Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

The Gray Room

Perkules,lurittelin tänne eilen aivan tasotonta huttua mutta se ei tallentunut.Hyvä niin koska tänään taso laskee entisestään.Niin saimme siis uuden kodin valmiiksi uhrattuamme puolet suomen metsistä seiniin,kattoon,lisäsimme kotimaisen naulamyynnin huipun uusiin sfäärehin,myös tekstiiliteollisuus sai joulunsa etukäteen.kuukauden kestänyt yhtäjaksoinen temmellys erilaisten puuhastelujen parissa(koolausta,villotusta,väliseinän tekoa,kiroilua,vittuilua ja juopottelua) johti kuitenkin kunniakkaaseen treenikämpän valmistumiseen tarkkaamoineen kaikkineen.Tässäkohdin on syytä antaa SUURI KIITOS S:lle ,jonka visiointi,työnjohto,rakentamisentaito, ja yllättäen myös kuuntelemisen ja kuullun ymmärtämisen suuri lahja loi pohjan tämän kaiken syntyyn.Tiimityö A&S ja Masa&Marauder oli paikoin kaunista katseltavaa.Itse toki pystyin toljottamaan tumput suorina pitkiäkin aikoja mallasta maistellen.Myös kiitos kuuluu Kisselle,Rouvalle,S:n rouvalle,Rauli the Manille,messukeskukselle,lasifirmalle ja tietenkin mattopojille,joiden ymmärtäminen köyhien soittoniekkojen kohkaamiselle oli edellytys tähän kaikkeen.KBB päällikkökään ei ole elämässään tehnyt niin paljon duunia kuin nyt.Siinä Ampegin passotykkikään ei paljon painanut kun hippiäinen roudaili rojua vanhasta uuteen.

Vaiheena kaksi on sitten kamojen kasaaminen,joka tänään alkaapi.Koska itse pystyn kolmella kitarapiuhalla solmuttamaan hehtaarin kokoisen alan ihan tosta vaan on haasteena saada piuhat järjestykseen ja mielellään pysyvästi.Suuressa päässäni muhii pieniä biisin tynkiä ,joita myös on tarkoitus saada työnalle heti kun tilaisuus on.Tuotteita tulee CS:lle ja KBB:lle mutta kaikki ajallaan,koska nythän tulee siis Joulu.Koska tuleva valon juhla (tässä helvetin räntäsirkuksessa) pehmentää mielet ja sumentaa vatsakalvot on uuden musiikin aika vasta sen jälkeen.Joten tässä vaiheessa toivotan Sinulle ja juuri Sinulle Hyvää Joulua ja parempaa Uutta Vuotta.Ja sinulle Joulupukki :toivoisin saavani lahjoja edes hieman.Ei tarvitse paketoida,voi antaa suoraan suppona.Vaikka vain musiikillisia lahjoja.

PS. kun saamme kaikki asiat järjestykseen,on myös tarkoitus,että demoäänityksiä voimme suorittaa muille artisteille.Listallahan ovatten Eija Sinikka,Julio Iglesias ja joku Elvikseksi itseään tituleerannut,mutta sen jälkeen on mahdollista myös muilla varailla aikaa.Kuitenkin keväämmällä.Taksa on likietuunen ,tosin jo pelkkä läsnäolomme on kokemus kuulemma......meet you at the gray room with green carpet,yellow boardings....

Kirjoitettu Tuesday 04.12.2007

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: