Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
onko olemassa mitään keinoo, millä saisi basarit nostettuu esille, kun nauhotusten jälkeen huomasin että ne ei oikeen kuulu. Kyse on single raidasta, eli kaikki rummut on nauhotettu yhdelle raidalle?
Perusratkaisu olisi todennäköisesti yrittään nostaa EQ:lla sitä basarin sointialuetta, mutta veikkaanpa että sillä ei saa kovinkaan fiksua tulosta aikaiseksi muuttamatta liikaa koko raidan soundia. Jos se basari on siellä kovasti piilossa, niin itse tekisin manuaalisesti toisen bassdrumraidan: otat jostain sopivan kuuloisen bassorumpusamplen ja asetat sen sille toiselle raidalle aina samaan aikaan, kun basari soi alkuperäisellä raidalla.
Itse olen harrastanut tuota aika paljon. Manuaalisesti se on toki työlästä, mutta jos kyseessä on esimerkiksi vain yksi biisi, ei siinä lopulta kauaa mene. Tuota voi toki yrittää automatisoida, ja esimerkiksi sellainen softa kuin drumagog voisi olla toimiva ratkaisu.
docey kirjoitti: