|
jrnn
527 viestiä
|
#1 kirjoitettu 25.08.2005 10:37
Eilen tuli taas kirjattua nyt-on-kokeiltu -kirjaseen katkeralla sapella uusi merkintä.
Taskupysäköin äitini Boran (kuin itselläni olisikin varaa) tienlaitaan kahden pakettiauton väliin. Rutiinitoimenpide, ja kottero oli nätisti parkissa. Katu oli kuitenkin kapoinen, ja päähäni juolahti, että auton voisi venkslata ihan pientareeseen kiinni, jotta muu liikenne mahtuu kulkemaan vaivattomammin.
Ei näin, sherlock! Mistä vitusta tuollainen tietoisku tuli – vaikka jättäisin folksvaagenin kymmenen metrin päässä olevan kerrostalon rappuun, epäilen, että kaikki muut kadun varteen jätetyt autot jotenkin epäaineellistuisivat. Se siitä lisätilasta.
Tämän briljantin päähänpiston innostamana ryhdyin veivaamaan autoa osittain pientareen yli nurmelle. Ja, yllätys, kuului se surullisenkuuluisa myyttien Ruts, joka kääntää sisuskalut nurinkurin kuin kadonneet vasemman jalan sukat; joka saa sydämen jättämään pari tahtia välistä ja sitten takomaan Ligetin polyrytmisten pianoetydejen tahtiin.
Ja katso: nurmea reunusti tasaisin välein hädin tuskin polvenkorkuisten metallitolppien rivistö – paljon matalampia kuin aurauskepit. Eihän niistä näkynyt häivähdystäkään mistään peilistä, saati sitten olan yli kuikuilemalla. Nuo pirullisen näkymättömät peltitötteröt olivat jääneet autuaasti tietoisuuteni ulkopuolelle.
Ne saattoivat olla matalia. Mutta kuitenkin, tarpeeksi korkeita, jotta ne ylsivät nipin napin puskuriin – jonka maaliin jäi etusormen pituinen naarmu. Kirkasta, hopeista väriä vasten se muistuttaa sen tason älynväläyksestä, jota saattaisi odottaa esikouluikäiseltä.
Niin, tämä yhden kaikkea logiikkaa vastaan sotivan älynväläyksen vuoksi. Jos olisin jättänyt auton suosiolla siihen paikkaan, mihin se aluksi sutjakkaasti sujahti, kaikkien taiteen sääntöjen, kuten myös liikennesääntöjen, mukaan. Päätä, joka tuottaa tuollaisia ajatuslapsuksia, sietääkin takoa seinään. Mikä morkkis!
Pahanilmanlintu saapuu kotiin. Aplodeja idioottipojallenne! Yhtä hyvin olisitte voineet synnyttää kromosomittoman lihapiirakan ja pistää sen keppihevosen selässä ratsastamaan laamanpurkkiruokatehtaan liukuhihnoille. Ei siinä mitään, mun piikkiin, mun piikkiin. Joka on kohta niin pitkä, että voisin puhkaista molemmat silmäni – nämä tolpantynkiä noteeraamattomat silmäni – polvitaipeiden kautta.
Yöunien jälkeen ei enää kiehunut yhtä paljon. Peltiä voi aina oikoa rahalla, mutta ihmisiä tai Fifi-puudewiputsukoita ei.
Mutta silti, mikä moka! Tekevälle sattuu, mutta silti, mikä MOKA! Ymmärsin koht', ja kävin pöyrälle maat' – piankos otan asian huumorilla. Hahahah!
|
|
Diz
|
#2 kirjoitettu 25.08.2005 11:34
Jos se yhtään helpottaa, niin itse pari vuotta sitten onnistuin peruuttamaan äidiltä lainaamani Ford Focus -merkkisen auton noin polvenkorkuiseen metallitolppaan joka oli nurmikon laidassa.
Tilanne sattui, kun nakkasin kaverini kerrostalon pihaan ja yritin kääntää autoa. Tuumasin että kyllähän se auto vähän tuossa nurtsin puolella voi käydä kun peileistäkään ei mitään estettä näkynyt. En tosiaan tiedä, mikä ihme voisi olla tuon tolpan tarkoitus, varmaan jonkun väsyneen pihanhoitajan automiinana?
Hauskan tilanteesta teki se, että ensin tehtyään etusormen pituisen viirun takapuskuriin ja mentyään vetokoukun luukun läpi auton alle, tämä putki päätyi takapuskurin taakse siten ettei auto päässyt eteenpäin ilman että puskuri olisi lähtenyt irti. Noh, päädyin sahaamaan rautasahalla koko putken irti...huoh.
|
|
Electron
1229 viestiä
|
#3 kirjoitettu 25.08.2005 11:57
Itse lähdin isukin autolla peruuttelemaan takaovi auki kadun reunustalla. Tiesin takaoven olevan auki, mutta ajattelin siirtää autoa vain pikkaisen, joten mitä väliä. Kadun reunalla sattui kuitenkin olemaan sopivasti liikennemerkki, joka tarttui aukinaiseen oveen. Sitten kuului mahtava rutina ja takaovi paskana, hyvä ettei irti lähtenyt. Kaiken lisäksi omat vanhemmat istuivat samassa autossa.
Kuvittele tilanne omalle kohdallesi ja pohdi, minkälaisissa fiiliksissä olisit ollut, ja mitä vanhempasi sinusta olisivat ajatelleet. 
Electron muokkasi viestiä 12:28 25.08.2005
|
|
techrono
|
#7 kirjoitettu 25.08.2005 20:07
Hävitin silmälasini uimaan mennessäni. Ei mitään muistikuvaa siitä, olivatko ne päässä vai eivät, kun hyppäsin järveen, nehän tahtoo unohtua sellaset... Etsiskeltiin sitten kavereiden kanssa jonkin aikaa tuloksetta, kun eivät lasit uimapyyhkeellä olleetkaan, vaikka olisi pitänyt. Kaiken lisäksi tämä tapahtui noin 20 minuuttia ennen kuin oli tarkoitus lähteä pois kyseisessä paikassa viikonlopun vietettyämme... "Vielä kerran uimaan..." Yeah right.
Noh, ilouutinen. Seuraavana päivänä soitettiin (olin jättänyt lapun) "Hei, silmälasisi ovat löytyneet. Tuu hakemaan." Sinne vaan, bussilla tunnin matka suuntaansa, 10 min perillä juosten hakemaan lasit että ehtii takaisinpäin menevään bussiin. Ja olin iloinen. Hetken aikaa.
Mutta ei siinä vielä kaikki! Pahin mokani sitten sattui kaksi päivää myöhemmin. En sitten näköjään opi virheistäni. Aloitin ekaa päivää töissä eräällä raksalla jossa oli pari kaveriakin töissä. Kävimme sitten töiden jälkeen... uimassa.
Arvaatte loput. Nyt minulla on uudet lasit ja olen 250 euroa köyhempi.
...
Että voi ihminen olla tyhmä... :( Olin jo ihan liian onnekas kun ne lasit vastoin kaikkea todennäköisyyttä löytyivät ekan kerran, enkä vieläkään tiedä mistä. Tietenkin menen tapauksesta mitään oppimatta hukkaamaan ne lasit uudelleen melkein heti täsmälleen samalla tavalla. Vieläkään en tiedä, oliko minulla oikeasti ne lasit päässä kummallakaan kerralla. Luulisi, etteivät ne ekan sukelluksen aikana ihan niin helposti irtoa...
|
Ladataan
