Kirjoittaja
|
Queens Of The Stone Age - Lullabies To Paralyze
|
Lady Escape
|
#1 kirjoitettu 26.03.2005 16:36
Tourette kirjoitti:
Myynnissä since 23. maaliskuuta. Onko mielipiteitä?
Eka juttu: miksi se basso on noin hirveen läpitunkeva? Se sotkee biisit muusiksi.
Muutenkin miksaus on hyvin vähän läpikuultava. Yhtä isoa massaa. Se on vähän huono.
Kerran olen kuunnellut nyt läpi ja hyvältähän tuo kuulostaa. SOundit ovat sitä perus-QOTSA-meininkiä mistä niin pidän. Ei mitään kovin uutta ja mullistavaa, mutta kyllä futaa. suosittelen.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
bedlam
886 viestiä
|
#2 kirjoitettu 27.03.2005 12:15
Kaksi kuuntelukertaa takana, ei voi vielä sanoa oikein mitään.
Rated R oli levy, joka henkilökohtaisesti palautti pitkän ajan jälkeen taas uskon uudempaankin musiikkiin. Levyä tuli luukutettua puoli vuotta lähes päivittäin ja siinä samassa se kipusi klassikkosarjaan Soundgardenin, Alice in Chainsin ym ym seuraksi.
Debyytin ostin R:n jälkeen, ja Kyussia jo aiemmin kuulleena tämä levy toimi myös. Ei aiheuttanut lähellekään R-levyn ahaa-fiilistä, mutta hyvää rokkenrouliahan se.
Odotin Songs for the Deaf-levyä enemmän kuin mitään äänitettä vuosiin, ja jonkinasteinen pettymys tuo levy loppujen lopuksi oli. Eihän levy huono ole missään nimessä, päinvastoin, mutta Better Living through Chemistryn kaltainen täydellinen biisi levyltä vain puuttuu. Eniten levyssä kuitenkin häiritsee kolmen täysin turhan täytebiisin sarja (Go With The Flow, Gonna Leave You, Do It Again), jota ilman levy olisi huomattavasti ehjempi ja parempi.
Uusi levy oli kyllä positiivinen yllätys juuri siitä syystä, että se aiheutti ensimmäisellä kuuntelulla vain 'mitä hittoa?'-reaktion. Tuntuu kuin biisijärjestyskin olisi aivan sekaisin. Tyyliltään liikutaan kuitenkin lähempänä R-levyn hämyisyyttä kuin SftD:n kiilloitettua poppausta, joten luulisin tämän vielä iskevän useammalla kuuntelulla. Someone's in the Wolf ja Burn the Witch vakuuttivat jo ensikuuntelulla, samoin kuin loppulevyn hämyosasto.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Okapi
|
#3 kirjoitettu 27.03.2005 18:36
BEDLAM kirjoitti:
Tyyliltään [uudessa levyssä] liikutaan kuitenkin lähempänä R-levyn hämyisyyttä kuin SftD:n kiilloitettua poppausta - -
Huh, tämän halusinkin kuulla. Rated R:stä ja S/T:stä pidän kovasti, mutta Songs For the Deaf on ylipitkä, tylsä ja puuduttava kakkakikkare, jossa on ehkä viisi ihan ok -tason biisiä ja muut täysin epäinnovatiivista kuraa. Etenkin Dave Grohlin tylsä rummutus pilaa paljon.
Little Sister -sinkku ei ihan hirvittävästi vakuuta, mutta jos kerran tuo muistuttaa Rated R -levyä, on sen pakko olla Songs for the Deafia parempi.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
HanginTree
|
#4 kirjoitettu 28.03.2005 18:20
Yksi kuuntelu kerta itselläni takana ja se ensi vaikutelma tosiaankin on vähän "mitä vittua?" Aika varmaan rupeaa uppoamaan paremmin lisäkuuntelujen kera joten ei siinä mitään. Biiseistä kolahtivat ensikuuntelulla ainakin burn the witch ja medication.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
bedlam
886 viestiä
|
#5 kirjoitettu 28.03.2005 19:04
Shoganai kirjoitti:
Ärrää tuntuvat kaikki hehkuttavan, mutta itse en ole koskaan ymmärtänyt mikä siinä on niin ihmeellistä. Siis ihan hyvä rokkilevy se on, mutta ei mestariteos, kuten Songs for the Deaf mielestäni oli.
Tässähän on pitkälti monasti kyse siitäkin, että minkä levyn on ensimmäisenä kuullut. Jos kuulee 'uudelta' orkesterilta täysillä iskevän ja maailmoja mullistavan levyn, luukuttaa ja hehkuttaa sitä vuoden verran, eivät loput bändiltä hankitut levyt varmaankaan iske niin kovaa, koska objektiivinen arviointi on käytännössä mahdotonta. SE kovin levy saattaisi yhtä hyvin olla se levykaupan hyllyltä silloin puuttunut bändin toinen tekele.
Joka tapauksessa minusta R oli tuore ja monipuolinen paketti, SftD-levyllä melkein kaikki hämyisät progeilut oli riisuttu pois.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Okapi
|
#6 kirjoitettu 28.03.2005 22:08
BEDLAM kirjoitti:
Joka tapauksessa minusta R oli tuore ja monipuolinen paketti, SftD-levyllä melkein kaikki hämyisät progeilut oli riisuttu pois.
Tämän allekirjoitan täysin. Songs for the Deafin suurin syy sen tylsyydelle on erityisesti mielestäni Dave Grohlin puuduttavan mitäänsanomaton ja epäinnovatiivinen soitanta. Rated R:llä on todella hienoja rumpujuttuja, mutta Grohl nakuttaa puuduttavan suoraviivaisia komppejaan jokaisessa biisissä. Levyn biisit ovat puolesta välistä eteenpäin järkyttävän yhdentekeviä kaikkeen bändin aikaisempaan tuotantoon verrattuna.
Queens of the Stone Agelta olen diggaillut ensimmäistä levyä ensimmäisenä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Okapi
|
#7 kirjoitettu 29.03.2005 16:52
Shoganai kirjoitti:
Otetaan esimerkiksi vaikka Go With the Flow: äärimmäisen yksinkertainen ja suoraviivainen rumpuraita
Tuo onkin yksi niistä harvoista raidoista, joissa Grohlin soitanta toimii. Myös esim. No One Knowsiin Grohl sopii ihan hyvin.
Yksinkertaisuus(kin) on kaunista!
Tottakai. Yksinkertaisuuden päälle minäkin peräänkuulutan, mutta Songs for the Deafilla soitanta on minusta kovin ponnetonta ja epäinnovatiivista. Tylsää.
Kuuntelen levyä pitkästä aikaa, ja jep, tylsä se edelleen on. Ei toimi, ei.
Myös Songs for the Deafin äärimmäisen ponnettomilla rumpusoundeilla on paljon tekemistä sen kanssa, miksi soitanta kuulostaa niin äärimmäisen ankealta.
Gonna Leave You, (etenkin) Do It Again, God Is in the Radio, Another Love Song ja A Song for the Deaf, ja Everybody's Gonna Be Happy. Aivan uskomaton turhien paskabiisien biisien sarja, jotka kaikki olisi voitu kevyesti jättää B-puoliksi. Mosquito Songin lelumainen orkesterisovituskin on jotain kovin tahattoman koomista.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Hombre Muerto
3489 viestiä
|
#8 kirjoitettu 29.03.2005 19:42
Shoganai kirjoitti:
Grohlin soitosta en erityisemmin pitänyt ennen Deaffin kuulemista, mutta siinä se soitto on vaan niin tyylikästä, niin tyylikästä... Yksinkertaisuus(kin) on kaunista!
Täsmälleen samat sanat.
Ja toisaalta vaikka hillityn tyylikäs yksinkertaisuus onkin yksi Grohlin valteista, Songs for the Deafilla on myös monta biisiä, joiden rumpujuttuja ei todellakaan voi pitää yksinkertaisena, ellei sitten ole joku vauhtisokea tekniikkahirmu. Soittakaapa, esim. "No One Knows", "First it Giveth" ja "Song for the Dead" prikulleen levyn tyyliin läpi, niin ehkä tajuatte, että ei se mitään sunnuntaipöytärumpalikamaa ole. Itsen ainakin piti ihan ajatuksella ja hartaudella vääntää muutamaakin kohtaa noissa ennen kuin alkoi kulkea, tahdon nähdä sen joka nuo kylmiltään vetää.
Toisaalta eihän kenenkään ole pakko Dave Grohlin tyylistä diggata. Pidän tätä kuitenkin aika vitun outona, kun viitekehyksenä on QOTSA:n musiikki johon juuri tuollainen konstailematon rock-nakutus on nimenomaan tarkoitettu. Ihmettelen myös, jos joku pitää Alfredo Hernandezin, Gene Troutmannin tai Joey Castillon soittoa jotenkin ratkaisevasti parempana kuin Grohlin. Kertokaa ihmeessä, mikä on tuo huomattava ero?
Nyt kuitenkin Lullabies to Paralyze-keskustelun pariin. Kyllä se on ankaran sisäänajoperiodin jälkeen itselleen myönnettävä, että QOTSA on julkaissut uransa ylivoimaisesti paskimman levyn. Levy jaksaa sitoa mielenkiintoni itseensä hädin tuskin puoleen väliin asti, kun taas edelliset lätyt ovat pimentäneet minua ympäröivän maailman koko kestonsa ajaksi. Nopeasti laskien levyllä on ehkä nelisen biisiä, jotka vastaavat mitään QOTSA:n aiemmin julkaisemaa. Muu materiaali on sitten joko "ihan jees" tai totaalisen puuduttavaa. Tekijöiden ammattitaidon toki edelleen huomaa; levy pursuaa mielenkiintoisia ideoita ja toteutustapoja. Lisäksi levyn kokeileva luonne on toki hyvä juttu, kun kuitenkin näiden äijien kohdalla voidaan jo pikkuhiljaa alkaa puhua veteraanimuusikoista. Eipähän vaan jaksa kuunnella noita hämyiliyjä. Lopetusbiisi onkin sitten niin paska, että hohhoijaa.
Petyin, mutta toisaalta uskon, että Lullabies to Paralyzellä Queens of the Stone Age teki juuri sellaisen levyn kuin halusi. Toivottavasti seuraavalla kerralla he haluaisivat tehdä vähän paremman levyn.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Okapi
|
#9 kirjoitettu 29.03.2005 20:46
Hombre Muerto kirjoitti:
Ja toisaalta vaikka hillityn tyylikäs yksinkertaisuus onkin yksi Grohlin valteista, Songs for the Deafilla on myös monta biisiä, joiden rumpujuttuja ei todellakaan voi pitää yksinkertaisena, ellei sitten ole joku vauhtisokea tekniikkahirmu.
Pointti ei ole missään määrin siinä, että soitanta on yksinkertaista, vaan siinä, että se on todella tylsää, puuduttavaa ja mielikuvituksetonta. En tykännyt äijän soitannasta koskaan Nirvanassa, enkä tykkää edelleenkään Songs for the Deafilla, niin samankaltaista se on. Enpä juuri innostu äijän kitaransoitannasta tahi laulannasta myöskään Foo Fightersissa; jokin siinä on, että mies onnistuu olemaan jatkuvasti käsittämättömän keskinkertainen, fiiliksetön ja epäinnovatiivinen.
Turha kikkailu onkin ihan perseestä.
Ihmettelen myös, jos joku pitää Alfredo Hernandezin, Gene Troutmannin tai Joey Castillon soittoa jotenkin ratkaisevasti parempana kuin Grohlin. Kertokaa ihmeessä, mikä on tuo huomattava ero?
Kuuntelin tuossa pitkästä aikaa bändin ensimmäisen levyn, ja kyllähän tuo maitti hitosti. Toki on totta, että biisitkin ovat valovuosia SftD:n kökköbiisejä parempia, mutta myös rumpujutut ovat niiiin paljon enemmän fiiliksellä soitettuja, vaikkeivat merkittävästi kompeiltaan poikkea. Kuten aikaisemmin sanoin, myös soundit ovat kaikin puolin levyllä paremmat kuin kökössä SftD:ssä.
Esimerkkeinä. 'If Only': megaminimaalinen tamburiinikomppi on nerokkaan toimiva ja kertsin taputukset tuovat miellyttävää väriä. 'You Would Know': mainio, kekseliäs komppi ja erikoiset hihat-efektoinnit ja tamburiini -- toimii. Juuri tuollaiset pienet, erikoiset yksityiskohdat tekevät kahden ensimmäisen levyn rumpujutuista sangen toimivia. Rumpujensoitantahan S/T:llä ja Rated R:llä on itseasiassa jopa Songs for the Deafia yksinkertaistetumpaa ja minimaalisempaa, ja juuri siksi niin hyvää. Ytimeikästä.
Rated R:llä minimalistinen ytimeikkyys yhdistyy sangen hienosti kekseliäisyyteen. Esimerkkeinä vaikkapa hienot Leg of Lamb (tamburiini, erikoinen lautasten ja tomien käyttö sekä erityisesti taputukset), Autopilotin mainion minimaalinen virvelinhinkkaus- ja tomienjahaitsunläpsyttelykomppi, Monsters in the Parasol (hieno tanssittava kävelykomppi yhdistettynä biisiin, johon moista ei ihan heti odottaisi), puhumattakaan Better Living Through Chemistryn (kenties bändin paras yksittäinen biisi muuten) ja I Think I Lost My Headachen kaltaisesta hienosta progeilusta ja kekseliäistä sovitusratkaisuista ja fillikomppauksesta.
Näistä ei Songs for the Deafilla kuulla mitään, ei biiseissä muutenkaan, muttei myöskään ainakaan rummuissa, mikä kuitenkin voisi olla kevyesti mahdollista. Usko myös Grohlin vaikuttaneen sävellyksien kökköihin lopputuloksiin. Queens of the Stone Agen musiikissa olen aina pitänyt erikoisista ja kieroista ratkaisuista ja melodiakuluista, SftD:n tylsästä junttauksesta ei kuulu moisista mitään.
Eiköhän tämä ole tämän myötä ainakin osaltani jo koko lailla käsitelty.
Levy jaksaa sitoa mielenkiintoni itseensä hädin tuskin puoleen väliin asti - - Nopeasti laskien levyllä on ehkä nelisen biisiä, jotka vastaavat mitään QOTSA:n aiemmin julkaisemaa. Muu materiaali on sitten joko "ihan jees" tai totaalisen puuduttavaa.
Näin kuvailisin oikeastaan sanasta sanaan juurikin Songs for the Deafin.
Lullabies to Paralyzeä en ole vielä kuullut, kun kiinnostus bändin uuteen matskuun katosi aika tehokkaasti Songs for the Deafin myötä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
bedlam
886 viestiä
|
#10 kirjoitettu 29.03.2005 21:01
Hombre Muerto kirjoitti:
Levy jaksaa sitoa mielenkiintoni itseensä hädin tuskin puoleen väliin asti, kun taas edelliset lätyt ovat pimentäneet minua ympäröivän maailman koko kestonsa ajaksi. Nopeasti laskien levyllä on ehkä nelisen biisiä, jotka vastaavat mitään QOTSA:n aiemmin julkaisemaa.
Täytyy nyt useamman kuuntelun jälkeen esittää hieman eriävä mielipide. Minusta kun taas nimenomaan levy paranee loppua kohden, kuten voisi sanoa Ärrästäkin. Ensimmäinen viisu on sinänsä yllättävä 'vitsi', "laitetaanpa tällanen balladi alkuun, hih hih", mutta biisinä ei minkäänlainen. Laneganin karhumaista ääntelyä on aina mukava kuulla, mutta nyt se on tavallaan tuhlattu ja jää vain kiusaamaan koska loppulevyllä herraa ei paljoa kuulla. Medication on sitten se pakollinen jatko "ei me oikeesti tarkoitettu hei" ja tarjoaa sen tavallisesti bändin levyt aloittavan yhden barresoinnun runttauksen ollen kuitenkin biisinä täysin turha tekele.
Mutta loppulevy sisältää minusta enemmän ässäbiisejä kuin edellinen tuotos, jolta nykyään jaksan kuunnella vain paria biisiä. Kovasti miellyttävät Burn the Witch, Someone's in the Wolf, You Got a Killer Scene, I Never Came, Skin on Skin, Like a Drug ja In my Head (joskin kyseinen biisi onkin jo vuoden aikana tullut luukutettua melkein piloille DS 9-10-levyltä) ja Tangled up in Plaid, Everybody Knows that You Are Insane sekä Long Slow Goodbye kulkevat nekin mallikkaasti ilman minkäänlaista ärsytystä. Mutta loput raidat tulee skipattua varmasti enemmän levyä kuunneltuaan. R jääkin minulle varmaan ainokaiseksi bändin tuotoksista, jonka voi kuunnella alusta loppuun ilman minkäänlaista mielitekoa painaa skip-nappulaa.
Rummuttelusta sen verran, että kyllä Grohl sopii väkevämpiin vääntöihin kuin nyrkki silmään, mutta moukarimainen rumpujen käsittelynsä ei kuitenkaan sovi välttämättä bändin rauhallisempaan hämyilyyn. Esimerkiksi Hommen itsensä rumpuloima Auto Pilot saattaisi menettää suuren osan viehätyksestään miehen väkivaltaisessa paiskonnassa.
Ennemminkin Oliverin bassokuvioita tulee välillä ikävä. Esimerkiksi lempiviisuni bändiltä, Better Living through Chemistry, on osin lempiviisuni juurikin bassokuvionsa ansiosta.
Hombre Muerto kirjoitti:
Lopetusbiisi onkin sitten niin paska,että hohhoijaa.
Tarkoitatko nyt Long Slow Goodbye- vai Like a Drug-biisiä? Ainakin jälkimmäinen on mielestäni oikein mukava, vaan onko kyseessä bändin oma viisu vai coverointi kun lehtisestä ei tietoa löydy?
BEDLAM muokkasi viestiä 14:01 30.03.2005
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
bedlam
886 viestiä
|
#11 kirjoitettu 29.03.2005 22:28
Ehkä multa se pääpointti jäi pitkästä viestistä huolimatta vielä sanomatta. Tärkein syy, että tällä hetkellä tuntuu, että pidän uutukaisesta edellistä enemmän on se, että tällä levyllä on taas sitä samaa hienoa rasvaista, rumaa, pakokaasun-, autotallin- ja sienenhajuista tunnelmaa joka minusta kahdella ensimmäisellä oli vahvasti läsnä mutta puuttui lähes kokonaan SftD-levyltä. Sellainen "rumat äijät jamittelee"-meininki.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Hombre Muerto
3489 viestiä
|
#12 kirjoitettu 30.03.2005 14:44
Giraffe kirjoitti:
Eiköhän tämä ole tämän myötä ainakin osaltani jo koko lailla käsitelty.
Selvä. Nyt voisin toki luetella rumpujuttuja, jotka Songs for the Deafilla ovat juuri yhtä innovatiivisia, tyylikkäitä, yllättäviä jne. kuin aiemmilla levyillä, mutta jätänpä väliin, sillä se menisi turhaksi mielipideväännöksi. Kiitos perusteluista Giraffe, tiedät mistä puhut ja arvostan sitä.
BEDLAM kirjoitti:
Ensimmäinen viisu on sinänsä yllättävä 'vitsi', "laitetaanpa tällanen balladi alkuun, hih hih", mutta biisinä ei minkäänlainen. Laneganin karhumaista ääntelyä on aina mukava kuulla, mutta nyt se on tavallaan tuhlattu ja jää vain kiusaamaan koska loppulevyllä herraa ei paljoa kuulla. Medication on sitten se pakollinen jatko "ei me oikeesti tarkoitettu hei" ja tarjoaa sen tavallisesti bändin levyt aloittavan yhden barresoinnun runttauksen ollen kuitenkin biisinä täysin turha tekele.
Tästä olen täysin samaa mieltä. Muutoin tosin alkupää onkin sitten se ainoa osa levystä mikä minulle kolahtaa ("Everybody Knows...", "Tangled...", "In My Head" ja "I Never Came").
Ennemminkin Oliverin bassokuvioita tulee välillä ikävä.
Sama juttu. Lisäksi pidin kaverin vokaaleista (ja parrasta) aivan saatanasti. Homme/Oliveri-parivaljakko oli kyllä varsin verraton.
Tarkoitatko nyt Long Slow Goodbye- vai Like a Drug-biisiä? Ainakin jälkimmäinen on mielestäni oikein mukava, vaan onko kyseessä bändin oma viisu vai coverointi kun lehtisestä ei tietoa löydy?
Tarkoitan tuota Long Slow Goodbyeta. Täysin yhdentekevä ja tylsä muniinpuhaltelu mielestäni.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Okapi
|
#13 kirjoitettu 30.03.2005 15:37
Hombre Muerto kirjoitti:
Nyt voisin toki luetella rumpujuttuja, jotka Songs for the Deafilla ovat juuri yhtä innovatiivisia, tyylikkäitä, yllättäviä jne. kuin aiemmilla levyillä, mutta jätänpä väliin, sillä se menisi turhaksi mielipideväännöksi.
Luettele toki, mikäli millään jaksat. Mielipiteistä kuuluukin keskustella -- ei siis vääntää kättä -- ja minua kiinnostaa tietää, mikä Songs for the Deafin rumpuraidoissa on niin hienoa, kun en sitä itse näe. Tiedän, että useimmat ovat Grohlin soitannasta levyllä pitäneet. Etenkin nuo innovatiiviset, yllättävät yms. rumpujutut, jotka mainitsit, kiinnostaisi tietää.
Ei tämä mitään vääntöä ole, sillä en missään nimessä väheksy kenenkään mielipidettä levystä tahi Grohlin rummutuksesta, vaikken en siitä itse juuri pidä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
tammina
1230 viestiä
|
#14 kirjoitettu 31.03.2005 13:13
Joo, Grohl on kuningas!
Ja ei se kurkoilu siihen rumpalointiin jää...
monitaituri koko miäs.
Mitä tulee QOTSA:n uuteen, niin sinkku
ei vakuuttanut ja tämän threadin perusteella
taitaa platta jäädä muutenkin ostamatta ..
tammina muokkasi viestiä 14:08 01.04.2005
Myspace.com:issa kuuntelin levyn ja
ei putoa, ei sitten millään..
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Pastori
Henkinen tuki 7422 viestiä Luottokäyttäjä
|
#15 kirjoitettu 31.03.2005 13:20
Vähän menee ohi aiheen, mutta kun Grohlista puhutaan, niin itse kyllä järjestys on seuraava:
1. Foo Fighters
2. Nirvana
3. QOTSA
Etenkin kun en vieläkään osaa pitää Songs for the deafia kovinkaan kummoisena levynä. koviten on iskenyt QOTSA:n ensimmäinen (?) levy, enkä senkään nimeä edes muista. Joka tapauksessa se levy missä on bosat kannessa. Onko se edes ensimmäinen?
Pari kertaa tuon uuden kuunnellut läpi, mutta ei nyt mitenkään isommin kyllä ole kolissut.
Mutta D.G. on Jumala. Heti Morrisonin jälkeen...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
tammina
1230 viestiä
|
#16 kirjoitettu 31.03.2005 13:23
Pastori kirjoitti:
1. Foo Fighters
2. Nirvana
3. QOTSA
Mutta D.G. on Jumala. Heti Morrisonin jälkeen...
Oikea järjestys ja nimitys.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
bedlam
886 viestiä
|
#17 kirjoitettu 31.03.2005 13:50
Jutustelun perusteella QOTSAn ystävät voidaan näemmä jakaa yllättävän helposti kahteen ryhmään.
Suurin osa porukasta näkyy giggailevan bändin suoraviivaista poppiosastoa (No one Knows, Go with the Flow, Little Sister, Everybody knows that You're Insane, In My Head ym), kun itselleni taas tämä puoli orkesterin tuotannossa edustaa lähinnä juuri sitä ok/hälläväliäosastoa.
Itselleni taas bändin parhaimpiin kuuluvat biisit kuten I Think I Lost My Headache, I Was a Teenage Hand Model, Better Living through Chemistry, Mosquito Song, A Song for the Dead, You've Got A Killer Scene, Someone's In the Wolf ym. Minähän olisin hyppinyt riemusta jos koko levy olisi ollut kahden viimeksimainitun biisin kaltaista meininkiä. Ne ovat minulle juurikin ne levyn 'avainraidat' parin muun ohella.
Ja minusta jotenkin tuntuu, että Homme olisi edellisen "helpon" levyn jälkeen halunnut ehkä tehdä tästä levystä vieläkin hämymmän, mutta tottapa se heti jättimenestyksen jälkeen on liiankin riskaapelia.
Mutta jotenkin huvittavaa on huomata, että osa tyypeistä varmasti skippailee bändin biisejä kuten minäkin, sillä eroituksella että ne ovat juuri ne päinvastaiset raidat.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Okapi
|
#18 kirjoitettu 31.03.2005 13:55
BEDLAM kirjoitti:
Jutustelun perusteella QOTSAn ystävät voidaan näemmä jakaa yllättävän helposti kahteen ryhmään.
Minä tykkään kyllä S/T:n ja Rated R:n suoraviivaisista paloista myös paljonkin, mutta joku siinä Songs for the Deafissa vaan mättää, kun biisit eivät maistu juuri yhtään. Biisit ovat jotenkin kovin pinnallisia, mitä esim Rated R:n nopeimmat vedotkaan eivät missään nimessä ole.
Pitäisi kyllä tuo Lullabies katsastaa, kun sitä on siihen hämympään osastoon ja Rated R:ään verrattu, mistä bändillä kuitenkin ehdottomasti pidän eniten.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
gebo modyo
1102 viestiä
|
#19 kirjoitettu 31.03.2005 14:09
Eilen esiintyi Conan O'Brienissä (viime viikon perjantain USA jakso) kyseinen bändi, muttei biisi kyllä kuulostanut mitenkään erikoiselta. Alku vaikutti mielenkiintoiselta mutta biisi toistikin sitten itseään aina hamaan loppuun asti ilman suurempia yllätyksiä, aika monotonisen kuuloinen biisi.
Ja levyn "erikoinen" nimi Lullabies to Paralyze kuulostaa kyllä niin tekaistulta nimeltä, ettei paljoa syvällistä sanomaa sen takaa kannata lähteä hakemaan.
gebo modyo muokkasi viestiä 14:11 31.03.2005
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
bedlam
886 viestiä
|
#20 kirjoitettu 31.03.2005 14:10
Giraffe kirjoitti:
Minä tykkään kyllä S/T:n ja Rated R:n suoraviivaisista paloista myös paljonkin
Kyllähän minäkin pidän, mutta näiden levyjen suoraviivaiset palat ovat kuitenkin jollain tapaa rehellisempiä räyhistelyjä kuin kahden uudemman selkeämmin kertosäepainotteisemmat ja radioformaattiin istuvat biisit. R levyllä itse asiassa oli jo yhden biisin verran viitettä tulevasta, The Lost Art of Keeping a Secret, ja tuo mielestäni ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien on ollutkin levyn heikointa materiaalia.
Enkä hämyisällä osastolla tarkoittanutkaan, jotta biisin pitäisi olla millään tavalla kulmikas. Killer Scene-biisissä ei esimerkiksi tapahdu käytännössä yhtään mitään, mutta se biisin fiilinki! Little Sister ym. poppikset eivät vain aiheuta minkäänlaista tunnetta tai fiilistä. Ränttätänttä-laalalaala ja biisi on ohi.
Mutta tämä tilanne tuntuu jollain tavalla hauskalle, tavallisestihan samasta bändistä diggailevat luettelevat kuitenkin edes suurinpiirtein ne samat biisit kovimmiksi klassikoiksi.
BEDLAM muokkasi viestiä 14:16 31.03.2005
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
bedlam
886 viestiä
|
#21 kirjoitettu 31.03.2005 14:34
Anthouse kirjoitti:
Kyllä Killer Scene on kieltämättä ihan tyylikäs veto, mutta on se minusta kuitenkin turhan venytetty ja siihen oltaisi voitu ottaa joku toinen osa tai muuta. Mutta kitarasooloilu on mielettömän siistiä tuossa biisissä. Ja hyvä kellarisaundi ollaan kitaraan saatu.
En minä tiedä, minusta se toimii sellaisenaan. Itse asiassa nyt kun tarkemmin ajattelee, biisihän on tavallaan fiilikseltään suora jatko-osa Teenage Hand Modelille. Kummassakin mainion krapulainen hissuttelutunnelma ja äärimmäisen tarttuva hyräilykertsi.
Burn the Witch-biisin lokaamista en taas ymmärrä, se kun oli itselle se kappale levyltä joka aiheutti "ahaa, nytkö ne hyvät viisut vasta alkaa"-reaktion.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Hombre Muerto
3489 viestiä
|
#22 kirjoitettu 04.04.2005 23:26
No, ollaanko edes samaa mieltä siitä, että "Avon" on maailman paras rock-biisi. Tai edes QOTSA:n paras?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
bedlam
886 viestiä
|
#23 kirjoitettu 05.04.2005 09:32
Hombre Muerto kirjoitti:
No, ollaanko edes samaa mieltä siitä, että "Avon" on maailman paras rock-biisi. Tai edes QOTSA:n paras?
Hemmetin hyvä viisu kyllä, harvinaisen metallinen alku yllätti aikoinaan kovastikin. Mutta Better Living Through Chemistry on bändin paras yksittäinen biisi kilometrien mitalla.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|