Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Plutoniumia tanssikengissä, ah.

Eilen sattui olemaan eriskummallisen mukava päivä. Elämä, kun tällä hetkellä on erään teatteriprojektin takia on kovin hektistä. Olin iltapäivän auttamassa Djemiä muutossa, mutta loppupäivä oli omistettu kaikelle muulle kuin järjestetylle ohjelmalle. Ttuntui hyvältä ja vietin sen ajan hyvin.

Ilta kului nimittäin Jugelin ja Andy Koofmanin kanssa spontaanisti krokettikurlinkipetankkia pelaillessa. Parin peliareenan nurmikon kuopimisen jälkeen sauna kruunasi hyvän viiliksen. Olin jo ajat sitten huomioinut, että eilisiltana olisi luvassa mainion Plutonium 74:n esiintyminen paikallisessa pupissa. Lähes jo luovutin keikalle lähtö suunnitelman, sillä aluksi seuraa ei meinannut löytyä. Aiempi peliseura onneksi päättikin, että Plutönium saattaisikin maistua ja niin sitä mentiin.

Keikka oli harvinaislaatuista herkkua kotikaupunkini livemusiikkitarjontaan nähden. Tanssilattia oli täynnä ja viilis aivan katossa. Uskomaton hiki ja tanssitranssi koko keikan oli jotain aivan upeata. Olin koko illan, yön, aamun ja vieläkin keikan tunnelmissa. OUOU, en osaa vieläkään pukea sanoiksi noita fiiliksiä. Go Plutonium.

Kirjoitettu Sunday 29.05.2005

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: