pallomember
258 viestiä
|
#42 kirjoitettu 28.03.2008 15:36
Jeah itse kuulun kanssa tuohon passiivisempaan yleisöryhmään, mutta näin hevimuusikon asemassa kannustan tottakai katsojia, jos en nyt moshpit-toimintaan, niin ainakin siihen nyrkin ja kraniaalin tasatahtiheilutukseen - silloin tietinkin jos musiikista diggaa. Siinä on selvä signaali esiintyjälle että musiikki kolahtaa ja saa soittajakin kivemmat kiksit kun oma shitti todella aiheuttaa jotain nähtäviä ja somaattisia oireita.
Tässä voisin kanssa mainita Raised Fistin keikasta JKL:n Lutakossa 26.3. Pitti taisi lähteä käyntiin 0,5 sekuntia ensimmäisen iskun jälkeen, eikä meno rauhoittunut missään vaiheessa. Itse päätin onneksi seurata touhua kätevästi olutaitauksen takaa, jolloin eivät virvoitusjuomat ja "projektiilit" punk-fanaatikot lentäneet päälleni. Meininki oli kyllä ansaittua, koska keikka oli helposti parhaimpia ikinä.
|
IdiotPunk
375 viestiä
|
#44 kirjoitettu 11.04.2008 23:11
Minun kokemukseni suomalaisista keikkapaikoista ja -yleisöistä ovat olleet pääasiassa positiivisia. Hirveää tunkua ei ole ollut, ihmiset ovat olleet varsin rauhallisia. Moshpititkin ovat suht turvallisia, kaatuneet nostetaan ylös jne.
Ainoa keikkakokemukseni ulkomailla oli AFI Tukholmassa. Yleisö oli ihan kamalaa ja epäkohteliasta! Kaikki tunkivat niin lähelle lavaa, ettei siellä keskivaiheillakaan saanut kunnolla edes henkeä. Jos joku olisi kaatunut, olisi luultavasti jäänyt jalkoihin ja pahimmassa tapauksessa kuollut.. Huhhu! Lopulta menin taakse ja kuuntelin kauempaa. Ei siellä massan keskellä pystynyt keskittymään bändiin. En kyllä uudestaan mene keikalle siellä.
IdiotPunk muokkasi viestiä 23:14 11.04.2008
|
scarletmara
|
#45 kirjoitettu 12.04.2008 11:35
En ole ehkä maailman paras ihminen kertomaan Suomen yleisestä keikkayleisestä, koska olen käynyt melko vähän keikoilla (ehkä alle 20 keikkaa olen nähnyt livenä, mutta parin vuoden sisään hyvinkin monta, jotta vertailua voin tehdä) ja monet niistä ovat olleen vanhempia kehäraakki-suosikkibändejäni. Siis tarkoitan nyt mm. Deep Purplea, eiköhän sen yleisö ole selvästi vanhempaa joukossa nuorempiakin tyyppejä. Lisäksi nämä useat ovat siis aikansa eläneitä, jolloin on kaikkien vaikea saada nostetta ja samanlaista fiilistä, kuten joskus (sen takia kiroan, etten ole syntynyt esim. 60-70-luvun Britanniaan). On toki tekniikkakin kehittynyt noista ajoista, mutta tämä nyt ei liity siis suomalaisuuteen mitenkään.
Pahin pettymys minulle oli varmasti The Who viime kesänä. Keikka oli hyvä jne., mutta odotan sitä hyvää fiilistä. Tietysti tuolit permannolla ja yleisön vanhempi keski-ikä jo rajoittivat, eiväthän kaikki halua muuta kuin katsoa sitä keikkaa. Eikä bändikään nyt niin kovassa vedossa enää luonnollisesti ole. Sama juttu syksyllä Rushin kanssa, joka on tosin edelleenkin ässävedossa. Suomalainen yleisö silti oli paikallaan ekan biisin alkaessa. Mutta kun olen katsonut näiden bändien keikkavideoita ja -tallenteita esim. Lontoosta tai Tukholmastakin, niin fiilis on mitä mainioin. Se minua siinä pänniikin. Miksen minä saa valittaa suomalaisten tekemättömyydestä keikoilla? Jos minulla olisi nyt paljon rahaa, matkustaisin muualle keikoille.
Kun minä olen ihminen, joka haluaa fiilistellä ja hyppiä keikoilla. Oikeastaan vain yksi lempibändini on tätä tasoa festari/klubikelpoinen, sekin tosin taitaa perkele lopettaa tähän kesään (Hellacopters). Olen muidenkin bändien klubikeikoilla kyllä käynyt, festareilla en ikinä. Klubikeikoista minä ainakin olen tykännyt paljon, mutta todellakin suosikkibändini eivät useat halua tulla minnekään Tavastialle tai Pakkahuoneelle jos Suomen keikkapaikoista puhutaan. En ole oikeastaan käynyt edes kunnon hevimoshaus/punk-keikoilla, toivon vielä pääseväni.
Toisaalta oikeastaan hyvähän se Suomessa on melankolisuutta ja kaikki voivat keskittyä rauhassa keikkaan, eikä siihen, että yleisö meluaa ja tunkeilee liikaa toistensa päälle.
Tulipa tekstiä.
scarletmara muokkasi viestiä 11:36 12.04.2008
|
Tormentorr
|
#46 kirjoitettu 12.04.2008 13:00
Omasta mielestä kunnon pitit ovat just parhaita, tosin vituttaa hc bändien keikoilla se kyynerpäitten heilutus ja potkiminen esim circle pitissä, tää tuli koettua viime vuonna ilosaaren töminässä ja siitä jäi aika paska maku. Tosin seuraavana päivänä Impaled Nazarenen pitistä johtunu nenäverenvuoto ei menoa kylläkään estäny.
Kunnon stage dive kulttuuri takasin vaa, Krisiun Kuopiossa oli jotai aivan vitun hienoa ku pääs jäsenten avustamana daivaan, lisää tollasta!
|