Mikseri.net

#1002 kirjoitettu 17.04.2009 19:23

Taneli Viljanen: Kaksiosainen mies

Hämmentävä, hyvin hämmentävä. Paikoin loistava, paikoin todella kökkö. Väliin ei tiedä itkeäkö vai nauraa, vai molempia, ja mille. Tarinoiden/runojen henkilöille, tapahtumille, kielen persoonalliselle käytölle vai jollekin muulle.

Siis selvää lähes-esikois-kirjailija-ainesta. Kaikki on vielä vähän hakusessa vaikka tyyli onkin selkeästi jo oma. Mutta se liika pilkun ja puolipilkun käyttö ärsytti välillä suunnattomasti. Ja välillä kaikki oli niin sekavaa että kaikki ei taatusti ollut suunniteltua.

Arvostelija sanoi et "Hypnoottinen rytmi", se toteutuu parhaiten lähes surrealistisissa sivuhahmojen keskusteluissa joissa väittelijä 1 sanoo asian a ja väittelijä 2 sanoo asian b, ja jossain vaiheessa ne kääntyvät toisinpäin. Jos ymmärrätte. No, jos luette sen kirjan niin ymmärrätte. "Unta muistuttava", todellakin. Ei tiedä koskaan mikä on totta ja onko mikään. "Käsinmaalatut kannet", no minä ihmettelinkin kun tossa mainoksessa on keltainen kansi ja minulla sininen. Siitä kuvasta tuli muuten mieleen Outo Tuttava, ja kirjan omituiset jutut Endorpheenyn

En oikein tiedä minkä arvosanan antaisin, kolme on liikaa ja kaksi tuntuu liian vähältä...laitetaan siis se keskiarvo

2,5/5

Alhaisesta pistemäärästä huolimatta suosittelen lukemaan tuon, hyvin persoonallisia tarinoita.

dbgirl muokkasi viestiä 19:24 17.04.2009

#1003 kirjoitettu 10.05.2009 15:20

quafka kirjoitti:
Appignanesi et. al - Postmodernismi vasta-alkaville ja edistyville

Tyhmä nimi & kansi houkuttelivat tämän kirjan pariin.

No tosi tyhmä nimi tosiaan. Mun käsittääkseni tossa on kirjotusvirhe. Sen pitäis olla "vasta-alkajille" ja "edistyneille".

Vitun mahtava lopeus kirjalla! Lause: "Ainoa parannuskeino postmodernismiin on sairastua parantumattomasti romantiikkaan."



Kuulostaa kieltämättä hienolta lopetukselta Joskus listasin hienoja kirjojen alotuksia ja lopetuksia mut sit kyllästyin kun niitä ei tule kovin usein vastaan.

#1004 kirjoitettu 11.05.2009 15:21

quafka kirjoitti:
En ole kuitenkaan aivan vakuuttunut, että onko eduksi käsitellä postmodernia ja sitä edeltäviä asioita postmodernilla tavalla.


Minä olen. Siis vakuuttunut tuosta. Siis koska tuo kirja on utllut luettua ja edelleen olen sitä mieltä että kaikki muu kuin mitä tuo kirja kertoo post-modernismista on vain saivasrtelua ja tuosta kyllä tajuaa kaiken oleellisen.

Vaikka otsikossa lukeekin "vasta-alkaville", en ole varma voiko tätä sellaiseksi suositella. Jos melkein kaikki kirjassa oleva ei olisi ollut ennestään tuttua, en tiedä olisinko niitä tämän perusteella ymmärtänyt.


JOS vain tajuaa sen, että kirja itsessään selittää sen post-modernismin postmodernisti, niin minusta siitä tajuaan sen todella hyvin. Siis kaikean oleellisen.

Osan asioisti voi kuitenkin todistetusti selittää selkeämminkin. Esimerkiksi strukturalismia käsittelevä kappale on aika sekava. Toisaalta vaikean Derridan käsittely oli sujuvaa.


Siis tosiaan sen kaiken oleellisen.

Tämä kirja ei anna mitään isoja tietokononaisuuksia, vaan jotain suuntaviivoja sinne tänne.


Eikös se olekkin aika post-moderni lähetymistapa. Minusta suorastaan nerokas sellainen.

Vitun mahtava lopeus kirjalla! Lause: "Ainoa parannuskeino postmodernismiin on sairastua parantumattomasti romantiikkaan."


Oikeasti täydellisyyttä. Jäänyt itsellenikin mieleen tuosta kirjasta.

#1005 kirjoitettu 18.05.2009 19:55

Neil Gaiman: The Sandman - Brief Lives

Sandman-sarjan seitsemäs osa oli alkuun tylsä mutta loppujen lopuksi se muuttui hyvin kiinnostavaksi.

Delirium tahtoi tavata uudelleen veljensä Destructionin, joka oli hylännyt The Endless-perheensä ja asettunut asumaan maallisille maille lähes kokonaan kykynsä mäkeen viskanneena. Delirium matkaa yhdessä vastahakoisen veljensä Dreamin (jota myös Dream-lordiksi ja Morpheukseksi kutsutaan) kanssa ja siinä matkalla kun he etsivät veljeään, heille sattuu kaikenmoista.

Loppujen lopuksi ei ole kyse siitä löytävätkö he veljensä, vaan itse matkasta. Matka on koko tarinan idea, juoni. Ja muutos. Haluammeko me todella muutosta ja muutummeko me ikinä.

Delirium oli tässä osassa ihastuttava, muissa osissa en ole liiemmin pitänyt siitä. Ja tässä osassa taas vastaavasti vihasin Dreamia kun muissa osissa pidän siitä

Tarina on hyvä, ja kun piirrosjälki on loistavaa niin keskiarvo on jossain todella korkealla.

4/5

#1006 kirjoitettu 24.06.2009 21:24

J.R.R. Tolkien: Maamies ja lohikäärme

Yhden iltapäivän lukemiseksi varsin viihdyttävä. (Silti minua harmittaa miksi rumat yleistetään aina pahoiksi.)

#1007 kirjoitettu 25.06.2009 16:07

Tupla-arvostelu, koska samat sanat pätevät kumpaankin tursaaseen..

Diana Guest - The nightwalker ja Cristobel

Warsin erikoinen kirjoitustyyli kauhukirjailijaksi, tosin en tunne gältsin tuotantoa pahemmin, mutta joka tapauksessa hyvin dekkarimaisia kielikuvia ja tupla-adjektiivejä(mitä nyt onkaan oikeelt nimeltään) oli paljon. Noin puolessa välissä kumpaakin opusta rupesin pohtimaan, että olenkohan joskus lukenut tämänkin - rupesi juoni tuntumaan epäilyttävän tutulta, mutta se saattoi vain johtua siitä, että juonet itsessään olivat hyvin perinteisiä ja useasti käytettyjä - niin kirjoissa kuin elävissäkin kuvissa. Olipas taas lausehirviö

Mutta itse asiaan taas. Juonista ei sen enempää tarvitse kertoa, jos on joskus nähnyt jonkin kauhuleffan niin on kuin kotonaan tarinoiden parissa. Alussa vaati hieman totuttelemista kirjoitustyyli, joka oli toisaalta erittäin helppolukuista muttei oikein ihan parhaalla tavalla sopinut kauhuteokseen. Hyvin tehokkaasti tarinat pitivät otteessaan, eikä mielenkiinto lopahtanut kesken - päinvastoin taisin hyvin vähillä tauoilla lotjakkeet kahlata läpi, asiaa auttoi tosin paljolti kirjojen lyhyys. Kyseessä ei siis ole mitkään tuhatsivuiset vaikeaselkoiset tiiliskivet, vaan ohuet ja hyvin nopeasti luettavissa olevat - tiivistunnelmaiset tarinat.

Kirjat olivat mielestäni oikein hyviä. Pituutta ja laajuutta olisin kaivannut lisää, mutta toisaalta mitä sitä paskaa paskan takia kirjottamaan. Vaikka juonet olivat hieman ennalta-arvattavia ja kuluneita, niin tunnelma oli ahdistava viimeisille sivuille asti. Kirjailija onnistui esittämään asiansa sivistyneen rujosti, kuvakieli oli kuvaavaa ja henkilöhahmot tihkuivat möhnää. Positiivinen yllätys..

Kumpainenkin kirja ansaitsee 3,75 zieguraa

#1008 kirjoitettu 25.06.2009 17:26

Michael Collins - Totuuden vartijat

Oli muuten ihan pirun hyvä kirja. Suosittelen.

#1009 kirjoitettu 30.06.2009 20:55

Kingsley Amis - Otetaan taas!

Aika turha kirja. Jonkinlainen juopottelu-opas, mutta ei vastaa realiteetteja, joten sisältö haihtuu siinä.

Isabel de Madariaga - Iivana Julma

Ihan saatanan hyvä kirja, suosittelen. Selitetään todella yksityiskohtaisesti tuon ajan Venäjän poliittista myllerrystä ja mutuakin historiaa siinä sivussa. Tosi opettavainen ja luotettavan oloinen teos.
Ainoa, mikä pilasi tämän kirjan oli paska loppumaku viimeisessä lauseessa, siis ihan vitunmoisen tiiliskiven viimeinen lause jossa kirjan kirjoittaja, historian professori Madariaga menee antamaan oman mielipiteensä syytellen iivana IV "antikristukseksi" tms. lapsellsita paskaa. Olisi vain esitellyt tosiasiat ja jättänyt tulkinnan lukijalle, se on tyylikkäämpää.

#1010 kirjoitettu 30.06.2009 20:56

Philip K. Dick:Oraakkelin kirja

Ja tässä vielä enkkuwikiä.

Kirja kertoo vaihtoehtohistoriallisen tarinan siitä, jos Saksa ja Japani olisivat voittaneet toisen maailmansodan.

Mukana paljon politiikkaa ja historiaa josta en tiedä yhtään mitään eikä siksi oikein kiinnostakaan. Oli tässä myös sitten ihan perusdraamaakin mukana jonka vuoksi tätä jaksoin lukea (tosin olisin lukenut muutenkin jossain vaiheessa loppuun saakka sillä sain lähes ilmaiseksi, kirjaston poistokirja kun on/oli).

Robert Childan omistaa antiikkiliikkeen jossa myydään aitoa amerikkalaista tavaraa jota varakkaat japanilaiset käyvät liikkeestä ostamassa. Mutta sitten tuleekin ilmi että eräs tavara on väärennös, taitava sellainen. Maine on vaakalaudalla. Frank Frink (oikeasti Fink, oikeasti juutalainen mutta peittelee henkilöllisyyttään) ja Ed McCarthy perustavat koruliikkeen ja myyvät Childanille näytteitä.

Ääh, tämä on hirveän vaikea kirja selitettäväksi, itse en ymmärtänyt varmaan puoliakaan siitä mitä tapahtui. Noh, sanotaan vain että monet juonet ja henkilöt menevät ristiin rastiin ja lopulta yhdistyvät tiiviisti lopussa, vaikka kaikki jääkin avoimeksi.

Huvitti vain niin kovasti miten epätoivoisesti kirjan hahmot tukeutuivat sokeasti Muutosten kirjaan eli I Chingiin. Se oli merkittävässä osassa kirjassa, monet hahmoista käyttivät sitä kun eivät tienneet mitä tehdä. Oli vastaus miten päätön tahansa, henkilöt tiesivät mitä tehdä. Esimerkkinä käyköön tämä ennustus:

"Kymmenen kilpikonnaparia ei voi häntä vastustaa.
Sinnikkyys tuo hyvän onnen.
Kuningas astuu Jumalan eteen."



Ihminen on uskossaan sokea, sanotaan. Pätee tässä(kin) tapauksessa. Ihminen keksii merkityksiä vaikka mistä. Dick oivalsi miten ihminen käyttäytyy, mielestäni henkilökuvaukset ovat kaikesta tuollaisesta typeryydestä huolimatta aidonoloisia. Mehän olemme typeriä. Ja meissä on montaa eri luonnetta, aina enkelistä demoniin.

Voin suositella tätä kaikille sotahistoriasta kiinnostuneille sekä niille jotka kaipaavat keskivaikeaa lukemista.

3/5

#1011 kirjoitettu 07.07.2009 16:43

Philip Jose Farmer - Lordi Tyger

Hehheh, tämä oli varsin hupaisa ja viihdyttävä teos. Melko suoranaisesti lainataan Tarzan-kirjoista, mutta toisaalta varsinainen juoni on ihan omansa ja selkeämmin kieli poskessa kirjoitettu. Valkoinen villi jonka äiti on apina ja isä jumala touhuaa viidakossa, joka on tietysti täynnä neekereitä. Siinä sitten rakastellaan, soditaan ja mesotaan jumalille sekä helikoptereille. Kerronta on viihdyttävää ja tapahtumarikasta, itse juoni antaa itsestään viitteitä tarinan edetessä. Kun sitten päästään loppuratkaisuihin, niin tarinan tunnelman huomaa muuttuneen kevyestä viihteestä synkempiin sävyihin. Hetkittäin mietitään moraalia ja sitä kuinka paha maailma voi olla, ja lopulta hyvä kääntyy pahaksi salakavalasti - kuin kaikki tässä raadollisessa ja rahanahneessa maailmassa..

Pidin, kirja oli sopivan virikkeellinen ja juoni riittävän rönsyilevä - varsin vaatimattomasta lähtökohdasta huolimatta.

3,75/5 zieguraa, 0,25:n miinustus koska ei aikuiset lue Tarzaneita..

#1012 kirjoitettu 07.07.2009 20:59

Viimeisimmät kirjat, jotka päätökseen sain, taisivat olla Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi ja Musta morsian, again. Olen nuo monesti ennenkin lukenut, mutta aina pakko uusia tuo lukukokemus. Rakastan Kotron kieltä ja nerokkuuksia, sitä millä tavalla se kertoo rakkaudesta.

Heinointa noissa teoksissa on ehkä se, että kun Sanovat sitä rakkaudeksi on miehen ääni, niin Mustassa morsiamessa Kotro on heittäytynyt naisen rooliin ja kirjoittanut aivan mielettömän hienosti siltikin.

"kun tuollainen onni osuu kohdalle
ymmärtää että onni on
sellaista luksusta
johon ei kenelläkään
minulla ainakaan
ole varaa
ihmistä pitäisi suojella siltä
mitä hän haluaa
sinä rakas todella osoitit
että pahiten kompastuu
elämänsä kohokohtiin"

&

"sen vielä ymmärtää
hyväksyykin jollain tapaa
että emme kiinny ihmisiin vaan tunteisiin
rakastamme rakkautta
mutta että ikävään
kaipuuseen
suruunkin
se alkaa jo olla
elät menneessä
syytät
elämistä se on menneessäkin eläminen
juuri ja juuri
katsot enää taaksesi
eikö hyvä että edes sinne"

&

"sinä kirjoitit että rakastumme rakkauteen
se on jo niin vanha vitsi ettei
vitsi enää
mutta että rakastua rakkauteen jota ei ole
se on jo tuoreempaa huumoria"

5/5

#1013 kirjoitettu 21.07.2009 15:35

Haudantakaisia

Kauhunovellikokoelma siis. Kirjaston poistohyllystä 50 sentillä.

* Robert Louis Stevenson: Ruumiinryöstäjä (The Body Snatcher, 1884)

Noh, nimi varmaan kertoo olennaisen. Todella tylsä eikä mitenkään erityisen hyvin kerrottu.

* Arthur Machen: Kertomus valkoisesta pulverista (The Novel of the White Powder, 1895)

Lakimieheksi opiskeleva muuttuu oudoksi nautittuaan lääkettä, joka osoittautuukin aivan muuksi lääkkeeksi kuin mitä sen piti olla. Hyvin lovecraftmainen tarina. Lopussa tämä jopa muuttuu oikeastikin hieman pelottavaksi.

* J. Sheridan Le Fanu: Carmilla (Carmilla, 1872)

Kauhutarinoiden klassikko, ja vieläpä hyvin kirjoitettu. Ja pelottava. Ja pitkä kuin nälkävuosi (ollakseen novelli siis). Tässä imitoidaan Draculaa, ja siinä sivussa se onnistuu olemaan parempi kuin esikuvansa. Hyvä esimerkki siitä miten karrikoidut tekeleet ovat joskus parempia kuin alkuperäiset. Ja oli muuten harvinaisen avoimen seksuaalinen tarina.

* Charlotte Perkins Gilman: Keltainen seinäpaperi (The Yellow Wall Paper, 1899)

Naisia harvemmin näkee kirjoittavan kauhutarinoita, eivätkä ne yleensä ole hyviä, mutta tämä on poikkeus säännöstä.

Nainen ja mies muuttaa hetkeksi jonnekin kartanoon oman kotitalonsa remontin ajaksi, ja samalla nainen on hermolomalla. Ainoa vain, että mitään lomaa se ei ole sillä nainen tulee kertakaikkisen hulluksi. En halua paljastaa mitä tässä tapahtuu, vain sen että nainen näkee keltaisessa seinäpaperissa liikettä.

Tämä on kerrottu hieman naivistisesti ja humorisesti. Erittäin vaikea laji, mutta kirjoittaja onnistui siinä. Hetken aikaa luulin, että nainen tosiaan on oikeassa toisin kuin miehensä, mutta loppu kaikessa karmeudessaankin on huvittava. Kenties paras tarina kokoelmassa.

* Robert W. Chambers: Keltainen merkki (The Yellow Sign, 1895)

Kertoo taiteilijasta, joka maalaa alastonmallia. Heille kehittyy suhde, jonka aikana nainen kertoo miehelle karmivasta unestaan. Ja tuo uni puolestaan näyttäytyy myös miehelle, toisesta näkökulmasta. Ja tuo uni toteutuu myös, tai sitten ei. Lukija saa päätellä itse, mitä lopussa tapahtuu sillä se jää avoimeksi. Keskinkertainen tarina, ei hyvä ei huono.

* E. F. Benson: Tornihuone (The Room in the Tower, 1912)

Mies näkee monien vuosien aikana karmeaa painajaista, joka toistuu samanlaisena mutta aina hieman eri muunnelmina. Ja lopulta tuo melkein tapahtuukin.

Kokoelman ehdottomasti pelottavin tarina, vaikkakin aivan vikassa kappaleessa kaikki lässähtää. Tämän jälkeen minun oli pakko lepuuttaa hermojani ja kuunnella musaa kahteen asti aamulla, siis kaksi tuntia. No, okei. Olisi siihen vähempikin riittänyt. Mutta oli se silti pelottava.

* Bram Stoker: Rottien hautajaiset (The Burial of the Rats, 1914)

Tarina kertoo miehestä, joka seikkailee Pariisin reuna-alueilla, joidenkin ihmisten luona joista en oikein käsittänyt että mitä he olivat. Mies tapaa yhden pariskunnan, he pitävät häntä luonaan pitkälle iltaan. Lopulta hän säntää pakoon ja meinaa eksyä valtaviin jätevuoriin, mutta pelastuu kumminkin.

Minä en kertakaikkiaan käsittänyt tästä tarinasta yhtään mitään. Ei mitään järkeä. Ehkä minulla on sivistyksessä aukko, tai ainakin olen syntynyt liian myöhään ja väärään kansallisuuteen. Tai sitten tämä tarina oli huono.

* Ambrose Bierce: Oikean jalan keskivarvas (The Middle Toe of the Right Foot, 1891)

Joku murhas jonkun/joitakin ja pelästy ja kuoli ja sit myöhemmin joku muutti samaan taloon.

Siinä kaikki mitä tajusin. Tässä käsiteltiin nimiä ja sukulaisuussuhteita ja kaikkea sellaista, että ymmärtääkseen mitä tapahtui, täytyisi tämä lukea uudestaan ja pistää kaikkea muistiin. Huono siis.

* William Hope Hodgson: Ääni yössä (The Voice in the Night, 1907)

Kertoo merimiehistä, jotka kuulevan jonkun miehen kutsun syvältä sumun seasta. Hän pyytää ruokaa ja myöhemmin tulee kiittämään mutta ei koskaan näytä naamaansa. Miksi, se selviää kun mies kertoo tarinansa.

Klassinen merimiestarina höystettynä hienoisella kauhulla.

* H. P. Lovecraft: Arthur Jermyn (Arthur Jermyn / The White Ape, 1924)

Kertoo Arthur Jermynistä (kuten varmaan arvasittekin), mutta myös hänen isoisästään, hänen isoisästään, hänen isoisästään ja hänen isoisästään jne. Siis kokonaisesta suvusta Jermyneitä jotka kaikki ovat kuulemma kauheita eri tavoilla. Niin ja joku ilmeisesti on valkoinen apina. Tai sitten minä en ymmärtänyt mitään tästä tylsästä sukuhistoriikista, joka oli kerrottu todella surkeasti.

Yhteisarvio: 2,5/5

No jaa, oli tämä hintansa arvoinen.

#1014 kirjoitettu 21.07.2009 18:23

J.G. Ballard - Super-Cannes

Okei, tästä on vaikea sanoa oikein mitään. Jossain hyvin läheisessä tulevaisuudessa on jonkinkokoinen yrityspuisto tmsp. jossa yksi tyyppi kilahtaa ja tappaa useita muita. Päähenkilömme vaimo tulee kilarin tilalle, ja päähenkilömme luonnollisesti rupeaa penkomaan mitä siellä oikeasti tapahtuu. Sitten sivistyneesti tapahtuu väkivaltaa ja muita hurjahkoja juttuja.

Joo, ihan hyvähän se oli - muttei varsinaisesti säväyttänyt erikoisemmin. Semmonen tasapaksu ja siisti. Loppuratkaisu töksähti, jätti semmosen fiiliksen et kirja loppu kesken..

En tiedä miksi tämä oli scifihyllyssä..

3/5 zieguraa

#1015 kirjoitettu 23.07.2009 15:29

Ray Bradbury: Varhaiset varjot

Tämäkin kirjaston poistohyllystä 50 sentillä. Kokoelma.

* Vihani polttaa! (It Burns Me Up!, 1944)

Tarinan kertoo kuollut mies, joka vielä makaa olohuoneessa (vai mikä huone se nyt olikaan) ja lehdistö, poliisi ja vaimo häsläävät ympärillä. Vaimo oli murhaaja mutta kukaan ei tajunnut sitä sillä vaimo esitti.

Ihan ok.

* Hymyileviä ihmisiä (The Smiling People, 1946)

Tarina kertoo miehestä, joka on murhannut perheensä ja sen jälkeen muovannut heidät hymyilemään ja istuttanut heidät keittiön pöydän ääreen. Mies oli vain kertakaikkisen vihainen siitä ettei talossa kukaan koskaan hymyillyt. Tuli asettelusta vähän mieleen Psykon Norman Bates.

Hyvä.

* Maailmanpyörä (The Black Ferris, 1948)

Tarina kertoo kahdesta pikkupojasta jotka huomaavat rosvon nuorentuvan ja vanhentuvan maailmanpyörässä joten hän voi rauhassa ryövätä lapsena ja palatessaan muuttua aikuiseksi eikä kukaan epäile häntä!

Tämä oli niin lapsekas tarina että vallan sulostutti, pidin

* Yö (The Night, 1946)

Kuvaus äidin huolesta lapseen, liikuttava.

* Kirkuva nainen (The Screaming Woman, 1951)

Tyttö väittää että maan alla kirkuu haudattu nainen, mutta eihän kukaan häntä usko, tietenkään. Ennen kuin on melkein liian myöhäistä.

Lapsuus kuvattu hyvin. Aikuiset ei koskaan usko lasten sepityksiä. Vaikka ne olisivat tosia.

* Leikitään 'myrkkyä' (Let's Play 'Poison', 1946)

Miesopettaja vihaa lapsia ja saa ansionsa mukaan.

Tässäkin kuvattu hyvin lapsuutta, miten julmia he voivat olla mutta myös erittäin haavoittuvia.

* Kuollut mies (The Dead Man, 1945)

Odd Martin väittää olevansa kuollut, mutta kukaan ei usko häntä vaan häntä pidetään kylähulluna. Ehkä olisi kannattanut uskoa.

Oikein hyvä.

* Naiset (The Women, 1948)

Kaksi naista taisteli miehestä, miehen vaimo ja viettelevä meri. Meri voitti, mies kuoli ja vaimo jäi leskeksi.

Persoonallistamalla meren kirjoittaja sai tästä mielenkiintoisen hellepäivän kuvauksen ja kauhutarinan samassa paketissa. Oikein hyvä.

* Sokerikallo (The Candy Skull, 1948)

Kirjailija matkustaa Meksikoon sekä kirjoittaakseen kirjaansa että löytääkseen vuosi sitten samaiseen kylään kadonnutta ystäväänsä.

Hyvä, kuolemankatkuinen tarina.

* Arkku (The Coffin, 1947)

On kaksi veljestä: vanhempi ja viisas sekä nuorempi ja tyhmä. Vanhempi antaa opetuksen ja rakentaa muka arkun itselleen, ennakoiden sen että nuorempi veli päättääkin haudata veljensä tavalliseen arkkuun. Ja ennakoiden sen, että tyhmä veli päättää mennä tutustumaan, mitä niin erikoista siinä arkussa oli. Kirjaimellisesti asettui sisälle. Ehkä ei olisi kannattanut mennä.

Mustaa huumoria, pidin tästä tarinasta kenties eniten vaikka kirjoitusteknillisesti ei paras ollutkaan.

* Hautakivi (The Tombstone, 1945)

Nainen ihan piruuttaan väittää, että heidän naapurissaan alakerrassa joku koputtaa muka haudasta, ihan vain ärsyttääkseen miestään. Ja vie "haudalle" kukkia. Ja lopulta naapurin setä todellakin kuolee.

Tarina kuvaa hyvin sitä, miten ei kannata leikkiä kuolemalla. Tai sitten se kertoo siitä, miten sattuma voi joskus olla julma. Hassu tarina.

* Matkaaja (The Traveler, 1946)

Kertoo suvusta, jonka kaikilla henkilöillä on jonkinlainen lahja. Yhdellä tytöistä on "matkaajan kyky", hän on paikoillaan sängyssä mutta mieli on irrallaan ruumiista milloin missäkin. Hän päättää kostaa miehelle, joka on jo vuosikymmeniä koittanut paljastaa suvun poliisille, ja tekee hänet hulluksi matkustamalla hänen päähänsä.

Hyvä. Lopetus yllätti.

* El día de muerte (El día de muerte, 1947)

Minä luin tämän väkisin läpi, se vei tosin monta päivää vaikka ei ollut pitkä. Uuvuttava ja sekava.

Ilmeisesti jokin meksikolainen poika kuoli auton alle, tai sitten ei.

* Kuumeuni (Fever Dream, 1948)

Pojalle nousi kuume, ja tulirokko ja flunssa vielä siihen päälle. Pojan valtasi toinen minä, hän ei pystynyt liikuttamaan aluksi kättään ja lopulta se valtasi hänet kokonaan niin ettei häntä enää ollut. Vain terve poika, joka näytti häneltä ulkoapäin, mutta se oli vain kopio pojasta jota ei enää ollut. Kukaan ei tietenkään uskonut pojan valituksia siitä että joku kävi hänen kurkkuunsa käsiksi, joten hänet sidottiin sänkyyn. Ja kas, terve kuin pukki!

Tämä oli levottomia ajatuksia herättävä tarina. Avonainen loppu sai miettimään vaikka mitä kauheuksia.

* Lokakuun leikki (The October Game, 1948)

Miehellä ja hänen vaimollaan ei ole mennyt hyvin vuosikausiin, ja sitten Halloweenina mies päättää tehdä jotain, antaa opetuksen.

Mielikuvitukselle runsaasti tilaa jättävä tarina, mikä on sinänsä hyvä, mutta lopetus on kökkö ja lapsellinen. Tai miten kukin sen ottaa.

* Pam! Sinä kuolit! (Bang! You're Dead!, 1944)

Amerikkalaiset sotilaat taistelevat tällä hetkellä Italiassa, mutta he ovat käyneet läpi jo monia maita.

Johnny on selvinnyt tähän saakka naarmuitta, sillä hän kuvittelee kaiken olevan vain leikkiä. Sitten joku kertoo hänelle että sota on totta, ja Johnny haavoittuu. Ja sitten kaveri kertoo, että se oli vain leikkiä tuo puhe, ja sitten kaikki on taas hyvin.

Ihana kuvaus, pidin. Joskus maailmassa pärjää vain lapsenmielisenä (se on auttanut minua monta kertaa, mutta myös haavoittanut).

* Tarkkailijat (The Watchers, 1945)

Kertomus miehestä, joka pelkää että hyönteiset, kuten kärpäset ja perhoset, ovat perkeleen sanansaattajia ja tappaa niitä. Sitten "totuus" paljastuu hänelle, hän onkin tappanut hyviksiä. Todelliset sanansaattajat ovatkin mikrobit, niitä on enemmän kuin mitään kärpäsiä. Vaikka kaikki kärpäset ja muurahaiset saataisiin hävitettyä maapallolta, jäljelle jäävät mikrobit joita ei koskaan saada tuhottua. Mutta hän päättää aloittaa itsestään ja ottaa tulikuuman suihkun...

Hyvä kertomus vainoharhaisuudesta, peloista ja pakkomielteistä.

* Sumusireeni (The Fog Horn, 1951)

Kaksi miestä työskentelevät majakassa, jonka sumusireenin ääni herättää miljoonia vuosia sitten maate menneen hirviön. Se nousee syvyyksistä, vastaa kutsuhuutoihin mutta koska ei saa "rakastaan", se tuhoaa sen.

Kenties teknisesti taidokkain teksti kokoelmassa ja oikein hyvä päätös.

Yhteisarvio:

Tätä kokoelmaa yhdisti lapsellisuus, joko itse tarinoissa tai niiden päähenkilöissä. Bradbury on tavoittanut aikuisena sen, mitä lapset ajattelevat. Se on harvinainen taitolaji. Joskus kuitenkin tarinat ovat hieman liian lapsellisia. Annan ne kuitenkin anteeksi sillä tarinat olivat kuitenkin hyviä ja ennen kaikkea persoonallisia, vaikka kaikki eivät suinkaan täysin uniikkeja aiheiltaan olleetkaan.

3,5/5

#1016 kirjoitettu 24.07.2009 16:41

Juha Lehikoinen - Lamelliteoria

Eli suomiscifiä. Hyvin turvallinen turinointityyli, asiallinen ja esikuvilleen uskollinen. Hyvin aikaisessa vaiheessa käy ilmi, että Star Trekkiä on katsottu.
Pian tarinaan ilmestyy paikkoja, ilmiöitä - ja oikeastaan osa kirjasta on varastettu suoraan Event Horizonista, harmi vain että samanlaiseen raakuuteen ja vihaan ei päästä - ei lähellekkään, vaan lässähdys tapahtuu juuri kun pitäisi alkaa raivoisan piinan kiehumaan..(mistä noin pitkiä lauseita tulee?)
Lopussa sitten ajaudutaan hieman omaperäisempään ympäristöön, jossa valitettavasti ei oikein ole järkeä. Loppuratkaisuja en enää muista, kai oli onnellinen loppu - ei kiinnosta..

Ei nyt mikään pohjanoteeraus, mutta scifin ystävälle hyvin epätyydyttävä - sanoisinko amatöörimäinen tekele. Missään kohtaa kirjoittaja ei onnistu tunkeutumaan pintaa syvemmälle, sielua ja aitoa rakkautta ei välity tekstistä - johtuen suurilta osin juuri tekstin kömpelyydestä, mikään kirjallisuuden riemuvoitto tämä ei ole..

Mikäli arvostat vanhoja mestareita jätä tämä suosiolla väliin..

2,5/5 zieguraa silti, sillä itse tarinassa oli kohtansa - vaikkakin lainatut sellaiset..

