Tänään alkoi uusi aika. Yhdeksän kuukautta kestänyt lääkekuuri loppui. Muutamassa viikossa sivuvaikutukset loppuvat ja voin jälleen olla auringossa. Kuivuminen on ohi.

Viimeisessä yhdeksässä kuukaudessa olen muuttunut paljon, masentuneesta pessimististä optimistiksi. Kummallista kyllä, mikään ulkoinen tekijä ei ole muuttunut: sama ystäväpiiri, sama asunto, sama elämä. Jotain tapahtui pään sisällä. Sekosinko, vai tervehdyinkö? Lääkkeitteni sivuvaikutuksiin kuuluu mahdolliset mielialamuutokset. Nyt lääkityksen loputtua minulla on pieni pelko vanhaan palaamisesta takaisin pessimistiksi, joka inhoaa kaikkea. Optimistina on paljon hauskempaa.

Uusi aika tuo mukanaan paljon uutta, mielenkiintoisia ihmisiä ja kokemuksia, uutta musiikkia, uusia ajatusmalleja. En tiedä loppuuko tapani elää hetkessä vai jatkuuko se. Muuttuminen olisi tosin hyväksi, mutta voi siitä haittaakin olla. Tulevaisuuden suunnittelemisesta seuraa stressiä ja huolia, mutta suunnittelemattomuus on arvaamatonta. Voin päätyä joksikin mitä en halua olla, enkä löydä poispääsyä. Päätösten aika, tämä uusi aika.

Vanhasta ajasta opin sen että kaikki muuttuu parhain päin, tavalla tai toisella, jos niin tahtoo ja tarpeeksi uskoo. En olisi voinut yhdeksän kuukautta sitten edes kuvitella olevani tällaisessa tilassa kuin nyt: onnellinen, hyväntuulinen ja itsestään pitävä ihminen. Niin aika muuttaa kulkijaansa.

Vapaus on hienoa.