Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Tykkään tämän bändin livemenosta ja nippu hyviä biisejäkin löytyy, mutta ei iskenyt tämäkään ihan levynmitassa. Tuntuu että monella bändillä on sellainen levy, joka asettuu alkukohkaamisen ja kaupallisen läpimurron väliin, niistä levyistä usein tykkään ja näyttää, että se jäi tältä bändiltä omissa korvissa tekemättä.
Mutta hienoa, että on edes bändejä joita kehtaa käydä live katsomassa.
Runsaassa tunnissa bändi soittaa yllämainitun nimisen levyn biisit ja muutaman ylimääräisen. Tämä on erittäin korkeatasoinen taltiointi, ja monella tasolla liikuttavan hieno kokonaisuus.
(Jos nyt sattuu tällaisesta pitämään, yeah I know, I know.)
Helloween - Keeper Of The Seven Keys Part 1 ja 2
Näillä levyillä tämä orkka tuli minun elämään on ja kuuntelussa edelleen. Lempibiisini Twilight Of The Gods iski sieluun kasarilla ja on edelleen lempparini. Youtubessa on paljon tuoreita livevideoita. Ikää alkaa ukolla ukoilla, mutta bändi on kovassa vedossa. Kolmen kitaristin ja kahden laulajan voimin painavat. Kiske kuitenkin on se numero 1.
Otti silmään tuo Sascha Gerstnerin kitara. Mikä ihmeen kallistuksen vakaaja siinä on
Emahoy Tsege Mariam Gebru - Church of Kidane Mehret
Wilco HQ:sta tuli emailia, jossa suosittelivat suuren määrän musiikkia. Täytyihän sieltä poimia tämä vanha suosikkini, joka soittaa tällä julkaisulla pianon lisäksi harmoonia ja urkuja. Tämä on hieno tapa lopettaa musiikkivuosi 2025, jos sen nyt tähän malttaa lopettaa; onhan ilta vielä nuori, vaikka minä en.
Funereal kirjoitti:
Jaa, varmaankin Heretoir - Solastalgia. Tää on tällaista fiilistelymetallia, joka soljuu korvakäytävistä sisään kuin hunaja jättämättä kuitenkaan mitään muistikuvaa itse biiseistä. Edellinen albumi tuntui vähän sellaselta köyhän miehen korvike-Alcestilta, mutta tässä tämän vuoden pläjäyksessä on vähän parempi ote, ja tämän ihan mielellään valitsee välillä Alcestin tilalta (eikä siis vain niin, että Spotify alkaa soittaa Heretoiria albumin jälkeen kappaleradiosta).
Tuo oli yks viime vuoden kovimpia ulkomaisia rieskoja! Kotimaisista rankkaisin nyttemmin suomalaistuneen Kauan-nimisen, Venäjältä alun perin lähteneen pumpun viimeisimmän rieksan "Wayhome" ehkä vuoden 2025 levyksi, ainakin kovimmaksi kotimaiseksi Saran uusimman "Hallava"-lätyn kanssa.
jota pidin ainakin vähän aikaa sitten viime vuoden parhaana levynä, ja onhan se kai sitä edelleenkin, paremman puutteessa: tiukka viiden biisin runsas 30-minuuttinen annos, joka ei jätä kylmäksi. Rankkaa kitaranvääntöä ja pahasti nyrjähtänyttä bluesia, josta esimerkkinä käy