#1017 kirjoitettu 11.08.2009 21:06

Aarni Korpela: Pieni kuolema

http://www.wsoy.fi/ind...

Kyseessä on siis yksiruutuisia strippejä luurankojen elämästä (helvetissä). Jotkut ovat hauskoja ja jotkut sitten vähemmän hauskoja. Sellainen hyvä vessa- tai bussimatkalukeminen, nopea. Ja kätevänkokoinen noihin tarkoituksiin!

3/5

#1018 kirjoitettu 12.08.2009 16:17

Juba:

- Viivi ja Wagner: Pannaan haisemaan, elämä on lyhyt!
- Viivi ja Wagner: Rakas siankärsämöni

Kyl kai te kaikki, ainakin suurin osa, tiedätte mitkä sarjakuvahahmot on kyseessä.

Sellasta hyväntuulista pikkuhassuttelua joita on kiva lukea pikaisesti bussimatkalla töihin ja takaisin. Varsinkin sateisena päivänä.

3/5

#1019 kirjoitettu 12.08.2009 19:12

Norman Spinrad - Rautainen unelma

Mikään kirja, jonka kannessa poseeraa Hitler ei voi olla läpeensä huono. Eikä ole tämäkään. Kirja sisältää lyhyen johdannon ja hieman laajemmat loppuselvennykset, joissa esitetään varsinaisen teoksen taustoja ja vaikutuksia. Lisäksi kirja sisältää Adolf Hitlerin kirjoittaman Hakaristin herran.

Hakaristin herra on kertomus miehestä ja unelmasta, kostosta ja väkivallasta - kansanmurhasta ja homoseksuaalisuudesta. Tarina kiertyy höyrytoimisten joukkojenkuljetuskoneiden ajasta nopeahkossa temmossa suihkuhävittäjiin ja lopulta avaruusteknologiaan. Mikään ei ole Hitlerille liian suureellista.
Koko tarinaa värittää maskuliininen voima, sekä viehätys tehokkaisiin ajoneuvoihin ja aseisiin. Naisille ei tarinassa juuri anneta tilaa, mutta nahkavaatteisiä miehiä löytyy alusta loppuun.
Rotupoliittisesti täysin epäkorrekti, lähinnä räikeä ylikorostuneisuus leimaa sekä puhtaitten Arjalaisten ylivoimaa, että alempien rotujen silkkaa saastaisuutta. Sadistisia kohtauksia, joissa ali-ihmisiä kidutetaan ja tapetaan vilisee kirjassa. Yksityiskohtaiset selitykset liekinheitinten puhdistavasta vaikutuksesta epäihmisten joukkoihin - sekä siviileihin että sotilaisiin - ovat suurella kiihkolla kirjoitettuja.
Itse Arjalaisten johtaja on kuvattu yli-inhimillisillä voimilla varustetuksi, superälykkääksi strategikoksi - joka kantaa mahtavaa valtikkaa. Jatkuvat kuvaukset kansan ihannoinnista alkavat kuvottaa jossain vaiheessa ja Hail! sanaa on käytetty aivan liikaa. Fallossymboliikkaa tihkuu silmille niin paljon, että perusheteroa hirvittää.
Kaikessa läsnäoleva psykoottinen raivo kääntyy lopulta lähes koomiseksi elementiksi - toisaalta tuskin kukaan, joka ei edes hieman psykoottinen ole itsekkin, tätä loppuun lukee..

4/5 zieguraa!

#1020 kirjoitettu 13.08.2009 13:59

Mark Oliver Everettin (E yhtyeestä Eels) Things Grandchildren Should Know. Todella hauska kirja huolimatta lukuisista vähemmän hauskoista asioista joita hänen elämäänsä mahtuu. Ei haittaa vaikkei tuntisi Eelsin tuotantoa, itse en ollut kuullut yhtään miehen levyä ennen tämän lukemista.

#1021 kirjoitettu 13.08.2009 16:30

Don Rosa: Roope Ankan elämä ja teot 2

Alaotsikkona Kaikki lisäseikkailut kertoo nimenä jo paljon, mutta ei kaikkea. Yleensä kaikki extrakama on todella turhaa mutta tässä kaikki tarinat ovat yhtä laadukkaita kuin oikeat osat. Mikäs sen mukavampaa!

Minä olen niitä jotka pitävät Rosan pikkutarkasta ja yksityiskohtia täynnä olevasta tyylistä. Kaikki eivät tykkää, mutta se on niiden pulma. Sitä paitsi tätä pystyy silti lukemaan jäämättä tuijottamaan lukemattomia pieniä taustan sivunäytelmiä, tarina on niin hyvä että kaiken turhan voi jättää taustalle jos haluaa. Uskokaa pois, se on mahdollista. Ilman kantavaa tarinaa se tuskin onnistuisikaan.

Taidolla tehtyä, huumoria unohtamatta. Hirnuin eilen aamulla tolle viimeselle tarinalle kun Aku uhkailee Karhukoplaa paukkumaissilla kun sen piti olla konekivääri. Joo, randomia ja hirnuin täysillä

5-/5

#1022 kirjoitettu 18.08.2009 18:59

Frank Miller: Batman - Yön ritari

Hyvin piirretty ja ihanan synkkätunnelmainen. En kuitenkaan pitänyt tästä, niin hajanainen tarina ja sekavaa kuvakerrontaa.

2,5/5

#1023 kirjoitettu 26.08.2009 18:28 Muok:26.08.2009 18:31

Alan Moore, Alan Davis: Kapteeni Britannia

http://www.egmontshop....

"Velho Merlin siirtää Kapteeni Britannian vääristyneeseen rinnakkaismaailmaan, jossa kaikki supersankarit on tapettu... ja siellä myös Kapteeni kohtaa oman kuolemansa. Ja tämä on vasta tarinan alku! Kapteenia odottavat oudot ulottuvuudet, kiehtovat tuttavuudet, vertahyytävät kauhut sekä... kaiken olevaisen tuho?"

Tässä oli seikkailua kerrakseen, mutta erilaiseksi tämän teki sen humoristisuus. Nyt ei oltu niin vakavia. Laadusta ei silti pahemmin tingitty. Komeaa jälkeä.

3/5

Barry Windsor-Smith: Wolverine: Ase-X

http://www.egmontshop....

"Mutantti, hirviö vai tappokone? Logan on siepattu. Häneltä on riistetty ihmisyys. Häntä on piinattu ja kidutettu, ja hirveiden kokeiden kautta hänestä on muokattu elävä ase... ASE-X!"

