaljakon sisään. Ne muokkaaavat rummun sisällä käyvän värähtelyn oikeanlaiseksi. Kivien pitää olla sileitä!
2. Kiristä muovipussi aukon päälle ja teippaa se reunoista kiinni niin, että se on mahdollisimman kireästi.
Muovipussi vahingoittuu helposti soittaessa, joten sen suojaaminen paperilla on suotavaa, muttei pakollista, sillä se saattaa muuttaa kuuluvuutta. Leikkaa paperia sen verran, että se peittää aukkoa peittävän muovipussin. Teippaa paperinpala mahdollisimman tiukasti pääälle. Valmis!
-----------------------------------------------------------------------
Taikina
PANTALAER
ääninäyte: http://www.mikseri.net...
kuva: http://files.mikseri.n...
jaa..mitähän tästä voisi kertoa...kieliä tässä on ihan hirveästi, 295.siitä hankala soitin että sitä pitää virittää eri sävelasteikoihin ja kauppa josta ostin tämän ei omannut yhtäkään osaavaa ihmistä tämän soittimen kanssa joten se on jollekkin ihan kummalle asteikolle jäänyt, epävireessä myyjän mukaan kumminkaan ei ole(niillä oli näitä viisi akustista joista yhden ostin ja kaksi elektronista)aika harvinainen soitin mutta makso vaan 29 euroa.sitä soitetaan ihan plektralla(siihen on omia mutta kitaran käy ihan hyvin)se ei ole kovin iso mutta aika hauras, varsinkin viritin mekanismi(se iso kampi hommeli)sillä siinä on mekanismi jolla vaihdetaan se virittämään yhtä 35 kielen settiä kerralla.tällä ei voi soittaa yhtä kieltä kerralla sillä ne on aika pieniä ja yksinään niistä ei lähde mitään musiikillista ääntä.
jahvey muokkasi viestiä 00:40 07.01.2006
niin, valmistajan nimi on nicexquisit, en tiiä minkä mainen valmistaja tai soitin on.
-----------------------------------------------------------------------
accent
DorplerVox
Kuva
Ääninäyte
Kyseisen soittimen keksijä on saksalainen tohtori Dorpler. Omistamani malli on Roland TÄ-313 ja se on valmistettu vuonna 1986.
Laite muistuttaa ulkonäöltään Mercedes Benz Sprinterin valo- ja pyyhinkatkaisijoita mutta se on vain sattumaa. Laite toimii hieman samaan tapaan kuin Theremin, joten toimintaperiaatteesta kiinnostuneet voinevat googlettaa hakusanalla theremin.
Näin DorplerVoxia soitetaan: Kuvassa näkyvää soittokapulaa, "kepsahdusta", liikutellaan edes takaisin laitteen keskellä olevassa reiässä, saaden näin aikaan eri korkuisia ääniä. Oikeanpuoleisella "viiksellä" voidaan valita oktaavi, ja vasemmalla viiksellä voidaan valita eri aaltomuotojen (saha, kantti, sini) väliltä.
Omistamassani mallissa ei valitettavasti ole audioulostuloa, joten äänitys on tehtävä mikrofonilla. Näin ollen mukaan on tullut myös laitteen soittamisesta syntyvät naksahdus- ja hankausäänet. Naksahdukset kuuluvat vipujen kääntelystä ja hankaus soittokapulan liikkeistä.
-----------------------------------------------------------------------
Jamsteri
Siiwe
Hifi
Lofi
Kuva1
Kuva2
Kuva3
Siiwe on perinteinen Keski-Kirgisialainen puhallinsoitin, joka tehdään aina niistä materiaaleista mitä nyt käsillä vain sattuu olemaan. Kaikkein tasokkaimat siiwet ovat valmistettu kokonaan metallista, mutta käytännössä se ei ole ollenkaan toimiva ratkaisu sillä Kirgisian kylmässä talvessa metalliset soittimet jäätyvät kiinni huono-onnisten soittajien suihin. Oma siiweni on valmistettu muoviputkesta- ja letkusta sekä metalliputkesta(Epätodenäköisesti metalliosa on kuitenkin suukappaleena.
Siiwen ääni syntyy kun puhalletaan loveen, joka on tehty siihen päähän, jossa on vain yksi iso putki. Äänen sävelkorkeutta saadaan muutettua liikuttamall sormia toisessa päässä sijaitsevissa pienemmissä putkissa.
Siiwe kuuluu hyvin vahvasti Keski-Kirgisialaiseen kansanperinteeseen. Yleensä sitä soitetaan silloin, kun sukulaisia - varsinkin anoppi- on käymässä vierailulla. Soitossa on kuitenkin sellainen erityispiirre, että yleensä siiweä ei soiteta muille kuin omille sukulaisille. Joskus joku taitava soittaja saattaa ehkä soittaa naapurinsa tai parhaan ystävänsä sukulaisille, muttei missään tapauksessa muille. Jos siiwen soittaja on edennyt opinnoissaan erityisen pitkälle, sukulaiset eivät yleensä enää käy hänen perheensä luona.
P.S Tuo ääninäyte on tehty oikeasti tuolla häkkyrällä. Tarinan aitoutta voitte miettiä sitten pikku päissänne
Kiitoksia huomiostanne
-----------------------------------------------------------------------
kitja
Esittelemäni soitin on Kchraa.
Kuva
DL
Kchraa on urbaani soitin, peräisin rappeutuneen New Yorkin pimeimmistä ghetoista. Kchraan kaunista, tummaa sointia voi kuulla pimeiltä, limaisilta sivukujilta kun paikalliset katujen asukit pitävät öisiä juhliaan. Vuoden suurimmassa juhlassa, joulujuhlassa saattaa kuulla satoja khraa-säveliä yhtäaikaisesti. Tämä voi aiheuttaa kokemattomalle kulkijalle aistiharhoja tai korvavaurion. Kchraan seurana kuullaan yleensä myös eräänlaista kurkkulaulua.
-----------------------------------------------------------------------
Notacet muokkasi viestiä 00:28 30.03.2006
|