Turkoosi amme, jossa lilluu ystäväni Pjotr, venäläinen herrasmies. Jos olisi pokkaa (ja jos hän eläisi), pistäisin turpaan. Miksi sen piti minun ammeeseeni kuolla? Olisi edes odottanut sitä huoraa jonka hänelle tilasin ja kuollut sitten hänen käsittelyssään paskaisessa motellissa kaupungin laidalla. Ei ole enää ihmiset yhtä vahvoja kuin ennen.

Vanha toukojäärä kerran sanoi: "Jos kylvät paskaa, saat perunoita". Tuota en tajunnut silloin. En muuten tajua vieläkään. Vihaan kaikenlaisia tyhjänpäiväisiä ja turhantärkeitä sontasäkkejä jotka istuvat paikallisessa, juovat olutta tai kahvia kellonajasta riippuen ja puhuvat mitä sylki suuhun tuo. Ostariprofeetat. Muka viisaat filosofiaa viimeksi 24 vuotta sitten lukeneet rappioalkoholistit jotka luulevat olevansa hyvinkin viisaita osatessaan perustella perunan päärynäksi. Tai paskan perunaksi.

Pjotr, tuo kuollut toverini pesupaljussa, haluaisi varmaan elää. Tai sitten ei. Kaikesta huolimatta hän on kuollut, eikä häntä saa yksikään paskanpuhuja pölötettyä henkiin. Niin surullista se on. Kielelliset lahjat ja kaiken todellisen kiertäminen korulausein ei johda mihinkään. Varsinkaan jos kyseessä on jotain, mikä ihan oikeasti liittyy johonkin.

Pjotr, hyvää matkaa. Ei muistella pahalla. Jos mielesi ei ollut puhdas lähtiessäsi, ruumiisi ainakin oli.