Pidin tässä siitä, miten tässä käsiteltiin ihmisten moraalia kun he tieteellisissä tarkoituksissa tekevät... noh, kaikenlaista. Muuten tämä olikin sitten sekava, sillisalaattia. Ja suomennokset olivat todella kökköjä. Ei vain toiminut sitten lainkaan. Ainahan alkukielellä kaikki toimii paremmin, mutta hyviäkin suomennoksia (tai ainakin kelpoja) on olemassa. Ei tämä silti mikään maailman huonoin kirja ole minkä olen lukenut.

2,5/5

dbgirl huomasi painovirhepaholaisen kirjan nimessä

#1024 kirjoitettu 28.08.2009 12:18

Mauno Saari - Näkymätön käsi

Ihan hyvä kirja 90-luvun alun pankkikriisistä ja siellä hääränneistä henkilöistä, heidän ajatuksistaan ja tekemisistään. Kannattaa lukaista jos aihe vähänkään kiinnostaa.

#1025 kirjoitettu 28.08.2009 18:23

Pekka Siitoimen muistelmat luin parin päivän aikana iha nvaan silkkaa sosiaalipornonhimoani.

#1026 kirjoitettu 29.08.2009 14:28 Muok:29.08.2009 14:28

Viimeksi luin Jean M. Untinen-Auelin Mammutin metsästäjät.

Koko Maan Lapset-sarja on mielestäni parhaita ikinä lukemiani kirjoja. Oikein alkaa kaipaamaan niitä aikoja, jolloin ei ollut teollisuutta ja luonto vielä mahtava ja saastumaton. Sarjassa minua viehättää juuri se, miten ihminen saa kaiken tarvittavansa luonnosta ja elää sen ehdoilla. Täytyy myöntää, että minulla on ollut aika alkeellinen käsitys kivikauden ihmisten elämästä, mutta kirjasarja on antanut siihen aivan uutta näkökulmaa. Vielä olisi kaksi viimeistä osaa lukematta, mutta taidan vähän säästellä niitä. Ei makeaa mahan täydeltä siis.

Tällä hetkellä työn alla on Anne Ricen Interview with the Vampire.

Olen lukenut elämäni aikana tasan yhden englanninkielisen kirjan (Love Story, jonka luin harjoitukseksi ennen kirjoituksia). Teksti on mielestäni aika ymmärrettävää, vaikka jotkut sanat ovatkin jäänet hämäräksi (kun en jaksa sanakirjasta niitä katsoa). Kun pääsee yli siitä vaiheesta, jolloin haluaisi pitäytyä suomenkielisessä kirjassa, Interview with the Vampire on todella mielenkiintoista ja kiehtovaa luettavaa. Itse en tahtoisi päästää sitä enää käsistäni.

#1027 kirjoitettu 29.08.2009 19:29

Outo Tuttava kirjoitti:
Hyppymiina kirjoitti:
Pekka Siitoimen muistelmat luin parin päivän aikana iha nvaan silkkaa sosiaalipornonhimoani.

Hittolainen
Pitäisiköhän itsekin tutustua!

Netistä latasin.
http://www.punkinfinla...

Varoitan sit, et on aika paskasti kirjoitettua ja tylssä tekstiä. Mut myös sen verta helppolukuista ettei päätä rasita.

#1028 kirjoitettu 07.09.2009 22:49

Yann Martelin Piin Elämä, englanninkielisenä versiona The Life of Pi.

Pii haaksirikkoutuu rahtilaivan upottua pelastusveneeseen hyeena, seepran, orangin ja bengalintiikerin kanssa ja yrittää selvitä hengissä.
Mielenkiintoinen kirja uskonnon, järjen, tekniikan ja luonnon tasapainosta. Sortuu viimeisen sadan sivun aikana melko absurdeihin tapahtumiin mutta ovelasti kirjoitettu epilogi paikkaa järjettömyydet hyvin.

#1029 kirjoitettu 08.09.2009 19:14

Mark Haddon: Harmin paikka

http://www.otava.fi/ki...


Humoristinen kirja tavallisesta työluokan perheestä, joka tulee hulluksi (tai no oikeastaan vain aviomies). Mukaan mahtuu niin pettämistä, homoilua kuin häitä. Ja lapsen kakkaa.

Hyvin realistisesti ja lämpimästi kirjoitettu ivailu normaaliperheen arjesta, värikkäästi kerrottuna.

En olisi, suoraan sanottuna, ikinä uskonut pitäväni tälläisestä kirjasta. Mutta niin vain kävi.

5/5

#1030 kirjoitettu 08.09.2009 19:27

dbgirl kirjoitti:
Mark Haddon: Harmin paikka

http://www.otava.fi/ki...


Humoristinen kirja tavallisesta työluokan perheestä, joka tulee hulluksi (tai no oikeastaan vain aviomies). Mukaan mahtuu niin pettämistä, homoilua kuin häitä. Ja lapsen kakkaa.

Hyvin realistisesti ja lämpimästi kirjoitettu ivailu normaaliperheen arjesta, värikkäästi kerrottuna.

En olisi, suoraan sanottuna, ikinä uskonut pitäväni tälläisestä kirjasta. Mutta niin vain kävi.

5/5


Ittiäki huvittais kovasti lukea tuo. Toistaseks oon tyytyny hiplaamaan kirjakaupassa ja kiristelemään hampaita hivenen suolaisen hinnan takia. Saman häiskän kirja Yöllisen koiran merkillinen tapaus on myöskin loistavuutta. Suosittelen, jos ei oo vielä tuttu kirja.

#1031 kirjoitettu 08.09.2009 20:18

sipulipekka kirjoitti:
dbgirl kirjoitti:
Mark Haddon: Harmin paikka

http://www.otava.fi/ki...


Humoristinen kirja tavallisesta työluokan perheestä, joka tulee hulluksi (tai no oikeastaan vain aviomies). Mukaan mahtuu niin pettämistä, homoilua kuin häitä. Ja lapsen kakkaa.

Hyvin realistisesti ja lämpimästi kirjoitettu ivailu normaaliperheen arjesta, värikkäästi kerrottuna.

En olisi, suoraan sanottuna, ikinä uskonut pitäväni tälläisestä kirjasta. Mutta niin vain kävi.

5/5


Ittiäki huvittais kovasti lukea tuo. Toistaseks oon tyytyny hiplaamaan kirjakaupassa ja kiristelemään hampaita hivenen suolaisen hinnan takia. Saman häiskän kirja Yöllisen koiran merkillinen tapaus on myöskin loistavuutta. Suosittelen, jos ei oo vielä tuttu kirja.


Kiitoksia, täytynee katsoa jos jostain löytyisi.

Minä vastaavasti suosittelen tota Kirjastosta löyty "uutuuskärrystä" (2006 on ilmestyny). En minä luultavasti muuten olisi tuohon törmännyt mutta kun se osui suoraan silmien kohdalle. Ei ne mitkään kärryt oo vaan sellaset pyörivät jutskat. Joo...

#1032 kirjoitettu 09.09.2009 19:40

Karin Fossum - Marraskuun neljännen vastainen yö

Älyttömän tiukka. Väkevä ihmiskuvaus perheen sisäisestä dynamiikasta ja kommunikaatiosta. Aidosti tiukka ihmiskuvaaja tuo Fossum. Ihan vapisutti tämä.

#1033 kirjoitettu 10.09.2009 22:25

Norman Spinrad - Jack Barron

Vitun kova asennekirja jossa oli ihanaa kielenkäyttöä ja ihania henkilöhahmoja. Tekeekö Spinrad edes paskoja kirjoja? Kaikki lukemani Spinrad-kirjat ovat olleet kaikki omalla tavallaan loistavia.

#1034 kirjoitettu 22.09.2009 13:58

Jari Tervo - Koljatti

Joo, alkuun tässä tympäisi vähän se pieru-tissi -huumorin yliannostus, mutta kirja parani loppua kohti. Ihan hauskasti siinä käytettiin karikatyyrejä ja sillai noista karikatyyreistä ja kliseistäå rakentuikin ihan jännä tarina. Aika traaginen.

Ehkä hauskinta lukemisen kannalta oli ne kohdat, kun pääministeri alkoi hallusinoimaan tai jotain (niitä ei missään vaiheessa kyllä selitelty halluiksi, mutta näin tulkitsin) ja kaikki muuttui ihan oudoksi, siis niinkuin realistisesta kuvauksesta liu'uttiinkin sellaiseen hallumaailmaan.

Ja sitten kun koko tarina tuli luetuksi niin noista absurdeimmsita kohdista osa alkoi toimia paremmin.

Ei yhtään paska kirja, vaikka arvostelijat eivät ole tykänneet.

#1035 kirjoitettu 05.10.2009 22:13 Muok:05.10.2009 22:15

Catherine Sanderson: Petite Anglaise

Kirja on tositarina naisesta, joka muutti Iso-Britanniasta Pariisiin, rakastui siellä mieheen ja sai hänen kanssaan lapsen. Jonkin ajan kuluttua hän keksi bloggaamisen, joka melkein tuhosi hänen elämänsä.

Kirja oli erittäin hauska, viihdyttävä ja koskettava. Välillä täytyi oikein muistuttaa itseään siitä, että luki hyvin intiimiä kirjaa jonkun oikean ihmisen elämästä. Kirja on siitä neutraali, että lukija voi mielensä mukaan joko pitää hänestä tai sitten ei. Hän ei pahemmin puolustele tekojaan vaikka silti katuukin. Aivan varmasti kirjaa on muokattu ja jätetty arimpia kohtia pois, mikä on aivan ymmärrettävää kun on kyse hänen läheisistään jotka joutuvat kestämään sekä hänen tekonsa että sen että kirja on tehty heidän elämästään.

Kirjaa voisi syyttää pahvisista sivuhahmoista, mutta tämä ei ole romaani. Sen kirjoittaja sattuu olemaan tarinan päähenkilö eikä hän millään voi päästä muiden ihmisten pään sisään toisin kuin fiktiivisten hahmojen kirjoittaja. Tästä syystä häntä saattaa joku pitää itsekeskeisenä.

Ristiriitainen lukukokemus. Minä tuomitsen hänen tekonsa, mutta en häntä. Mutta vielä kirjan kirjoittaminen siitä... Noh sanotaanko että minä en pitäisi siitä jos joku läheiseni kirjoittaisi elämästämme julkisesti. Kai se on tuo eurooppalainen tapa olla avoin.

Niin ja petite anglaise oli Catherinen bloginimi, se löytyy edelleenkin googlettamalla, heti ekana.

3/5

dbgirl muokkasi viestiä 22:15 05.10.2009

#1036 kirjoitettu 05.10.2009 22:57

quafka kirjoitti:
Hemingway: Vanhus ja Meri

Kun lukuaikani tuntuu olevan nykyisin kovin rajallista, niin olen romaanien osalta rajoittunut klassikoihin. Nyt jälkeenpäin huomaan lukeneeni paljon ns. sodan jälkeistä tavaraa. Kaikki tietävätkin jo, että Vanhus ja meri on ns. vitunhyvä, joten ei siitä sen enempää. Tämä kirja on analysoitu puhki, mutta mielestäni se toimii loistavasti vain kivana ja erinomaisesti kerrottuna tarinana, ilman vaikkapa allegorista luentaakin. Sen verran sanotaan, että Hemmingwayn maskuliinisuus ja äijjyys tuntuu tosiaankin 50 vuotta vanhalta.


Mää en ainakaan tiedä tosta kirjasta yhtään mitään muuta kuin kirjoittajan ja sen, että kirja on klassikko. Juonesta en ole mitään ikinä kuullu.

#1037 kirjoitettu 06.10.2009 07:53

dbgirl kirjoitti:

Juonesta en ole mitään ikinä kuullu.


Jotenkin minulla on kyllä aavistus miksi juuri tämän kirjan kohdalla hyvin harva on siitä juonesta mitään kuullut.

#1038 kirjoitettu 06.10.2009 08:41

Haava kirjoitti:
Jotenkin minulla on kyllä aavistus miksi juuri tämän kirjan kohdalla hyvin harva on siitä juonesta mitään kuullut.


Älä, se juonihan on oikein monisyinen ja vaikea. On muuten hauskaa, ku vähänki ku alkaa kertomaa kirjasta, ni mitä siitä sanoa? No. Ukko lähti merelle, sai ison kalan, mut sit hait söi sen ja se anto sen pään jollekki pojalle. Aijoo, se on klassikko. Ja hyvä

#1039 kirjoitettu 06.10.2009 08:50

Chadonna kirjoitti:

Chadonna kirjoitteli tuhmuuksia


ÄLÄ SPOILAA! Kerroit koko juonen! PALJASTIT LOPPURATKAISUNKIN!?!!?!?

Mulkkua?

#1040 kirjoitettu 06.10.2009 08:53

Haava kirjoitti:
Mulkkua?


Ei kiitos nyt. Oon töissä.